keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Toivepostaus: Hevosen peruskunnon rakentaminen

Tätä postausta on toivottu usein ja nyt vihdoin toive toteutuu! On hyvä muistaa, ettei ole yhtä ja oikeaa tapaa treenata, ja postauksessa mainitut treeniesimerkit eivät välttämättä sovellu sellaisinaan kaikille, vaan toimivat lähinnä havainnollistavina esimerkkeinä. Esimerkkitapauksena toimii arabiruunamme Ardas, jonka kanssa yhteiset treenit aloitettiin kesäkuussa 2014 ja ovat nyt kestäneet viisi kuukautta. 

Hevosen peruskuntoon kannattaa panostaa, sillä se on pohja myöhemmin tapahtuville voima ja kestävyysharjoituksille sekä näin ollen myös kilpailemisella. Peruskuntoharjoittelun tarkoituksena on nimensä mukaisesti kehittää hevosen suorituskykyä ja lihaskuntoa, jotta se kestäisi sille tulevaisuudessa asetettavat treeni- ja kilpailusuoritukset pienimmillä mahdollisilla loukkaantumis- ja rasitusvammariskillä. 

Kunnon kohottamisella pyritään hevosen elimistön hapenottokyvyn parantamiseen sekä lihaksiston ja kehon vahistamiseen. Myös hevosen jänteet ja nivelet vahvistuvat treenin myötä. Mikään näistä ei tapahdu hetkessä, vaan hevosen taustasta riippuen voi viedä aikaa jopa useamman vuoden. 


Peruskuntoharjoittelun aluksi kannattaa pysähtyä miettimään muutamamia asioita hevosesta:

- Mikä on tavoite?
- Minkälainen hevonen on tavoitteeseen nähden?
- Mitkä ovat hevosen vahvuudet, myös rakenteelliset?
- Entäpä heikkoudet, myös rakenteelliset?
- Hevosen tausta: mitä on tehty ennen?
- Mikä on hevosen lähtötason kunto?

Esimerkki: Ardaksen alkuarvio olisi voinut olla vaikka tällainen: Ardaksesta on tarkoitus tulla pitkän matkan matkaratsu, ja rodulliset ominaisuudet tukevat tätä tavoitetta. Ardaksen vahvuuksia ovat maastovarmuus, rohkeus, helpot ja matkaa voittavat liikkeet. Heikkouksia puolestaan ovat kuumuminen, tiedossa olleet selkä- ja satulaongelmat, jököttäminen itsepäisesti tiukan paikan tullen. Ardas on aiemmassa elämässään toiminut kouluratsuna Liettuassa. Hevosella on maastoiltu ja työskennelty kentällä jonkin verran, joten treeniin voi näin ollen ottaa heti kaikki askellajit mukaan. Ardas on hyvä rehunkäyttäjä ja lihoaa helposti. Tämä tulee huomioida ruokinnassa. 

Hevonen kannattaa totuttaa liikkumaan kaikenlaisilla alustoilla. Yleinen käsitys siitä, ettei hevosella voi esimerkiksi ravata asfaltilla, ei pidä paikkaansa. Ei ole olemassa sellaista pohjaa, jolla hevonen ei oikein valmisteltuna ja varusteltuna voisi liikkua. Peruskuntokaudella kannattaakin totuttaa hevonen kulkemaan kaikenlaisilla pohjilla. Aluksi harjoitellaan toki tasaisemmalla maalla, mutta hevonen on hyvä opettaa kulkemaan myös esimerkiksi poluilla. Asteittain hevosen voi totuttaa liikkumaan sekä kovalla että pehmeällä alustalla aloittaen lyhyistä käyntipätkistä. Näin hevosen nivelet ja jänteet vahvistuvat. On kuitenkin hyvä muistaa, että niiden vahvistumiseen kuluu useampia kuukausia, jopa vuosi!


Esimerkki: Ardas on harjoitellut asfaltilla kulkemista. Kesäkuussa aloitimme kävelemällä asfaltilla lyhyitä pätkiä ja vähitellen on siirrytty reippaampaan käyntiin ja pidempiin pätkiin. Nyt syyskuussa on kokeiltu jo rauhallista hölkkää aloittaen muutamasta kymmenestä metristä. 

