maanantai 16. toukokuuta 2016

Kõrvemaa Endurance Ride 2016

Kõrvemaa Endurance Ride 2016 29.4.-1.5.
Kansainväliset matkaratsastuskilpailut, Kõrvemaa, Viro
CEI1*80 km nopeuskilpailu, min. 12 km/h


Kuva: Kylli Tedre / www.kyllitedre.com



Torstai 28.4.

Matkamme Viroon alkoi jo torstaina, kun puoli kahdeksalta starttasimme auton kohti Urjalaa. Pakkaaminen oli hoidettu keskiviikkona etukäteen laaditun pakkauslistan avulla, kuten myös hevosenhoitajien perehdyttäminen Napin ja Oonan hoitamiseen. Aamulla tallihommien jälkeen laitettiin Alpo traileriin ja sanottiin heipat kotiin jääneelle karvakaksikolle - nyt matka kohti Viron Kõrvemaata sai alkaa!

Urjalassa olimme yhdeksän aikoihin ja siellä Alpo sai noin tunnin verran jaloitella ennen lastaamista hevosrekkaan. Olin hieman etukäteen jännittänyt, kuinka Alpo mahtaa hevosrekkaan mennä, mutta huoleni osoittautuivat turhaksi - herra käveli rekkaan perässäni heti ensiyrittämällä matkakaverinsa Wiiruksen viereen. Siitä sitten lähdettiin huristelemaan kohti Helsingin satamaa. 

Matka Urjalasta Helsinkiin kesti reilut parisen tuntia ja olimme hyvissä ajoin satamassa. Laiva Viroon lähti 13.30 ja matka kesti parisen tuntia. Alpo oli matkustanut laivaan rauhallisesti, mitä nyt välillä olivat Wiiruksen kanssa vuorotellen kuopineet. Laiva saapui Viroon 15.30 aikoihin ja siitä sitten lähdimme ajamaan kohti Kõrvemaata, jonne oli satamasta noin tunnin ajomatka.


Hieman ennen viittä kaarsimme tallin pihaan, missä hevosten oli määrä majoittua. Heti ensimmäisenä tallityöntekijä tuli kyselemään, mitkä hevoset meillä on kyydissä ja näytti meille, minne hevoset saavat majoittua. Alpo sai majoittua tallissa valtavan kokoisessa karsinassa, jossa oli pehmeä ja pöyheä olkipatja! Karsina oli ilmeisesti jonkinlainen varsomiskarsina, sillä se oli ikään kuin kaksi normaalikokoista karsinaa yhdessä - kyllä kelpasi meidän Alpolle! 

Kun karsina oli löydetty, purettiin hevoset rekasta. Alpo tuli rekasta varovasti alas ja pällisteli hölmistyneenä ympärilleen - ei oltu kotosuomessa enää ei. Alpon iloksi kevät oli Virossa parisen viikkoa Suomen kevättä edellä ja ruoho vihersi paikka pakoin jo ihan kunnolla. Kävelytin Alpoa ympäriinsä reilun tunnin verran ja herra sai nappailla ruohoakin välillä.


Hetken päästä vietiin Alpo karsinaansa ja lähdettiin etsimään meidän majapaikkaa. Alpo jäi karsinaan rauhallisena ja ihmetteli karsinan olkikuivitusta. Alpon mielestä tässä tallissa hevosten tarjoilut olivat ainakin kohdillaan ja herra alkoi tyytyväisenä mussuttamaan olkea, vaikka heinääkin oli tarjolla...

Hotelliimme ei ollut onneksi tallilta kuin muutama hassu kilsa, joten siihen matkaan ei kauaa aikaa kulunut. Kun saatiin vietyä matkatavarat hotelliin, Hilla ja minä lähdettiin hotellin ja tallin välissä olevaan ravintolaan syömään ja äiti ja isä kauppaan. Muut olivat syöneet jo laivassa ja heillä ei nälkä ollut, mutta itse en ollut saanut syötyä aamupalan jälkeen mitään, (kun stressasin laivamatkaa tapani mukaisesti) joten nälkä alkoi tässä kohtaa jo olemaankin. Ruoka oli hyvää ja lautanen tyhjeni nopeasti. Ruokailun jälkeen lähdettiin Hillan kanssa vielä kävelyttämään Alpoa hetkeksi, jonka jälkeen olikin iltaruokinnan aika. Alpo jäi karsinaansa tyytyväisenä mutustelemaan heiniään karsinanaapurinsa Urhon viereen ja me suuntasimme hotellille ja untenmaille. 

