perjantai 19. heinäkuuta 2013

Itsepäisiä poneja

Itsepäinen poni: Tapaus 1

Aamu alkoi esteradan rakentamisella. Olin tässä viimeaikoina suunnitellut hyppytreenejä Bertalle ja kun Hilla sattui sopivasti olemaan maisemissa niin ei muuta kuin sisko töihin ja rataa rakentamaan! Hillan ähkiessä puomien ja tolppien kanssa sain itse rauhassa hemmotella Bertaa harjauksella, sekä sovitella ponille kahta uutta satulahuopaa, jotka olin ponille hankkinut. Esteradalle päädyin valitsemaan uuden vaaleanpunaisen Eskadronin huovan, jota koristi suloinen Nici- ponin kuva! 


Kun poni oli varustettu ja esterata koottu, siirryimme kentälle hieman lämmittelemään, jonka jälkeen Hilla alkoi latelemaan suorasukaiseen tapaansa ohjeita siitä, missä järjestyksessä esteitä tuli ylittää. Berta oli tänään varsin vauhdikkaalla päällä ja aloittikin heti alkuun jo kunnon possuilun. Tapansa mukaan poni punki väkisin esteiden vasempaan laitaan, jolloin vaarana oli oman jalan murskaantuminen ponin ja tolpan väliin... Jotta poni pyrkisi itsekin enemmän keskelle, olimme (tai Hilla oli...) rakentaneet suurimman osan esteistä isoiksi ristikoiksi. 



Tavoilleen uskollinen Berta punki kuitenkin silti esteen vasempaan reunaan ja vasta kantapään kautta (eli pari estettä maan tasalle romutettuaan...) poni uskoi, että ratsastajaa kannattaisi ehkä sittenkin kuunnella. Tämän jälkeen hyppääminen alkoi sujua huomattavasti jouhevammin, kun Bertakin ymmärsi sen, että tässä kohtaa oli tarkoitus mennä juuri siitä mistä aita oli kaikkein matalin! Myös pystyesteet sujuivat tämän harjoituksen jälkeen huomattavasti kivuttomammin. 


Kun hypyt oli hypätty, suoritimme matkaratsastusmaisen pikaisen huollon, eli vaihdoimme toisen uusista satulahuovista käyttöön! Sitten suuntasimme pellolle vielä hieman uutta huopaa fiilistelemään ja kuvailemaan. 





Lopuksi Hillakin innostui kapuamaan Bertan selkään lähes vuoden tauon jälkeen todetakseen, miten poni on kehittynyt (hyvä me!). 


Itsepäinen poni: Tapaus 2

Iltapäivällä valjastin Valkean Salamamme kärryjen eteen tarkoituksena lähteä pellolle hieman ajelemaan. Oonan piti liittyä seuraamme Hillan kanssa, mutta koska neiti oli hyvin, hyvin, tarkoitan hyvin likainen (yltäpäältä mudassa) jouduimme suorittamaan erinäisiä pesutoimenpiteitä. Tästä johtuen Oona lähtikin taluttelulenkille Napin seuraksi föönaamaan kesätuuleen turkkinsa kuivaksi. 


Matka alkoi lupaavasti, kun ensimmäisen 100 metrin jälkeen Nappi päätti heittää uukkarin suoraan Oonan eteen. Oona tietysti pysähtyi ja ihmetteli, mitä tuo karvakasa oikein tuossa pyörii. Asia selvisi pian Oonan siirtyessä johtoon, sillä neitikin pian huomasi sen tienvieressä. Nimittäin heinäkasa!!!! Ja siinähän se olla möllötti niin röyhkeästi, että alun säikähdyksestä toivuttuaan ponin oli kuljettava aivan tien toista laitaa kylkimyyryä kovasti puhisten ja hiippaillen.


