sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Vähän toisenlainen kesä

Oli ihan tavallinen perjantai-iltapäivä. Pääsin töistä ajoissa ja ajattelin lähteä ratsastamaan Oonan kanssa. Tuuli kohtalaisesti, mutta ilmassa oli ensi kertaa lämmön tuntua. Kesä on vihdoin tulossa?! Vaikka eipä sillä, kesäloma on vasta elokuussa, joten ehtiihän tässä vielä lämmetä. 

Oona tuli vastaan laitumelta ja selvästi oli huomionkipeä. Harjasin neidin, joka vasta ihan viimeviikkoina on uskonut, että kesä on tosiaan viileästä säästä huolimatta tulossa ja lopuista villoista voisi luopua. Alpohan on ollut jo pitkään nahkakarvassa, mutta Oonalla on vielä villahousut jalassa, jotka söpösti hulmuavat kesätuulessa. 

Nappasin satulahuoneesta Podiumin, halusin sovittaa sitä Oonalle. Ehtisin hyvin heittää lenkin ja sitten kiillottaa satulan lauantain aluemestaruuskilpailuja varten. Satula sopi mielestäni neidin selkään joten, ratsaille ja menoksi. Roosa ja äiti olivat vielä töissä, isä jäi kaivinkoneen apumieheksi tallin pihaan. Turvekasalle tekivät pohjaa. 

Hih! Me mennään nyt ja vähäsen lainataan Alpon satulaa
Oona oli virkeä ja näki mörköjä joka paikassa. Oona on siitä hyvä, että se aina menee eteenpäin. Ei ikinä tee uukkareita tai muita kommervenkkejä, vaan lisää vauhtia tiukan paikan tullen. 

Menimme radalle, jonka pohja on aina sopiva vauhdikkaampaankin harjoitteluun. Satula tuntui tukevalta. Ravasimme radalla muutaman sata metriä, kunnes Oona yks kaks jännittyi ja meinasi heittää ympäri! Siellä oli mutkan takana kaadettu metsää ja hirmuisen pelottava puupino! Käskin Oonaa jatkamaan matkaa ja hevonen totteli, kunnes päättikin heittää tosissaan ympäri! Olipas neiti tuulella ja juuri kun pääsin kehumasta!

Ähkäisin ja sain taas hevosen aikeet estettyä, vaikka meinasin jo tulla alas selästä! Oona oli radalla muutaman sekunnin poikittain niin, että sain tasapainoni miltei korjattua. Painopiste oli oikealla jalalla ja ajattelin että nyt lähdetään menosuuntaan. Siinä samassa Oona tampaisi itsensä kotiinpäin sillä seurauksella että muu kehoni oli menossa vastakkaiseen suuntaan, paitsi se oikea jalka joka oli tukevasti jalustimessa! 

Kuului naks naks naks ja tunsin oikean nilkan kiertyvän enemmän kuin sille olisi suotavaa. Alitajuisesti hyppäsin alas hevosen selästä vain todetakseni ettei jalka sietänyt painoa. Se oli vähintäänkin murtunut! (onneksi oli koppajalustimet, sillä muuten jalka olisi mennyt jalustimen läpi...)

Ensimmäinen ajatus oli eikä ja taisin sitä ääneen huutaakin. Oona pyöri hetken ympärilläni mutta pysähtyi ja antoi haudata kasvot kaulaansa. Itku siinä tuli, ei niinkään kivusta vaan suunnattoman suuresta harmista, sillä kaikki olisi nyt pilalla. Treenit, kilpailut, kesä... ihan kaikki!

Aivot käskivät toimia, ja tottelin yhdellä jalalla seisten kyyhötin Oonan vierellä kaivaen puhelinta taskustani. Helkutin kosketusnäyttöpuhelin oli liian herkällä tuulella ja puhelun sijaan avasi Sport Trackeria ja muita mokomia sovelluksia. Viimein sain isän numeron valittua mutta vastaajaanhan se meni! Yritin uudestaa, huusin puhelimeen että vastaa isä vastaa, mutta eihän kaivurin luona hääriessä puhelinta kuule. Isän ääni vastaajassa kuitenkin tuntui lohduttavalta mutta siitä ei nyt apua ollut. 