Perjantai 29.4.

Uni ei kauhean hyvin maittanut ja ehkä maksimissaan neljän tunnin unien jälkeen pompattiin ennen seitsemää ylös ruokkimaan Alpoa. Alpon yö vieraassa tallissa oli mennyt hyvin ja herra odottelikin meitä rauhassa karsinanaapurinsa vieressä hengaillen. Ruoka ja juoma olivat yön aikana maittaneet ja niin tuntui maistuvan myös nyt aamulla.  Jätettiin Alpo syömään rauhassa ja lähdettiin itse aamiaiselle. Aamiaispöydässä sovittiin muiden suomalaisten kanssa, että lähdetään yhdeksän maissa ratsastamaan. 

Aamiaisen jälkeen minä, Hilla ja äiti suuntasimme tallille ja isä lähti muutaman muun suomalaisen kanssa kisakeskukseen varaamaan paikkoja huoltoalueelta. Satuloitiin Alpo ja sitten lähdettiin Karin ja Urhon, sekä Saran ja Hepun perässä tallin lähimaastoihin. Alpo oli pirteällä päällä ja muiden ravatessa herra olisi mieluummin halunnut laukata. Ratsastettiin reilun tunnin verran kaikki askellajit läpi ja palattiin rauhakseltaan takaisin tallille. Ratsastuksen jälkeen syöttelin Alpoa vielä hetken vihreällä ja sitten suunnattiinkin muutaman muun suomalaisen kanssa syömään.


Ruoka oli hyvää, kuten seurakin. Siinä syödessä sovittiin, että lähdettäisiin porukalla katsomaan huoltopaikkoja, mutta kolmelta tultaisiin takaisin laittamaan hevosia kuntoon neljältä alkavia alkutarkastuksia varten. Lähdettiin porukalla kiertämään reittejä peräkanaa kahdella huoltoautolla. Kuten jo aamuratsastuksella oli tullut huomioitua, tiet olivat paikoin hyvinkin kivisiä, joten tarkkana tulisi seuraavana päivänä olla. Onneksi Alpolla oli sentään edessä pohjalliset, mutta silti varovaisesti tulisi mennä ensimmäisen lenkin vajaa 15km, joka oli suurimmaksi osin irtokivien peittämää tietä. Ensimmäisen 15 km jälkeen tiet tulivat paremmiksi, mutta kuoppia ja auton pyöristä tulleita vajoamia oli siellä täällä, joten silmät kiinni ei sopinut kyllä ratsastella.


kilpailukeskusta

Ell-tarkastusalue ja juoksutuskaistat

Kolmen aikoihin oltiin takaisin tallilla ja alettiin laittamaan Alpoa kuntoon alkutarkastuksia varten. Alkutarkastukset alkoivat neljältä. Minua oli ohjeistettu, että alkutarkastukseen kannattaa mennä ensimmäisten joukossa, ja niin tein työtä käskettyä peesaillen kokeneempaa suomalaisratsastajaa ja lopulta oltiin Alpon kanssa toisena tarkastusjonossa! Aluksi hevoset tunnistettiin mikrosirun avulla ja mikrosiruntunnistuslaite (isän mukaan "miinaharava") taisikin olla Alpon mielestä koko reissun järkyttävin asia! Eläinlääkäri jutteli Alpolle hyvin rauhallisesti ja suurimmasta järkytyksestä toivuttuaan Alpo rauhottui ja siru saatiin luettua. Kun tunnistus oli tehty, siirryimme toisen eläinlääkärin eteen itse tarkastusta varten. Alpo näytti omaan silmääni edelleen kovin järkyttyneeltä, mutta yllätyksekseni syke oli kuitenkin vain 44! Alpo sai kaikista arvostelukohdista A:ta ja liikekin oli puhdasta, joten tarkastuksesta saimme poistua hymyssä suin lähtölupa takataskussa! Ennen tarkastusalueelta poistumista Alpo sai vielä sinisellä tussilla piirretyn kilpailunumeronsa koristamaan lautasiaan.

Nyt pelottaa...