Esimerkki: Kesäkuussa huomasimme Ardaksen olevan melko epävarma metsässä kulkija. Hevonen kompuroi herkästi epätasaisella metsänpohjalla. Siksi valitsimmekin aluksi turvallisia, hiekkapohjaisia pikkuteitä, joissa liukastumisen ja kompuroimisen riski olisi vähäisin. Vähitellen siirryimme polkuihin, joissa oli hieman juurakkoa tai kivikkoa, nousua ja laskua sekä mutkia. Näin hevosen koordinaatiokyky ja tasapaino kehittyivät ja nyt Ardas kulkee jo sujuvasti polulla kuin polulla. 

Hevosen lähtötaso määrittelee aina se, miten peruskuntokausi kannattaa aloittaa. Jos hevonen on lomaillut, aloitetaan luonnollisesti kävelylenkeistä ja lyhyistä ravipätkistä. Jos taas hevosella on jo pohjakuntoa olemassa, voidaan työskennellä jo kaikissa askellajeissa. Treenissä kannattaa hyödyntämään hevosen vahvuuksia ja pyrkiä kehittämään heikkouksia. 

Esimerkki: Ardaksen kanssa saatoimme aloittaa maastolenkeistä, jotka sisälsivät kaikkia askellajeja, sekä kenttätyöskentelystä. Alkuun toki tehokas työskentely esim. kentällä oli noin 30 minuuttia, jonka Ardas jaksoi hyvin. Koska hevosella on taipumus jököttämiseen, on tärkeää osata lopettaa kun homma tuntuu vielä hevosesta kivalta. Näin pyritään vahvistamaan positiivista tekemisen makua. Heikkoa kohtaa, selkää, pyrittiin vahvistamaan tietoisesti kouluratsastuksen avulla. Myös satulan sopivuudesta oltiin tarkkoja. Treeniohjelman tulee sisältää myös jotain hevoselle mieluista: Ardas maastoilee mielellään ja innostuu puomitehtävistä kentällä. Ruokinnassa tulee olla huolellinen, sillä hevosen lihoaminen ja ylimääräinen massa rasittavat niveliä turhaan. 


Matkaratsullekin tärkeä treenimuoto on kouluratsastus, ja sen tulee kuulua peruskuntokauden jälkeiseenkin valmennukseen. Kouluratsastuksella tuetaan hevosen lihaksiston kehittymistä. Matkaratsu tarvitsee vahvat selkälihakset, jotta se jaksaisi kantaa ratsastajaansa useitakin tunteja kestävän kilpailusuorituksen ajan. Kenttätyöskentelyllä pyritään korjaamaan myös hevosen ja ratsastajan mahdollisia vinouksia, sillä myöhemmissä kilpailusuorituksissa vinous näkyy helposti liikkeiden epäpuhtautena kun hevonen alkaa väsyä. Lisäksi erityisesti herkästi kuumeneville hevosille kouluratsastus on oiva kuuliaisuusharjoitus. 



Maastoharjoitukset voi alottaa käyntilenkeillä, joihin vähitellen lisätään ravia ja laukkaa hevosen kunnon kasvaessa. Lenkillä on hyvä pyrkiä tasavauhtiseen suoritukseen ja välttää turhia revittelyjä. Hevonen on hyvä muistaa lämmitellä huolella, jotta lihaksiston lisäksi myös jänteet ja nivelet lämpiävät kunnolla. Lämmittelyllä ennaltaehkäistään mm. rasitusvammojen syntyä. 


Jotta valmennus olisi tavoitteellista, sen tulee olla nousuhjohteista. Jos aina tekee samoja lenkkejä samoilla nopeuksilla, kehitystä tapahtuu toki jonkin aikaa, mutta ennen pitkään se pysähtyy. Kun harjoitukset alkavat tuntua helpoilta, kannattaa harjoitusten tasoa nostaa joko pidentämällä ratsastettavaa matkaa tai nostamalla nopeutta. Samaan aikaan ei kuitenkaan kannata lisätä sekä matkaa että vauhtia, koska silloin hevosen saa väsymään helposti. 

