Oona ja Berta kilpasilla

Lauantaiaamulla aamutallin jälkeen oli aika suorittaa Bertan päivän treeni. Tarkoitus oli lainata jälleen läheisen ravitallin harjoituslenkkiä ja käydä ottamassa siellä muutamia vetoja. Mukaamme lähti myös molempien omat personal trainerit – Hilla ja Oona.

Haimme Hillan kanssa ajokkimme talliin ja valjastimme molemmat kärryjen eteen. Oona pörisi tallin ovella seistessään tyytyväisenä Hillan valjastaessa hevosta hiittikärryjen eteen – taisi hevonen olla tyytyväinen päästessään pitkästä aikaa taas kärryjen eteen!

Kun hevoset oli valjastettu, lähdimme matkaan. Matka taittui alun asfalttikävelyn jälkeen reippaassa hölkässä, Oona edellä ja Berta perässä. Saavuttuamme harjoituslenkille, laitoin Bertan sekin kiinni ja sitten lähdimmekin kiertämään harjoituslenkkiä Oonan perässä.

Harjoituslenkin hiittisuoralle tultuamme lähdimme rintarinnan pinkomaan suoraa eteenpäin. Berta kävi tässä kohtaa erittäin kuumana ja hypähti melko pian jo laukalle. Lyhyen laukkapätkän jälkeen poni antoi laukan alas ja jatkoi matkaa ravilla, painaen kuitenkin ohjalle niin, että kuskin käsivoimat olivat hetken aikaa koetuksella! Lopun matkaa poni kuitenkin malttoi pysyä ravilla.

Kiersimme lenkkiä yhteensä neljä kertaa. Seuraavilla kolmella kerralla Berta juoksi oikein hienoa ravia, pysyen aina turvanmitan Oonaa edellä. Kuitenkin, jos Hilla Oonaa yhtään enemmän päästi Bertan vierelle, sekosi poni paineissaan askelissaan ja hypähti laukalle. Tämän takia Hilla ja Oona tyytyivät juoksemaan takarivissä, Bertan painaessa edellä rinta rottingilla kuin mikäkin huippuravuri! Taisi poni luulla, olevansa kovakin vastus takana harmistuneena juoksevalle lämpöselle! 

Tässä syy siihen, miksei meidän Oonasta koskaan tullut ravihevosta -  ponitkin pinkoo ohitse! ;D

Aina suoran päässä hiljensimme ajokkimme kevyeeseen hölkkään ja jatkoimme lenkkiä perätysten aina hiittisuoran toiseen päähän asti. Oona joutui jälleen kulkemaan Bertan perässä ja tästä harmistuneena neiti päätti keksiä hieman omaa ohjelmaa ja keskittyikin minun ajoraippani syömiseen! Aina välillä tunsin, kuinka Oona ensin höpläsi taaksepäin sojottavaa ajoraippaani ja hetken päästä raipan pää olikin jo neidin suussa! Hölmö hevonen! 

Kun päivän treenit oli tehty, oli aika lähteä takaisin tallille päin. Berta sai tällä kertaa johtaa joukkoa ja poni pinkoikin kotiin päin niin kuin ei olisi mitään treeniä tehnytkään! Taisi poni olla innoissaan, kun ”voitti” Oonan neljä kertaa… ;) 

- Roosa

Matkaratsastusvarusteet

Varsinaisia varustepostauksia blogissamme on julkaistu aikaisemmin vain yksi, ja nyt onkin aika julkaista toinen! Varustepostaukset löytyvät nyt myös tunnisteella varusteet. Ensimmäisessä varustepostauksessa esittelimme lyhyesti riimut, satulahuovat, suitset, silat ja kärryt ja nyt oman postauksensa saavat matkaratsastusvarusteemme!

Matkaratsastuksessa hevosen varustaminen on melko lailla vapaata. Edellytyksenä on, että varusteet sopivat hevoselle eivätkä tuota hevoselle kipua. Apuohjista vain vapaajuoksuiset martingaalit sallitaan ja hevosella voi ratsastaa ilman kuolaimia. Ratsastajalla on oltava päässään kypärä eikä kannuksia tai raippaa saa käyttää. 

