keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Hevonen ja stressi

Stressi on hevosen luonnollinen reaktio ympäristön muutoksiin - se on hevosen elimistön reaktio, joka valmistaa saaliseläimen pakenemaan jotakin ulkoista uhkaa. Hevoselle tuttu ympäristö luo turvallisuuden tunnetta, ja usein hevoset reagoivatkin ympäristön muutoksiin joskus yllättävilläkin tavoilla. Jokainen on varmasti kokenut hevosen kanssa sen tilanteen, kun vesiletku ilmestyy keväällä tallinnurkalle tai naapuri pesee pihallaan mattoja. Siitä ei välttämättä ihan noin vain mennä ohitse, vaan ihmetellä pitää. 

Kuten arvata saattaa, ei ole tämän talven kuvasatoa. Olen melkein jo unohtanut, miltä lumi näyttää...

Asuinympäristön radikaali muuttuminen on hevoselle aina rankka psyykkinen kokemus, hevonen kun ei ymmärrä puhetta eikä sille näin ollen voi selittää, ettei sille tule uudessa asuinpaikassa tapahtumaan mitään pahaa. Uusi paikka uusine hajuineen, äänineen ja olosuhteineen saattaa olla joillekin yksilöille kovakin koettelemus, toisille taas ei niin mikään.


Meillä Oona on varsinainen rutiinihevonen, joka rakastaa sitä, että asiat tehdään joka päivä samassa järjestyksessä ja samalla tavalla. Mikäli tutuista rutiineista joudutaan poikkeamaan syystä tai toisesta, Oona stressaantuu helposti. Kuten arvata saattaa, muutto uuteen paikkaan ei Oonan tapauksessa sujunut täysin stressittä, vaan hevosesta saattoi muutaman ensimmäisen päivän aikana huomata, kuinka se jännitti uutta ympäristöään. Nappi sen sijaan ei tuntunut olevan muutosta moksiskaan, kunhan ruokahuolto pelasi kunnolla!  Kaksikon erilaisista reagointitavoista aloimmekin pohtimaan, millä tavalla omistuksessamme olleet hevoset ovat reagoineet stressaavissa tilanteissa. 

Vanttu oli paljon nähnyt ja kokenut hevonen, joka pitkällä raviurallansa oli saanut asua monenlaisessa treeniympäristössä sekä käydä usealla eri raviradalla. Äkkiseltään katsottuna Vanttu ei juurikaan stressin merkkejä ulospäin näyttänyt, mutta jännittävinä ajanjaksoina väkirehut usein jäivät kupinpohjalle, tai ainakin osa niistä. Vanttu oli varsin ihmisrakas, mutta ainoastaan hyvin tutut, eli käytönnössä Vantun omat ihmiset, saivat pidellä ruunan päätä. Ulkopuolisilla ei ollut lupa harjata tai silitellä herran herkkää päänahkaa. Matkustaessaan toisen hevosen kanssa kilpailupaikalle, Vanttu leimaantui kovasti kanssamatkustajaansa, ja huutelikin sydäntä särkevästi toisen perään tämän lähtiessä omaa suoritustansa tekemään. 


Oona sen sijaan stressaantuu huomattavasti helpommin. Väärä rutiini jossakin päivän askareessa saa hevosen miettimään, että mitäs täällä nyt oikein tapahtuu ja voiko koko systeemiin enää ollenkaan luottaa. Oonaa ei juurikaan haittaa yksin jääminen, ja neiti voikin huoletta ulkoilla tarhassa tai laitumella toisten lähtiessä lenkkeilemään. Yksin tallissa ei kuitenkaan ole kiva olla, vaan silloin iskee suru puseroon ja pitää hiukkasen itkeä toisten perään. 

Jännittävässä tilanteessa Oona usein alkaa tutista ja sitä myöden myös hikoilla. Alkuaikoinan näin tapahtui joka kerta, kun Oona kuuli kuljetuskaluston otettavan esille tai kuljetussuojien laitettavan jalkohin. Nykyisin kuljetusmatkat ovat kai jo rutiinia, sillä äärettömän harvoin Oona jännittää enää kuljetusta etukäteen. 