Vasen jalka alko krampata sekä jännityksestä että hiipivästä paniikista. Seuraavaksi olisi tavoiteltava Roosaa. Mieleen hiipi jo pelko, entä jos kukaan ei vastaa. Kokeeksi huusi apua, mutta tuuli vei sanat jonnekin äärettömiin, jossa niitä ei ollut kukaan kuulemassa. Oona seisoi tukenani paikoillaan hievahtamatta. 

Onneksi sain Roosan kiinni ja muutamasta sanasta toinen ymmärsi että nyt oli tosi kyseessä ja minkä puun vieressä kökötimme. He tulisivat isän kanssa autolla pian. 

Laskin mielessäni että vielä vartti täytyisi sinnitellä, sillä autolla joutuu kiertämään useamman kilometrin. En jaksaisi kauaa enää seistä yhdellä jalalla. Koitin varovasti siirtää painoa oikealle, jotta saisin vasemman jalkani jalustimeen ja näin kiivettyä edes satulaan istumaan. Ei tullut kuuloonkaan. Vähän matkan päässä oli iso perävaunu. Jospa istahtaisin sen aisalle?

Loikin Oonaan tukeutuen aisalle, vain todetakseni, ettei se kestänyt istumista vaan painui ivallisesti vinkuen maahan. Ei auttanut muu kuin seistä. Tartuin Oonaan ja satulaan tiukemmin kiinni ja odotin. 

Odotin, odotin ja odotin. Kaikki on pilalla, kaikki on pilalla, kaikki on pilalla. Tulkaa jo, tulkaa jo, missä viivytte isä ja Roosa? Ainoat ajatukset mielessäni. 

Tuntui, että vasen jalka pettää alta juuri. Minun olisi pakko istua maahan. Ajatus hevosen jaloissa istumisesta ei tuntunut järin turvalliselta, mutten jaksanut seistä enää. Otin ohjat Oonan kaulalta. Ihan sama jos hevonen talloisi minut, vahinko oli jo käynyt. 

Samassa tuttu punainen auto tuli kaarteen takaa ja lennosta jo Roosa hyppäsi autosta ja tarttui käsipuoleeni. Juuri ja juuri jaksoin hyppiä autoon, ja niin Roosa jäi hölmistyneen Oonan kanssa kun auton kanssa jo kiidettiin kohti ensiapua. 

Kaikenlaisten odottelu ja kiputilojen jälkeen selvisi, että jalassa oli useampia murtumia. Lauantaina Roosa ja Alpo menestyivät aluemestaruuksissa ja minun oli tyydyttävä sairaalasänkyyn ja watsuppiin. Onneksi niillä sentään oli liilaa kipsiä. Jotain valoa tunnelinpäässä siis!

Toipuminen vie aikansa, ja tiedän, että kun kuuden viikon päästä kipsi poistetaan, ei ratsaille ole vielä moneen aikaan asiaa (onneksi voi ajaa!! heh heh). Lääkäri arvioi kuntoutuksen kestävän ½ - 1 vuotta, sitä koska voisin ratsastaa pidempää matkaa ei osannut arvioida. Nähtäväksi jää, mitä sitten tapahtuu, mutta tahdosta se ei ainakaan jää kiinni!
Hyvää kesää, Hilla!
Tiimikipsi, vaikka melkolailla laiha lohtu. 
Kesä menee toipuessa ja toisten armoilla olemisesta. Mihinkään en kipsin kanssa pääse, jollei joku tule kotoa saakka hakemaan. Autoa kun nyt ei voi ajaa. Onneksi vielä ei ole hellettä luvassa ja niihinkin olen jo varautunut: kylmäsuojat on pakastimessa!!

