sunnuntai 11. elokuuta 2013

Ottipa koville!

Matkaratsastuskilpailut 10.8.2013, taso 1,1 kansallinen
  81 km nopeuskilpailu, nopeus väh. 10 km/h
Järjestäjä: Sisuratsukot
Aamulla aikainen herätys. En ollut uskoa silmiäni, sillä klo 4 aamulla oli vielä pimeää! Eikä siinä vielä kaikki. Kun viiden aikaan olimme laitumenkulmalla Oonaa hakemassa, oli vielä tosi tosi hämärää. Kesä on siis lopuillaan ja pimeät aamut ja illat ovat tulossa taas... Voihan surku. 

Laitumelta haimme tyytyväisen ja puhtaan Oonan. Puhtaan siksi, että neiti vietti kilpailuja edeltävän yön loimi päällä. Oona kun tykkää ottaa niitä mutakylpyjä... Hevonen traikkuun ensiyrittämällä ja suunnaksi Punkalaidun!

Perillä olimme suunnitelmien mukaan tasan klo 7. Roosa kävelytti Oonuskaista ja minä kävin ilmoittautumassa. Sitten alkutarkastukseen, jossa sykkeeksi 33 ja kaikki kunnossa. Reittiselostuskin pidettiin siinä kohtaa ja sitten jäi hyvä aika varustaa hevonen ja verrytellä hieman. 


Matkaan meitä lähti neljä ratsukkoa, joista kolmella oli hakusessa SM -kvaali. Se tarkoittaisi sitä, että tuo 81 km matka tulisi ratsastaa vähintään nopeudella 14 km/h. Näin siis hyvillä fiiliksillä lähdimme matkaan klo 8. 
Mutta heti alkuun meni pieleen pahan kerran. Reittimerkinnät olivat puutteelliset, joten koko neljän ratsukon ryhmä rämisteli suht koht huonokulkuista kuntouranpohjaa ohi polunpään, jonne piti kääntyä... Ratsastimme harhaan varmaan noin kilometrin kohdalla ja ehdimme mennä useamman kilometrin, ennen kuin reitti alkoi näyttää kumman tutulta. Olimme kiertäneet koko latupohjan ympäri! Käännyimme takaisin, koska emme voineet tietää, mistä kohtaa polulta piti poiketa. Meidän kailotus todennäköisesti kuului lähtöpaikalle saakka, sillä tauolle paria tuntia myöhemmin saapuessamme siellä tiedettiin meidän harhautuneen. 

Ei auttanut muu kuin palata takaisin. Surullisinta oli se, että olimme ehtineet nousta jyrkän ja pitkän, kallioisen ja liukkaan ylämäen, joka nyt piti luistella alas... Ja söihän moinen nousu alkuun hevosiakin, sillä Sport Trackerin mukaan siinä noustiin yli 30 metriä! Kun sitten vihdoin löysimme polun pään, tajusimme, että se oli täysin mahdotonta hahmottaa. Olisi pitänyt osata katsoa taakseen juuri oikeassa kohdassa niin eksymisen olisi ehkä voinut vältää... Kyllä meitä harmitti, mutta kun neljä silmäparia oli toiminut samoin niin ei syy voinut olla meissä. Olisimme odottaneet kääntymisnuolta, sillä yleensä, jos nuolta ei ole, mennään suoraan, eikö?


Jatkoimme siis hankalakulkuista ja hidasta alkutaivalta. Kun viimein pääsimme "ihmisten ilmoille" oli siellä jo hermostunut huoltaja odottamassa. Kyseli, missä me oikeen kuppasimme. Kerroimme, että harhaanhan siellä mentiin. Saimme tietää, että kartan mukaan meillä olisi nyt matkaa takana 5-6 km. Vilkaisin trackeria ja pelästyin: Sen mukaan olimme tulleet jo 12 km! Ja mitä vielä, aikaa tähän oli mennyt 50 minuuttia! 

