lauantai 4. toukokuuta 2013

Huviajelulla

Investoimme hieman kuljetuskalustoamme ja hankimme uuden kuljetuskopin! Vuosimallia 2009 oleva Umesläp A45 etupurkutraileri pääsi tänään ensi kertaa kuljettamaan Nappia ja Oonaa. 


Nappi marssi, tai lähestulkoon juoksi koppiin sisälle, sillä poni varmaan ajatteli uudessa trailerissa olevan paremmat eväät mukana. "Koppinannaa" jaettiin kuitenkin vasta hieman myöhemmin, kun Oona saatiin sisälle, sillä neidin piti haistella lastaussilta moneen otteeseen varmistuakseen sillan turvallisuudesta! Tässä taas huomaa sen, miten rutiinihevonen Oona on. Uusi koppi piti ensin tarkkaan tutkia, ennen kuin sinne uskalsi mennä sisään. 


Hevoset lastattuamme suoritimme koeajon ja hyvinhän tuo yhdistelmä tuntui pelaavan! Hevoset matkustivat hyvin ja Oonakin vaikutti erityisen tyytyväiseltä alun jännittämisen jälkeen - ilmeisesti koppi oli Rimadonnan arvolle sopiva.

Nappi oli hieman näreissään säädettävistä etupuomeista, sillä nyt poni ei millään enää mahtunut puomin alta! 


Seuraavaksi koppi on tositoimissa ensi viikolla, kun perjantaina Berta starttaa Metsämäessä ja lauantaina suuntana on Sastamalan Myllymaa ja matkakisat! 

Toinen on iso ja toinen on hyvin pikkuinen 


- Roosa ja Hilla

7 kommenttia:

  1. Onnea uudesta trailerista, hieno peli =)

    Mun ex-lämppäri Hotahan matkusti meillä vanhassa Umeåssa, se oli sen mielestä varmaan maailman turvallisin, niin hyvin se aina kyytiin tuli. Mutta kun se meiltä lähti, niin se pääsi uuden Atecin kyytiin. Arvaas vaan oliko se pelottava, kun siellä näki ikkunasta ulos ja mitä vielä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oona myös vilkuili lastatessa vanhaa koppia, että tuon kyytiin minä haluaisin. Taisi kuitenkin mieli matkalla muuttua, kun rennosti matkusti meidän pikku koeajelun. :) Mutta onhan uusi koppi tietysti outo, kun ei ole tuttuja hajujakaan rauhoittamassa.
      -H

      Poista
  2. Onnea uudesta kopista! Meidän yhdellä ravitutulla on muistaakseni vastaavanlainen, näyttää ainakin samalta - hyvä koppi. =) Mitä meinasitte tehdä vanhalle kopille? :)

    VastaaPoista
  3. Vautsi vau, kyllä nyt kelpaa matkustaa :) Hienoa että Oonan koppikammo on helpottanut! Muistan kun haettiin Oonaa kotiin Ypäjältä ja häntä sai houkutella viisi tuntia ennen kuin saatiin neiti edes astumaan lastaus-sillalle... En tiedä mitä oli tapahtunut, sitä ei koskaan kerrottu mutta traumat rinsessalle oli trailerista selvästi jäänyt.

    Terkut sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Oonalla oikeastaan enää kammoa ole, kun yksinkin matkustelee varsin hienosti :) Toki tarkkaan pitää uudet asiat tutkia, mutta ei siihen mennyt kun minuutti pari. Että ehkä kohta ollaan trauman suhteen voiton puolella?
      -H

      Poista