Pellolle saavuttuamme kiersimme yhdessä pari lenkkiä, jonka jälkeen Oona sai jäädä pellon laitaan evästelemään Nappi- paran joutuessa töihin. Ja tästäkös poni suivaantui ja yritti alkuun kurvata Oonan kaveriksi. Tästä taistelusta selvittyämme päätin nostaa ponin kanssa molemmat laukat ympyröillä, sillä tätä ei ole tullut kärryiltä harjoiteltua vähään aikaan. 



Vasen kierros sujui kuin tanssi ja poni sai kovasti kehuja. Vaihdoimme suuntaa ja siihen se lupaava alku sitten tyssäsikin. Ponille nimittäin oli aivan ylivoimaisen vaikeaa nostaa oikea laukka, vaikka vasemman laukan nostettuaan otin laukan välittömästi alas ja pyysin uuden noston. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olin alkuviikosta juoksuttanut Nappia liinassa ja silloin molemmat laukat nousivat kiitettävästi.) 


Aikani ponin kanssa taisteltuani löin hanskat (tai tässä tapauksessa ohjat) tiskiin ja sanoin siskolleni, että jatkappas sinä tuosta. Hilla törötti sitten rattailla tovin jos toisenkin ja lopulta se oikea laukkakin löytyi! Siihen oli hyvä lopettaa ja Nappi sai paljon kehuja, jolloin poni tuntui olevan erittäin tyytyväinen itseensä. 



Tallissa Nappi sai maiskutella Oonan kanssa melassi-elektrolyyttivettä, jonka jälkeen ponin oli aika pukeutua pyjamaansa ja suunnata kohti laidunta. Hankimme nimittäin Hööksiltä Napille ötökkäloimen. Päivällä poni ei sitä tarvitse, sillä valkoinen väri ei vedä puoleensa liiemmin paarmoja eikä kärpäsiä, mutta illan tullen joesta nousevat mäkäräiset kiusaavat ponia. Pyjaman käyttöönoton jälkeen Napin kutinat ovat huomattavasti vähentyneet.

Nappi esittelee pyjamaansa

Oona sai pesun jälkeen loimen yöksi päällensä, jotta edes näyttäisi huomenna puhtaalta! Huomenna suuntana on Laukko ja kisojen sijaan valmennus.

- Roosa

6 kommenttia:

  1. Hauska postaus!

    Aloin miettiä, mikä Bertan säkäkorkeus on ja kuinka pitkiä te olette, kun voitte molemmat ponilla ratsastaa ?

    Voisinkohan itsekkin vielä moisen otuksen selkään kiivetä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bertan säkäkorkeus on 129 cm. Berta on myös rakenteeltaan melko roteva russi, joten kantaa isompaakin ratsastajaa. Minulla pituutta noin 162 cm ja Hillalla muutama sentti enemmän.
      -R

      Poista
  2. Voi että :) Oon saman pituinen kun te suurin piirtein, ehkä mul on viel mahiksia kiivetä ponin selkään joskus :D

    VastaaPoista
  3. Mietin, että oletkohan jo tehnyt postauksen aiheesta vai et, mutta olis kiva nähdä, mitä tavaroita otatte mukaan matkaratsastuskisoihin!!

    Tsemppiä valmennukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna toteutin tälläisen postauksen, mutta onhan tuohon tullut vähän muutoksia, kun on tullut hankittua lisää roipetta :D Pitänee siis toteuttaa uusi postaus aiheesta!
      -H

      Poista
  4. Ihanan väriset suitset Napilla! Saiskohan noita extraminishetland kokoisena eli minien kokoa. :D
    Se on kyllä kumma, kun poneilla on perus tarve juntata välillä vastaan. Kamikin vaikka on pääosin tosi kiltti ja herkkä, niin ei kyllä silti anna mitään ilman. Jos sitä ei ratsasta kunnolla, niin ei tarvi odottaakaan mitää muuta kun kaula jäykkänä eteenpäin jökittämistä. >:)

    VastaaPoista