Joskus Oona näytti tältä pelkästään kuljetuksen jälkeen, nykyisin onneksi vasta kun takana on useampia kilometrejä.
Miten sitten muuton yhteydessä saatoimme havaita hevosen olevan stressaantunut? Oona ei hikoillut eikä tutissut, vaan vaikutti lauhkealta kuin lammas parin ensimmäisen päivän aikana. Uusi heinä maistui hyvin, mutta kaikki väkirehut jäivät kupinpohjalle, niihin oli tuskin koskettu, vaikka samoja rehuja Oona on napostellut viimeiset 5 vuotta. 

Tämä ei niinkään yllättänyt, vaan usein Oonan tapa reagoida ympäristön muutoksiin on juurikin rehujen jättäminen kupin pohjalle. Sen sijaan yllätyimme ja huolestuimme siitä, ettei Oona parin ensimmäisen vuorokauden aikana juonut juurikaan mitään. Tarhassa hevonen ei käynyt kerran kertaa vesiastialla, yön jälkeen karsinan vesiastia oli edelleen piri pinnassa. Vain lämmintä taikajuomaa (lämmin vesi + melassisiirappi + Racing Revolyte) Oona suostui juomaan jonkin verran. 

... Ja mistäs muustakaan kuin perinteisestä taikajuomaämpäristä!
Näin mentiin pari ensimmäistä päivää ja yötä, kunnes sitten kolmantena iltana uudessa karsinassaan Oona ryyppäsin saavinsa tyhjäksi ja söi kupinpohjalle unohtuneet rapelot. Tulkitsimme hevosemme sopeutuneen uuteen talliimme, ja siitä alkaen Oonalle ovat maistuneet niin syömiset kuin juomisetkin. Seuraavana aamuna Oona oli myös turpeessa, joten maatekin oli jo uskallettu mennä.

Entäpä sitten Nappi? Napille kaikkein vaikein asia maailmassa lienee yksin jääminen. Kun Oona lähtee lenkille, jää Nappi vinkumaan portille Oonan perään. Poni myös singahtelee ja juoksentelee tarhassa vähän väliä. Toisinaan Napille on käynyt niinkin, että ponin sikeästi nukkuessa laitumella muut ovat menneet alas rantaan syömään. Kun Nappi on herännyt, on pieni poni luullut tulleensa hylätyksi ja suurella surulla huutanut muita, kunnes on hoksannut toisten olevan lähempänä kuin olisi voinut kuvitellakaan... Muista muutoksista Nappi ei juuri ole millänsäkään. 

Niin, voiko tähän enää mitään lisätä? Jos Nappi jotakin osaa, niin ottaa rennosti! Kuva 2008.

Millä tavoin sinun hevosesi reagoi muutoksiin ja uusiin tilanteisiin?

2 kommenttia:

  1. Niksu on erittäin tarkka rutiineistaan ja siitä että kaikki ympäristössä pysyy samanlaisena ja toimii samalla tavalla päivästä toiseen, se saa aikaan tuhinaa ja puhinaa jokaikisestä paikkaa siirtävästä heinätupsusta tai kivenmörikästä. Ja auta armias jos aamu- tai iltatalli ei tapahdu oikeeseen aikaan niin kyllä kuuluu, puhumattakaan jos tarhan paikka vaihtuis kun se on ollu aina samassa paikassa niin se varmaan repeis kymmeneen osaan.

    Asteni ei vaiskaan välitä mistään, rutiinitkin saa mennä ihan miten vaan, se on niin tottunu reissaamaan ja vaihtamaan paikkaa, totuttelemaan uusiin rytmeihin jne. Ainut ongelma on se yksin oleminen, se huutaa ja huutaa mutta sen on ollu vähän meillä pakko totutella olemaan yksin kun ei ole kun kaks hevosta, toisen on pakko olla aina yksin.

    Hevoset on kyllä jänniä eläimiä, musta on toisaalta niin hienoa miten niistä huomaa jos asiat ei toimi niinkun yleensä, näin kun joka päivä ite tekee asiat niiden kanssa niin huomaa helposti jos joku on oikeesti vialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun omansa tuntee, tietää jo pienestäkin elestä, miten hevonen jonkin asian ottaa tai miten se johonkin suhtautuu. Ja se on mielestäni juurikin hevosenomistajan vastuu lukea omaa hevostaan, että onko sillä asiat hyvin vai pitääkö jotakin esim. toimintatapaa arjessa muuttaa. Luottamus pitkälti vahvistaa ja nopeuttaa muutoksiin ja outoihin asioihin sopeutumista.
      -H

      Poista