Näin ollen ensimmäisen 6 km keskinopeus oli vaivaiset 7 km/h... Hermostuimme enemmän ja vähemmän kaikki ja posotimme menemään. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kisan tässä vaiheessa kuin laittaa kaikki peliin ja yrittää ottaa kelloa kiinni. Sehän tarkoitti sitä, että lujaahan siinä mentiin. Vain vaivoin saimme kurottua aikataulua kiinni, sillä laskennallisesti meidän oli mentävä liki 24 km/h vauhtia loppulenkki, jotta olisimme ajassa. Ja kun mukaan laskee tuohon vielä pakolliset käyntipätkät niin huh huh...


Jotenkin siinä selvittiin ja puolessa välissä näytti ihan hyvältä, paitsi että matkaa todellisuudessa takana noin 15 km ja trackeri oli jo reilusti 20 paremmalla puolella. Ja matkaakin olisi vielä jäljellä jokunen kymmen kilometriä...

Mutta jottei eteneminen olisi käynyt liian helpoksi, sattui toinen eksyminen. Tulimme metsätietä aukiolle, josta lähti kolmeen suuntaan tie. Yksi täysin ruohottunut, yksi umpeenkasvanut ja yksi hieman parempi. Hajaannuimme ja kuljimme jokainen eri tietä merkin toivossa. Mutta ei, ei merkkiä. Palasimme aukiolle ja hermostumisen olisi voinut ulkopuolinenkin havaita kilometrin päästä. Katsoimme karttaa ja soitimme huoltojoukoille. Auttakaa meitä! Mutta mitäpä hekään neuvoa osasivat kun samaista karttaa tuijottivat. Ja kartassa oli tässä kohtaa käsi piirretty viiva, joka olisi voinut olla mikä tahansa noista kolmesta tienalusta. 

Sitten muistin trackerin ja katsoin sen karttaa. Näin siinä maantien, jonne olimme pyrkimässä ja riskillä lähdin suunnan päätellen johtamaan joukkoa. Epätoivon vallitessa kuljimme ruohottunutta ja mutaista tietä ja siellä, siellä oli merkki! Olimme kartalla jälleen, tosin aikaa tuhraantui tähänkin ainakin 10 minuuttia.


Jotenkin selvisimme tauolle ja keskinopeus oli tuossa kohtaa 13,2 ja takana oli 32 km lenkki. Todellisuudessa nopeutemme oli 16km/h, koska olimme ratsastaneet jo 38,7km! Tässä kohtaa selvisi, että reitit oli mitattu väärin, joten reitin oikea pituus oli 35 km. Tälle laskien keskinopeus oli reilut 14. 

Pääsimme kuitenkin tarkastukseen 3 minuutin palautumisajalla, joten hienosti Oona palautui tästä sprintistä. Tauolla normaalit huoltorutiinit: evästä ja juotavaa hevoselle ja ratsastajalle. 




Toinen lenkki oli sama kuin ensimmäinen. Nyt eksymiskohtaan oli lisätty nuoli ja nauhoja kahteen paikkaan. Myös aukiolla oli nuoli ja nauhoja, joten toivottavasti muut eivät ehtineet eksyä. Tämä toinen lenkki oli ehkä elämäni helpoimmat 35km! Matka tuntui niin ihanan lyhyeltä, kun koko ajan huomasi, että "ai, me ollaan jo täällä" ja "ohoh, nyt mentiin jo tuon kohdan ohi"!



Lopussa kuitenkin sattui pieni haaveri. Oona liukastui ja hetken oli ihan ep takaa. Toinen takajalka lipesi mutaisella polulla pahasti. Syke huiteli hetken yli 200 ja ajattelin, että tähän tämä sitten jää. Hetken käveltyä syke kuitenkin laski nopeasti ja Oona alkoi kävellä tarmokkaaseen tapaansa. 