- Hilla

24 kommenttia:

  1. Voi ei, voin vaan kuvitella kuinka harmittaa :( Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mutta ei tässä harmittella auta, kun on vielä kuusi viikkoa edessä. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan nyt jos koskaan!
      -H

      Poista
  2. Voi ei, ompas ikävää... tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  3. Kuntoutus on hidasta mutta hyvä siitä tulee, usko pois! Kun saat luvan ratsastaa alat vaan vähitellen rakentaa "uutta nilkkaa". Ei sinun pitkän matkan ratsastukset tähän lopu, ne on hetken syrjässä ja toivuttuasi palaat entistä ehompana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon ja haluan että asia on niin ja olen valmis tekemään töitä sen eteen. Nyt on kuitenkin osattava tehdä sitä, mikä minulle on kaikkein vaikeinta: levätä ja odottaa...
      -H

      Poista
  4. Auts! Ei tähän voi muuta sanoa, kuin että nyt oli todella, todella huono tuuri. Onneksi sentään pääsit pois tuolta radalta ja onhan tuo kipsi tosiaan aika hienon värinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivista asennetta pitää nyt yrittää pitää yllä joten ilo irti kaikesta vähästä, mistä tässä nyt iloita voi.
      -H

      Poista
  5. Voi harmi, pikaista paranemista! Näitä lukiessa tulee kyllä aina mieleen, että miten sitä oikein ennen selvittiin tuollaisista tilanteista, kun ei ollut kännyköitä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Ei olisi ollut muuta keinoa kuin hyppyiä takaisin ihmisten ilmoille yhden jalan varassa... Yli 20 vuotta tässä on ehditty jo hevostella, ennen kuin mitään mustelmaa suurempaa on saatu aikaiseksi.
      -H

      Poista
  6. Voi ei, voi ei, voi ei!!!! Järjettömästi tsemppiä toipilasaikaan ja kuntoutumiseen! Uskot vain että hosuminen ei nyt auta, muista antaa paranemiselle tarpeeksi aikaa. Niiden kylmäsuojien jalkaan kietomisen lisäksi jäitä hattuun myös <3 Hyvä siitä vielä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan noudattaa ohjettasi ja laittaa sen toisen suojan päähäni ;)
      Kiitos tsempistä! Se on nyt enemmän kuin tarpeen, jotta tämän piinapenkin kestää. Nimittäin kipsin alla kutisee!!!
      -H

      Poista
  7. Todella harmi juttu.... :/ Nyt maltat vaan rauhassa parannella jalkaa niin kyllä siitä hyvä vielä tulee ja pian oot taas hevosen selässä :)

    VastaaPoista
  8. Voi ei :( Paljon tsemppiä toipumiseen.

    VastaaPoista
  9. Et usko miten paljon harmittaa sun puolesta :( Supertsempit paranemiseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon. Onneksi on ystäviä, jotka jaksaa tsempata ja vielä kerran kiitos meidän tiimin tsemppaamisesta aluemestaruuskisoissa!! Onneksi on ystäviä, jotka osaa ottaa homman haltuun!
      -H

      Poista
  10. Ei oo todellista :( hitto mikä tuuri :( nyt vaan toivotaan että nilkka paranee entiselleen ajan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä monenlaisiin tilanteisiin joutunut hevosteluhistoriansa aikana, mutta mustelmaa kummempaa ei koskaa ole saatu aikaiseksi. Näin tällä kertaa, mutta nyt on suunta eteen ja ylös! Niin ja syksyllä samaan suuntaan Oonan kanssa!
      -H

      Poista
  11. Voi ei :( oon kyllä pahoillani sun puolesta, ei noin voi käydä! Nyt vaan annat ihan rauhassa jalan toipua että tulee oikeasti kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli ensimmäinen ajatus heti tapahtuman jälkeen. Miten näin voi käydä, miksi minulle? Eikä eikä eikä... Nyt vaan positiivisuuden lippu korkeelle ja katse kohti parempaa!
      -H

      Poista
  12. Täällä matkaratsastusfani ja bloginne ihaileva lukija toivottaa ihan hirmuisasti tsemppiä toipumisaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 1/6 takana ja ensimmäisessä kontrolli rtg-kuvassa kaikki ok!
      -H

      Poista