torstai 19. tammikuuta 2012

Aarteita

Varmasti jokaisella on joitakin ihan konkreettisia asioita, muistoja joita haluaa säilyttää. Minullekin on erinäköisiä aarteita kertynyt vuosien varrella ja ajattelinkin nyt paljastaa, mitä aarrekätköstäni löytyy.
Tältä näyttää aarrearkkuni. Haluatko kurkistaa siihen?
Hevosenkengät. Jokaiselta hevoseltamme olen taltioinut yhden kengän. Toki niitä löytyy muualtakin koristamasta vaikkapa perinteiseen tapaan oviaukkoa.
Alimmaisena Vantun, sitten Oonan ja päällimmäisenä Napin kenkä. Vantun kenkä on jo uniikki - niitä ei enää saa.
Riimu. Auringon virttämä, haalistuneen punainen riimu. Napin riimu. Tämä riimu päässään ponivauva joskus asteli ensi kerran pihaamme. Riimu oli ainut ponin mukana tullut varuste, edes riimunaru ei kuulunut kauppaan!

Napin mukana vuonna 2001 tullut riimu.

Jouhia ja otsapanta. Viimeisenä päivänä, ennen jäähyväisiä leikkasimme Vantulta nipun jouhia hännästä ja harjasta. Leikkasimme ne varoen, jottei päällepäin näkynyt ohentumisen merkkejä. Ajatus siitä, että olisi joutunut viimehetkellä katselemaan leikeltyjä johia ei tuntunut kivalta. Siksi leikkasimme pienet tukot hännän ja harjan keskeltä. Vantun ohueen ja hentoon otsatukkaan emme koskeneet. Pitkään jouhet tuoksuivat Vantulta, mutta nyt huomasin, ettei niistä enää minun hajuaistillani erota Vantun tuttua tuoksua.

Vantun nimellä varustettu otsapanta komeili ruunan suitsissa aina raveissa.
Vantun mustia häntäjouhia ja auringon raidoittamaa harjaa sekä raveissa käytössä ollut otsapanta.
Koruotsapanta. Vanttu oli tuttavapiirissä melko kuuluisa lähes olemattomasta otsatukastaan. Siksi hankimmekin Vantulle otsan koristeeksi koruotsapannan. Voisihan korua edelleenkin käyttää, täysin ehjä ja käyttökelpoinen kun on. Mutta Oonalle on ostettu omansa, tämä pysyköön Vantun otsapantana.
Vantun koruotsapanta kehystämässä Vantun valokuvaa yöpöydälläni. Kuvassa myös pieni puinen käsinmaalattu "Nappi".
Harjoja. Kuten jouhista myös harjoita saattoi pitkään erottaa Vantun tuoksun. Vaikkei tuoksua enää erotakkaan, ovat harjat silti suoraan käytöstä laitettu laatikkoon aarteiden joukkoon. Kyseessä kun on Vantun lempiharjat. Vanttu piti pehmeistä harjoista, koska oli harjatessa hyvin herkkä.
Vantun tärkeitä harjoja.
Pentupanta, pikkuluu ja maitohampaita. Voi että! Onko tämä panta tosiaan joskus mahtunut Sirulle? Äkkiä se aika kuluu ja koiranpentu kasvaa ja kehittyy. Nelikiloisesta "pikkukoirasta" on ehtinyt jo kasvaa melkein puolivuotias 25 kiloinen neitokainen. Ja pikkuluu: tätä Siru söi pentuna kahdella tassulla kiinni pitäen. Nyt se hotkaisisi sen yhtenä suupalana... Maitohampaita onnistuin saamaan talteen, kun löysin toisen lattialta astumalla sen päälle (hammas juuttui mukavasti peukkuvarpaaseeni...) ja toisen Siru sylkäisi syliini kesken leikin.
Pikkuluu, pentupanta ja kaksi maitohammasta.
 Jouhikoru. Ehkä hienoin kaikista aarteistani on kuitenkin tämä: Vantun jouhista tehty rannekoru. Yllätyin kovasti, kun sain tämän perheeltäni ja ystävältäni valmistujaislahjaksi toukokuussa 2011. Tämä on ensimmäinen lahja, jonka saadessani liikutuin. Korulla on tunnearvoa, sillä se on valmistettu aidoista Vantun häntäjouhista, joita äiti oli salaa pihistänyt muutaman aarrelaatikostani. Se hänelle sallittakoon ja anteeksi annettakoon. Lahja on upea! Ja on sitä tullut käytettyäkin.
Vantun jouhista tehty rannekoru.
Minkälaisia sinun aarteesi ovat? Minua kiinnostaisi kovasti kuulla, mitä TarzAnna., Laura ja Outi ovat itsellensä jemmanneet.

-Hilla

2 kommenttia:

  1. Miulla mitään näin hienoa ole :D

    VastaaPoista
  2. Ihania aarteita sulla. ♥
    Mulla on kans mun ekan hoitohevoseni Danilon jouhia pieni tupsu tallessa, sekä edesmenneen Bellen. Ja löytyy multa meidän ravurien vanha harjaki joka on jo 20v. vanha. Sillä on tunnearvoa, ollu eka harja jolla oon hevosta harjannu. Ja onhan noi Kamin tän hetkiset valjaatki niiden. Jahka saan uudet, niin nuo silat menee koristamaan tallin seinää. Ja jos en väärin muista, niin taitaa mulla olla mun ekan oman koiran Eben pentupantaki viä tallessa. :)

    VastaaPoista