tiistai 24. helmikuuta 2015

Hevosystävä vai hevosten ystävä?

Tässä kuussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun Nappi ja Oona muuttivat omaan kotiin. Sitä ennenhän he olivat asustaneet vuokralla. Se, että meillä on hevosia ei ole ollenkaan yksiselitteinen juttu. Keskuudessamme on meinaan aina ollut henkilö, joka on vastustanut oman hevosen hankintaa. Silloin liki 20 vuotta sitten kun Hilla pääsi ensimmäiselle ratsastustunnilleen, tuli ensimmäisenä kommenttina tuon henkilön suusta että tähän taloonhan ei sitten ikinä, koskaan, milloinkaan hankita yhtään ainutta pierupersettä hevosta. Tätä kyseistä henkilöä meidän perheessä kutsutaan isäksi. 

Suuri hevosten vastustaja sekä hänen rouvansa, joka on aina saanut edellämainitun pään kääntymään tyttöjen eduksi. Eipä osannut isä aavistaa kuvaushetkellä, että joskus hänen selkänsa takana ryteikön tilalla komeilisi punainen talli hiekkatarhoineen!
Vierähti vuosi jos toinenkin. Tytöille (tai oikeastaan Hillalle, koska Roosa oli tuolloin vasta viiden vanha) tarjoitui tilaisuus kesähevoseen. Mitä tähän sanoi isä? Jyrkän ei:n. Kuinka kävi? Vanttu tuli kesäksi. 

Kului jälleen pari vuotta. Kesäksi tuli valkoinen poni, joka hyvin tässäkin blogissa tunnetaan. Mitä sanoi isä, kun oli kaupanteon aika? Tietysti ei. Miten kävi? No ponihan tuli. Mitä sanoivat isän ystävät häntä tukeakseen? Jotakin siihen suuntaan, että eihän ponia lasketa hevoseksi. Voit edelleen seistä mielipiteesi takana, ettei tähän taloon hankita hevosia. 

Ponille sanottiin ei. Kuvassa kuitenkin isä ja se poni 12 vuotta myöhemmin. 
Jälleen aikaa kului. Hilla sai lahjaksi Vantun. Mitä sanoi isä? Nooh, häneltä ei kysytty, koska vastaus kuitenkin tiedettiin. Ja Vanttu tuli jäädäkseen. 

Isä ja Vanttu ajelulla v. 2008. 
Kun Vantusta aika jätti, tuli Oona. Kävimme sitä naisvoimin salaa katsomassa. Kun olimme valintamme tehneet, kerrottiin isälle. Mitä sanoi isä? Mitään en lupaa, mutta voihan sitä katsomaan mennä. Ja miten kävi? Kesken koeratsastuksen pellolla Oona laittoi päänsä isän syliin ja niin Oona sai luvan muuttaa meille. 

Ensi kertaa uuden hevosen rattailla...

... ja saman hevosen kanssa 5 vuotta myöhemmin matkaratsastuksen kv-kilpailuissa.
Mutta mitä sitten tapahtui? Tuli tontti, tuli talli, tuli kenttä ja laitumet. Kuka tämän kaiken sai aikaan? Kukas muu kuin isä.

Hevoset muuttivat vuosi sitten omaan talliin, johon oli rakenteilla kolmaskin karsina. Ja niin tuli Alpo, jota kaikki lähdimme yhteistuumin katsomaan ja tähän perheeseen valitsemaan. Kuka oli yhtälailla mukana kuin kaikki muut? Isä tietysti. 

Ensimmäisestä ei:stä hevosille on kulunut 15 vuotta.  
Niinhän se on, että älä koskaan sano ei koskaan. Kahteen kymmeneen vuoteen mahtuu paljon: ratsastustunteja, kesähevosia, oma poni ja omat hevoset. Tähän perheeseen on kuulunut jo neljä hevosta. 



Kuka meillä on nykyisin hevosten paras ystävä? Hän on isämme. Isä on aina rauhallinen ja turvallinen. Hermostuneet hevoset rauhoittuvat kun isä on paikalla. Isä saa silittää Oonan ja Ardaksen korvia sekä saa hevoset pysymään karsinoissaan vaikka ovet käytävälle olisivatkin auki. Isällä on aina taskuissaan jotakin hevosille. Isän touhuja on hevosten kiva seurata aitauksesta ja karsinan oviaukoista. Yhdessä tämä nelikko on rakentanut tallin viimeisen karsinan valmiiksi, ilmastoinnin talliin, heinähäkkejä ja -postilaatikoita, loimenkuivaussysteemin, kentän aidat, aitausten sähköt ja monta muuta asiaa!

Kiitos isä! Olemme kaikki hyvin onnellisia omasta tallistamme!

6 kommenttia:

  1. Teidän isä ei vissiin tiennyt sitä, ettei koskaan pidä sanoa Ei koskaan! :D Onneksi teidän isästä on kuoriutunut selvästi mitä mainioin hevosmies! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään piti kantapään kautta oppia se ;) Isästä on tullut monitaitoinen hevosmies ja kehitystä tapahtuu koko ajan. :)

      Poista
  2. On se jännä miten meiltäkin löytyi ennen Jimppaa samanlainen vastustaja. Nyttemmin innokas avustaja, joka ylpeenä aina kertoo "meidän hevosesta" jokaiselle, joka vaan kuuntelee. :D

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava kirjoitus kertakaikkiaan! Tällaisia tunnustuksia tulisi jakaa kyllä useammin! Meillä iskä joutuu syytetyn penkille koko hevosharrastuksesta, mutta tuota toista osapuolta tulis ehkä monesta asiasta näihin kaviokkaisiin liittyen kiittää kauniisti ;) Mutta ootte kyllä myös loistoesimerkki miten hevosharrastus vie koko perheen!

    VastaaPoista