Tarkastusten jälkeen kävelytettiin vielä hetki Alpoa, jonka jälkeen olikin aika siirtyä kohti kilpailukeskusta ja reittiselostusta. Reittiselostuksessa varoiteltiin 40km lenkin kivikkoisesta alkutaipaleesta, sekä melko vilkaasti liikennöidystä asfalttitiestä, jonka piennarta tuli ensimmäisellä lenkillä kulkea noin 2km verran. Loput kaksi lenkkiä, jotka meidän luokassamme olivat sama 20 km lenkki, oli kuulemma huomattavasti nopeakulkuisempi. Tilaisuuden jälkeen lähdettiin vielä täyttämään huoltoalueen vesisaaveja ja sitten suunnattiin syömään tuttuun kantapaikkaan. Syömisen jälkeen käytiin vielä ruokkimassa Alpo ja toivottamassa hyvät yöt, jonka jälkeen suunnattiin itsekin jo nukkumaan. Itse luokka starttaisi seuraavana aamuna tallin pihasta jo kello 6.30.

Lauantai 30.4.

Itse kilpailupäivä. Jännitystä oli ilmassa ja yöunet olivatkin jälleen jääneet muutamaan hassuun tuntiin. Neljän jälkeen olikin jo aika pompata ylös. Hilla ja äiti olivat nousseet hieman aikaisemmin ja kävivät ruokkimassa Alpon. Hetken päästä kaksikko tulikin jo takaisin ja kertoivat aamulla vastassa olleen hyvävointinen hevonen, jolle ruoka ja juoma olivat yön aikana maittaneet. Lähdettiin siitä aamupalalle, jonne oli kerääntynyt jo muitakin suomalaisia ja muiden maiden matkaratsastajia. Itselleni ei tässä kohtaa aamupala oikein maittanut, joten tyydyin siemailemaan lasilisen mehua ja katselemaan, kun muut söivät. Ei ehkä ihanteellisin tankkaus päivän koitosta varten, mutta minkäs teet. Onneksi sentään illalla oli tullut syötyä hyvin. Aamupalan jälkeen suunnattiin tallille laittamaan Alpoa kuntoon.


Noin kuuden aikaan olinkin jo hevosen selässä ja lähdettiin lämmittelemään. Alpo oli virkun oloinen ja otti kimmoketta milloin mistäkin saadakseen heittää muutaman ilopukin sarjan. Onneksi oltiin Kirsin ja Kristan kanssa sovittu, että lähdetään omaa vauhtiamme hieman muiden jälkeen, joten tiedossa olisi haluamani rauhallinen lähtö.  Alpokin ehti ennen lähtöä sopivasti rauhoittua ja kun 6.30 luokka starttasi, jäätiin vielä Kristan ja Kirsin kanssa hetkeksi odottelemaan ja lähdettiin vasta muutama minuutti muiden jälkeen.




Samaan aikaan meidän kanssamme lähti myös kaksi muuta ratsukkoa ja kuljettiin ensimmäiset 10 km viiden ratsukon porukassa. Tiet olivat täynnä irtokiviä ja tarkkana sai olla. Pidettiin yllä tasaista vauhtia ja tultiin ensimmäiseen 10 km kohdalla pidettävään huoltoon keskinopeuden ollessa 14km/h. Huollossa Alpolle ei vielä tuttuun tapaan juoma maittanut, mutta itse otin hieman juomaa ja vähän muutakin evästä. Pidettiin huolto suht lyhyenä ja jatkettiin matkaa.



Seuraavan viiden kilometrin aikana viiden ratsukon porukkamme alkoi hieman hajoilemaan ja hetken päästä oltiinkin Kirsin ja Kristan kanssa kolmistaan. Alpo oli jälleen virkkuna ja painoi ikävästi ohjalle joutuessaan kulkemaan jonon hännillä. Muistan edellisen päivän ratsastuksen jälkeen sanoneeni Hillalle, että ensimmäiset 3-5km Alpo usein painaa ohjalle, mutta sen jälkeen malttaa jo rauhoittua. Nyt oltiin menty lähes 15km ja vielä herra ei ollut hellittänyt. Ihan hyvä näin, että virtaa riitti, mutta omat kädet ovat tuossa kohtaa kunnolla hommissa!  Vaihdeltiin vetohevosia aina välillä ja, kun tuli meidän vuoromme kulkea edellä, Alpo vaikutti paljon tyytyväisemmältä ja painoi tyytyväisenä korvat pystyssä 17km/h ravia ja reipasta laukkaa!

