keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Koiranpäivä

Tänään on valtakunnallinen koiranpäivä, jota vietetään jo seitsemättä kertaa. Siksi heti aamutuimaan muistin Sirua iloisella palloleikillä aurinkoisessa kevätaamussa. 


Sirppunii

Siru ja verkkopallo
Ennen Sirun hankintaa en ollut ajatellut koskaan omistavani koiraa. Itseasiassa aina, kun koiranhankinnasta on ollut puhetta, minä olen ollut se, joka on laittanut vastaan. 



Pallonkesytystä...
Pitkän keskustelun jälkeen minut kuitenkin ylipuhuttiin, että jos joskus koira hankittaisiin, se olisi saksanpaimenkoira. Muutama viikko kului tästä keskustelusta, kunnes eräänä päivänä minulle ilmoitettiin, että nyt lähdetään sakemanninpentuja katsomaan! Taisin hieman epäröidä, mutta kohta jo istuin autossa matkalla pentulaan!


Myös jalkapallot ovat Sirun mieleen. Kuva 14.4.
Ja niinhän siinä kävi, että toinen tiesi mistä naruista tuli vedellä, sillä pennut nähtyäni olin myyty. Sain valita mieleiseni narttupennun, joka vain alustavasti varattiin. Harkinta-aikaa jäisi viikon verran. Viikon aikana huomasin jo sopeutuneen ajatukseen omasta koirasta, ja jos keskustelu vielä suuntautui koiranhoidon vaivallisuuksiin, huomasin hanakasti puolustavani pennun tuloa!
Kimppakuva itselaukaisimella :D
Kiistapallo! Kuva 14.4.
Niin tuli Siru, ikioma koirani! En voisi enää kuvitellakaan eläväni ilman koiraa. Siru on aina mukana kaikessa: iloitsee kanssani, lohduttaa jos olen surullinen, on aina valmis tekemään kaikkea yhdessä tai lähtemään mukaan jonnekin. Koskaan ei tarvitse olla yksin, siitä Siru pitää huolen. Sirulle olen tärkeä sellaisena kuin olen.  

Loppuun vielä suosikkivideoni Sirusta!



- Hilla

2 kommenttia:

  1. Vaikken koira olekaan, niin miulle olet myös tärkeä juuri tuollaisena Hillani mitä olet! :) Saa nähdä milloin me otamme Arttu tai Mynttis kakkosen, kun rotu on se yksi ja ainoa oikea sakemanni. Meille tosin ei kelpaa kuin uros...tai isännälle siis. Tutuissa on onneksi porukkaa joidrn kautta saa tietoa milloin on käyttölinjan pentuja tarjolla. Enää ei oteta aikuista, kova työ opettaa tavoille eikä kaikkia koiralle tulleita huonoja oppeja/tapoja saa välttämättä kitkettyä pois. Ehkä jo tänä vuonna? Mistäpä sen tietää.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tanja! :)

      Kyllä pennun opettaminen on varmaan paljon helpompaa. Saa muokata juuri sellaisen koiran kuin haluaa. Mutta se on hyvä, jos saa tietoa sopivista pennuista tutuilta, niinhän mekin Siru löydettiin ja tyytyväisiä on oltu. :)
      -H

      Poista