torstai 17. lokakuuta 2013

Voihan kaviopaise!!

Silloin kun odotukset ovat korkealla, valmistautumiseen ja suunnitteluun on käytetty aikaa ja vaivaa, takaisku tuntuu lähes sietämättömältä. Tyhjentävältä, loputtomalta, lohduttomalta. 

Tiistaiaamu ei alkanut lupaavasti, sillä aamulla varhain puhelimeni soi. Tallilta soitettiin ja heti sydän muljahti, sillä ei aamu seitsemän aikaan kukaan soita kertoakseen ilouutisia... 

Oona ontui. Oikeassa takajalassa oli jotain vialla. Hevonen leputti jalkaansa, eikä halunnut varata sille ollenkaan painoa. 

Päivän mittaan jalkaa tutkittiin. Ei turvotusta, kuumotusta, ei kolhuja eikä ruhjeita. Ei mitään ulkoisesti havaittavaa. Mutta Oona oli selvästi kipeä ja osoitti sen hyvin selvästi olemalla haluton liikkumaan. Normaalisti Oona ei ole perässävedettävää mallia (toisin kuin eräs nimeltä mainitsematon valkoinen). 

Jalat vielä taivutettiin, tosin vasenta takajalkaa ei saatu tavutettua, koska oikealle Oona ei halunnut varata painoa ollenkaan. Kaviopulssi oli kohonnut oikeasta takajalasta, samoin kavio alkoi tuntua lämpimältä illemmalla. Pihdeillä kokeiltaessa lievää aristusta kavion pohjassa. Voisiko siis olla kaviopaise kyseessä?

Kenkä otettiin pois ja kavioon laitettiin Betadinehaude. Oona alkoi kävellä jo paremmin, kun kavion pohjan alla oli iso, pehmeä pumpulitukko. Jännityksellä odottelimme torstaita, sillä kaikki toivoimme kovasti syyn olevan paise kaviossa. Varoiksi olin varannut jo klinikka-ajan perjantaiaamuun, mutta mikäli sinne olisi lähdettävä, olisi kyse jostakin vakavammasta. 

Kun vihdoin torstai-ilta koitti ja luottokengittäjämme saapui, jännitys tallissa oli aistittavissa. Alkuun kavionpohjaa siivottaessa ei näkynyt mitään selkeitä merkkejä. Pihdeillä koetettaessa kuitenkin selvä vastus saatiin, sillä Oona reagoi puristeluun todella voimakkaasti. Sitten alkoi kavionpohjan vuolu ja sieltähän se löytyi! Nimittäin kaviopaise. 

Huokaisimme helpotuksesta. Paise on toki ikävä vaiva, mutta hoidettavissa paljon helpommin kuin esimerkiksi mielessä käynyt kavioluun murtuma tai muu vastaava. Mustaa möhnää valui ulos kaviosta. Paise paljastui kuitenkin sen verran isoksi, että melkoinen kolo kavioon jouduttiin kaivamaan. Kenkää ei tähän jalkaan vielä voitu laittaa, vaan nyt jatketaan Betadinella hautomista, jotta paise varmasti tyhjenee kunnolla eikä sinne pääse uutta likaa aiheuttamaan uutta tulehdusta. 

Betadinehaude Oonan kaviossa

Oonan olo varmasti helpottui. Toki jalka oli vielä kaivelun jälkeen arka, mutta vasemman takajalan sai kengittää rauhassa hevosen protestoimatta painonsiirtoa oikealle. 

Näin ollen SM 2013 jää meiltä kisaamatta. Alkuviikon harmitus ja pettymys ovat vaihtuneet syyn selviämisen myötä jo iloksi ja positiiviseksi mieleksi. Nyt parannellaan ja sitten vietellään alkutalvi rennosti ja aletaan suunnitella tulevaa. 