Kuva: Mika Kannonlahti

Kuva: Kylli Tedre / www.kyllitedre.com

Kuva: Kylli Tedre / www.kyllitedre.com

Kuva: Kylli Tedre / www.kyllitedre.com

Huoltoja pidettiin vielä kaksi. Ensimmäinen 20km kohdalla ja toinen 30km kohdalla. Alpolle ei juoma kummallakaan kerralla maittanut, mutta tiedossa oli ettei herra yleensä malta ensimmäisellä lenkillä juoda. Loppulenkki sujui ongelmitta ja tauolle saavuimme keskinopeuden näyttäessä reilut 15km/h. Huolto oli heti vastassa ja ei muuta, kun varusteet pois ja sykekahvaa kylkeen. Syke oli heti noin 65 tietämillä ja odottelimme hetken, että laskisi vielä alle 60. Kahden ja puolen minuutin palauttelun jälkeen ilmoittauduttiin tarkastukseen. Tarkastuksessa syke 56 ja kaikki muut kohdat A:ta, mutta kuivumisesta tuli B:tä, mikä ei ollut yllätys, kun juoma ei ollut Alpolle vielä maittanut. Jatkolupa saatiin ja näin ollen lähdettiin hyvillä mielin valmistautumaan seuraavalle osuudelle! Tässä kohtaa saatiin kuulla vähän ikävämpiä uutisia, kun matkakaverimme Krista ja Wiirus eivät saaneet jatkolupaa, joten seuraavalle lenkille saimme Kirsin kanssa lähteä kahdestaan.

Tauolle tulossa. Matkaa takana 40 km Kuva: Mika Kannonlahti
Tauolla tankkasimme molemmat syömistä ja juomista. Alpolle maistui kisapuuro ja juoma ihan ennätyksellisen hyvin! Poika ryypiskeli äkkiseltään laskettuna noin 30 litraa taikajuomaa! Alpolla olikin uusi, hauska tyyli käytössään. Tyylin nimi oli vielä kierros. Herra joi, otti suullisen heinää ja talutti sitten isää tai Hillaa narun päässä huoltoalueen ympäri palaten takaisin ämpärille ja taas leikki alkoi alusta! Hyvä näin sillä juomaa meni oikein mukavasti! Ja olihan matka tässä kohtaa jo puolessa!

1. tarkastus Kuva: Mika Kannonlahti

40 minuutin tauko kului nopeasti ja hetken päästä oltiinkin jo lähdössä uudelle 20km lenkille. Tauolla Alpo oli juonut ja syönyt hyvin, joten sen puolesta saatiin lähteä matkaan hyvillä mielin. Lähdimme Alpon kanssa 30 sekuntia Kirsiä ja Ricoa ennen rauhallisesti hölkäten. Tai niin meidän piti, mutta 50 metriä lähtöviivan jälkeen Alpo näki horisontissa jotain "pelottavaa" ja vauhti tössäsi siihen. Sen enempää en herran kanssa asiasta jaksanut keskustella, sillä tiesin, että Kirsi ja Rico ovat ihan kohta tulossa. Parin sekunnin jurnuttamisen jälkeen Kirsi ja Rico tulivatkin ja homma sai jatkua. Tämän kyttäilyepisodin jälkeen Alpo jatkoi ihan normaalisti reippaassa vauhdissa eteenpäin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Välillä tuo otus muistuttaa pelottavan paljon Nappia... :D

Toiselle osuudelle lähdössä

Kuljettiin tasaista vauhtia eteenpäin. Hevoset tuntuivat hyviltä ja virkeiltä ja matkanteko tuntui helpolta. Alpo sai välillä kulkea edellä ja ai että, kun se tuntui hyvältä! Pää tuntui vetävän ja maisemat vaihtuvan tiuhaan tahtiin! 17km/h ravi tuntui aivan helpolta sunnuntaihölkältä ja laukka pyöri hienosti. Oltiin tultu varmaan joku reilu 5km, kun yhtäkkiä Kirsin puhelin soi... huolto soitti kerotakseen, että oltiin väärällä lenkillä... Samassa huomattiin, että niimpä taidetaan olla, kun vähän matkan päässä riippuva reittinauha ei ollutkaan vihreä, vaan sininen... Äkkikäännös ympäri ja oikeaa reittiä etsimään! Oltiin ilmeisesti jätetty kääntymästä yhdelle metsätielle. Tässä kohtaa ei vielä tarkkaan tiedetty, miten paljon oltiin menty harhaan ja mieleen hiipi pelko siitä, oliko leikki nyt sitten meidän osalta tässä. Pystyttäisiinkö enää kirimään miniminopeudessa (12km/h) maaliin? Harmitti se, että olin ollut niin ajatuksissani, etten muka huomannut vihreää kääntymisnuolta.

Kuva ensimmäiseltä lenkiltä, kun 2. lenkillä ei kuvia paljon ehtinyt ottaakkaan...

Parin kilometrin jälkeen löydettiin kuitenkin oikealle reitille ja kiristettiin vähän vauhtia. Kauheasti ei voinut vauhtia kiristää, kun pohjat olivat edelleen paikoin arveluttavia - pehmeää hiekkaa, jonka seassa isoja irtokiviä, sekä auton pyöristä tulleita vajoamia. Ratsastettiin 5km, jonka jälkeen päästiin 10km kohdalle, jossa huolto oli vastassa. Kilometrejä oli tässä kohtaa mittarissa noin 54km, joten harharetki oli tuottanut meille 4km ylimääräistä. Hilla sanoi meille, että vielä ei hätää ole, jos emme kauheasti hidasta vauhtia, sillä aikaa vielä on - olimmehan menneet ensimmäisen lenkin vähän päälle 15km/h. Hevoset joivat hieman, jonka jälkeen jatkettiin matkaa.

Kuva toiselta lenkiltä. Huolto numero kolme
Alle kilometrin mentyämme huoltopaikalta, oltiin taas hämmentyneitä - puussa roikkuvassa reittinauhavyyhdissä ei taaskaan ollut vihreää nauhaa!! Käännyttiin ympäri ja takaisin huoltopaikalle. Meidän huolto oli jo lähtenyt, mutta paikalla oli muiden luokkien ratsukoiden huoltajia, jotka vakuuttivat meille,että olemme oikealla lenkillä. Käännyttiin siis takaisin ja löydettiinhän me sitten se vihreäkin reittinauha- tosin vasta parin kilometrin päässä olevasta seuraavasta reittinauhavyyhdistä. Jatkettiin matkaa Alpo keulassa. Hetken päästä meidät saavutti muutama kansallisen 80km ratsukko, mukaanlukien Sara ja Heppu! Jatkettiin siitä sitten kolmen suomalaisratsukon porukassa kohti taukoaluetta.

Kuva: Mika Kannonlahti

Tauolle saavuttiin porukalla. Minun ja Kirsin keskinopeus oli tuolla lenkillä harharetkien takia 10.5km/h, mutta Hilla vakuutti minulle laskeneensa, että vielä voidaan hyvin ehtiä maaliin aikarajojen puitteissa. Palautumiseen käytettiin jälleen kahden ja puolen minuutin verran ja sitten ilmottauduttiin tarkastukseen. Tarkastuksessa syke 56 ja kaikki arviointikohdat A. Jatkolupa siis saatiin ja voitiin siirtyä valmistautumaan seuraavalle osuudelle. Ikäväksemme Kirsi ja Rico eivät enää jatkolupaa saaneet, mutta sovittiin kansallisessa luokassa ratsastavan Saran kanssa,että kuljetaan samaa matkaa, kun lähtöajoissa ei ollut kuin muutama kymmenen sekuntia eroa. Tässä kohtaa nollattiin GPS-laite, jotta pystyisin paremmin seuraamaan, että pysymme oikeassa vauhdissa. Hilla sanoi, että kunhan pidän keskinopeuden  vähintään 13km/h, meidän pitäisi ehtiä maaliin aikarajojen puitteissa.

Viimeiselle loopille lähdössä.

Jokaisella ratsukolla oli myös oma GPS-seurantalaite (hevosella kaulassa ja ratsastajalla käsivarressa) ja ratsukoiden etenemistä pystyi seuraamaan netissä. Sattumalta minua ja Alpoa osoittava pallurakin oli oikean värinen ;) 


