sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Sisuratsukko 2013

Suuntasimme eilen oman ratsastusseuramme järjestämään gaalailtaan Punkalaitumelle Kokkon kodalle. Paikka oli todella upea. Illan ohjelmassa oli Sisuratsukoiden kokous, gaalaillallinen, palkitsemisia sekä saunomista ja avantouintia. 

Ruoka oli taivaallista, ja kaikille maistuivat illallispöydän antimet. Samanhenkisessä seurassa rupateltavaa riitti, kunhan suurin nälkä oli saatu tyydytettyä. 



Palkitsemistilaisuudessa Sisuratsukot palkitsivat kilpailukaudella 2013 ansioituneita ratsukoita. Sisun suomenhevos-cupin kolme parasta palkittiin sekä lisäksi vuoden sisuratsukko. 

Sisu-cupin voittajat Sanna Niemelä ja Kitkatuli
Tällä kertaa komeankokoinen kiertopalkinto luovutettiin käsiini, ja tuntui hienolta ottaa se vastaan. Komea pytty, jonka reunalaattaan on kaiverrettu aikaisempien vuosien ratsukoiden nimet, tuoreimpana nyt meidän nimemme. Tämän vuoden saamme tätä ihanaa kirtopalkintoa pidellä ja ihailla. Meistä on myös julkaistu juttu sekä seuran sivuilla että tämän kuun matkaratsastustiedotteessa. 

Vuoden sisuratsukko -pokaali lämmitti mieltä.
Sisuratsukot valittiin vuoden 2013 matkaratsastusseuraksi. Palkintolautasta esittelemässä Marjo Iso-Jaakkola, Liselot Monni ja Teija Kojo.

Illan kruunasi sauna ja avantouinti. Kiitos kaikille ihanasta matkaratsastusaiheisesta illasta!!

- Hilla

2 kommenttia: