maanantai 21. lokakuuta 2013

Sunnuntaiajelu Napin tapaan



Blogin bannerissa laukkaa uljas ja lihaksikas valkea ratsu, jonka kuvaa katsoessa silmä lepää. Kuitenkin tarkemmin blogin tekstejä selatessani huomaan, että parrasvaloissa ei suinkaan loista tuo uljas valkea olento, vaan tuo rimppakinttuinen ja lähinnä hirveä muistuttava otus, joka pilaa täysin koko bannerin rimppakinttuisella olemuksellaan! Hetkonen, eihän tälläinen peli vetele!! Missä ovat tekstit uljaan valkean ratsun hurjista seikkailuista?!
Uljas valkea ratsu itse


Tuo bannerissa esiintyvä uljaampaakin uljaampi valkea ratsu olen siis minä, Nappi ja tuo vähemmän kaunis otus on Oona, varsinainen draama queen, joka otti ja meni hankkimaan itselleen kaviopaiseen juuri ennen kilpailukautensa kohokohtaa. Voitteko kuvitella, mikä typerys?!

Minä sen sijaan olen ollut terve kuin pukki! Päiväni kuluvat tarhaillessa yhdessä Bertan kanssa ja iltapäivisin saatan päästä joutua kärryttelylenkille tyttöjen kanssa. En kyllä ymmärrä, miksi siellä kärryttelemässä täytyy niin usein käydä, eikö olisi paljon mukavampaa niin ihmisille kuin minullekin vain viettää rentoja päiviä tekemättä yhtään mitään?

Tuollaisen kärryttelylenkin kävimmekin tekemässä eilen, sunnuntaina, yhdessä Hillan ja Roosan kanssa. He tosin istuivat kärryissä, kun minä raukka jouduin vetämään molempia. Onneksi Roosalla oli sentään sen verran järkeä päässä, että hyppäsi kärryiltä aina välillä pois, etten ihan koko aikaa joutunut molempia yhtaikaa vetämään. 

Tässä olen minä sunnuntaina tallin käytävällä, ai että kun olenkin tässä suloinen!
Hilla siis ajoi minua pelolla, kun Roosa sääti jotakin kameran kanssa ja käski minun ja Hillan mennä milloin mistäkin paikasta. Hillan mukaan olin alun ravikierroksella laiska (paraskin puhuja, itse kun istui koko ajan vain kärryissä!) ! Päätin sitten siitä vähän harmistuneena antaa akalle kunnon vauhdit, kun kerran sitä halusi ja nostin itse laukan ja lähdin painelemaan pisin peltoa niin että tuuli suhisi korvissa! Hilla ja Roosa kuitenkin vain nauroivat minulle, vaikka ihan tosissani siinä pingoin. Mikä siinä on, ettei minua koskaan oteta tosissaan...?


Kun sitten ajelut oli ajettu, lähdimme takaisin tallille päin. Minä tietysti sain taas vetää molemmat akat tallille asti, kun Roosakaan ei viitsinyt omia jalkojaan käyttää, vaan istua nökötti Hillan vieressä naureskelemassa minulle. Kärryiltä kuului vain, kun tytöt ihmettelivät ääneen, kuinka olenkaan laihtunut. Tuon kai piti olla kohteliaisuus, mutta kai sitä nyt pakostakin laihtuu, kun iltapalaksi saa vain kuivan siivun heinää ja desin kivennäistä! Aamupalaksikin olen saanut vain pari omenaa! Anteeksi nyt vaan, mutta miten nuo typerykset kuvittelevat ison miehen selviytyvän päivästä pelkän kurttuisen omenan voimin?!


Kova hikihän minulle tuosta lenkistä tuli ja jouduin sonnustautumaan pakkaspäivän johdosta niin fleece- , kuin sadeloimeenkin, sekä ehdottomaan inhokkiini,  sadeloimen kaulakappaleeseen! Tytöillä oli kuitenkin sen verran järkeä päässä, että lohdutukseksi tästä, sekä palkaksi raskaasta suorituksesta, tarjoilivat minulle taikajuomaa, sekä hieman pientä purtavaa! Oli muuten hyvää!

Kun olin herkkuni syönyt, tytöt veivät minut takaisin tarhaan, jossa Berta minua odottelikin. Niin ja Oona myös, joka onkin nyt tarhannut meidän kanssamme viimeiset kaksi päivää sen kaviopaiseensa takia. (Paitsi tänään se jo oli toisaalla, kun sai eilen kengän siihen koipeensa!)  Ei muuten ole tuo Rimppakinttu kyllä käytöstavoilla pilattu, niin vaan tuli ja meni valtaamaan minun ja Bertan katoksen, vaikka vain väliaikaisesti kyläilemässä onkin! Valitti, että tukka menee  muuten pakkastuulessa sekaisin ja tuuli hameenhelman alle jos ei saa katoksessa olla. Just joo, sanon minä! No, on se Rimppakinttu kyllä välillä ihan mukava, eilenkin syötiin yhdessä tarhan puiden oksia ja lehtiä. Se söi ylhäältä oksistoista ja minä söin ne, jotka se tiputti maahan, kun en itse ihan sinne korkealle oksistoon yletä...


Tässä vielä joku Roosan väsäämä video meidän sunnuntaisista touhuista.


- Nappi

4 kommenttia:

  1. Mie niiiiin tykkään poneista! Mitä ihania (lihavia) karvapalloja varustettuna ihanalla iteppäisyydellä ja tarmokkuudella! Viellä mie tommosen karvaturre ponin jonai päivänä hankin - onhan tässä koko elämä aikaa! ;) Ihanainen Nappi sydänten vallottaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponit ovat kyllä ihania ja niin persoonallisia otuksia! Pieni koko, suuri ego vai miten se menikään... ;)
      - R

      Poista
  2. Nappi on kyllä ehdottomasti hurmaava! <3

    VastaaPoista