Vuoden 2013 parhaat kuvat

Näin vuoden viimeisenä päivänä on hyvä tehdä hieman yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Me päätimme toteuttaa tämän tälläkertaa kuvapostauksena keräämällä parhaat otokset joka kuukaudelta yhteen! Lähtökohtana oli, että valitsisimme joka kuukaudelta yhden parhaan kuvan, mutta joidenkin kuukausien kohdalla tämä osoittautui hyvinkin haastavaksi ja siksi päädyimme useampaan kuvaan!

Kesäkuu/Toukokuu

Mikä kuvista oli sinun suosikkisi?

- Roosa & Hilla

Kullanhohtoinen koira

Sillä välin, kun Hilla ja Oona suorittivat laukkatreeniään, istui pieni Siru - koira autossa. " Voi kurjuus", ajatteli Siru -  koira, " miksi nuo saavat kirmata ympäriinsä, kun minä joudun istumaan auton takakontissa?!" Siru- koira olisi hyvin mielellään pinkonut hevosen vierellä, olihan se parasta mitä pieni Siru - koira tiesi. Siru olisi niin kovasti halunnut juosta Oonan rinnalla läpi kuraisten vesilammikoiden niin, että rapa vain olisi lentänyt kaaressa koiran tassuista. Ei märkä ja kurainen harjoitusrata olisi ollenkaan haitannut koiran menoa, päinvastoin. 

Siru - koira huokaisi, se ei tulisi tänään pääsemään Hillan ja Oonan mukaan. Siru oli pettynyt ja lysähti makaamaan auton lattialle. Yhtäkkiä Siru kuuli oman nimensä mainittavan ja jonkun askeleet lähestyivät auton takaosaa. Siru nousi istumaan ja tarkkaili auton ikkunasta, kuka tuo kulkija oikein oli. Mutta sehän oli Roosa! Roosa avasi takaluukun ja kysyi Sirulta " Mennäänkö metälle?". Siru innostui kuulemastaan niin paljon, että luvan saatuaan koira ponkaisi ulos autosta ja lähti pinkomaan ympäri autoa kuin pieni villivarsa! 

Hetken auton ympärillä kohellettuaan Siru - koira ja Roosa lähtivät harjoitusradan viereiseen metsään rämpimään. Siru oli innoissaan ja jatkoi metsässä hullunkurista poukkoiluaan. Pitkään pilviverhon peitossa ollut aurinkokin näyttäytyi pitkästä aikaa ja auringon säteet paistoivat kauniisti metsän puiden lomasta värjäten samalla Sirun turkin kullanhohtoiseksi. 

Kullanhohtoinen Siru - koira kirmasi auringon kultaamien puiden lomassa, hyppien kaatuneiden puunrunkojen yli ja ottaen kiinni Roosan sille heittämiä keppejä ja käpyjä. 

Siru - koira ja Roosa saapuivat pienen puron luokse, jonka yli oli Siru- koiran mielestä hauska hyppiä. Siru - koira sai luvan myös juoda purosta, mutta Siru - koirapa päättikin juomisen lisäksi heittää talviturkkinsa näin keskellä talvea ja hyppäsi ojaan niin, että vesi räiskyi! Siru - koira ei ymmärtänyt Roosan toruja, olihan tämä vedessä pärskyttäminen paljon hauskempaa! 

Kun Siru -  koira ja Roosa olivat hetken puron laidalla oleilleet, kääntyivät he takaisin autolle päin. Autolle saavuttuaan Siru - koira huomasi tutun hahmon tulevan autolle päin taluttaen hevosta. Sehän oli Hilla, joka talutti hikistä Oonaa! Siru -koira pinkaisi tervehtimään iloisesti ystäviään, olihan hänellä kiire kertomaan Oonalle metsäseikkailustaan!

Vuoden viimeiset laukkatreenit

Vuoden viimeisten laukkatreenien kunniaksi joulukuinen sääkin suvaitsi suosia meitä: vettä ei satanut ja aurinko paistoi. Tosin niin matalalta, etteivät säteet joka metsän taakse edes yltäneet. 