Satula

Oikeastaan aina maastoillessamme käytämme Oonalla englantilaista Thorowgood Maxam -merkkistä synteettistä satulaa. Satula on hyvin kevyt verrattuna nahkaiseen satulaan. Satula on muistaakseni 5-6 vuotta vanha ja edelleen hyvässä kunnossa. Synteettinen materiaali takaa huoltovapauden, ja satula onkin helppo pitää puhtaana mm. imuroimalla irtovarvat ja pyyhkimällä pölyt ja liat kostealla rätillä. Satula ei kärsi hevosen runsaasta hikoilusta eikä vesisateesta. Istuinosa on karheampaa materiaalia ja siitä saakin loistavan pidon myös ratsastustrikoilla! Satulan leveyttä voi säätää ns. rungonmuokkauspaloilla, ja aivan äskettäin vaihdoimmekin satulaan leveämmät palat, jolloin satula hieman kapeni edestä ja istuu Oonalle taas paremmin. Ainoastaan synteettiset vastinhihnat vaihdatimme nahkaisiin muutamalla kympillä alkuperäisten pintamateriaalin murtuessa ja hankaloittaessa satulavyön kiristämistä. Muuta pahaa sanottavaa tästä satulasta en keksi. 

SATULATELINE

Kokoon taitettava metallinen satulateline on ainakin pidemmillä matkoilla ehdoton, sillä tauon ajaksi satula on kätevä laskea telineen päälle. Telineen toisessa päässä on myös koukku esimerkiksi suitsien ripustamista varten, mutta kisoissa siinä yleensä roikkuvat vain pikalukoin irroitettavat kuolaimet. Alatasolle voi heittää vaikka kypärän!

Jalustimet ja jalustinhihnat

Jalustimina meillä on muoviset jalustimet kopalla. Tämä ns. koppajalustin mahdollistaa ratsastamisen kisoissa jalkineilla kuin jalkineilla. Itse viihdyn parhaiten lenkkareissa tai vaelluskenkien tapaisissa ja koppajalustimia käyttämällä saan niillä kisoissa myös ratsastaa. Muutoin tulisi olla korolliset jalkineet. Itse en viihdy varsinaisissa ratsastuskengissä, koska eläinlääkärintarkistuksessa ne eivät ole parhaat mahdolliset juoksukengät... Jalustinremmit ovat nahkapäälysteistä nylonia: alaosa nylonista ja päällä nahkaa. Ainoat jalustinremmit, jotka eivät ole käytössä ikinä venyneet erimittaisiksi! Ovat ratsastaessa pehmeät ja mukavat, eivätkä ole koskaan aiheuttaneet hankaumia ratsastajalle. 

Satulavyö

Käytössämme on anatomisesti muotoiltu synteettinen, pehmustettu polyuretaanivyö. Materiaali on jälleen kerran hyvin helppohoitoista ja hevoselle miellyttävää. Toisessa päässä on joustoresori, joten vyön saa helposti ja nopeasti kiristettyä. Vastaavat vyöt meillä on myös käytössä poneillamme, ja vyön käyttö on tuonut noille pulleroille aivan uudenlaisen ulottuvuuden satulan paikallaanpysymiseen! Mainittakoon vielä, että vastaava vyö oli aikoinaan Vantunkin montésatulassa, ja sekin lätkä pysyi tositoimissa paikallaan kuin liimattu vyön ansioista!

Satula, jalustimet remmeineen, satulavyö ja PolyPad toisitoimissa. 

Polypad

Treeneissä ja kisoissa satulahuovan pesti kuuluu ehdottomasti PolyPadille. PolyPadin erikoisuutena on sen iskuja vaimentava ja painetta tasaava ominaisuus eli huopa tasaa hevosen selkään kohdistuvaa painetta. Satulahuovassa ei ole mitään kiinnikkeitä, vaan kun sen asettaa satulan alle oikein, se muovautuu satulan ja hevosen selän mukaisesti. Näin se pysyy hyvin paikoillaan eikä satulan alle jää painetta aiheuttavia paksumpia kohtia tai saumoja. Lisäksi huopa hengittävän hyvin, joten sen pitäisi tuntua hevoselle koko harjoituksen ajan mukavalta ja kuivalta. 

suitset

Hankittuamme ensimmäiset matkaratsastussuitset emme ole kisoissa ja treeneissä enää nahkasuitsia käyttäneet. Suitset ovat materiaaliltaan BioThanea eli polyesteriä, joka on pinnoitettu vinyylillä tai uretaanilla. Materiaali on erittäin vahvaa ja kestävää, eikä se hierrä hevosta pidemmässäkään treenissä. 

