Näy pimeässä!

Pimein vuodenaika on edessämme. Ensi yön kellon siirtäminen tarkoittaa, että illat pimenevät heittämällä tunnin verran. Näin ollen valoisa aika lyhenee ja on mahdotonta ehtiä tehdä kaikkea päiväsnäöllä. Lisäksi vuodenajanmukainen sää takaa sen, että näkyvyys liikenteessä jalkaisin tai ratsain kulkevalla on melko surkea ilman asianmukaista varustusta. 

Hevostemme heijastinvarusteista ehdinkin kertoa jo aikaisemmassa postauksessa. Me kaksijalkaiset olemme käyttäneet heijastinliivejä. Ne ovat toimivia, mutta tuntuu, ettei joka tilanteessa täysin näkyviä, sillä hevosen kääntäessä päänsä keskivartalon peitoksi, jää heijastinliivi näkymättömiin.

Siipä tätä silmällä pitäen suuntasimme eräänä päivänä Roosan kanssa ostoksille ja teimme H&M :ltä merkittävän löydön: ostimme käytönnölliset heijastintakit! Takit löytyivät urheiluosastolta ja ovat kätevät kuoritakit, jotka pitävät vettä ja tuulta. Ostimme sen verran reilut koot, että alle mahtuu kummallekin kevyttoppatakki helposti. Takki istuu kyllä ylle kevyemmälläkin varustuksella ilman, että näyttää liian suurelta. Kokeiltukin näitä jo on, eikä vaikuttanut edes hiostavalta. Suosittelen! Tosin, oli meillä joskus ennenkin heijastintakki, sellainen työmistenmalli. Se olikin sellainen reilummanpuoleinen, toki käytönnöllinen: sinne mahtui pilkkihaalarikin kevyesti alle! Koppakärryillä kaksistaan ajaessa varmasti kaverikin, ei vain tullut kokeiltua.

Tämän takin kanssa ei voi jäädä näkymättömiin ellei autoilija sitten katsele maailmaa suljettujen silmäluomien läpi...

Sirun lenkkivarustuksiin kuuluvat pimeänaikaan heijastavat valjaat sekä vilkkupanta. Valjaat kestävät hyvin menossa mukana, eivätkä jää puolimatkaan. Lisäksi vilkkupanta auttaa näkemään koiran liikkeet pihapiirissä illan pimetessä. Ei pääse tumma koira piiloon pimeyteen, kun vilkkuvalo paljastaan olinpaikan!

 

Sirun heijastinvaljaat ja vilkkupanta

Vilkkupanta pimeässä

Miten sinä ja hevosesi / koirasi valmistaudutte lenkille lähtöön pimeässä?

 

Loppuun vielä muutama kuva siitä, mitä haravoitsijan ympärillä voi tapahtua.

Pörrö-kissa arvostelee tekosiasi ylemmältä tasolta.

Siru saa lumen pöllyämään, vaikkei sitä oikeastaan edes ollut

Verkkopalloa tuodaan jalkojesi juureen koko ajan silloin, kun kaikkein vähiten sitä kaipaat.

Joku on onnesta sekaisin, kun haravalla viskaiset verkkopallon pois lehtikasasta.

Pörrö on siirtynyt vielä astetta ylemmäs, jottei mikään tekeminen vaan jää näkemättä.

 - Hilla

Sunnuntaiajelu Napin tapaan

Blogin bannerissa laukkaa uljas ja lihaksikas valkea ratsu, jonka kuvaa katsoessa silmä lepää. Kuitenkin tarkemmin blogin tekstejä selatessani huomaan, että parrasvaloissa ei suinkaan loista tuo uljas valkea olento, vaan tuo rimppakinttuinen ja lähinnä hirveä muistuttava otus, joka pilaa täysin koko bannerin rimppakinttuisella olemuksellaan! Hetkonen, eihän tälläinen peli vetele!! Missä ovat tekstit uljaan valkean ratsun hurjista seikkailuista?!

Uljas valkea ratsu itse

Tuo bannerissa esiintyvä uljaampaakin uljaampi valkea ratsu olen siis minä, Nappi ja tuo vähemmän kaunis otus on Oona, varsinainen draama queen, joka otti ja meni hankkimaan itselleen kaviopaiseen juuri ennen kilpailukautensa kohokohtaa. Voitteko kuvitella, mikä typerys?!

Minä sen sijaan olen ollut terve kuin pukki! Päiväni kuluvat tarhaillessa yhdessä Bertan kanssa ja iltapäivisin saatan päästä joutua kärryttelylenkille tyttöjen kanssa. En kyllä ymmärrä, miksi siellä kärryttelemässä täytyy niin usein käydä, eikö olisi paljon mukavampaa niin ihmisille kuin minullekin vain viettää rentoja päiviä tekemättä yhtään mitään?

Tuollaisen kärryttelylenkin kävimmekin tekemässä eilen, sunnuntaina, yhdessä Hillan ja Roosan kanssa. He tosin istuivat kärryissä, kun minä raukka jouduin vetämään molempia. Onneksi Roosalla oli sentään sen verran järkeä päässä, että hyppäsi kärryiltä aina välillä pois, etten ihan koko aikaa joutunut molempia yhtaikaa vetämään. 

Tässä olen minä sunnuntaina tallin käytävällä, ai että kun olenkin tässä suloinen!