Oona olikin kunnostautunut pienellä hiekkakylvyllä tarhassa. Kuorikerros oli kuitenkin ehtinyt kuivua, joten sen sai helposti harjattua pois. Oonalle varusteet päälle ja sitten menoksi. 

Testikäyttöön pääsi myös uusi GPS-urheilukellomme. Pukin kontista löytyi meille osoitettu paketti, josta paljastui Garmin Furerunner 310xt. Samanlainen laite oli meillä jo koekäytössä syksyllä, kiitos Tarun! Laite havaittiin loistavaksi kapistukseksi ja ilahduimme suunnattomasti, kun joulupukki oli tämän toiveemme kuullut ja täyttänyt. 

Garminin mukana tuli laitteen oma (ihmisen) sykevyö. Sen lähetin kuitenkin sopi Oonan Polarin antureihin, joten päätin testata, saako sykkeenkin näkymään urheilukellossa. Saihan sen, tosin vaan ei ihan paikkaansapitävästi, joten alkuverryttelyjen jälkeen vaihdoin Polarin sykemittariin. 

Alkuverryttelyksi kävelimme 1,5 km asfalttipätkän. Käynnissä Oonan sykkeet ovat siinä 70-75 lukemissa. Alkukäyntien jälkeen tarkoitus oli rennosti ravailla, mutta Oona mennä viipotti pää pilvissä ohjille painaen 18-19 km/h vauhtia sen rennon hölkän sijaan. Virtaa tuntui siis olevan vähän liiaksikin... Alun ravipätkä oli noin 4 km mittainen. 

Saavuimme radalle käynissä. Lähdimme laukkaamaan, ja vauhtia tosiaan hevosessa piisasi! Oona näki mörköjä, pomppi ja loikki radan reunalta toiselle, teki jopa pari äkkijarrutusta! Neiti alkaa olla varsin näppärä konteistaan... Äkkijarrutuksista tietysti sännättiin taas eteenpäin. 

Laukkasimme radalla neljä kierrosta eli noin 6-7 km eli noin 19 minuuttia. Laukassa Oonan sykkeet vaihtelivat välillä 160-185. Laukan jälkeen syke oli 153, 3 minuutin kuluttua 109 ja 5 minuutin kuluttua 97. 

Jatkoimme toiset neljä kierrosta jo huomattavasti rauhallisemmassa vauhdissa. Sykkeet olivat tasaisemmat verrattuna ensimmäisen laukkaosion kevätjuhlaliikkeisiin eli hyvinkin siinä 174-180 välillä. Jälleen neljä kierrosta hieman rauhallisemmassa tahdissa eli noin 20 minuuttia. Syke laukan jälkeen 143, 3 minuutin kuluttua 109 ja 5 minuutin kuluttua 90. 

Oona ei huolinut juotavaa, mutta porkkanat maistuivat. Oona sai ratsastusloimen päällensä ja rauhallinen kotimatka alkoi. Jälleen hölkkää, nyt jo rauhallisempaa 15-16 km/h tahtiin noin 4 km ja loppukävelyt 1,5 km. Tallin pihassa syke oli 70 suoraan käynnistä, joten hyvältä näytti. Tallissa en enää muistanut sykettä katsoa, mutta hyvin Oona palautui treenistä. Yhteensä lenkin pituus oli 26 km keskinopeudella 12,3 km/h. 

Garmin Forerunnerin käppyröitä tietokoneella

Hikinen hevonen pesulle ja loimitettuna karsinaan heinille. Oona vaikutti oikein tyytyväiseltä treenin jälkeen. 

- Hilla

Hyvää Joulua!

24.luukku: Miksi harrastamme matkaratsastusta?

Innostuimme matkaratsastuksesta edesmenneen hevosemme Vantun aikana. Halusimme harrastaa oman hevosemme kanssa jotakin lajia, mutta entinen ravihevonen ei oikein tuntunut sopivan esteradoille saati kouluaitojen sisäpuolelle. Niinpä päätimme lähteä kokeilemaan matkaratsastusta!

Vantun kanssa Yläjörvellä toukokuussa 2008

Matkaratsatuksessa hienointa on yhdessä tekeminen oman hevosen ja tiimin kanssa. Yhteiset kokemukset kisareissuilta takaavat jutun juurta vielä pitkäksi aikaa. Kilpailureissu on myös oiva tapa viettää aikaa yhdessä perheen kanssa (mikäli huoltotiimisi on omasta perheestä), hyvien heppakavereiden (jos huoltotiimisi koostuu parhaista tallikavereistasi) tai muiden ystävien (joista saattaa kuoriutua huippuosaajia hevoshommissa vaikkei hevostaustaa ennestää olisikaan)!

Äitikin huoltaa jo varsin mallikkasti! Usein heistä, joilla ei ole ennestään yhtään hevoskokemusta, kuoriutuu mitä parhaimpia huoltotiimin jäseniä ja hevosenhoitajia! He vaan eivät useinkaan tiedä sitä itse. ;)

Matkaratsastuskilpailuissa vallitsee aina ystävällinen ja leppoisa tunnelma. Aina löytyy sopivaa matkaseuraa ja hevosihmisille nyt yleensäkin löytyy aina yhteistä puhuttavaa, jolloin matka taittuu ja aika kuluu suorastaan siivillä. Keneltä vain voi pyytää apua ja neuvoa, myös kanssakilpailijoilta. Ja toisinaan apua myös tarjotaan spontaanistikin, jos joku huomaan toisen epäröivän. Saipa Oonakin kerran jouda kanssakilpailijan mehut huollossa, kun omat eivät maistuneet!

Matkaratsastuksessa voi vapaasti valita itselleen ja hevoselle sopivat matkat. Pakko ei ole siirtyä pidemmille matkoille, vaan aina on parannettavaa ja uutta koettavaa sillä tasolla, jolla haluaa kilpailla. Vastaavasti estekilpailuissakin voi valita sen korkeuden, joka tuntuu ratsukolle sopivalta, eikä seuraavissa kilpailuissa kukaan vaadi ylittämään korkeampia esteitä. Emme ole koskaan kokeneet mitään etenemispakkoa, vaan alkuun ajatuksena oli kilpailla vain lyhyitä matkoja. Kuitenkin jossain vaiheessa innostus lajiin kasvoi ja halusimme lähteä kokeilemaan pidempiä matkoja. 

Lähde sinäkin mukaan kokeilemaan matkaratsastusta!

23. luukku: Oonan treenaaminen

Meillä on Oonan kanssa takanamme pian viisi yhteistä vuotta, joista viimeisen kahden vuoden aikana olemme kilpailleet matkaratsastuksessa ja runsaan vuoden treenanneet tavoitteellisemmin lajiin. Tässä postauksessa kerrommekin hieman erilaisista treeneistämme.

Aikanaan yhteistyömme alkoi pisteestä, jossa hevosen kunto oli melko huono ja sykkeet korkealla. Vuoden treenaamisen jälkeen luovutimme, sillä sykkeet vain pomppivat pilvissä. Kuitenkin kolmen vuoden yhteiselon jälkeen kaivoimme jälleen sykemittarit esiin ja saimme huomata, ettei hyvää ja kestävää kuntoa rakennettukaan hetkessä. Yhteisten  vuosien aikana Oona oli myös rauhoittunut ja yhteistyö välillämme vahvistunut. Enää ei tuntunut olevan sellaisia asioita, joita ei olisi pystytty kohtaamaan yhdessä.

Perusarkea meillä, vaikkei kilpailtaisi yhtikäs missään.

Näin ollen hyvä peruskunto on kaiken treenaamisen edellytys. Peruskunto on jokaisen hevosharrastajan arkea, yhteistä tekemistä, oman hevosen hyvinvoinnista huolehtimista tarjoamalla sille riittävästi liikuntaa. 

Oonan kanssa peruskuntoa kehitetään niin ajaen kuin ratsastaen, sekä maastossa että kentällä. Peruskuntokaudella Oona liikkuu 3-4 kertaa viikossa. Maastolenkkien pituudet vaihtelevat yleensä 10-20 km välillä keskinopeuden ollessa haarukassa 8-15 km/h. Lenkkejä tehdään sekä yksin että yhdessä ponien kanssa. Kentällä jumppaillaan noin kerran viikossa. 

