sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lumipallo ja Rimppakinttu Match Showssa!

Tänään suuntasimme Paattisten Hevosystävien järjestämään Match Showhun, joka järjestettiin noin kolmen kilometrin päästä talliltamme. Päätimme olla reippaita ja suorittaa matkan kisapaikalle kävellen ja matkahan taittui reilussa puolessa tunnissa!

Nappi oli heti toisessa parissa, joten pääsimme ponin kanssa lähes heti kehään. Nappi oli tarponut reippaasti matkan kisapaikalle, mutta kisapaikalla poni tuntui olevan unessa alta aikayksikön - Nappi nukkui ennen kehää, kehän aikana ja kehän jälkeen!  Suitsiaan koristamaan Nappi sai arvostelun jälkeen sinisen ruusukkeen ja tuomarin arvio kuului näin: 

" Selvä rotuleima. Kauniit silmät, ihanat ripset! Lyhyt runkoinen, sopusuhtainen runko. Hieman takakorkea, takana kiverä kinner. Riittävä luusto. Käynnissä puutteellinen kintereen työskentely. Melko suorat liikkeet käynnissä. Lyhyt ravi, korkea etupolven työskentely."

Nappi esittää: Näin seisot oikeaoppisesti tuomarin edessä!
Kyllä se sitten hetkeksi virkosi... ;)



Tämän jälkeen seurasi Napin mielestä ehdottomasti reissun paras osuus, nimittäin syöminen! Poni leikkasi Oonan vuoroa odotellessa ruohoa oikein ahkerasti, ottaen välillä lyhyet nokoset auringon paisteessa. 


Oona pääsi tuomarin eteen viimeisten parien joukossa. Puoliksi puli Rinsessa Rimppakinttu käyttäytyi kehässä hyvin, mitä nyt vähän piti jalkojen asentoa vaihdella tuomarin edessä. Paristaan Oona sai Napin tavoin sinisen ruusukkeen ja tuomarin arvio tammasta kuului näin:

"Selvä rotuleima. Hyvä, sopusuhtainen runko. Hyvä kaula, hyvä iso säkä. Hieman pitkä lanne. Luisu lautanen. Hyvä luusto jaloissa. Matkaavoittava tahdikas käynti. Ravissa levittää takaa, tahdikas ilmava ravi."




Loppukehään emme kaksikon kanssa ottaneet tällä kertaa osaa, sillä olimme sponssanneet "Paras Rantakunto" - nimisen palkinnon, jota Hilla kiirehti palkinnon saajalle ojentamaan samalla, kun minä jäin kaksikkomme kanssa pellolle odottelemaan. Kriteereinä palkintoon oli paras lihas- sekä lihavuuskunto laidunkauden jälkeen ja palkinnon voittajaksi tuomari valitsikin Nean esittämän Kyra II: sen ja palkinto meni kyllä oikeaan osoitteeseen!  

Palkinto oli väriltään tietenkin liila!

Kun voittajat oli julistettu, lähdimme tarpomaan kohti kotia. Tässä kohtaa Nappi tuntui jälleen piristyvän ja hölkkäsikin pirtsakkana koko kotimatkan joukomme johdossa! Tallilla hevoset pääsivät vielä laitumelle syömään kesän viimeisiä ruohonkorsia!


- Roosa

5 kommenttia:

  1. Oih miten kesäistä teillä vielä on! Nappi kuulostaa joskus ihan Noisulta :D Tänäänkin se kotiutui aluksi niin hyvin valjastuskatokselle että meinasi nukahtaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihmettelimme, miten tuntuu että laitumet kasvavat nyt paremmin kuin koko kesän aikana! Syömistä olisi vielä vaikka ja kuinka. Mahtavatko kaikkea keritä popsimaan ennen pakkasia...? Tuossa kuvassa keltasia kukkia ihan kuin keväällä voikukkia! (Kävin tarkistamassa, että eivät oikeasti olleet voikukkia, hetken meinaan ajattelin, että jospa kesä tulee takaisin!)
      -H

      Poista
  2. Hetkonen, en ole ennen ajatellutkaan, että ollaan melkein "naapureita"! :D Meiltä oli tuohon koulun kentälle aika tarkkaan 9km.

    Tuolla on muutama "meidän tiimin" ottama kuva mätsäristä:
    Linkki galleriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää olin eilen myös ihan että "siis onko nää hevoset TÄSSÄ". Paattinen on kuulostanut niin pahaenteiseltä, että olen ajatellut jotain aivan muuta paikkaa tallille! :D

      Poista
    2. Ei tää Paattinen niin paha paikka ole :D
      -H

      Poista