lauantai 30. kesäkuuta 2012

Matkaratsastusta maalaismaisemissa

Pienellä avustuksella olin suunnitellut jo oikeastaan ennen Oonan Kiikkaan tuloa pidempää reittiä, jonka haluaisin tamman kanssa ratsastaa läpi. Kartat ja reittisuunnitelmat olivat valmiina ja reitin pituudeksi tavoittelin noin 40 km. Noin pitkälle lenkille en halunnut kuitenkaan aivan ominpäin lähteä, vaan siksi sovimme, että huoltojoukoiksi reitille mukaan saapuivat Roosa, äiti ja isä. Siru luonnollisesti lukeutui mukaan porukkaan. 

Alkutaipaleella

Minulle tärkeät: Roosa ja Siru
Niinpä perjantai-iltapäivänä huoltojoukkojen saavuttua suuntasimme Oonan kanssa kohti Hirvisuonmaan metsäteitä ja Kiikoista. Maisemat olivat mitä kauneimmat: niin idyllisiä, vanhoja pihapiirejä näkyi matkalla, että olisi tehnyt mieli pysähtyä tutkimaan niitä tarkemmin. Pienet hiekkatiet mutkittelivat pääasiassa metsässä, mutta välillä myös läpi pienten peltoaukeiden. 
Pieniä peltoaukeita

Ja idyllisiä, vanhoja pihapiirejä
Kun ratsastan pidempää lenkkiä hevoseni kanssa, haluan, että mukana on myös huolto. Matkan ainaka hevoselle on hyvä tarjota vettä jo ihan siitäkin syystä, että se oppisi reitin varrella juomaan. Kun aletaan mennä pidempiä matkoja tai hellessäällä lyhyempiäkin, olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei hevonen pääse kuivumaan. Kuten kuvistakin näkyy, eilisessä kesäsäässä ilman lämpötilan ollessa vain hieman hellerajan alapuolella, hevosen juottaminen pidemmän matkan aikana on hyvinkin perusteltua. 
Tämänkaltaista maisemaa riitti kilometri tolkulla
Tällä lenkillä tarjosimme Oonalle juomista noin 10 km välein. Samalla neiti sai nestepitoisia välipaloja eli omenoita. Uskon, että pienellä "tarjoilulla" lenkin varrella myös saa hevosen pysymään pirteänä. Oona tunnistaa, mikäli mutkan takana näkyy auto pysähdyksissä ja automaattisesti hidastaa kohdalle. Mitä suotta ohi menemään, kun herkkuja voi olla tarjolla!
Minulla oli sykemittari tietysti mukana, ja siitä on helppo seurata hevosen jaksamista reaaliajassa. Oonan syke pysyi ravissa tasaisesti 130-150 välillä, joten ei ihme, että hevosessa tuntui puhtia riittävän. Tarkoituksella laukkasimme vain muutaman pätkän takaisinpäin tullessa, sillä Oonalla laukka nostaa sykettä. Oonahan on rotunsa puolesta luotu ravaamaan, joten omaa, tasaista juoksutahtiaan tämä hevonen tuntuisi menevän hyvinkin päälle tuon 40 kilometrin. Vastaavasti taas ratsurotuiset, ja varsinkin matkaratsastuksessa suositut arabit mieluusti laukkaavat reitillä useampien kilometrien pätkiä, sillä näille laukka on ominaista ja syke pysyy matalammalla kuin reipasta ravia mentäessä. 
Nyt uutena keksintönä seurasin myös reitin pituutta, nopeuttamme sekä aikaa reaaliajassa, sillä päivitettyäni puhelimeni vastaamaan tätä päivää, latasin siihen ilmaisen Sport Tracker -ohjelman! Tätä suosittelen ihan mielenkiinnosta kaikille, sillä on aivan mielettömän hauskaa seurata, miten GPS:n avulla reitti piirtyy kartalle, korkeuskäyriä kuin myös nopeuskäyriä voi seurata. Kuljetun matkan pituutta voi seurata milloin vain, samoin kuin nopeutta ja keskinopeutta. Tämä avulla seurasin nytkin matkamme etenemistä. Olin salaa mielessäni ajatellut tavoitteeksi noin 13 km/h matkavauhtia ja yllätyksekseni osuimme siihen paremmin kuin hyvin, nimittäin lopussa keskinopeudeksi näkyi 12,9 km/h. Matkaratsastuskisoissahan 30 km ja 50 km luokissa keskinopeuden pitää olla 10-15 km/h. Joten tämä harjoitus ajoi tarkoitustaan paremmin kuin hyvin.
Laukkaa koiranputkikujalla! Tuoksu oli mieletön!
Jotain yllättävän hauskaa saimme myös Oonan kanssa kokea. Kävellessämme metsäautotietä mutkan takaa "samaa kaistaa" juoksi täyttä päätä rusakko! Eikä siinä mitään, mutta joko pitkäkorvan (enkä nyt tarkoita Oonaa) huomio oli suuntautunut täysin muualle tai sitten vauhtia oli aivan liikaa käpälissä, sillä hetken ehdin luulla että se törmäisi meihin! Aivan viime tipalla rusakko päätti kuitenkin loikata tiensivuun ja jäi siihen hölmistyneenä meitä tuijottamaan. Kumpikaan eläimistä ei toistansa kummastellut, kaipa ne vaistosivat, että saaliseläimiähän tässä ollaan. Mutta kyllä tuntui hullulta. Kuka olisi uskonut, jos olisin selittänyt jälkeenpäin rusakon juosseen meitä päin! Tätä kai voisi kutsua päivän jäniskevennykseksi.
Siru ja Oona kilpasilla. Siru lenkkeili Oonan kanssa pariin otteeseen yhteensä noin 6 km.
Roosa tuli mukaan viimeiselle parin kilometrin etapille ja jälleen sai Oona tyytyä kakkostilaan: Siru on voittamaton!
Ikäväkseni joudun toteamaan, että ne ovat täällä. Nimittäin hirvikärpäset... Matkan aikana sain yhden kaivaa pois päästäni... 

Lopuksi tietysti tarkastin hevoseni. Oona palautui hyvin, joten lenkin vaativuusaste oli sopiva. Neidillä oli kova kiire lauduntamaan kavereiden kanssa, joten huoltotoimien jälkeen päästin tamman laiduntamaan Ressun ja Bissen kanssa. Reitin pituudeksi tuli 39,4 km, joten tavoitteeseen päästiin senkin puolesta!
Väsynyt Siru kotona yöunilla.
- Hilla

2 kommenttia:

  1. Kyllä noissa maisemissa kelpaa ratsastaa!Hienoja kuvia, ja kiva lukea, että lenkki oli onnistunut! :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi meillä ei ole vielä hirvikärpäsiä :) Ne on ihan järkyttäviä...

    VastaaPoista