Hepun ja Alpon askellus sopi hyvin yksiin ja hevoset kulkivat pirteinä reipasta vauhtia eteenpäin. Oltiin jaettu myös huoltoja Saran ja Hepun huollon kanssa ja Saran huolto olikin meitä vastassa 6km kohdalla. Alpo kastoi turpansa veteen, mutta ei malttanut juoda. Jatkettiin matkaa kohti seuraavaa huoltoa. Meidän huolto oli vastassa 10 km kohdalla. Hevoset hörppäsivät vähän juomaa, kuten ratsastajatkin. Hilla vakuutti, että tällä vauhdilla minä ja Alpo ehdittäisiin ihan hyvin maaliin. Jatkettiin matkaa ja päästiin peesailemaan kolmea CEI3*160 km:n luokan ratsukkoa. Vauhti hieman kiristyi ja GPS näytti tässä kohtaa lenkin keskinopeuden nousseen lähelle 14km/h. Viimeinen huolto pidettiin 16km kohdalla, jossa Saran huolto olikin vastassa. Tässä kohtaa Saran huolto sanoi saaneensa kilpailukeskuksesta tiedon, että minulla olisi enää 10 minuuttia aikaa saapua maaliin ja matkaa vielä 4km jäljellä, joten vauhtia piti pistää, mikäli maaliin halusin ehtiä ajoissa. Lähdettiin sitten vauhdilla Alpon kanssa matkaan. Hieman arvelutti, että miten Alpo malttaa jättää muut ja jatkaa itsekseen, mutta mitä vielä! Herra pisti ykköstä silmään ja niin lähdettiin kiitämään kohti maalia!


Siinä viimeisiä kilometrejä ratsastaessa aloin kuitenkin miettimään, että Hilla kyllä sanoi edellisellä huollolla meidän pitävän ihan hyvää vauhtia ja että sen hetkisellä vauhdilla tulisimme ehtimään hyvin maaliin. Vauhtimme ei ainakaan ollut päässyt hidastumaan tuon kyseisen huollon jälkeen ja kyllähän se Hilla olisi minulle asiasta satavarmasti soittanut, jos lähellä olisi, ettemme ehtisi ajoissa maaliin. "Niin. Kyllä se Hilla olisi meille soittanut." muistan sanoneeni jo Alpollekin :D Alpo tuntui kuitenkin niin hyvältä, että jatkettiin samalla vauhdilla matkaa. Vasta hieman ennen maalia hidastimme ja maalilinjan ylitimme reippaassa ravissa. Maalilinjan ylitettyämme hyppäsin alas selästä ja talutin Alpon kohti huoltoaluetta.  Rauhallisen oloinen huolto tuli meitä vastaan ja kysyessäni, oltiinko me ehditty ajoissa, sain vastaukseksi, että hyvissä ajoin ylitettiin maalilinja ja aikaakin jäi vielä reilusti. Ilmeisesti kilpailukeskuksesta olivat antaneet väärää infoa ja laskeneet meidän ajan tunnilla väärin.

Vauhdilla maaliin! Kuva: Team Suompää


Maalissa Kuva: Mika Kannonlahti

Sykkeen mittailua. Kuva: Mika Kannonlahti

Alpolta varusteet pois, loimea niskaan ja sykekahva kylkeen. Syke oli vielä 70 tuntumassa, mutta lähti samantien laskuun. Pian syke oli alle 64, mutta varmisteltiin ja varmisteltiin vielä vähän lisää. Alpoa alkoi homma jo kyllästyttää ja herra pyörähtikin ympäri niin, että meinasi astua yhteen lähellä olevista vesiämpäreistä! Tästä johtuen syke pompahti jälleen hieman 64 yläpuolelle, mutta lähti yhtä nopeasti laskuun kuin oli noussutkin. Kun syke oli 60 tietämillä, lähdettiin kohti sykeporttia ja näin myös päivän viimeistä eläinlääkärintarkastusta. Palautumiseen käytettiin nyt yhteensä reilu viisi minuuttia. Tarkastuksessa olikin tällä kertaa jonoa ja jouduttiin pyörimään odotusaluetta ympäri jonkin aikaa.

Lopputarkastus. Kuva: Kylli Tedre / www.kyllitedre.com
Kuva: Team Suonpää

Hetken päästä päästiin kuitenkin jo eläinlääkärin eteen ja syke mitattiin olevan nyt tasan 60. Sitten eläinlääkäri käskikin meidän jo juosta. Hieman ihmettelin tätä, sillä muistelin, että yleensä lopputarkastuksessa kaikki eläinlääkärit katsovat liikkeen ja äänestävät sitten, saako ratsukko tuloksen vai ei. Kokematon, kun näissä karkeiloissa vielä olen, niin lähdin mukisematta juoksemaan Alpon kanssa. Alpo lähti laiskahkosti liikkeelle, mutta kun herra viitsi nostaa ravin, juoksutus sujui hyvin. Takaisinpäin Alpo oli jo reippaampi. Kun sitten päästiin eläinlääkärin luokse takaisin, hän katsoi muut arviointikohdat, jotka olivat A:ta. Sen jälkeen eläinlääkäri syventyi tutkimaan hetkeksi sihteerin kanssa papereita ja pahoitteli, ettei ollutkaan huomannut, että tämä olikin jo meidän lopputarkastuksemme ja meidän tulisikin juosta vielä kertaalleen, jotta loppujuoksutus voidaan tehdä oikeaoppisesti kaikkien eläinlääkäreiden katsoessa.

