torstai 22. tammikuuta 2015

Maajoukkoevalmennus Ypäjällä

Palataan ajassa hieman taaksepäin, tarkalleen ottaen viime lauantaihin. Silloin auto trailereineen starttasi pihasta siinä puoli kahdeksan maissa kohti Ypäjää, jossa vuoden ensimmäinen maajoukkoevalmennus pidettiin. Mukaan lähti molemmat hevoset, sekä koko tiimi. Paikan päällä olimme hieman ennen yhdeksää, vaikka olimmekin vasta viimeisessä valmennusryhmässä, sillä Hillan piti ehtiä yhdeksäksi komitean kokoukseen. Paikanpäällä meitä odotti kuitenkin ei niin mieluisa yllätys, sillä Hevosopiston ravirata oli täysin peilijäässä, ilmeisesti kunnossapitotoimet olivat jääneet joltain taholta tekemättä...! Radan pinnasta olisi melkeinpä voinut peilailla omaa kuvajaistaan, joten eipä siinä paljon laukkatreeniä tehty, vaan valmentajamme alkoivat kuumeisesti etsiä korvaavaa paikkaa opistolta. Niin suunnitelmat muuttuivat ja tämän päiväinen valmennus päätettiin pitää opiston vanhalla maneesilla. Sähellyksestä johtuen aikataulut myös venyivät ja odottelua oli luvassa, onneksi meidän kaksikko tuntui kuitenkin viihtyvän hyvin kopissa kahdestaan. 


Noin tuntia ennen oman valmennusryhmämme alkua otimme molemmat hevoset kopista ulos. Varustimme molemmat ja suuntasimme opiston metsäpoluille hieman käppäilemään. Molemmilla tuntui virtaa olevan pitkäksi venyneen kopissa seisomisen johdosta, mutta fiksusti molemmat marssivat mukisematta opiston alikulkutunnelistakin ja vielä useampaan kertaan! Noin 45 minuutin käppäilyn jälkeen huoltojoukot huikkailivat, että nyt voisimme siirtyä maneesiin, sillä edellinen ryhmä oli jo lopettelemassa. Maneesissa Oona ei tuntunut olevan moksiskaan, mutta Alpon mielestä maneesin molemmat päätyovet tuli kiertää mahdollisimman kaukaa! 


Valmentajinamme toimivat tänään Joona Mickelsson, sekä unkarilainen Enikö Odor. Aluksi hieman kyseltiin hevosten kuulumisia, miten olemme nyt treenailleet, ja millaiset ovat ensi kauden tavoitteet. Tämän jälkeen siirryimme työskentelmään rauhallisessa ja rennossa ravissa, sillä alkukäynnit tuli jo otettua joakisen ratsukon kuulumisia vaihtaessa. Koko valmennuksen pääpaino oli tänään matkaratsastusistunnassa, jossa saimmekin tänään kököttää lähes koko valmennuksen ajan! ;) Matkaratsastusistunnalla tarkoitetaan siis kevyen istunnan tapaista istuntaa, jossa takapuoli siis irrotetaan luonnollisesti satulasta. Erona kuitenkin on, että jalustimet pidetään normaalipituisena ja istunta on huomattavasti pystympi, jolla pyritään häiritsemään mahdollisimman vähän hevosta. Liian etukenossa ei saa siis jalustimilla seistä, sillä silloin ratsastajan paino siirtyy eteen, mikä taas tekee hevosen etupainoiseksi. Myöskään taaksepäin ei saa nojailla ja takapuoli tulisi pitää koko ajan irti satulasta. 

Aluksi haimme ravissa hyvää istuntaa, sekä mahdollisimman rentoa askellusta hevosen kanssa. Oona tuntui tänään keskittyvän lähes 100 % tehtävään ja kulkikin huomattavastu rennompana kuin Alpo, joka näki edelleen mörköjä maneesin molemmissa päissä. Onneksi myös tämä ruunapoika malttoi rauhottua hetken maneesia kierrettyämme. Tämän harjoituksen jälkeen otettiin jokaiselta yksitellen sykkeet, jotka valmentajat kirjasivat muistiin. Tämän jälkeen tulimme yksitellen maneesin keskelle, jossa tuli tehdä kahdeksikkoa - ensin kevyessä ravissa, sitten ravissa ratsastajan pysyessä matkaratsastusistunnassa ja lopuksi laukassa ratsastajan ollessa mr-istunnassa. Valmentajat tarkkailivat keskellä istuntaa, ottaen myös videota myöhemmin tehtävää tarkempaa analyysiä varten. 



Viimeisenä harjoituksena asetuimme siistiin jonoon ja jonon ensimmäiselle ratsukolle annettiin gps ranteeseen. Hilla ja Oona saivat toimia alkuun vetohevosina jonossamme ja näin ollen myös säädellä vauhtia valmentajien ohjeen mukaan. Tavoitteena oli löytää hyvä istunta, sekä tunnustella missä askellajissa oman ratsun on helpointa edetä missäkin vauhdissa. Oonalla Hilla ei tänään ollenkaan laukannut, sillä Oonalla on tällä hetkellä vain toinen kunnollinen laukka (lisää kenttätyöskentelyä...!!) ja neiti kulkee muutenkin rennompana ja tyytyväisemmin nykyisin ravissa. Lisäksi on turha treenata hevosta turhaan laukalla, jos sillä on vain yksi kunnollinen laukka, sillä näin hevonen tulee helposti toispuoleiseksi ja tätä kautta saattaa kipeytyä. Alpon kanssa sai sen sijaan vauhdin kiihtyessä nostaa mielummin laukan kuin ravin, sillä laukka on Alpolle säästäväisempi askellaji kuin luja ravi, jossa herra alkaa kaiken lisäksi vielä usein vauhdin kiihtyessä takomaan. Alponkin kanssa tulisi panostaa enemmän kenttätyöskentelyssä oikean laukan vahvistamiseen, sillä se on herralle tällä hetkellä hieman vasempaa hankalampi. 