Tauolle jälleen. Takana 74 km ja keskinopeus tässä kohtaa todellisuudessa 15,6 km/h, mutta reittien ilmoitettujen pituuksien mukaan vajaa 14 km/h. Palautumisaika Oonalla toisella tauolla oli 6 minuuttia, tosin silloin syke jo 56, joten aikaisemminkin olisi voinut mennä. Meillä kuitenkin sykekahva otti koko kisan ajan häiriötä muuntajasta eikä toiminut. Stetareilla syke oli välillä hukassa, joten siinä meni oma aikansa. Tarkastusta jännitin, sillä olin ihan varma, että Oona ontuisin jalan livettyä. Mutta ei, Oona juoksi täysin puhtaasti ja sai A:ta edelleen kaikista kohdista!


Tauolla meidät kaikki neljä ratsastajaa kutsuttiin koolle. Koska reitit oli mitattu väärin, sovimme, että viimeinen lenkki olisi 16 km sijaan 12,7 km. Näin siis nopea reittiselostus ja sitten matkaan. Takaisin olisi oltava tasan klo 15, jos mielisi kvaalia saada.
Viimeiselle lenkille lähdössä
Laitoin Oonalle ratsastusloimen, ettei vaan takaosa menisi jumiin sen liukastumisen johdosta. Reitti oli sateesta ja päivän ratsastuksista entistä liukkaampi alkuosastaan, joten hidastin vauhtia Oonan kanssa. Kuljimme yksikseen hiljaisessa ravissa. Huolto oli noin puolivälissä ja vilkaisin kelloa. Tiukille menisi. Sanoinkin äidille ja Roosalle, että taidetaan ottaa vaan hyväksytty suoritus. En halunnut riskeerata Oona liukkailla poluilla ja metsäteillä. Olimme molemmat jo selvästi väsyneitä, joten loukkaantumisriskihän siinä kasvaa. 


Kuljimme kahden. Vain minä ja Oona. Tulin pahimmissa paikoissa alas selästä ja kuljin hevosen vierellä, toivoen, ettei mitään loukkaantumisia enää sattuisi. Puhelin piippasi. Luin aikani kuluksi tekstiviestin. Ystäväni kysyi, joko olimme maalissa ja saimmeko kvaalin? Itkuhan siinä meinasi tulla, kun kello oli jo useamman minuutin yli kello 15... 


Takaa kuului lähestyviä kavionääniä. Kiipesin takaisin selkään ja ratsastimme parempikuntoisen hiekkatieosion toisen luokan ratsukon perässä. Oona ravasi hyvin, enkä uskaltanut antaa sen enää lisätä vauhtia. 

Lopputarskastukseen menossa
Maaliin tulimme käynnissä klo 15.12. Neljän minuutin kuluttua olimme lopputarkastuksessa. Syke 59 ja kaikista kohdista A:ta. Ehkä pelästyin turhaan sitä liukastumista tai sitten lämmin loimi pepun päällä auttoi takaosan lihaksia pysymään lämpiminä. 


Hyväksytty tulos kansalliselta tasolta!! Tässä kohtaa väsymys painoi meidän kummankin päälle, joten ei se paljon miltään tuntunut. Koko päivä oli ollut raskas, sillä ylimääräistä stressiä aiheuttanut eksyminen oli varjostanut koko kilpailusuoritusta. 

Oona söi ja joi hyvin koko kisan ajan. Keli oli hiostava ja sumusadetta saatiin koko aamupäivä. Palkintojenjaossa väsynyttä porukkaa, mutta SM-kvaalin saivat kaikki muut niukin naukin, paitsi me. Tulos 13.53 km/h. No, tuntuihan se hienolta. Tai ainakin sen pitäisi tuntua. 