Nykyisin meiltä löytyy kahdet matkaratsastussuitset. Oonan liilavalkoiset suitset ovat Smart -mallia, jota saa tilattua mm. Repoketulta kaikissa sateenkaaren väreissä! Suitsissa on BioThane-kumiohjat, joiden kiinnitys kuolaimiin tapahtuu pikalukoilla. Suitset on helppo säätää oikeaan kokoonsa ja ne sopivatkin hyvin myös Bertalle. Aivan Napin kokoisiksi niitä ei saa, mutta paljon Oonaa isompaankin päähän taitavat mahtua, sillä säätövaraa vielä jää. 

Oonan ja Napin matkaratsastussuitset

Napin vihreät suitset ovat vanhempaa Classic -mallia, jonka saa säädettyä huomattavasti Oonan suitsia pienempään kokoon. Sopivat näin ollen Napille hyvin, mutta säätövaraa näissäkin on Oonan kokoon ja vielä suurempaankin. Bertalle luonnollisesti käy kumpi malli vain. 

Suitsista riimuksi

Suitsien erinomaisuus lienee siinä, että kuolaimet pois napsauttamalla hevosella on riimu päässään. Tämä nopeuttaa tauoilla huoltoa, sillä hevosen voi kuolainten poiston jälkeen laittaa riimusta kiinni ja syöttäminen ja juottaminen voivat alkaa heti. 

Oona riimussa tauolla viime viikon Kolvaan treenilenkillä

Varusteiden helppohoitoisuus on valttia! Pitkän kisapäivän jälkeen on helppo heittää suitset ja satulavyö pesualtaaseen ja viruttaa ne puhtaaksi hiestä ja liasta. Niitä ei tarvitse jäädä kuivattelemaan vaan ne voi vaan jättää kuivumaan. Satulan pyyhkii nopeasti puhtaaksi, eikä sateisenkaan lenkin jälkeen tarvitse olla varusteita rasvailemassa. 

Käteviä suitsi-riimu -yhdistelmiä saatavissa ainakin: 

• Repokettu: matkaratsastussuitset (yksi säädettävä koko, paljon värejä)
• Hevari: Norton synteettinen riimu/suitsi yhdistelmä (värejä useampia, kannattaa kysellä, kokoina cob ja full)
• Hevostarvikeliike Varikko: vieteririimu (nahkaa, musta, kokoina cob ja full)
• Hippodome.com: nahkainen suitsi-riimu -yhdistelmä (musta, kokoina cob ja full)
• Hevostarvike Ruunikko: nyloninen, violetti suitsi-riimu -yhdistelmä (kokoina, cob ja full)

Sykemittarit

Jo Vanttu-vaarin aikaan joululahjaksi saatu Polar equine H2 elektrodisetti palvelee yhä. Tosin alkuperäisestä setistä on jäljellä enää vain ranneke, sillä Jokioisten kisoissa huomasimme lähettimen johdon vaurioituneen eikä se sitten enää toiminutkaan. Lähetimme sen huoltoon ja liekö syynä sitten huollon hyvin, hyvin hidas toimitus ja useat kyselymme laitteemme perään, saimme lopulta tilalle uuden lähettimen elekrtodeineen! Ja taas toimii!

Negatiivinen (-) elektrodi kiinnitetään satulavyöhön, lähelle hevosen kainaloa. Positiivinen (+) elektrodi laitetaan satulahuovan alle. Lähettimen kiinnitän etukaaren eteen nylonremmillä ja sitten vain ranneke ranteeseen ja sykkeitä seurailemaan!

Tämän vuoden puolella hankittua on tulut myös Polar Equine Heathcheck -sykekahva. Äärettömän miellyttävä vaihtoehto stetoskooppien tilalle, sillä mikään taustahäly tai sekuntikellon hukkuminen ei estä sykkeen tarkkailua ennen eläinlääkärin tarkistusta! Kahvassa on oma rannekkeensa, joka kuitenkin seurustelee myös uusien H2-elektridien kanssa. Yläkuvan vanhempi rannekkeemme ei kuitenkaan tunnista tätä viisi vuotta tuoreempaa sykekahvaa. 

Sykekahva asetetaan hevosen kylkeen, satulavyön paikkeille tai lavan tuntumaan niin, että kahvan molemmissa päissä olevat elektrodit ovat kosketuksessa hevosen ihon kanssa. Rannekkeen näytöltä voi siten seurata hevosen sykettä. 

