maanantai 6. lokakuuta 2014

Hieman kuulumisia ja varustehankintoja

Hupsista, ompas täällä ollut viimeaikoina kovin hilaista! Ilmat ovat suosineet meitä ja olemme saaneet nauttia toinen toistaan upeammista syyspäivistä, joten blogi on jäänyt hieman heitteille. Meillei kuuluu kuitenkin oikein hyvää. Treenit ovat Oonan ja Ardaksen osalta jatkuneet rokotusloman jälkeen normaalisti ja molemmat ovat suoriutuneet rankemmista laukkatreeneistäänkin oikein mallikkaasti. Ardaksen kanssa ollaankin taas lähtöviivalla ensi lauantaina SISU-cupin viimeisessä osakilpailussa, Oona taas puolestaan pääsee kilpailuihin seuraavaksi vasta marraskuun puolella, Hilla kun on lauantaisissa kisoissa toimihenkilön tehtävissä. Nappi sai myös kengät pari viikkoa sitten jalkaansa ja tämän johdosta on valkoinen salamammekin päässyt taas maanteille kiitämään! Nappi on ollut enemmän kuin mielissään asiasta, taisi se kärryttely laitumella ponille jo riittääkin!

Treenilenkillä 28.9.

Vaikka päivät ovatkin olleet syksyksi yllättävän lämpimiä, ovat yöt jo hyvin koleita ja ne vietetäänkin meidän kolmikon osalta jo sisätiloissa. Päivät vietetään vielä laitumen puolella viimeisiä korsia nyhtäen. Syksy on tuonut tullessaan myös aivan uusia vierailijoita kulmillemme ja yhtenä iltana hevosten kanssa samalla laitumella juosta viipotti iso hirvi! Asian huomasi ensimmäisenä isämme, joka hääri tallissa ilmanvaihtoputkia asennellen ja sanoi hetken jo luulleen tyttärien seonneen lopullisesti ja ostaneen neljännen hevosen! Meidän kolmikkoa sarvipää tuntui hieman jännittävän ja ruunapojat katsoivat tässä kohtaa parhaaksi lyöttäytyä oman Justiinansa taakse piiloon oudolta ilmestykseltä. Sarvipää katosi laitumelta onneksi kuitenkin yhtä reippaasti kuin oli tullutkin rikkomatta kuitenkaan yhtäkään aitalankaa! Aikamoinen ponnu siis tuolla köriläällä näytti olevan, nähtävästi jopa parempi kuin meidän hevosilla! ;)

Ei hirvi, vaan meidän Alpo!

Tässä syksyn aikana on tullut myös päivitettyä meidän matkaratsastusvarusteita. Ensimmäinen onkin jo parissa kisassakin käytössä ollut mr- rintaremmimartingaali ja minkäs muun värisenä kuin liilana! Martingaali on tilattu Repoketulta ja onkin samaa Biothane- materiaalia kuin meidän matkasuitsetkin! Martingaalissa on kätevät pikalukot, joiden ansiosta tämä martingaali on huomattavasti nopeampi riisua kuin tavalliset nahkaiset. 



Toinen uusi investointimme matkaratsastusvarustepuolella ovat Team Suonpäältä tilatut liilat Podiumin mr- jalustimet heijastavalla koppaosalla.  Jalustimet ovat alumiiniset ja niissä on normaalia leveämpi "pohjaosa", joka on päällystetty kumilla, jolloin jalustin tuntuu jalkapohjaan huomattavasti normaalia jalustinta mukavammalta. Jalustimet ovatkin olleet jo parilla treenilenkillä mukana ja ovat kyllä todella mukavat!

Kopan heijastinosa tulee tarpeeseen pimenevissä syysilloissa!
- Roosa

7 kommenttia:

  1. Mukava lueskella teidän kuulumisia taas pitkästä aikaa. Onneksi on teillä säät suosineet, täällä Jyväskylän suunnalla on ollut kovin vaihtelevaa ja melko tuulista ja kylmääkin. Ihana tuo hämäräkuva Ardaksesta. : ) Osallistutteko te kummallakin hummalla sinne Halloween-kisoihin vai onko tarkoituksena että vain Oona starttaisi siellä? Rapsuja polleille ja hyvää alkavaa syksyä. (Vai pitäisikö sanoa talvea. Aika pitkällä se syksy täällä tuntuu jo nimittäin olevan, valitettavasti.) // M.G.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi Halloween - kisoissa startata molemmilla ensimmäistä kertaa yhdessä. Tervetuloa Alpon kisasuoritusta seuraamaan, jos vain suinkin pääset :)
      Rapsutukset menevät perille!

      Poista
    2. Kyllä mulla oli juu tarkoituksena tulla sinne kisoihin teitä moikkaamaan ja kuvia räpsimään, mikäli aikataulu vain antaa periksi. Eli eiköhän me siellä törmätä. ; )

      Poista
  2. Vitsit kun haluaisin kanssa tuollaiset jalustimet! :) Niin hienot ja varmaan tosi hyvät käytössä, itsellä ainakin tulee helposti jalat kipeiksi normaaleissa kapeissa jalustimissa jos pidempää lenkkiä tehdään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä kohtaa, kun matkaa on taitettu se 40 km alkaa nuo normijalustimet itselläkin painaa ikävästi jalkapohjaan. Vaikka näiden uusien kanssa ei olla vielä ehditty tekemään kuin muutama pikkulenkki, tuntuvat ne silti jo huomattavasti mukavammilta, suosittelen kyllä hankkimaan! :)

      Poista
  3. Kiva lukea kuulumisia teiltä :) ihania uusia varustehankintoja olette tehneet. Tsemppiä tuleviin kisoihin ja rapsutukset kaikille polleille! Jään innolla odottamaan kisakuulumisia :) t. Saija

    VastaaPoista