Hevosen huolto kotiinlähtö kuntoon alkoi. Samalla minut pyydettiin mukaan neuvotteluun tuomarin ja kisajärjestäjän kanssa. He myönsivät eksymisen johtuneen puutteellisista reittimerkinnöistä, joten minulla olisi vielä pieni mahdollisuus saada kvaali! Sovimme, että lähetän kisajärjestäjille kirjallisen anomuksen, jonka sekä hän että tuomari täydentävät. Se sitten lähetetään komitealle, joka voisi viellä meille kvaalin myöntää! Todellisuudessahan tänään ratsastimme kaikki 87 km ja siitä laskien minun ja Oonan keskinopeus olisi ollut 14,37 km/h. Jokainen kilometriaikoja tuijotellut tietää, miten vaikeaa on ratsastaa 87 km 81 km:lle laskettuu aikaan...

Pieni toivonpilkahdus siis. Kotimatka sujui kisapäivän vaihderikasta kulkua kertaillen. Tuntuipa se 87 km lyhyeltä! Koko ajan takaraivossa jyskyttävä kiire sai päivän kulumaan nopeaan. Kotimatkalla kauhisteltiin myös trackerin nopeuskäyriä, joissa siis ensimmäisen 74 km osalta käyrät huitelivat lähestulkoon koko matkan osalta jossain 20-30km/h välillä! Hämmästeltiin Oonan kuntoa, miten vahvoilla se on koko ajan ollut, kun moiseen suoritukseen pystyi.


Tallilla Oona pääsi pesulle ja sitten vielä parin kilometrin taluttelulle. Oona jäi evästelemään laitumelle. Myöhemmin illalla kävin sitä vielä katsomassa ja kaikki oli kunnossa. 

Tänään aamulla laitumelta vastaan tuli hieman jäykkä mutta muuten pirteä hevonen. Se käveli suoraan luokseni, joten ei ainakaan kovasti tamma eilisestä nokkiinsa ottanut. Lähdimme taluttelulenkille yhdessä Roosan ja Napin kanssa. Oona vertyi hyvin ja ravasi puhtaasti juoksuttaessa. Kävelimme reippaassa tahdissa noin 5 km loppukesän hellesäässä. 


Muista Nappi nopeusrajoitus! ;)

Siinä kävellessä vasta tajusin, että "hei, mehän suoritettiin eilen kansallisen tason kilpailu hyväksytysti!" Yksi kauan sitten laadittu haave toteuti! Oona on nyt kansallisen tason matkaratsu, eikä mikään ravurinruuppana enää! Meidän neidillä on titteli! 


Niin me sitten äidin ja Roosan nauraessa kuljimme pitkin kylänraittia rinta rottigilla julistaen, että tässä sitä kulkee meidän kulman kovin lämpönen :) 

Ja silloin se tuli, nimittäin tunne siitä onnistumisesta, mikä eilen hautautui häslingin ja pettymyksen alle. Me teimme sen! Onnistuimme ja saavutimme kansallisen tason! Yhdessä, puhtaasti ja vielä hyvällä tuloksella! Lukekoot pöytäkirjoissa 81 km 13,57km/h, meille se oli kuitenkin se 87 km kilpailu, josta tulemme aina muistamaan ne ensimmäiset 12 kilometriä... Ei enää pahalla, vaan jo lepposasti itsellemme naureskellen. 

Ja niin sai kisaviikonloppu arvoisensa päätöksen. 
Oona on paras!
- Hilla

12 kommenttia:

  1. ONNEA ONNEA ONNEA ONNEA upeasta suorituksesta!!!! Te olette mahtavassa kunnossa!!!!

    Ja oikein kiva, että mun aamulla klo 6.30 sukunimen osalta pieleen raapustama ell-paperikin on saanut pienen hetkensä julkisuudessa. :D

    Muistan viime vuoden keväällä Kalilein ja oman 80 km -kisadebyytin. Silloin reitillä paljastui lumen alta erittäin terävää kivikkoa, sitä oli muistaakseni 8 km!! Kalilei pysähtyi aivan seinään siellä, kavionpohjat tulivat kipeiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taru! Heh heh, eipä ollut ekaa kertaa sukunimeä ruksailtu yli... ;)

      Juu, tämähän on varsin mielenkiintoinen ja jännittävä kilpailu heti alusta saakka. Pääsi oikeen kisafiilikseen :D
      -H

      Poista
  2. Oi voi.. jos olisin tiennyt miten raakapeli oli tuossa vaiheessa olisin jättänyt uteluni sikseen. Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa pahaa mieltä enää lisää..:( Mutta tiedäthän sinä, että kaikki me täällä odotimme jännittyneinä tietoa siitä miten kulman kovimman lv:n käy!

