perjantai 30. toukokuuta 2014

Maastoihin tutustumassa

Tätä hetkeä jo ehdittiin odottaa, jotta pääsisimme näyttämään herra A:lle meidän maastojamme. Koska Oona lomailee ja Nappi nyt muuten ei tullut kysymykseen, toinen otti alleen fillarin, toinen herra A:n. 


Jo heti alusta alkaen herra A marssi kohti tuntematonta kuin vanha tekijä! Paria kivenmurikkaa piti toki ihmetellä, mutta niin autot kuin laiduntavat orivarsatkin olivat ilmeisesti tuttuja näkyjä. 






On se vaan niin erilainen, mutta niin hieno liike tuollaisella aavikon ruhtinaalla. Ravi höyhenen kevyttä ja laukassa tuskin kaviot koskevat maata. Metsäpoluillakin herra A eteni kuin vanha tekijä, tosin epätasaisissa paikoissa piti katsoa tarkkaan, mihin kavionsa laittaa. Hyvä vaan, että on varovainen. 


Esittelimme herra A:lle myös Oonan lempipaikan, nimittäin kahluumontun! Herra A marssi polkua alas rantaan, mutta jäi siihen ihmettelemään. Ruuna empi hieman, mutta kun Roosa ehti montun toiseen päähän ja kutsui herra A:ta nimeltä, niin jo ruuna rohkaistui ja polski Roosan luokse rapsutettavaksi. Rohkea poika!


On tainnut aavikonihme ennenkin vettä nähdä, kun niin rohkeasti rapakon yli polski!

13 kommenttia:

  1. Onpas nätti heppa! :) Tai komea, jos hän kerran herra on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herra A on aivan hurmaava herrasmies!
      -H

      Poista
  2. Siis on kyllä todellinen ilo silmälle!!

    VastaaPoista
  3. Rohkea poika, kun noinkin helposti suostui tuntemattomiin vesiin. :) Ei tulis meidän Joselle kysymykseenkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin yllätyimme, mutta taitaa olla aika luottavainen kaveri. Toisaalta, arvokas ominaisuus sadekelillä matkahevoselle!
      -H

      Poista
  4. Fiksu ja komeakin vielä, taitaa suurin osa olla jo täysin myytyjä tälle herralle! Kelpaisi kyllä kenelle vain.. Ihanan hyväntuulisia kuvia, Roosakin niin selvästi mielissään kun hymy korvissa asti. :) Tosin hyvin sopii teidän maisemiin ihan siinä missä Oona ja Nappikin.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava maastolenkki, herra A hurmasi molemmat! Kyllä ne ihan sopivalta laumassa näyttää ;)
      -H

      Poista
  5. Näyttää menneen teidän maastolenkki tosi hyvin, ja on kyllä tyytyväisen näköinen humma. :) Tosi ihania kuvia, ja mukavan näköisiä maastoja.
    Ja pakko vielä muuten sanoa, ettei ole herra A vedessä ennen kahlannut. ;) On se kyllä rohkea poika. // M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa taisi olla kaikilla! Todellinen ritari rohkea siis herra A kun tuosta vaan kahlasi lampeen! Yllätyimme itsekin ja luulimme, että on aiemminkin vedessä käynyt. Hämmästyttävän luottavainen kaveri, jollei ennen ollut vedessä myllännyt. Oonahan jää aina pluttaamaan, mutta herra A ei halunnut veteen jäädä seisoskelemaan ;)
      -H

      Poista
  6. Haastoin teidät blogissani! Tässä linkki :)

    http://hulluhevoseni.blogspot.fi/2014/05/viikon-blogihaaste-inhokki-ja-suosikki.html

    VastaaPoista
  7. Oi mää en kestä, IHANA!!!! Oonuska sai komean palvelijan ;)
    Terkkuja!
    t. Saija ja muut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja saadaan tästä Oonuskaiselle ihan ikioma Rinssi!
      -H

      Poista