Esimerkki: Ardaksen ensimmäiset maastolenkit kesäkuussa olivat 6-7 km pituisia nopeudella 7 km/h ja sisälsivät paljon käyntiä mutta myös ravia ja noin 1 km laukkaa. Lokakuussa Ardaksen maastolenkit ovat olleet 14-22 km nopeudella 10-14 km/h. Myös laukan määrää on nostettu ja laukkapätkä lenkin aikana on  ollut kilometreissä esim. 4 km. 

Kiipeily / mäkitreeni on oiva tapa kehittää hevosen pitkiä selkälihaksia sekä vahvistaa takaosa isoja lihaksia. 

Hevosen jaksamista voi helposti seurata mittaamalla sykettä. Kun hevosen kunto kasvaa, leposyke laskee. Jos treenin jälkeen syke laskee nopeasti, on harjoitus ollut hevoselle helppo. Jos taas sykkeen laskeminen kestää kauan, on treeni ollut rankka. Yksinkertaisin tapa lienee ns. Ridgewayn testi, jossa hevoselta mitataan syke. Sen jälkeen juoksutetaan (vrt. matkaratsastuskilpailuissa eläinlääkärin tarkastuksessa tehtävä juoksutus) ja siitä 1 minuutin kuluttua syke mitataan uudelleen. Jos 1. ja 2. mittauksen tulokset ovat liki samat, on harjoituksen vaativuus ollut sopiva. Jos eroa 1. ja 2. mittauksen lukemissa on yli 6 yksikköä, on hevonen väsynyt ja treeni on ollut liian rankka. (Tätä sykkeen tuplamittausta käyttävät FEI-eläinlääkärit kansainvälisissä kilpailuissa, ja yli 6 yksikön ero johtaa suorituksen hylkäämiseen.)

Jotta hevonen voi kehittyä peruskunnoltaan kestäväksi, se tarvitsee myös lepopäiviä. Vanha sanonta "hevosen kunto kasvaa levossa" tarkoittanee sitä, että kun hevosen annetaan palautua harjoituksista kunnolla, turhilta vaivoilta ja vammoilta mahdollisesti säästytään. Hevosen ei tarvitse liikkua joka päivä ja rankempien suoritusten jälkeen lepoa voi antaa useammankin päivän. Toisinaan viikon parin lomakin voi tehdä hyvää. Myös ylikunnon riski kannattaa pitää aina mielessä, sillä siitä palautuminen saattaa viedä viikkoja, joskus kuukausiakin. Ylikunnon huomaa esimerkiksi siitä, ettei hevonen palaudukaan enää normaalisti. 


Maastoilu porukassa on hevosille mieluista. Hevonen on kuitenkin hyvä opettaa kulkemaan myös yksinään.
Esimerkki: Ardaksen treeniohjelma kesän aikana on noudattanut kutakuinkin seuraavaa kaavaa: 2 x viikossa kouluratsastusta, 2 x viikossa maastolenkki. Poimitaanpa vielä treenikalenterista pari esimerkkiviikkoa tähän: 

Kesäkuulta: 
Ma: kentällä noin 30 minuuttia 
Ti: vapaa
Ke: kentällä noin 30 minuuttia 
To: vapaa
Pe: maasto 14,5 km, nopeus 7,7 km/h (laukkaa pätkissä 2 km + 0,5 km + 0,5 km + 0,5 km)
La: maasto 6 km, nopeus 7 km/h
Su: vapaa

Syyskuulta
Ma: maasto 22 km, nopeus 13,5 km/h (laukkaa 2 km + 2 km)
Ti: kentällä noin 45 minuuttia
Ke: vapaa
To: vapaa
Pe: maasto 12 km, nopeus 12 km/h
Su: vapaa

