lauantai 19. syyskuuta 2015

Jumppaa, jumppaa, jumppaa...

Myrskyn lomassa ehdittiin hieman jumpata, ja säästyttiin peräti kuivana! Ensin vuorossa oli Alpo, joka muikeasti kurkisteli tallin ovesta Roosan satuloidessa. Tekeeköhän sen naaman ja silmien väritys, vai miksi ruuna on olevinaan niin ilmeikäs. Tai sitten vaan on varsinainen vilkkusilmä. 

Alpo saapasteli tyytyväisen oloisena kentälle. Hiekkakuorma saapui viikolla, ja odottaa levittämistä, joten hiekkadyynien pujottelua olisi päivän ohjelmassa. Alpo on siitä jännä, että vaikka rotunsa puolesta voisi toista odottaa, kyttäilee se paljon vähemmän kuin Oona. Alpoa ei siis hiekkakasat hetkauttaneet, eikä uusi katoskaan. Polleana poika marssi kenttää ympäri. 

Ho-hoi! Me jumpataan!
Jätimme martingaalin pois, sillä sitä Alpolle laittaessamme huomasimme sen olevan Oonan säädöissä. Laiskamatoina emme jaksaneet sitä uudelleen säätää, ja totesimme, ettei se ehkä ole kentällä edes tarpeellinen. Maastossa  se päänuppi suuremmalla todennäköisyydellä omaan otsaan kolahtaa, jos on kolahtaakseen. 


Alpo aloitti työskentelyt pienillä avoväistöillä. Vöistöt sujuivat hyvin, mutta ainahan sitä nyt joku jekku pitää keksiä. Niinpä Alpo väisti yhtä kohtaa lukuunottamatta hyvin. Siinä keskellä toista pitkää sivua oli jokin jölli olevinaan ja siinä samaisessa paikassa piti aina vähän venkuroida. Aika läpinäkyvää etten sanoisi!

Varsinkin kun se jölli oli tässä vain tuohon toiseen suuntaan...



Sen jälkeen homma jatkui pohkeenväistöillä ensin käynnissä ja sitten ravissa. Jälleen piti Roosaa hieman jekuttaa parissa kohdassa, mutta muuten väistöt alkavat ravissakin jo sujua molempiin suuntiin. 



Lopuksi vielä laukkaa kahdeksikolla hiekkadyynien ympärillä parin raviaskeleen kautta laukkaa vaihtamalla. Hyvin sujui eikä yhtään väärää laukkaa!! Hienoa Alpo!


Roosa ehti jo nostaa jalustimetkin ylös, ennen kuin hihkaisin, että minäpä haluan kiivetä Alpon kyytiin. Vaikka alunalkaen olin ajatelut, etten edes yritä ennen kuin nilkan liikerata sallii portaiden alastulon normaalisti vuoroaskelin, mutta kuitenkin tuli tunne, että miltei 4 kuukauden tauon jälkeen satulaan olisi päästävä - nyt heti. 

Roosan Pullura-Pallura
Kiipeäminen satulaan sujui ongelmitta, mutta siellä istuessa se odotettu pettymys sitten iski vasten kasvoja. Jalustimeen jalkaa ei pysty laittamaan. Nilkka on vielä niin jäykkä, ettei sitä siihen saanut kuin väkisin päkiälle kantapään sojottaessa ulos yläviistoon. Ilman jalustintakaan ei jalalla paljon pohjetta anneta, sillä ei ei yksin kertaisesti taivu hevosen kylkeä mukaellen. 

No höh! Alpon höh siksi, että luuli joutuvansa uudelleen työhön, minun höh epäonnistuneen yrityksen johdosta. 
Voihan höh! Mutta ratsastin silti portista ulos. Tätä ei kyllä minun mittapuulla ratsastamiseksi lasketa. Ja kyllä petyin, sillä ajattelin jo voivani edes käyntilenkkejä ratsastaa. 

Kuntoutusmotivaatiosta se ei ainakaan kiinni ole. Joka aamu aloitan 45 min spinningtyyppisellä pyöräilyllä kuntopyörällä. Sen jälkeen seuraa toiset 45 min muuta nilkantaivutus- ja lihastenvahvistusjumppaa. Sitten pururadalla kävelyä ja tällä hetkellä menee 2 km 4,3 km/h ja 3 km runsaan 3 km/h nopeudella. Kerran viikossa on treffit fysioterapeutin kanssa, jossa käsitellään lihaksia, lihaskalvoja (ai että!) ja mobilisoidaan nilkkaa. Mutta jäykkä se vaan on. 

Alpo laitumelle ja Oona talliin. Kokeilimme Oonalle Alpon koulusatulaa ihan sillä ajatuksella, jos neidinkin satulan uusisi jossain kohtaa. Joten Oona sai koettaa koulusatulaa ensikerran elämässään!


Oona ei väistössä jöllittele

Kiire on!
Oona aloitti myös avotaivutuksilla ja teki ne kiltisti ja kuuliaisesti juuri niin kuin pyydettiin. Käynnissä Oona menee vaikka solmuun, mutta ravissa motoriikka ei riitä väistöihin. 




Ravissa Oona teki kahdeksikkoa hiekkadyynien ympäri. Aluksi neidillä oli kova kiire ja meno oli sen mukaista. Välikäyntien jälkeen käyntipohkeenväistöt saivat kuitenkin Oonan kuulolle ja lopussa kahdeksikot sujuivat varsin komeasti!




Varmaan aikanaan koulupenkki voisi olla sellainen, mitä Oonallekin voisi katsella. Nythän Oonalla on matkaratsastuksessa käyttämämme Maxamin yleissatulan lisäksi Pfiffin estepainotteinen yleissatula. Siinä polvituet kuitenkin helposti ohjaavat ratsastajan jalkaa väärille paikoille, joten siksi kyseinen penkki ei ole meille niin mieluinen. 




Auringonkukkaposeeraukset
Lopuksi tietysti katkerana kiipesin myös Oonan selkään. Heitin tallin pihassa pari ympyrää vain todetakseni, ettei se nyt hevosesta ole kiinni ettei jalka siihen jalustimeen tai kylkeen taivu. Onneksi on Nappi, jolla voi ajaa (kiitos rankkasateen, joka pilasi senkin lystin tältä erää). Mutta vähitellen tässä alkaa kyllä jo turhautua. Ei tullut mieleeni, että edessä olisi näin pitkä paranemisprosessi, joka siis edelleen jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Jumppaa, jumppaa, jumppaa vaan!

Oma Oonuni

Jopa tässä saakka käytiin...
Oonaa hemmoteltiin taikajuomalla ennen laitumelle laskua. Sateisten kelien johdosta hevoset ovat olleet yötä tallissa nyt reilun viikon verran. Päivät kuluvat lautumella, ja siellä saavat ollakin niin kauan kuin keliä riittää. Viime vuonna se oli pakkanen, joka hevoset ajoi pois pellolta vasta lokakuun puolessa välissä. Mahtaako tänä vuonna olla vedenpaisumus jo paljon aikaisemmin?

Entäs Napin kunto-ohjelma? Poni hykerteli tyytyväisenä kaatosateessa. Eipä tarvinnut lähteä tielle hikoilemaan!

- Hilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti