lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävistä parhain

Viime tiistaina iltaruokinnan aikoihin Nappi vaikutti omituisen vaisulta ja kun poni ei rynnännyt syömään edes iltaruokiaan, tiesin ettei kaikki ole hyvin. Ei muuta kuin poni ulos karsinasta ja kävelyttämään. Kotikonstein saatiin tilanne onneksi muutaman tunnin päästä laukeamaan, mutta kaikki ähkyistä hevosta joskus hoitaneet tietävät sen tunteen, mikä siinä kohden vallitsee. Päällepäin kun ei voi nähdä, onko kyse lievästä vai suuremmasta vaarasta. 
Satuponini <3

Siinä itkukurkussa tuskaista ponia illan pimennossa taluttaessani aloin miettimään, miten paljon tuo karvapallo minulle oikeasti merkitsee. Ei se ole vain poni, se on ystävä isollä Y:llä. Itse asiassa Nappi taitaa olla yksi vanhimmista ja pitkäaikaisimmista ystävistäni ja tulee olemaan se kaikista merkittävin nelijalkainen ystävä elämäni varrelta.


"Entäs toi poni? Mitäs sillä oikeen tehdään?" on kysymys joka minulta usein kysytään. Kysymys esitetään aina hieman väheksyvään äänensävyyn, joka särähtää korvaani aina yhtä ikävästi. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että poni jolla ei kilpailla, poni jolla en voi edes itse ratsastaa, poni joka ei tuota mitään muuta kuin sitä itseään, voisi olla joku tarkoitus. Jo Napilla raveissa ajaessani sain usein kuulla muilta ponikuskeilta vihjailuja siitä, eikö olisi jo aika vaihtaa ponia, kun viimeaikojen statistiikka kertoi hyvin selkeästi, ettei juoksulahjoja tältä ponilta taida löytyä. Monet pitivät minua idioottina, kun edes viitsin raahautua paikanpäälle ponilla, jonka kanssa en ikinä tulisi taistelemaan kärkisijoista. En voinut ymmärtää näiden ihmisten ajatusmaailmaa, miksi haluaisin luopua ystävästäni vain sen takia, ettei se ole mikään ruusukehai? 


Olin kuusi vuotias, kun Nappi ostettiin meille. Yhteistä taivalta on kuljettu siis jo 14 vuoden ajan. Napin kanssa olemme kasvaneet yhdessä - minä olen nähnyt Napin kasvavan ja toisinpäin. Tunnen ponin kuin omat taskuni ja luulen, että se tuntee minut lähes yhtä hyvin ellei jopa paremmin. Nappi on opettanut minulle enemmän kuin kukaan muu kaviollinen ikinä. Nappi on toiminut loistavana terapiaponina, joka on kuunnellut monet minun ja Hillan murheet ja lohduttanut silloin, kun tuntuu, että elämä potkii päähän. Nappi osaa myös lohduttaa aina juuri oikealla tavalla, eikä ole kerta eikä kaksi, kun talliin on menty mieli maassa, mutta sieltä on poistuttu hymy korvissa. Nappi on perheenjäsen ja ennen kaikkea ystävä, jonka kaltaista ei tästä maailmasta montaa löydy! 


Oma Satuponini, Pumpulipalloni, ystäväni, kaikkeni 
 Millainen on sinun paras nelijalkainen ystäväsi? 

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

- Roosa

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Nappi on tosiaan ollut sulla kauan, ei siis ihme kuinks tärkee siitä onkaan tullut! Hyvää ystävänpäivää teillekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin noita yhteisiä vuosia laskiessani, jotka ponin kanssa on vietetty - peräti 14! Aika kuluu kyllä älyttömän nopeasti :D
      - R

      Poista
  2. Aivan ihana postaus! Tuli oikeen vilunväreet. Nasu on niin pieni mutta omistaa maailmaakin suuremman sydämen! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Nappi onkin pieni poni suurella sydämmellä :) ❤️
      - R

      Poista
  3. Nappi on persoona! Voisin edelleen pistää sen taskuun ja salakuljettaa meille... Sääli vain ettei ole niin isoja taskuja. Mutta Roosa minä tiedän niin hyvin mitä sinä tällä tarkoitat. Minulle Sabrina oli koko elämä. Ja sen jättämän aukon paikkaamiseen on tarvittu kuusi eri nelijalkaista, kiireinen elämä ja monta kyyneltä. Vieläkin kaiholla muistelen vanhaa ponia. Sellaisia hevosia ei tule jokapäivä vastaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan persoona ja poni isolla P:llä! ;)
      Sabrina oli kyllä upea. Muistan kun kävin sitä jo vanhoilla kotisivuillasi ihailemassa silloin, kun emme vielä tunteneet. Unelmien inkkariponi! ♥
      - R

      Poista