maanantai 30. huhtikuuta 2012

Esittelyssä osa 7: Siru




Southwind Golden Eye
"Siru"
s. 25.7.2011 FIN
i. Birkenland Conrad e. Southwind Electra
Saksanpaimenkoiraneiti Siru syntyi 25.7.2011 ja elelee nyt ensimmäistä ikävuottaan laumassamme toimien paimentajana ja yleisenä vartijana, ja näin ollen toimittaen myös joka-paikan-höylän -virkaa. Siru on valpas koira, jolta ei pieninkään ele jää huomioimatta. Ainakaan silloin, jos ne liittyvät ulos lähtemiseen, kotiin tulemiseen tai ruoka-aikaan. Silloin koira-neiti on paikalla alta aikayksikön ja aina täysillä mukana tilanteessa kuin tilanteessa.

Kävimme Sirua katsomassa ekaa kertaa pennun ollessa 4 vko ikäinen.
Siru 8 vko "pesänrakennuspuuhissa". Tosin paikan (kissanvessa) olisi voinut toki valita toisin...
Siru on kiltti ja (pientä pennun ajoittaista uhmaa lukuunottamatta) tottelevainen. Siru jaksaa nuoreksi koiraksi keskittyä mielestäni melko hienosti tehtäviin ja Siru tekeekin mielellään erilaisia juttuja. Siru on rohkea, mutta toisinaan jokin asia saattaa pelottaa sitä. Siru on kuitenkin helposti rohkaistavissa ja eipä aikaakaan, kun outo asia on jo tarkkaan tutkittu!
Siru 3 kk hommissa: puunkaatoa vaan, ei sen erikoisempaa
Siru 5 kk ja varsinainen älynväläys: Sohvapöydän alatasannetta voi käyttää myös tyynynä!
Siru leikkii mielellään muiden koirien kanssa. Ainoastaan tällä hetkellä pienet koirat tuntuvat pelottavan Sirua, johtuen ehkä siitä, että Sirun kaikki leikkikaverit ovat isompia koiria.

Siru 9 kk ja Sirun paras kaveri Ferrari, joka on Sirun 2 vuotta vanhempi velipuoli!

Liekö sukulaisuussuhde syynä, mutta tällä kaksikolla synkkaa!


Siru viihtyy metsässä, missä on mukava kokeilla motorisia taitojaan ja rajojaan!
Erityistuntomerkkeinä mainittakoon, että...
  • Siru ei vieläkään tiedä, mitä ovikellon soiminen merkitsee. Ihmetys on suuri, kun meille yks kaks ilmestyykin joku! Tästä kai voisi päätellä, ettei meillä liian usein vieraita käy... :D
  • Siru pitää kissankakasta, nam! Mutta myös hevosen pallerot maistuvat ja Napin jätökset ovatkin oikein sopivan kokoisia suupaloja!
  • yksinkertaisuuden nimissä kaikki tavarat ovat esineitä, olivat ne sitten palloja, pehmoleluja, luita tai keppejä.
  • Siru piilottaa tärkeitä, itse keräämiään keppejä ympäri pihamaata. Kuoppa kaivetaan aina pitkittäin ja keppi on sitten siinä poikittain oikein hyvässä piilossa, jonka kruunaa nenällä kepin viereen kasattu "täytemaa". Eikä kukaan huomaa! Loistavasti kätketty!
  • Siru pelkää pieniä koiria. Ei järin rohkea koostaan huolimatta...
  • Siru on melko kookas nartuksi, tai niin nuo kokeneemmat koiraihmiset ainakin sanovat.
  • Siru ei vielä tiedä, etteivät koirat osaa lentää. Siru odottaa vielä sitä päivää, jolloin voisi liidellä lintujen joukkoon puiden oksille sen sijaan, että istuu rungon vieressä puun alla ja katselee niitä.
  • Sirun paras kaveri lienee kuitenkin loppujen lopuksi Sirun ikioma Pörrö -kissa, tosin Ferrariakaan ei sovi unohtaa pois laskuista...
Siru ja Pörrö silloin...

... ja nyt ½ vuotta myöhemmin.
Siru 7 kk ja Sirun lempipaikka: makuuhuoneen karvamatto!
Lue Sirusta lisää kotisivuiltamme!

- Hilla 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti