tiistai 16. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän treeni

Tämän talven treenikelit eivät ole olleet mitenkään loistavat, ja suurin osa suunnitelluista treeneistä on varmasti monen muunkin kohdalla vaihtunut kävelylenkkiin koppuraisten pohjien ansiosta. Nyt kuitenkin sää suosi meitä ja teitä peitti ystävänpäivän aamuna oikein mukavasti tamppaantunut lumikerros! Niinpä pyysimme jälleen luottotreenarimme Nean paikalle, jotta sunnitteilla ollut treeni päästäisiin toteuttamaan. 

Hölkyn kölkyn alkuverryttelyä
Tytöt satuloivat hevoset ja lähtivät tekemään alkuverryttelujä. Koska pohjat olivat kerrankin ihanan talviset, suuntasivat ratsukot ensin tienpäälle alkulenkille. Alpo tietysti järjesti alkukäyntien piristykseksi pientä omaa ohjelmaa, toivottavasti ei tule tavaksi. Alpolla alkaa ilmeisesti olla kunto kohdillaan, kun on aikaa ja intoa puuhastella pikku kommelluksia Roosan päänmenoksi. Onneksi nämä kommellukset liittyvät aina jonkin kohdan (kuten lumettoman kannonpään) ohittamiseen tms. yhtä tähdelliseen ja järkevään...


Alkuverryttelyjen jälkeen ratsukot siirtyivät radalle, jonne me muut olimme jo ennättäneet. Käytiin tulevaa treeniä läpi ja katsauskierroksen jälkeen päästiin itse asiaan. Juna lähti taas puksuttamaan: Oona edellä ravaten tasaisen tappavaa 18-20 km/h raviaan ja Alpo perässä laukkaillen ja sähläillen


Oonalla oli ensi kertaa testissä MaJatallin kautta hankittu Gistoren liilansävyinen martingaali. Treenikäyttöön varsin erinomainen, sillä kovan hikoilutreenin päätteeksi toisena martingaalina toiminut nahkainen rintaremmimartingaali on aina mukavan koppurainen seuraavana päivänä. Kisakäytössä ei niinkään omiaan, sillä kyseessä ei ole pikamartingaali kuten tuo Alpolla oleva, vaan ohjat täytyy perinteiseen tapaan pujottaa lenkkien läpi. 

Oona puksuttaa eteenpäin!

Tulihan se Alpokin sieltä!


Tällä kertaa laukkatreeni koostui 30 minuuti yhtäjaksoisesta laukkapätkästä. Kilometrejä laukkaosuudelle kertyi reilut 10 km ja näin ollen keskinopeus tälle osuudelle noin 20 km/h. 




Laukkaosuuden jälkeen olin sykekahvan kanssa passissa ja mittasin kummaltakin sykkeen heti laukan jälkeen. Alpolla vaivaiset 74 ja Oonalla tuttuun tapaan 96. Keli oli sen verran hyvä, että treeni tuntui molemmille hevosille sopivalta. Pirteät hevoset, joilla tosin ei enää tässä kohtaa ollut pöllönvirtaa, jatkoivat loppuverryttelylle. 


Sykkeenmittaus sykekahvalla


Kun hevoset olivat sopivast "kesytettyjä", vaihdoimme loppuverryttelyn ajaksi ratsastajia. Nea hyppäsi Alpon kyytiin ja minä kapusin Oonan satulaan. En ollutkaan tuolla radalla ratsain seikkaillut sitten sen 5.6. lenkin... 

Oona valmiina palvelemaan emäntäänsä


Ravasimme vielä kierroksen radalla ja ensi kertaa tuntui ravi siltä, että sitä voi tosiaan jonkun matkaa mennä aitojen ulkopuolella. Viimeaikaiset rajummat nilkan käsittelyt fysioterapeutin toimesta ovat nyt selkeästi alkaneet tuottamaan toivottua tulosta, eikä paluu pidemmille lenkeille tunnu enää niin utopistiselta ajatukselta, mitä aikaisemmin. Kierros tosiaan ravia riitti, ja sen jälkeen kävelimme pitkät, reippaat loppukäynnit takaisin tallille. 

Jes!!
- Hilla

1 kommentti:

  1. Hyvä hyvä, siitä se lähtee - toivottavasti ainakin!!
    Kivoja kuvia, miksei meillä voi olla tuollaisia ratsastuspaikkoja! Täällä sais ainakin nopeustreeniä, koska joutuis samalla tiellä menemään traktoreiden kanssa...

    VastaaPoista