Peruskuntoisella hevosella voi hyvin lähteä kokeilemaan matkaratsastuskilpailuiden lyhyempiä matkoja!

Kun Oonan peruskunto alkaa olla kohdallaan, lisätään ohjelmaan pidemmät lajiharjoitteet. Näillä tarkoitetaan 30-50 km kilpailuvauhtisia lenkkejä, joissa meillä on aina huolto mukana. Nämä lenkit olemmekin pääosin toteuttaneet kesämökkimme maisemissa, ja retkistä on tullut täälläkin raportoitua. 

Niin Oonan kuin Vantunkin kanssa olen käynyt niin sanotulla "koelenkillä" ennen siirtymistä seuraaviin luokkiin. Kun 30 km treenilenkki sujui ongelmitta, uskalsin ilmoittaa hevoseni kilpailuun. Vastaavasti piti 50 km lenkki käydä testaamassa ennen kilpailuun uskaltautumista. Sen pidempiä matkoja en ole enää "koelenkkeillyt".

Tullakseen kestäväksi kilpahevoseksi, hevonen tarvitsee myös voimaa. Oonan voimaharjoitteisiin kuuluvat mäkitreeni ja intervallit. Meillä ei kovin suuria mäkiä kotioloissa ole, mutta hyviä tuloksia niilläkin on saatu aikaan. Matalampaan mäkeen täytyy väin tehdä hieman enemmän nousuja. Nousut teemme usein sarjassa, jossa ensin noustaan tietty määrä käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa. Intervallitreeni on Oonan mieleen, sillä silloin neidillä on lupa mennä lujempaa! Raviajoista takaraivoon iskostuneet "vedot" ovat osa Oonan treeniä, tosin hiittisuoralla mennään ravin sijaan laukalla. Voimatreeniä teemme 1-2 kertaa viikossa silloin, kun on voimaharjoitteiden aika. Voimatreenissä on hyvä muistaa kohtuullisuus, sillä liika voi kangistaa hevosen. 

Oona kiipeilee

Vauhtikestävyysharjoitteet toteutamme niin sanottuna laukkatreeninä. Sen tarkoituksena on parantaa hevosen maitohaponsietokykyä sekä vauhdin ylläpitämistä. Harjoituksessa pyritään tasavauhtiseen suoritukseen, jossa syketaso olisi läpi suorituksen samalla tasolla. Laukkatreenin aloitimme neljän viikon sykleissä seuraavan kaavan mukaisesti: 
  - 1. viikko - helppo: laukkaa 3 km + 3 km + 3 km
  - 2. viikko: laukkaa 4 km + 4 km + 4 km
  - 3. viikko: laukkaa 5 km + 5 km
  - 4. viikko - raskain: laukkaa 6-7 km + 6-7 km
Laukkajaksojen välillä on aina palauttava tauko, jossa kävellään sen verran, että sykkeet laskevat alle 100. Ennen laukkatreeniä hevonen tulee lämmitellä hyvin, esimerkiksi Oonaan kanssa kävellään alkuun noin 1-2 km ja ravaillaan 3-5 km.

Alkuun Oonan laukkavauhti huiteli liki 30 km/h, mutta treenin ja kehityksen myötä laukkavauhti on saatu tiputettua jo 20 km/h pintaan. Tavoitteena olisikin rauhallinen, noin 18 km/h vauhti läpi harjoituksen. Kun raskain viikko alkoi tuntua Oonalle helpolta, unohdimme kilometrit ja siirryimme ratsastamaan laukkaa esim. 15 minuuttia + 15 minuuttia. Tässä vaiheessa myös treeniväli muuttuu 10-14 vuorokauden mittaiseksi, ja välipäivinä kävellään ja lepäillään.