Ardaksen (ja Oonan) kisaviikko-ohjelma: 
Ma: vapaa
Ti: reipas maasto esim. 10 km sisältäen reippaamman laukkapätkän 0,5 - 1 km
Ke: vapaa
To: vapaa
Pe: kentällä noin 30 minuuttia (notkistelu, kuuliaisuus)
La: matkaratsastuskilpailut
Su: kävelyä
Kilpailun jälkeisenä päivänä kävellään ja palautellaan 3-6 km lenkki. Sen jälkeen useamman päivän loma, joihin voidaan sisällyttää taluttelua. Nyrkkisäännöksi olen joskus kuullut sanottavat, että 1 lepopäivä / 10 kisakilometriä. Oma käytäntömme mukailee suunnilleen tätä ja esim. Karkun kilpailun jälkeen Ardaksella oli 4 vapaapäivää. Vastaavasti Oonalla on 80 km kilpailun jälkeen ollut vapaata 10-14 päivää.




Koska aihetta oli kovin toivottu, olisi hauska kuulla myös lukijoidemme ajatuksia peruskuntokaudesta, esimerkkejä treeneistä ja viikko-ohjelmista! Minkälaisia harjoituksia olette tehneet? 

Aiemmin julkaistut toivepostaukset: 

Myös muut toiveet postausaiheista otetaan vastaan, joten ehdota rohkeasti, jos haluat kuulla mielipiteitämme jostakin asiasta! :)

4 kommenttia:

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen teksti. :) Varsinkin tuo kisaviikon ohjelma oli kiva lukaista, mielenkiintoista kuulla miten muut (enemmän kisanneet) toimivat ennen kisoja, osaa sitten ehkä hieman soveltaa viikko-ohjelmia omalle hevoselle sopivaksi. Tietysti kokeilemalla se parhaiten selviää mikä omalle ratsulle sopii. Jospa mekin vaikka vielä päästäisiin kisaamaan. :)

    Haluaisin tietää miten toimitte ennen pidempiä harjoituslenkkejä tai laukkaharjoituksia, kenties samantapaisella kaavalla? Entä kotona tapahtuvien pitkien lenkkien jälkeen, onko lepoa silloinkin yhtä paljon?

    Usein olen kuullut ihmettelyjä kun matkaratsut lepäävät niin paljon ja täytyy myöntää että itsekin sitä joskus kummastelin kun aiemmin olin tottunut esim. ratsastuskouluissa että hevoset juoksevat tunteja useamman päivässä ja melkein viikon jokaisena päivänä. Myöhemminhän se onkin selvinnyt, ettei matkaratsujen homma olekaan aina niin helppoa mitä voisi kuvitella (Nehän vain hölköttelee metsässä jonkun lenkin ja se on siinä.. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen rankempaa laukkatreeniä tai pidempää lajiharjoitusta kaava noudattelee hyvin pitkälti samoja linjoja kisaviikon kanssa, erityisesti palauttelupäivät ja lepo. Lepopäivien määrä vaihtelee toki treenin vaativuustason suhteen, mutta jos esim. Oonalla on 30 minuutin laukkatreeni, on sillä lepoa / kevyttä pari viikkoa ja seuraava vastaavanlainen harjoitus 3-4 vko kuluttua.

      Kun hevoselta pyydetää äärimmäisiä suorituksia pitkällä matkalla, on tärkeää että se saa riittävästi lepoa. Levon aikana pienet rasitusvammat (jotka siis eivät päällepäin näy) saavat parantua ja palautua ja hevosen elimistö täyttää menetetyt energiavarastot. Näin ehkäistään rasitusvammoja, kun hevoselle annetaan riittävästi aikaa palautua ennen seuraavaa rankempaa koetusta. Monesti ajatellaan, ettei meidän hevonen tarvitse lomaa ja ettei sitä voi jättää vapaalle. Itsekin luulin näin joskus, kunnes viisaammat neuvoivat asiassa. Eikä lepo ole tehnyt hevosille ollenkaan hallaa, päin vastoin!

      Toivottavasti tekin vielä pääsette mukaan! Ensi vuoden kisakalenteri näyttää lupaavalta, joten mukaan vaan ja rohkeasti kokeilemaan alueluokkiakin! :)

      Poista
  2. Asutteko siis molemmat vielä kotona? Vähän kummallinen kysymys, mutta jotenkin on jäänyt häirimään minua tämä :DD

    VastaaPoista