sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Alpo jumppaa

Kentällä tapahtui: nimittäin Hilla sattui olemaan sopivasti komennustuulella ja niinpä Roosa ja Alpo saivat kyytiä! Mukavaa vaihteluahan se on kun toinen välillä käskyttää. Helposti tulee kangistuttua kaavoihin, kun yksiksensä ratsastelee. 

Ja kuten kaikissa suuremmissa piireissä, avustaja satuloi ja lämmitteli hevosen...



Sen jälkeen vaihdettiin ratsastajaa, ja jumppatuokio sai alkaa. Teemana oli tälläerää siirtymiset ja peruuttamiset, sillä niihin oli talven aikana päässyt tulemaan pieniä tahmeuksia. Alpohan mielellään luistaa hommista ja muutamalla pikkutehtävällä saatiin poni taas kuulolle. 

Lakkaa kentän hiekkakin pölyämästä, kun poni alkaa marssia tarmokkaammin!
Alpo olikin sitten oikein hieno poika! Käynti - ravi siirtymiset, Alpon omilla laukkahypyillä maustettuna, saatiin hetkessä kuntoon, ja sen jälkeen homma jatkui vauhtileikittelyllä. 


Hieno poika!



Tämänkertainen jumppaohjelma sisälti temmonvaihteluja ravissa sekä ravi - laukka siirtymisiä. Jälkimmäisistä Alpo oli oikein mielissään, sillä laukka on aina kivaa! Peruuttamista harjoiteltiin myös, ja saatiin siinäkin jo oiken hyvin pätkiä. Tämä perustaito vaan tuppaa usein unohtumaan, kun liian harvoin tulee peruuteltua. Pitänee lisätä se nyt ohjelmistoon!







Hohhoijaa - tuumaa Alpo

Laukka on aina hauskaa!


Loppuverryttelyt

2 kommenttia:

  1. Onpa Alpo muokkautunut mukavasti! Erilaiset herkistelyt on tärkeitä.. Ettei taidot pääse ruostumaan! :D

    VastaaPoista