Vapaapäivän kävelyllä

Hevoselle pitää siis myös muistaa antaa aikaa palautua. Rankemman treenin jälkeen Oonaa kävelytetään parina päivänä ja sitten hevoselle annetaan useampi päivä vapaata. Riittävä lepo takaa sen, että hevosen lihaksisto ehtii palautua rasituksesta ennen seuraavaa treeniä / kilpailua, jolloin myös rasitusvammojen syntyminen minimoidaan. Joten rankemman treenin ja kilpailun väliin meillä jää aina 2-3 viikkoa. 

Ennen kilpailua otetaan vähän kevyemmin 2-3 viikkoa.

Olemme aina liikuttaneet hevosiamme monipuolisesti. Siksi Oonan treenaaminen ei oikeastaan ole koskaan tuntunut treenaamiselta: olemme vain tehneet sitä mitä aina ennenkin, vain hieman suunnitelmallisemmin ja tavoitteellisemmin. Lajista huolimatta on tärkeää, että treenaaminen ja valmentautuminen on mielekästä molemmille osapuolille. Siksi palauttelevilla jaksoilla rankempien treenien ja kilpailuiden välissä teemmekin aina kaikkea kivaa. 

Kaikkea kivaa ja kaikilla on kivaa!!

Kun luottamus on molemminpuolista, voidaan yhdessä tehdä mitä vain!

22. luukku: Matkaratsastusaiheisia sivuja

Tässä listattuna muutamia matkaratsastusaiheisia linkkejä : 

Matkaratsastuspainotteisia ratsastusseuroja

• Sisuratsukot
• Suomen Matkaratsastusseura
• Riemuratsukot
• MatkaLaukka
• VARMA / Majatalli

Matkaratsastusvarusteita

• Repokettu
• Podium
• Team Suonpaa

Matkaratsastus Facebookissa

• SRL Matkaratsastus
• Matkaratsastusilmoituksia
  
  

Mikä ihmeen PolyPad?!

Sitä minäkin kysyin, kun vuosi sitten jouluna sain siskoltani lahjakortin, jossa kerrottiin minulle tilatun saapuvaksi lähiaikoina oma PolyPad. Vain niin, tuumasin. Nyttemmin tuo erikoishuopa lukeutuu ehdottomasti minun ja Oonan suosikkivarusteeksi numero yksi!

Ja näitä on pesty! Alimpana uusin, vielä isekmätön padi, enkä itse havainnut juurikaan värisävyeroja.

PolyPadin erikoisuus on sen painetta tasaava ominaisuus. Siinä ei ole ollenkaan kiinnikkeitä, vaan se muovautuu hevosen selän ja satulan väliin ja pysyy paikoillaan kovissakin olosuhteissa, joissa ratsastettava aika on pitkä ja hevonen hikoaa runsaasti. Huovan ansiosta paine jakautuu tasaisemmin hevosen selkään. Huovalla on myös iskuja pehmentävä ominaisuus, joten se on mielestäni äärettömän hyvä valinta pitkälle matkaratsastuskilpailumatkalle. 

Todistettavasti väriä eivät ole syöneet hiki eikä huovan jatkuva peseminen.

Käytössämme on tällä hetkellä kolme tiimiväriimme sointuvaa PolyPadia. Kilpailuissa vaihdamme mielelämme kuivan huova eri osuuksien välissä, mutta mikään ei estäisi käyttämästä saamaa huopaa läpi kisan. Ja näin alkuun teimmekin, ennen kuin hamstrasimme pari padia lisää...

Kiinnikkeetön huopa pysyy paikoillaan ääriolosuhteissakin, vaikka hevonen hikoilisi runsaasti.

Mielestäni huopa toimii oikeasti mainostetulla tavalla. Oona liikkuu aivan eri tavalla silloin kuin satulan alla on PolyPad verrattuna tavalliseen satulahuopaan. Varsinkin pidemmissä lajiharjoitteissa ja laukkatreenissä eron tuntee todella selvästi. Nykyisin ei siis ole kahta puhettakaan, kummanko valitsisin treenille mentäessä. 

Linkkivinkki: 

• PolyPads - vamistajan sivut Englannissa
• 1hevosvoima.com - välittäjä Suomessa