Kummankin mittarin elektrodit vaativat kuitenkin ihokosketuksen toimiakseen. Hevosella elektrodin ja ihon väliin jää karvapeite, joka estää elektrodeja toimimasta. Siksi on tärkeää kastella elektrodialueet ennen mittaamista. Toki lenkin aikana hevosen hiotessa laite toimii moitteettomasti karvan kastuessa luonnostaan. Meillä käytössä on kuitenkin vesipohjainen, tuikitavallinen ultraäänigeeli, jota laitamme elektrodeihin ja näin sykemittarit saa toimintaan heti. 

- Hilla

Koiranpäivä

Tänään on valtakunnallinen koiranpäivä, jota vietetään jo seitsemättä kertaa. Siksi heti aamutuimaan muistin Sirua iloisella palloleikillä aurinkoisessa kevätaamussa. 

Sirppunii

Siru ja verkkopallo

Ennen Sirun hankintaa en ollut ajatellut koskaan omistavani koiraa. Itseasiassa aina, kun koiranhankinnasta on ollut puhetta, minä olen ollut se, joka on laittanut vastaan. 

Pallonkesytystä...

Pitkän keskustelun jälkeen minut kuitenkin ylipuhuttiin, että jos joskus koira hankittaisiin, se olisi saksanpaimenkoira. Muutama viikko kului tästä keskustelusta, kunnes eräänä päivänä minulle ilmoitettiin, että nyt lähdetään sakemanninpentuja katsomaan! Taisin hieman epäröidä, mutta kohta jo istuin autossa matkalla pentulaan!

Myös jalkapallot ovat Sirun mieleen. Kuva 14.4.

Ja niinhän siinä kävi, että toinen tiesi mistä naruista tuli vedellä, sillä pennut nähtyäni olin myyty. Sain valita mieleiseni narttupennun, joka vain alustavasti varattiin. Harkinta-aikaa jäisi viikon verran. Viikon aikana huomasin jo sopeutuneen ajatukseen omasta koirasta, ja jos keskustelu vielä suuntautui koiranhoidon vaivallisuuksiin, huomasin hanakasti puolustavani pennun tuloa!

Kimppakuva itselaukaisimella :D

Kiistapallo! Kuva 14.4.

Niin tuli Siru, ikioma koirani! En voisi enää kuvitellakaan eläväni ilman koiraa. Siru on aina mukana kaikessa: iloitsee kanssani, lohduttaa jos olen surullinen, on aina valmis tekemään kaikkea yhdessä tai lähtemään mukaan jonnekin. Koskaan ei tarvitse olla yksin, siitä Siru pitää huolen. Sirulle olen tärkeä sellaisena kuin olen.  

Loppuun vielä suosikkivideoni Sirusta!

- Hilla

Vauhdikas ponilenkki

Aurinkoisen sään jatkuessa oli ponien vuoro päästä kevätlenkille. Nappi sai testata uusia matkaratsastussuitsiaan ja Bertalle suotiin kunnia lainata Oonan suitsia. Pienen varusteiden säätämisen jälkeen lähdimme matkaan. 

Napissa tuntui olevan virtaa kuin pienessä kylässä ja poni ampaisikin tallin pihasta heti kärkeen Bertan ohi. Kuljimme kuitenkin rauhakseen alkuun, vaikka Nappi ei millään malttanutkaan kävellä. Poni sitten kulkikin "pikkuravia" alun kävelypätkän. 

Pirteä poni uusine suitsineen!

Bertan perässä sitten jatkoimme matkaa ravissa. Lähestyimme laukkapaikkaa ja sanoin Roosalle, että voi Bertalla mennä edeltä ja tulla meitä sitten vastaan. Mitä vielä! Nappi ampaisi Bertan perään ja paineli siinä melkein hännässä kiinni koko pitkän laukkapätkän. Meillä oli sykekahva mukana ja Napin syke suoraan laukasta oli 127! Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä. Varsinainen teräsponi matkaratsastussuitsissaan!

Kesken matkan tienpoikki kulki pieni puro, jonka varteen molemmat ponit pysähtyivät ja ottivat oikein kunnon ryypyt. Berta sai ensin huoltonsa suoritettua ja ihan kuin kiusallaan tinttasi vedessä vähäsen, jotta kirkas metsävesi muuttui kurapuuroksi. Tämähän ei Nappia haitannut, sillä poni juo aina joka ikisestä lätäköstä, oli vesi sitten kirkasta tai ei. 