Loppujuoksutus part II. Kuva: Team Suonpää

Kun muut eläinlääkärit tulivat paikalle, saimme luvan taas juosta. Alpo oli nyt herännyt ja lähti reippaammin liikkeelle, kuin edellisessä juoksutuksessa. Takaisin tullessakin Alpo juoksi hyvin, mutta kompastui johonkin melkein kujan lopussa. Kompastumisen jälkeen liike vaikutti mielestäni kuitenkin normaalilta. Juoksutuksen jälkeen odotettiin jännittyneenä loppupäätöstä. Ja niinhän siinä kävi, että hetken päästä tuomari tuli onnittelemaan hyväksytystä suorituksesta - ensimmäinen kv-tulos saavutettu!! Upea Alpo!! Tarkastuksesta saatiin poistua hymyssä suin. Pitkä ja tapahtumarikas kilpailu, jossa kuitenkin onnellinen loppu!

Hyväksytty suoritus!! Kuva: Team Suonpää
Kuva: Mika Kannonlahti

Kuva: Mika Kannonlahti

Kuva: Mika Kannonlahti

Kuva: Mika Kannonlahti

Tarkastuksesta poistuttiin huoltoalueelle, jossa Alpoa odotti kehujen ja rapsutuksien jälkeen pesu ja jalkojen kylmäys. Alpon ympärillä pyöri huoltajia, kuin formula-auton ympärillä, sillä Kirsi huoltoineen oli liittynyt seuraamme ja kiinnitti nyt heille ylimääräisiksi jääneitä jääpaloja Alpon jalkoihin. Iso kiitos heille! Alpo seisoi huoltotoimenpiteiden ajan ylväänä paikoillaan ikään kuin olisi tiennyt saavuttaneensa jotakin merkittävää. Ruoka ja juoma maistuivat myös hyvin kilpailun jälkeen, kun odoteltiin jääpalojen hieman kylmäävän jalkoja. Siinä, kun Alpo mutusteli tyytyväisen oloisena heiniään, kykin Alpon vieressä ja katselin sen syömistä. Hetken päästä Alpo nosti päänsä heinäkassista ja höpläsi ylähuulella otsaani ikäänkuin olisi taputtanut minua päälaella ja sanonut: "Ihan hyvin säkin pärjäsit." On se välillä vähän höpsö 



Mitä mahtaa Höntti miettiä? Kuva: Mika Kannonlahti


Päivän lopuksi laitettiin Alpo traileriin ja kuskattiin herra kisakeskuksesta takaisin tallille. Tallilla vielä kävelytettiin, laitettiin kylmäsavet jalkoihin ja syöteltiin  Alpoa hetki vihreällä. Sitten jätettiin herra karsinaan lepäilemään ja lähdettiin porukalla syömään. Pitkän kilpailupäivän jälkeen ruoka maittoi itse kullekin. Ruokailun jälkeen käytiin vielä kävelyttämässä Alpoa ja antamassa samalla iltaruuat. Sen jälkeen lähdettiin hieman siistiytymään illalla pidettävää iltajuhlaa varten, joka pidettiin kahdeksalta kilpailukeskuksessa. Iltajuhlassa jaettiin kaikkien luokkien palkinnot ja itsekin sain hakea Alpolle keltaisen ruusukkeen hyväksytystä suorituksesta.

Kuva: Mika Kannonlahti


 Sunnuntai 1.5.

Sunnuntaina noustiin seitsemän aikoihin ja käytiin samanatien ruokkimassa Alpo. Alpon viimeinen yö vieraassa tallissa oli sujunut hyvin ja karsinassa odotti pirteä hevonen. Annettiin ruuat ja sitten käväistiin itse aamupalalla. Aamupalan jälkeen kirjauduttiin ulos hotellista ja raahattiin omat kamppeemme autoon. Sitten suunnattiinkin jo tallille, jossa pakattiin kamoja lähtökuntoon, sekä kävelytettiin Alpoa ennen kotimatkalle lähtöä.

