perjantai 15. toukokuuta 2015

Laidunelämää harjoittelemassa

Kevät alkaa olla jo hyvässä vauhdissa. Vaikka on satanut niin ainakin luonto on tosissaan alkanut vihertämään. Niinpä meidän kolmikko on päässyt tällä viikolla jo harjoittelemaan useampana päivänä laitumellaoloa, kun tuntuu tuo ruoho nyt kasvavan ihan silmissä!

Laitumelle kuljetaan suoraan tarhasta. Aamusta alkaen on hevosista joku portin lähettyvillä päivystämässä, että koska tästä pääsee? Vaikka jokainen koittaa kuinka ajatuksen voimalla saada väliporttia aukenemaan, tarvitaan siihen kuitenkin meidän ihmisten apua. 

Ja kun se portti vihdoin aukaistaan, voi sitä riemua ja syömisen määrää!


Jokaisella on oma, persoonallinen tapa kuluttaa määräaikansa laitumen puolella. Nappi hipsii portista sisään, piehtaroi ja syö sitten siitä, missä turpa sillä hetkellä sattuu olemaan. Nappi ei portilta yleensä parin kolmen syöttötunnin aikana kauan ennätä, poni kun toimii ruohonleikkurin tavoin ja etenee järjestyksessä. 


Alpo yleensä aloittaa kevein hyppelyin ja laukka-askelin. Harvemmin vaan toiset innostuvat mukaan, sillä tuore ruoho vetää puoleensa. Alpo kulkee syödessään Oonan ja Napin välillä, eikä osaa päättää kumman vieressä ruoho on parempaa - vai onko kenties jossain ihan omassa, salaisessa, yksityisessä paikassa? Onneksi herralla on tilava suu, ja sinne mahtuu välikulkumatkoille hyvin evästä. 



Oona haluaa olla rauhassa. Hän ei kaipaa ketään lähelleen vaan syö mieluummin yksi. Oona marssii portista tarmokkaasti, saattaa ottaa muutaman raviliikkeen Alpon mieliksi ja sitten marssii yleensä laitumen perimmäiseen nurkkaan ja aterioi siellä. Ei turhia vaeltele tai kirmaile, sillä syömäänhän tänne on tultu!


Ja sitten on vielä yksi nelijalkainen, joka iloitsee, kun hevoset jättävät tarhansa poistuessaan laitumen puolelle. Nimittäin Siru! Koira kirmaa vikkelästi aidan alta ja nappaa hevosten pallon itselleen!


Siru pitää pallosta kovasti. Tässä videopätkä Siru-koiran pallopainista! Jos jollekin avautuu tämän pelin ajatus, niin valaiskaa meitäkin! 


Taustalla voimme kuulla, miten Hilla etsii kadonneita hanskojaan, jotka eivät olleet Roosan taskussa. Niin, jollei toppaliivin alla olevan takin taskuja oteta huomioon...
Hihiii!!

Siru pysyttelee visusti turvavyöhykkeellä ei hevosettomalla laidunlohkolla palloineen. Alpolla ja Napilla on tapana ajaa laitumelle eksynyttä Sirua takaa ja Siru tietysti luulee niiden havittelevan hänen palloaan! Siksi näppärä koira on keksinyt, että jos on aita välillä, on pallo turvassa!

Pallopainia



Kaverikuva Napin kanssa






4 kommenttia:

  1. Ihanan hassu Siru! :) Me ollaan myös ihailtu miten omatekelepelloilla ruoho kasvaa.. kovan työn tulos siellä näkyy! Aatella ettei siellä pari vuotta sitten ollut kuin se rämeikkö :D

    VastaaPoista
  2. Mun valkkarilla on samaa koko luokkaa oleva kova pallo ja se paimentaa sitä ihan hullun kiilto silmissä kieliposkella :'D vartissa on koira ihan puhki.... meinasin alottaa pallopaimennuksen ton kanssa mutta käy niin isoilla kierroksilla ettei pysty vastaanottamaan ohjeita joten nyt se on vain sunnuntai huvi :D pallo on pakko pitää saunassa piilossa kun muuten se menee seinistä läpi jos antaa sisällä pallotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siru ei ymmärrä lopettaa, ennen kuin pallo laitetaan piiloon. En oo pallopaimennuksesta kuulutkaan ennen, mut varmaan ei onnistuis tämänkään pallohullun kanssa :D Sit kun pallo on piilossa, niin Siru keksii kyllä uutta puuhaa kuten kepin kanssa touhuamisen...
      -H

      Poista