Juomatauko!

Bertan sykkeen mittaaminen jäikin sitten tekemättä, sillä Nappi päätti jatkaa matkaa omin päin.  Jouduin siis juoksemaan hetken ponin perässä, joten Bertan sykkeet jäivät selvittämättä. Takaisin Nappi kaahotti yhä toisen hännässä, mutta loppua kohden jo rauhoittui. 

Kävellessämme tallillepäin Napilla oli vielä sen verran pöllönvirtaa, että keksipä poni vielä ihan uuden leikin aikansa kuluksi. Ensin Nappi käveli mukamas kiltisti Bertan perässä. Kun välimatka kasvoi, poni omatoimisesti ravasi Berta kiinni, siirtyi hieman sivulle ja puraisi Bertaa rouvan mehevästä takapuolesta! Sama toistui useampaan kertaan, kunnes Bertan toinen kankku oli ihan Napin kuolassa. Bertaa ei kuitenkaan tuntunut pieni nipistely haittaavan. Taitaa tuo ponirouva olla jo tottunut näihin Napin omiin päähänpistoihin. 

-Hilla

Videokooste eilisen matkaratsastustreeneistä

Tässä vielä videokooste eilisestä Oonan treenilenkistä, josta jo eilen julkaisimme raportin.

Mökkikauden avaus Oonan tapaan

Alkuviikosta tuli tieto, että Pirman järsetämät matkaratsastuskilpailut oli peruutettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Tästä emme suotta masentuneet, sillä kilpailukalenterista nappasimme jo oman Sisu-seuran toukokuiset kisat tähtäimeen ja kisapäiväksi varattu päivä sopi mitä parhaiten pidemmälle lajiharjoitukselle. 

Alkumatkan verryttelyä

12 km ratsastettuna

Loppuviikon sateetkin ymmärsivät väistyä suunnitelmiemme tieltä ja lauantaiaamu valkeni keväisen aurinkoisena. Aamutallin jälkeen pakkasimme tavarat kasaan, lastasimme Oonan kärryn kyytiin ja suuntasimme koko tiimin voimin isovanhempiemme mökille Kolvaaseen. 

"Voisin ottaa pienen ryypyn"

Puolen tunnin ajomatkan jälkeen kurvasimme mökin pihaan. Järvi oli vielä jäässä, mutta onneksi tuuli ei puhaltanut järveltä vaan pihassa oli keväisen lämmintä. Varustauduimme Oonan kanssa täyteen matkaratsastusvarustuksiimme ja suunnittelimme vielä hieman tämän päiväistä reittiä. Tavoitteena olisi noin 45 km lenkki ja keskinopeudeksi haaveilin reilua 15 km/h. Lisäksi suunnittelin laukan lisäämistä reitin askellajeihin, silä yleensä olemme laukanneet pidemmällä maastolenkillä vain lyhyen pätkän siellä ja toisen täällä. Nyt kuitenkin halusin päästä kokeilemaan, miltä laukka reitin varrella tuntuisi kevättalven laukkatreenien jälkeen. 

Joten ei kun menoksi! Lähtiessämme laitoin Sport Trackerin päälle ja samalla katsoin kelloa, joka näytti 11:00. Oikein huvitti, säntillinen lähtö aivan kuin kisoissakin! Aloitimme kävelemällä mökkitien, koska se oli paikoin hyvin pehmeää ja jopa upottavaa. Päästyämme selvemmille vesille, lähdimme hölkkään. Oona tuntui olevan täynnä virtaa, olihan takana ollut varsin kevyt viikko kisoja silmällä pitäen. Jarruttelin kuitenkin ensimmäiset kymmenkunta kilometriä, jottei neiti ihan kylmiltään liihottelisi turhan kepeästi. 

Sen jälkeen annoin Oonalle vapaampaa ohjaa ja vauhti hieman lisääntyi. Alun 15 km/h hölkkä vaihtui 17-19 km/h hölkäksi, jota Oona pisteli seuraavat kilometrin tyytyväisesti pöristen. Ensimmäinen huolto oli noin 15 km kohdalla, jolloin tankkasimme hieman nesteitä. 

Tiet olivat hyvässä kunnossa ja juuri sopivan pehmeitä. Olin ruuvannut Oonalta hokkeja irti, jottei hokeilla taivaltaminen suotta kävisi raskaaksi. Muutamia routareikiä matkanvarrella toki oli, mutta ne oli helppo havaita ylhäältä hevosen selästä. 