Tietysti harmittaa, ettei päästy kisaamaan. Tätä oltiin niin odotettu ja huolella valmistauduttu. Mutta vastoinkäymisiä osuu jokaisen kohdalle silloin tällöin ja nyt oli meidän vuoromme jäädä kotiin. Lannistua ei saa, sillä eihän Oonaa pelkästää tätä kilpailua varten ole treenattu! Hevonen paranee pian entiselleen. 

Onnea kaikille SM kilpailuun osallistuville sekä muille, jotka kilpailevat 19.10. Vesilahden maisemissa. Ehkä pistäydymme teitä muita kannustamassa?!

- Hilla

14 kommenttia:

  1. Odotin todella innoissani teidän kisareissua ja sitä, miten olisitte pärjänneet!! Harmittaa puolestanne erittäin paljon!!! Mutta tätä tämä hevostouhu on, kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa vaikka miten parhaansa tekisi.

    Häntä pystyssä kohti seuraavia tavotteita! Teistä on vaikka ja mihin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Nyt huilitaan ja suunnitellaan uutta kautta ja tavoitteita! :)
      -H

      Poista
  2. Voi ei, mä oon niin surullinen teidän puolesta :( Tätä tää kyllä on, koskaan ei voi olla varma osallistumisesta ennenkuin oikeasti on siellä hevosen selässä kisapaikalla... Noh. Onneksi olet saanut omat ajatuksesi positiivisiksi, monta kisaa tosiaan edessä ja joka tapauksessa teillä on SM tason matkaratsu, sekin on U P E A saavutus!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Siitäkin saa jo olla ylpeä! Nyt katseet tulevaan!
      -H

      Poista
  3. Voi ei :( te saitte kyllä muuten tosi hyvän kauden! :) Paranemisia Oonalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kausi oli hyvä, menestystä tuli ehkä jopa enemmän kuin osasimme etukäteen kaavailla. Opittiin jälleen uusia puolia Oonasta ja nähtiin, miten kestävä se on niin fyysisesti kuin henkisestikin!
      -H

      Poista
  4. Onneksi oli vain kaviopaise eikä mitään "vakavampaa" mitä olisi voinut olla. Tästä vain entistä vahvempana kohti uusia koitoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästyipä taas satasia, kun ei tarvinnut klinikalle mennä. Onneksi meillä on asiansa osaava eläinlääkäri tiimissä sekä aivan super kengittäjä!
      -H

      Poista
  5. Voi harmitus! No onneksi ei ollut tuon vakavampi juttu, ja uusia kisoja tulee! Tsemppiä jatkoon ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oona alkaa jo olla oma itsensä. Ruoka maistuu hyvin ja liikkuukin jo normaalisti. Positiivisin fiiliksin jäädään lepokaudelle ja ensi vuonna kohti uusia haasteita!
      -H

      Poista
  6. Voi kurjuuksien kurjuus =(
    Mutta onneksi tosiaan ei tuota pahempaa. JA tuleehan niitä kekkereitä, SM-kisoihin ensi vuonna sitten vielä kovemmalla kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Monta kokemusta rikkaampina päätämme tämän kisakauden ja ensi vuonna jatkamme eteenpäin!
      -H

      Poista
  7. Voi harmin paikka :( mutta ens vuonna sitten entistä kovemmassa kunnossa sm-kisaan mukaan! Muistan kun Pettelläkin oli useesti noita kaviopaiseita just ennen raveja... Ne kyllä ehti aina parantua sen verran että päästiin aina ravaamaan kilpaa mutta kyl sillon harmitti että miks just nyt! Mut sellasta se on, ei voi koskaan täysin suunnitella elämäänsä :) ja kyl tälläkin joku tarkotus oli.
    Tsemppiä ja terkkuja sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jospa olisi paise tullut viikkoa aiemmin, olisi Oona ollut SM-iskussa. Toisin kävi. Nyt katse kohti uutta kautta. Jospa meidän oli tarkoituskin taukoilla nyt ja keskittyä tulevaan?
      -H

      Poista