lauantai 18. heinäkuuta 2015

Se siitä sitten

Uskokaa tai älkää mutta kuusi viikkoa on kulunut! Sain todeta viisaiden sanojen pitävän paikkaansa, sillä juuri näin se meni: Kuusi viikkoa tuntuu pitkältä, mutta kun sitä katsoo taaksepäin, se olikin yllättävän lyhyt. Juurikin näin. Tämä tarkoittaa tietystikin sitä, että olen jo kolmatta päivää ilman kipsiä! 

Kylmäsuojista on moneen. Kiitos lainasta Oona ja Alpo!


Olen iloinen siitä, että kesä on ollut viileä. Vähäisistä helteistäkin selvittiin, kun välillä kaivettiin kylmäsuoja pakastimesta. Kutinaa kipsin alla ei ollut mainittavasti, ja särytkin hellittivät selvästi puolen välin jälkeen. Varpaat piti tietysti koristella kipsin kanssa samaan sävyyn. Onneksi heti ensimmäisellä viikolla katsoin elokuva Theory Of Everything, jonka jälkeen sain todeta, ettei minulla olisi mitään aihetta surkeiluun. 

Rusinavarpaat aamulla kun turvotus on yön aikana laskenut

Luottoponin kyydissä!
Kipsi poistettiin torstaiaamuna. Lääkintävahtimestari oli kiukkuisen oloinen vanhempi mies, joka kipsiä poistaessaan ehti jo lytätä kaikki toivonmurut haukkumalla kipsauksen. Kipsi oli liian paksu, ja liian löysä ja sisällä oli liikaa täytettä jne. Vain väri taisi jäädä arvostelematta, vaikka siihen olisinkin osannut kajauttaa sen olevan jetsulleen oikea! Pelko kouraisi, sillä jos kipsi kerran oli noin huono, niin missä kunnossa luut sitten olisivat?

Kipsi poistettiin pienellä rälläkällä leikkaamalla. Miltä se kipsin poisto sitten tuntui? Kutitti ehkä hieman. Vaikka setä oli hieman tuimalla tuulella, kipsi poistui näppärästi ja siististi. Olin etukäteen miettinyt, miltä jalka kipsin sisällä näyttää, mutta silti jotenkin järkytyin ja hämmennyin siitä, miten pieneksi jalka oli kutistunut kuuden viikon aikana. Ensifiilis ei myöskään ollut mikään mieltä ylentävä, sillä kipsin poistuttua jalan asento väkisinkin muuttui ja ensimmäiset puolitoista minuuttia tuntuivat kamalilta kun veri alkoi kiertää kohisten jalan joka solussa. 

5 minuuttia kipsin poiston jälkeen. Tervetuloa takaisin pikku-jalka!
En oikein tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jotenkin vain iski sellainen toivottomuuden tunne, että tälläkö nyt pitäisi sitten alkaa kävellä. Jalka oli kalpea sillä eihän aurinko kipsiä läpäise. Iho hilseili suomuilla, mustelmia siellä täällä nilkassa ja jalkapohjassa, punaista nyppyä, mustia pitkiä säärikarvoja... Onneksi mieleeni juolahti pätkä Scary Movie 2:sta. Huumori karkoitti hämmennyksen kyyneleet ja näin kuntoutuva jalka sai nimekseen "pikku-jalka". Yllättävää kyllä, jalka eikä edes poistettu kipsi haisseet yhtään miltään!

Poistettu kipsi
Röntgenin kautta lääkärin vastaanotolle. Ortopedi oli oikein pätevä ja nyt vihdoin minullekin selvisi jalan tila. Murtuma ei ole tyypillinen nilkkamurtuma, vaan sekä kehräsluussa että takakolmiossa on lisäksi "luumurskaa". Näin ollen leikkauksesta ei olisi ollut hyötyä, sillä eihän siruja saa ruuvilla kiinnitettyä. Luut ovat kuitenkin sillä mallilla, että kuntoutuksen voi aloittaa. Murskan ympäröi arpirusto, joka ajan kanssa muuttuu luuksi. Tukirakenteet ovat kuitenkin kunnossa, joten kävelemällä ei jalkaa rikki voi enää saada. 

Seuraava hämmennyksen aihe oli liikerataharjoitusten kokeileminen. Ortopedi käski taivuttaa nilkkaa ylöspäin ja tein työtä käskettyä mutta mitä ihmettä?! Vain varpaat liikkuivat!! Sama juttu alaspäin tauvuttamisen kanssa. Käsky ei mennyt perille. Ortopedin avustuksella lihakset löytyivät, mutta vielä tänäänkin tarvitsin jonkun apua ensimmäisissä jumppaliikkeissä. Ortopedi taivutteli nilkkaa joka suuntaan ja tunne oli hämmentävä. Ei kipua mutta ei mitään muutakaan. En tuntenut mitään. Tunto ja hallinta palaavat vähitellen. 

Tervetuliaislahja pikku-jalalle. Suosittelen!
Omatoimisesti hevosia katsomassa, tosin vasta porkkanatarjoilun myötä suvaitsivat tulla kosketusetäisyydelle. 
Miten tästä eteenpäni? Sisällä olisi tarkoitus kulkea nyt ilman keppejä, ja ulkonakin päästä kepeistä eroon heinäkuun lopussa. Pystyn kävelemään pieniä matkoja, vaikka kävely on ontuvaa sillä nilkka on jäykkä. Kuusi viikkoa ovat saaneet jänteet, nivelet ja lihakset kankeiksi ja heikoiksi. Joka päivä pitää jumpata ja ensi viikolla aloitan harjoittelun fysioterapeutin kanssa. 

Entä ennuste? Nilkasta ei koskaan tule täydellistä, vaan lääkäri sanoi suoraan, että tulee olemaan asioita, joissa vamma muituttelee itsestään esimerkiksi vihlaisuin. Turvotus ja särky tulevat olemaan pitkäaikainen vaiva, mutta kuukauden päästä pitäisi kävelyn olla jo suht normaalia. Kysyin toki, että koska uskaltaa ratsastaa ja siihen lääkäri sanoi, että elokuun lopussa voin turvallisin mielin vähän kokeilla. Syyskyyn alussa voi kokeilla myös raskaampaa liikuntaa. Nyt alkuun kävely ja parin viikon päästä pyöräily olisivat sopivia kuntoutusmuotoja. 

Särkyä on ollut, mutta se ei ole mitään verrattuna ensimmäisiin kipsiviikkoihin. Jalka ei edelleenkään kutise, vaan ihon koskettaminen tuntuu jopa hieman epämiellyttävältä. Kuuden viikon ärsyketyhjiö on saanut jalan tuntoaistin horrokseen, joka heräilee vähitellen. 

Turvotusta? On. Sormella painaen jää kuoppa. 
Otan haasteen vastaan! En aio kilpailla enää tänä vuonna, vaan keskityn nyt siihen, että saan nilkan liikeradat kuntoon, lihaksiin voimaa ja kestävyyttä ja tasapainoa. Alkuun ratsastelen käyntiä pihapiirissä ja vaikka sitten ilman jalustinta, jos tarve vaatii. Nyt ei parane hoppuilla, vaan osa kerrallaan rakentaa yhteistä tulevaisuutta pikku-jalan kanssa. 

- Hilla

1 kommentti:

  1. Nopeastihan se aika kului :) Mutta varmasti outoa kun on jälleen molemmat jalat käytössä. Ja on muuten hienot varpaankynnetkin! :D

    VastaaPoista