Olin valinnut ensimmäiseksi laukkapätkäksi suosikkitieni, joka on metsän läpi kulkeva, aina sopivan pehmeä hiekkatie, jossa ei oikeastaan ole edes ojia. Silti siellä ei koskaan ole märkää tai suuria vesilammikoita. Pituutta tiellä on noin 7 km ja sille käännyttyämme nostimme laukan. Oona kulki kivasti tasavauhtia ja Sport Tracker näytti nopeudeksi 21-23 km/h! Koska sykemittarimme viime kisoissa sanoi sopimuksensa irti, emme ole voineet sykkeitä kesken matkanteon viime aikoina seurailla. Nyt kuitenkin mittari on huollettu ja toimi moitteettomasti. Yllätyin, kun Oonan sykkeet laukassakin pysyivat maltillisissa lukemissa 164-171 välillä! Aikaisemmin Kolvaan lenkeillä sykkeet on laukassa hakanneet yli kahtasataa... Kehitystä siis on tapahtunut. 

Oonan laukkaa kuvattuna auton ikkunasta

Äiti syöttää Oonuskalle porkkanoita tauolla

Laukan jälkeen verryttelimme ja pidimme pidemmän tauon noin 30 km kohdalla. Siitä sitten matka jatkui toisella noin 5 km laukkapätkällä, josta Oona suoriutui kuin tyhjää vaan. Hevonen tuntui vielä viimeiselle 12 km etapille käännyttäessä olevan täynnä virtaa ja välillä sai hieman jopa jarrutella. 

Iloinen ratsukko

Huoltoa ja videokuvausta

Oona on rutiinihevonen: huollossa on kaikki hyvin kun äiti juottaa vihreästä ämpäristä

Oona poikkesi myös tankkaamaan isoon vesilätäkköön, josta ensin joutuaa oli hyvä suorittaa pientä vilvoittelua. Vähän aikaa vettä kuopsutettuaan Oona suostui jatkamaan matkaa, vaikka vesileikkejä olisi ollut kiva leikkiä vielä pidempäänkin. 

Jee, lätäkkö!

Vesileikkien aika

Ja matka jatkuu

Koska hevonen tuntui hyvältä, laukkailin vielä takaisinpäin muutamia pätkiä. Hienolta tuntuu tuo matkavauhtinen laukka, jossa siis vain jalustimilla matkaratsastusistunnassa voi rennosti matkustaa ja ihailla maisemia. Vielä tässäkin kohtaa sykkeet pysyivät samoissa lukemissa, joten hevonen tuntui jaksavan laukkaamallakin paremmin kuin olin osannut odottaa. 

Oonaa ei paljon liikenteen muut tekijät hetkauta: sahaa ja traktori-peräkärry-yhdistelmää Oona tuskin vilkaisee 

Oona-poni laukkaa

Vauhtia riittää vielä viimeisilläkin kilometreillä

Loppumatkasta sitten jo hieman toppuuttelin, jotta saimme kunnon jäähdytykset. Ennen mökkitietä matkaa oli kertynyt 45 km keskinopeudella 16,8 km/h. Tienpäässä nousin alas selästä, hölläsin satulavyön ja rinnakkain kävelimme takaisin mökille. Sykkeet laskivat heti alle 100 ja muutaman metrin kävelyn jälkeen jo alle 80. 

"Maalissa"

Mökin pihassa, noin kilometrin tienpätkän jälkeen, sykkeet olivatkin sitten jo lähes lepolukemissa. Oonalta varusteet vaihtuivat loimiin ja evästä eteen. Hetken vielä taluttelimme Oonaa ennen lastaamista. 

Kotimatka sujui nopeasti hevosen hyvää menoa ihmetellessä. Tallissa vaihdoimme Oonalle ulkoloimet ja neiti pääsi päiväheinille muiden kanssa. 

-Hilla

Matkaratsun ja Pinkovan Pullan yhteistreenit

Tänään päätimme tehdä Bertan ja Oonan kanssa leppoisan maastolenkin, jolle kilometrejä kertyi yhteensä 16 km. Viimepäivien sateiden johdosta suurin osa teistäkin oli jo täysin sulia ja pehmeällä pohjalla oli hevosten mukava askeltaa.

