keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Oona ja pahamaineisten puomien paluu

Olipa kerran mustanruunikko hevonen nimeltä Oona. Oonalla oli kiiltävä karva, hulmuavan pitkä harja, sekä kauniit suklaanruskeat silmät, joita ympäröivät pitkät tuuheat silmäripset. Oona oli kiltti ja kaunis hevonen, jonka kanssa ihmiset mielellään puuhastelivat yhtä sun toista. Oonalla oli kaksi ihan omaa ihmistä nimeltään Hilla ja Roosa, jotka kävivät päivittäin Oonaa katsomassa ja hoitamassa. 


Sattuipa kerran eräänä huhtikuisena torstai-iltana niin, että Oona -hevosen auringonoton keskeytti tuttu ääni hevosaitauksen portilta. Se oli Hilla, joka oli tullut hakemaan Oonaa lenkille. ”Wihuu!”, Oona ajatteli. ”Mukava päästä taas liikkumaan!”

Oona ja Hilla kävelivät hevosaitaukselta talliin, jossa Hilla alkoi sukimaan Oonaa Oonan lempi harjalla. Oonan lempiharja oli vaaleanpunainen ja se oli koristeltu kukkakuvioin. ”Meillä tulee varmasti olemaan hauskaa!”, Oona ajatteli autuaan tietämättömänä siitä, mitä tuleman piti…

Kun Hilla oli harjannut Oonan, Oona sai satulan selkäänsä ja suitset päähänsä ja sitten he lähtivätkin kulkemaan kohti tallin ratsastuskenttää. Kaikki sujui aluksi aivan normaalisti – Hilla kiipesi Oonan selkään ja tämän jälkeen vuorossa oli kevyttä kenttätyöskentelyä käynnissä ja ravissa. Oona oli kuuliaisella päällä ja teki kiltisti kaikki Hillan antamat tehtävät. Lopuksi vuorossa oli laukkaamista, mikä onkin Oonan mielipuuhaa! Oona laukkasi innoissaan kenttää ympäri korvat tiukasti hörössä, tehden välillä Hillan pyynnöstä muutamia laukkaympyröitä. Tämän iloisen laukkahetken keskeytti kuitenkin ääni… ääni, jonka Oona oli kuullut muutaman kerran aikaisemminkin… ”Ne ovat täällä!”, Oona ajatteli kauhistuneena ja jähmettyi kuin patsas kentän keskelle.


Samassa kuului kimeä narina ja kentän päädyssä olevan katoksen ovi lennähti auki! Katoksesta kuului matalaa pahaenteistä naurua, jonka Oona olisi tunnistanut vaikka unissaan.  Samassa ne alkoivat lähestyä Oonaa, nuo niljakkaat käärmeitä muistuttavat olennot, joita Oona oli kuullut puomeiksi kutsuttavan. Ne raahautuivat hitaasti katoksesta jättäen jälkeensä painauman kentän hiekkaan. ”Tapaamme jälleen, Oona!”, puomit huutelivat ja nauroivat Oonalle pilkallisesti. ”Voi ei”, Oona ajatteli. ”Luulin päässeeni noista jo lopullisesti eroon.”

Yhtäkkiä puomeja oli joka puolella ja ne ympäröivät Oonan. Oona ei uskaltanut liikahtaakaan, vaan katsoi kauhistuneena, kuinka puomit jatkoivat matkaansa ja järjestäytyivät kentän reunalle pitkäksi rintamaksi. Tässä vaiheessa Oona päätti ryhdistäytyä ja kohdata nuo ilveilevät puomit samalla taktiikalla kuin edelliselläkin kerralla!

Oona lähestyi puomeja varovasti ja tarpeeksi lähelle päästyään, Oona teki parhaimman koikkaloikkauksensa ja pääsi kuin pääsikin turvallisesti puomien yli! Nuo ilkikuriset puomit hykertelivät keskenään tyytyväisinä saadessaan Oonan mielenrauhan taas järkkymään. Hiljaa, vaanien ne möllöttivät pitkin pituuttaan hiekassa keskittyen pelottavimpaan olemukseensa. 


Puomirintama oli ja pysyi paikoillaan, hiiren hiljaa hiekassa maaten järjestystään muuttamatta. Oona keräsi kaikki rohkeutensa rippeet, mitä alkuhämmästyksen jälkeen oli mahdollista ja suoriutui puomeista elävänä useampaan kertaan eri tyylejä käyttäen. 

Poistuessaan kentältä Oona vilkuili varoiksi taakseen, etteivät pahamaineiset puomit vain sattuisi seuraamaan häntä. Mutta sinne ne jäivät voitettuina pötköttämään jo hieman tallaantuneelle taistelutantereelle. "Minä pystyin siihen, minä selviydyin! Olen elossa!" Oona ajatteli helpottuneena käyskennellessään tallia kohti. "Ehkäpä ne tämän esityksen jälkeen ymmärtävät jättää minut taas rauhaa..."

Ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna Oonan astuessa kentän portista sisään aitaukseen, olivat puomit tipo tiessään. Maassa näkyivät vain hennot jäljet, jotka osoittivat niiden tulleen ja menneen katoksen ovista sisään. "Siellähän ovat ja toivottavasti pysyvät lukkojen takana!" Oona huokaisi tyytyväisenä ja marssi aamuheinille. "Totisesti toivon, että Hilla ja Roosa ovat ensi kerralla katoksen ovia raottaessaan varovaisempia, etteivät puomit taas pääse ja karkaa valloilleen!"



Loppuun vielä kuvia Bertan viime torstaisesta jumppatuokiosta.  








 - Hilla ja Roosa

12 kommenttia:

  1. Tarinamuoto ja piirretyt kuvat oli tosi kiva idea ja video oli suorastaan hulvaton! :D Puomit uhkaavat syödä pieniä viattomia hevosia myös meillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, ettei tämä "syövät puomit" ole vallan ennen kuulumaton ilmiö muuallakaan! Pitänee kertoa Oonallekin terveisiä, että kohtalotoveireita löytyy!
      -H

      Poista
  2. Ihana video ja muumimusiikki sopi loistavasti - hyvä valinta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vedet silmissä naurettiin tallettaessamme materiaalia videolle, kun samalla hyräilimme noita biisejä jo!
      -H

      Poista
  3. Voi ihana mikä video.:D

    VastaaPoista
  4. Ihana video! Meidän Monsu on Oonan kanssa aivan samaa mieltä puomeista, ei mennä millään yli :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No löytyihän se yhteinen tekijä Monsusta ja Oonastakin! :D
      -H

      Poista
  5. :DDD Voi hajotus mikä video ja postaus. On se Oona raukka kun noin ilikeillä puomeilla sitä kiusaatte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kauheeta rääkiä, voi mennä vaikka yöunet pelottelusta! :D
      -H

      Poista