Alpo sai myös natustella vähän ruohoa ennen kuin yhdentoista akoihin alettiin lastata hevosia. Alpo meni jälleen hienosti ensiyrittämällä rekkaan, jossa sai tällä kertaa matkustaa kahden matkakaverin kanssa, sillä velipoika Hapsu oli liittynyt samaan seurueeseen. Lähdettiin siitä sitten huristelemaan kohti Tallinnan satamaa, josta laiva Suomeen lähti 13.30.


Laivamatka sujui hyvin ja pian olimmekin jo takaisin Suomessa. Helsingistä suuntasimme Urjalaan, jossa muut matkakaverit jäivät pois kyydistä ja Alpo sai hieman jaloitella ennen lähtöä omalle kotitallille. Alpo sai jaloitella ja syöpötellä noin tunnin verran, jonka jälkeen lastattiin herra omaan koppiin ja lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Alpo meni mielellään traileriin ja matkusti hyvin, vaikka joutuikin lähtemään matkaan yksin.

Puoli yhdeksän maissa kaarrettiinkin oman kotitallin pihaan. Oona ja Nappi katselivat hölmistyneenä pihaan tullutta traileria, mutta kumpikaan ei päästänyt ääntäkään. Vasta, kun Alpo asteli kopista ulos, tajusi Oonakin kuka kumma pihaan oli tullut, ja alkoi höristä ja kulkea aidanviertä. Käytiin Alpon kanssa vielä kävelemässä pieni lenkki kotimaisemissa, jonka jälkeen Alpo sai mennä omaan karsinaansa syömään ja otettiin samalla Nappi ja Oonakin sisälle. Oona ja Alpo asustavat viereisissä karsinoissa ja jakavat näin yhden yhteisen väliseinän ja odotin, että Oona olisi Alpon kotiinpaluun kunniaksi tammamaiseen tapaansa tervehtinyt ystäväänsä vinkumalla, mutta molemmat suuntasivat vain omille heinäpusseilleen ilman sen kummempia ihmettelyjä. Sama juttu aamulla, kun päästin hevoset tarhaan aamuheinille - homma kulki niin kuin jokaisena tavallisena arkiaamuna ilman sen kummempia "Missä sä olet ollut?!" - ihmettelyjä.

Kotonakin ruoho oli alkanut vihertää, joten vihreää päästiin maistelemaan myös kotopuolessakin. Tällainen kisoista palauttelu on Alpon mieleen!

Kaiken kaikkiaan koko Viron reissu oli hyvin onnistunut. Itse kilpailusuorituksen aikana tapahtunutta eksymistä lukuunottamatta kaikki sujui hienosti - laivamatkat, yöpyminen vieraassa paikassa, sekä tietysti itse kilpailusuoritus. Alpolle ruoka ja juoma maittoivat hyvin reissunpäällä ja kotiintuomisina oli pirteä ja kaikinpuolin ehjä hevonen, mikä oli ehkä se tärkein tavoite, varsinkin, kun ottaa huomioon reittien teknisen haastavuuden kaikkine irtokivineen, puunjuurineen ja tiensortumineen. Hylkäämisiä kilpailun aikana tuli melko paljon - jopa yksi kokonainen luokka - joten se ehkä kertoo hieman reittien haastavuudesta. Tämä reissu oli mielestäni varsin hyvä ensikoketus kv-kisojen maailmaan ja tästä onkin nyt hyvä jatkaa kohti uusia koitoksia!

Ehkä kaikista hienointa reissussa oli se yhteisöllisyys, mitä suomalaistiimien välillä vallitsi: toisia autettiin aina tilaisuuden tullen. Kiitos Keltaiset! Kuva: Mika Kannonlahti
- Roosa

4 kommenttia:

  1. Huh huh, melkoinen reissu ja melkoinen ratsastus! Hienosti meni, iso peukku koko tiimille!
    Ja kiitos raportista, oli kiva lukea ja nähdä kuvia sieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on matkaratsastusta parhaimmillaan: onnistunut reissu ja hieno suomiporukka, jotka tsemppasivat toinen toisiaan aina omien suoritustensa lomassa :)
      -H

      Poista
  2. Hienosti kirjoitettu! Kuin parempikin novelli konsanaan :) sujuvaa hyvää tekstiä ja pieni jännityskin pysyi lukijalla. Onnea huikeasta reissusta koko tiimille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa, että hieman pitkähköksi venähtänyt raportti oli kuitenkin lukijaystävällinen! :)
      - R

      Poista