Pääosan lenkistä suoritimme tasavauhtisessa reippaassa hölkässä, jonka nopeudeksi sport tracker mittasi 15km/h. Oona sai kulkea alkumatkasta edellä ja minä ja Berta kipitimme perässä. Molemmat hevoset olivat varsin pirteällä päällä ja esittelivät meille "hurjimmat" temppunsa: Oona viskoi iloisesti päätään ja Berta puolestaan yllätti minut säntäämällä edellä kulkevan Oonan perään laukalla silloin, kun itse tuijotin puhelimen näyttöä ohjat yhdessä kädessä! Olemme Bertan kanssa jo kyllä niin hyviä tuttuja, että osasin tätä spurttia jo hieman ennakoida, eikä poni saanut kolttosellaan aikaiseksi kuin minun ja Hillan hyvät naurut! 

Lenkille mahtui myös kaksi parin kilometrin mittaista laukkapätkää, jotka suoritimme rauhallisessa laukassa. Ensimmäisellä laukkapätkällä Oona sai kulkea vauhdikkaammin edellä ja Berta puolestaan pinkoi omaa vauhtiaan perässä. Molemmat jaksoivat laukata koko matkan oikein hyvin ja palautuminenkin suoriutui nopeasti. Erityisesti Bertan nopea palautuminen yllätti minut täysin, sillä emme ole vähään aikaan noin pitkiä laukkapätkiä ponin kanssa menneetkään! Laukkapätkän jälkeen meno jatkui kevyellä hölkällä sekä käynnillä. 

Kevyemmän pätkän jälkeen saavuimme toiselle laukkasuoralle. Koska tämä kyseinen tie on erityisen hiljainen liikenteen osalta ja kulkee pääosin peltoaukeata, jolloin hyvä näkyvyys on taattu, päätimme laukata matkan rintarinnan. Kuljimme matkan Oonan tahdissa, jolloin sport tracker mittasi nopeudeksi 24km/h! Mahtavaa, jälleen on tapahtunut kehitystä Oonan laukan suhteen! 

Laukkapätkän jälkeen matka jatkui lyhyen kävelyn jälkeen reippaalla hölkällä kotia kohti. Matkan varrella pysähdyimme kerran ja suoritimme yhden huollon. Molemmat hevoset maistelivat hieman mehua ja Oona sai vielä uuden ratsastusloimensa ylleen loppumatkan ajaksi. Loppumatkan kuljimme jälleen reippaassa hölkässä aina asfalttitielle saavuttuamme, josta sitten kävelimmekin loppumatkan tallille. 

Iltapäivällä aurinkokin uskaltautui paistamaan pilvien takaa ja päätinkin vielä päivän päätteeksi käydä pienellä sunnuntaiajelulla Napin kanssa. Poni odotti minua tarhan portilla kuraisine jalkoineen ja mahanalustoineen ja tallissa poni saikin kunnon tehoharjauksen! Karvaa lähti taas niin paljon, että hetken päästä tallin lattiiaa koristi valkoinen poninkarvamatto! 

Nappi ja päivän karvasaalis

Harjattuani ja valjastettuani ponin lähdimme tallin viereiselle tielle kipittämään. Nappi oli pirtsakalla päällä ja kyttäili ojan pohjalla olevia sulaneita lumikasoja, sekä pieniä solisevia puroja. Etenimme aluksi ravilla, mutta hetken päästä pyysin ponin laukkaan! Nappi viipotti eteenpäin aika kyytiä ja itse sain vain naureskella hölmölle ponille kärryiltä. Lopuksi kävimme vielä ihmettelemässä suurta vesilammikkoa, joka oli muodostunut sulamisvesistä peltotien päähän. 

Lammikossa oli runsaasti vettä ja pieni poni innostuikin kuopsuttamaan vettä etujalallaan niin että vesi roiskui! Lopuksi vettä piti tietenkin hieman maistella, mikä oli hyvinkin odotettavaa Napilta! Poni kun tykkää juoda kuralätäköistä niin tarhassa (vaikka tarjolla olisikin saavillinen puhdasta vettä) kuin lenkilläkin! Vesileikkien jälkeen suuntasimmekin tallille takaisin. Tallissa poni sai vielä ryypiskellä hieman melassivettä, minkä jälkeen poni pääsikin omaan karsinaansa iltaheinille. 

Vesi ei tainnutkaan olla ihan niin hyvää... :D

- Roosa