Harjoituksen jälkeen otimme jälleen sykkeet hevosilta ja sitten oli rentojen loppuravien vuoro. Loppuravien jälkeen kävimme vielä antamassa loppusykkeet ja sitten lopettelimme valmennusta ja siirryimme kävelemään. Molemmat hevoset suoriutuivat valmennuksesta hyvin ja palautuivat hienosti. Oona sai kehuja rennosta ja hyvästä ravistaan, Alpo puolestaan alhaisista sykkeistään. 


Lopuksi kiittelimme valmentajia valmennuksesta ja siirryimme valmistelemaan hevosia kotiinlähtö kuntoon. Kotiinlähtö ei kuitenkaan sujunut ihan sormia napsauttamalla, sillä Alpo päätti että on tänään jo ihan tarpeekseen kopissa ollut ja pisti pitkästä aikaa ihan kunnolla hanttiin. Useamman lastausyrityksen jälkeen päätettiin kokeilla jospa Oona menisi koppiin edeltä ja jospa herra sitten viitsisi kavuta sinne seuraksi. Oona asteli nöyrästi koppiin, mutta Alpoa ei edelleenkään huvittanut. Hetken päästä Oona hermostui kopissa, kun Alpo ei sinne heti tullutkaan ja tuloksena sai kauhaistua etujalkansa etupuomin ylitse... Siinä oli sitten kaikki katastrofin ainekset kasassa, mutta onneksi Oona jähmettyi paikalleen kuin patsas ja ikuisuudelta tuntuneen hetken päästä saimme etupuominkin auki ja tilanne rauhoittui. Oona pysyi koko tilanteen aikana ihmeen rauhallisena eikä pinteestä pois päästyäänkään rynnännyt kopista ulos, vaan jäi sinne syvästi huokaisten seisoskelemaan! Oona peruutti pyynnöstä myös rauhallisesti ulos, eikä hevonen tuntunut kovin traumatisoituneelta. Hetken siinä järkytyksestä toivuttuamme siirsimme hieman koppia ja yritimme lastausta uudemman kerran - nyt jo tilanteesta viisastuneena, Alpo edellä. Alpo menikin koppiin hyvin ja tämän perässä sisään asteli Oona. Kotimatka sujui hyvin ja pääsimme turvallisesti kotiin. Kyllä matkan aikana tuli moneen kertaan ihmeteltyä, että oli kyllä onnea rutkasti matkassa, sillä tuossa Oonan tilanteessa olisi voinut käydä todella huonosti. Loppu hyvin, kaikki hyvin.


-Roosa

8 kommenttia:

  1. Hevoshommissa sitä vaan sattuu ja tapahtuu.. Onneksi meni näin eikä käynyt suurempaa vahinkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, onneksi meillä oli onnea matkassa ja kaikki säilyivät tilanteesta ehjinnahoin! :)

      Poista
  2. Hui, onneksi Oona oli fiksu ja malttoi odottaa, että pelastatte hänen korkeutensa pinteestä! :)
    Jose on myös tuommoinen, että jos se jää johonkin jumiin tai riimu takertuu tarhassa johonkin (tästä syystä en pidä enää riimuja metsätarhassamme), niin se odottaa paikallaan kiltisti, josko joku tulisi pelastamaan, eikä koita riuhtoa itseään irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oona kyllä ansaitsee selväpäivyydestään kunniamaininnan! Yksikin virheliike, niin olisi kyllä ollut leikki kaukana...
      Fiksu Jose :) Samaa ei voi sanoa Napista, jolla on usein tapana jäädä karsinassa piehtaroidessaan seinää vasten jumiin (mitä en voi kyllä ymmärtää, sillä tilaakin olisi piehtaroida niin ettei se seinä tule ihan heti vastaan...). Pari kertaa olen ollut todistamassa tätä tapahtumasarjaa - poni jää jumiin, yrittää pois itse pari kertaa ja kun toivottua tulosta ei synny poni HUOKAISEE ja jää odottamaan josko joku tulisi vähän auttelemaan... x) Onko tämä sitä paljon puhuttua hevosten opetettua avuttomuutta? ;D

      Poista
  3. Fiksu Oona! Mun entinen welsh mountain ori oli varsinainen sählääjä, mutta kun se kerran ollessaan reilun vuoden vanha hyppäsi trailerissa etupuomin päälle, loppui sähläys siihen ja odotti kiltisti että saatiin pelastettua poni pois puomilta.. :) Sama ilmiö toistui pari vuotta myöhemmin kun se kärrylenkillä innostui ja pukitti niin että toinen takajalka meni aisan väärälle puolelle - ponin kiireet loppuivat sitten siihen vähäksi aikaa. :D Se oli kyllä täysin mun moka kun sen ainoan kerran unohdin potkuremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne hevoset vaan fiksuja tai sitten ne vaan noissa tilanteissa jotenkin lamaantuvat ja jähmettyvät siksi paikoilleen :D
      Niinhän se on, että tuttujen hevosten kanssa ne pahimmat kommellukset useimmiten sattuu, kun tulee ajateltua, että "eihän tää ennenkään oo mitään tehnyt". :D

      Poista
  4. Huh! onneksi Oonalle ei käynyt hassusti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Onneksi selvittiin tilanteesta pelkällä säikähdyksellä! :)

      Poista