    Silti Hilla, te teitte sen! Ajattele miten olette jaksaneet tehdä töitä tämän eteen, teitte siitä todellista! Ei jokaisella ole kansallisen tason matkaratsua, toiset voivat vain haaveilla siitä. Sinä ja Oona teitte sen, sekä teidän hyvä tiimi! Olkaa ylpeitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän, positiivisella mielellä sitä jo ollaan! Koitin vaan kirjoituksessa tuoda esiin niitä tunteita, mitä kisasuorituksen aikana koettiin.

      Nyt ollaan tyytyväisiä ja onnellisia! Oona on niin hieno, hienompi kuin olen uskaltanut uneksiakaan! :) Sm-kvaalilla tai ilman :)
      -H

      Poista
  3. Te ootte kyllä niin super-kunnossa!

    Ei voi muuta kuin ihailla! Toivon tosiaan sydämeni pohjasta että te sen kvaalin vielä saatte, olette niin ansainneet sen!

    VastaaPoista
  4. Hienosti se meni kaikesta huolimatta! Pääasiahan se on että te menitte sen hyväksytysti, suuri saavutus se on johon ei ihan joka tallaaja hevosineen pysty ;)

    Kyllä tuo on paljon treeniä vaatinu, Oonakin tuntuu olevan niin hyvässä kunnossa että toivotaan nyt komitealta myönteistä päätöstä että saisitte kvaalin ja pääsisitte kohti uusia haasteita, ^^Kirsin kommenttia myötäilläkseni, kyllä te sen ansaitsisitte! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Treenaaminen on kuitenkin ollut niin hauskaa ja mukavaa, ettei sitä oikein ole edes treeniksi myöntänyt. Mukavaa tekemistä yhdessä hevosen kanssa :)
      -H

      Poista
  5. Upeaa! Te ootte kyllä tehneet ihan hirmuisesti töitä. Oon niiiiiiin ylpeä teidän tiimistä :)

    Onnittelut hyvästä suorituksesta, toivottavasti saatte vielä kvaalin tästä kisasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!

      Nyt täytyy myöntää, että "oikeasti" ollaan treenattu vasta viimeiset puoli vuotta. Ennen sitä ollaan vaan tehty niin kuin on aina ollut tapana tehdä: eli vaihtelevia maastoja ja mukavaa puuhastelua, josta pienellä viilaamisella on näköjään saanut ihan toimivan reeniohjelman :)

      Poikkeuslupahakemus on edennyt jatkokäsittelyyn ja vastauksen pitäisi tulla parin viikon kuluttua.
      -H

      Poista
  6. Isot onnittelut upeasta suorituksesta! Saat todellakin olla ylpeä teidän saavutuksesta. Pidempien matkojen suorittaminen ei todellakaan ole niin helppoa kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Ja nuo eksymiset ovat aina niin turhauttavia, mutta niitä sattuu aina silloin tällöin. Samoin muita kommelluksia ja vaikeuksia matkan aikana. Niiden jälkeen on vain koottava itsensä ja keskityttävä suorituksen jatkamiseen. Juuri niinkuin teit! Jatkakaa samaan malliin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Sanos muuta, kyllä ensi kerralla olen montaa asiaa viisaampi, ja jostainhan se aloittaa täytyi. Mutta loppujen lopuksi tästä kisasta jäi hyvä fiilis ja päälimmäisenä nyt onnistumisen tunne! :) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
      -H

      Poista