Hilla siis ajoi minua pelolla, kun Roosa sääti jotakin kameran kanssa ja käski minun ja Hillan mennä milloin mistäkin paikasta. Hillan mukaan olin alun ravikierroksella laiska (paraskin puhuja, itse kun istui koko ajan vain kärryissä!) ! Päätin sitten siitä vähän harmistuneena antaa akalle kunnon vauhdit, kun kerran sitä halusi ja nostin itse laukan ja lähdin painelemaan pisin peltoa niin että tuuli suhisi korvissa! Hilla ja Roosa kuitenkin vain nauroivat minulle, vaikka ihan tosissani siinä pingoin. Mikä siinä on, ettei minua koskaan oteta tosissaan...?

Kun sitten ajelut oli ajettu, lähdimme takaisin tallille päin. Minä tietysti sain taas vetää molemmat akat tallille asti, kun Roosakaan ei viitsinyt omia jalkojaan käyttää, vaan istua nökötti Hillan vieressä naureskelemassa minulle. Kärryiltä kuului vain, kun tytöt ihmettelivät ääneen, kuinka olenkaan laihtunut. Tuon kai piti olla kohteliaisuus, mutta kai sitä nyt pakostakin laihtuu, kun iltapalaksi saa vain kuivan siivun heinää ja desin kivennäistä! Aamupalaksikin olen saanut vain pari omenaa! Anteeksi nyt vaan, mutta miten nuo typerykset kuvittelevat ison miehen selviytyvän päivästä pelkän kurttuisen omenan voimin?!

Kova hikihän minulle tuosta lenkistä tuli ja jouduin sonnustautumaan pakkaspäivän johdosta niin fleece- , kuin sadeloimeenkin, sekä ehdottomaan inhokkiini,  sadeloimen kaulakappaleeseen! Tytöillä oli kuitenkin sen verran järkeä päässä, että lohdutukseksi tästä, sekä palkaksi raskaasta suorituksesta, tarjoilivat minulle taikajuomaa, sekä hieman pientä purtavaa! Oli muuten hyvää!

Kun olin herkkuni syönyt, tytöt veivät minut takaisin tarhaan, jossa Berta minua odottelikin. Niin ja Oona myös, joka onkin nyt tarhannut meidän kanssamme viimeiset kaksi päivää sen kaviopaiseensa takia. (Paitsi tänään se jo oli toisaalla, kun sai eilen kengän siihen koipeensa!)  Ei muuten ole tuo Rimppakinttu kyllä käytöstavoilla pilattu, niin vaan tuli ja meni valtaamaan minun ja Bertan katoksen, vaikka vain väliaikaisesti kyläilemässä onkin! Valitti, että tukka menee  muuten pakkastuulessa sekaisin ja tuuli hameenhelman alle jos ei saa katoksessa olla. Just joo, sanon minä! No, on se Rimppakinttu kyllä välillä ihan mukava, eilenkin syötiin yhdessä tarhan puiden oksia ja lehtiä. Se söi ylhäältä oksistoista ja minä söin ne, jotka se tiputti maahan, kun en itse ihan sinne korkealle oksistoon yletä...

Tässä vielä joku Roosan väsäämä video meidän sunnuntaisista touhuista.

- Nappi

Tupla-siskokset maastossa

Tänään teimme jotakin ennenkuulumatonta: haimme tallin suomenhevosvahvuudet tarhasta ja satuloimme ne! Suomenhevoset eivät koskaan ole olleet meille kummallekaan "se juttu", joten siksi tätä tapahtumaa voidaan jopa historialliseksi kutsua: molemmat suomenhevosen selässä saman aikaisesti! Rotuna suomenhevonen saa meiltä täyden kunnioituksen, mutta kummankin mieltymys on ehkä hieman enemmän noihin sirompiin rotuihin. 

Näin suokkisiskokset Helmi ja Siiri pääsivät meidän mukaan maastolenkille. Pikkusisko Roosa sai ratsukseen isosisko Siirin, isosisko Hilla pikkusisko Helmin. 

Hilla ja Helmi

Roosa ja Siiri

"Pitkä matka maahan on..." Pikkuinen pikkusisko Helmi!

Siiri taas sopivamman kokoinen

Siskokset matkalla

Oona katselee järkyttyneenä! "Mihin minun ihmiseni oikeen vievät toisia hevosia kun olisi pitänyt ottaa minut! Viis yhdestä tollokaviosta!"

Isosiskon / pikkusiskon johdolla

Tehtiin kevyt lenkki syyssäässä. Yhteisputuus 12,4 km ja keskinoupeus maltillinen 8,3 km/h. Siiri sai lainata Oonan sykemittaria ja seurailimme naureskellen Touhotädin sykkeitä. Varsin maltillisia lukemia kovasta tohinasta huolimatta!

Siiri on luonteeltaan reipas menijä, joka kulkee aina eteenpäin - tuli vastaan mitä tahansa. Etenemisvauhti on sitten ihan toinen juttu, josta täytyy tädin kanssa aika ajoin hieman keskustella. Menohalut ovat peräisin raviajoista, jolloin Siiri olikin varsinainen maantiejyrä. Nykyisin Mamma-tamma on jo hieman rauhoittunut ja viettää siitostamman elämää. 

Pikkuinen Helmi on pitkistä jaloistaan huolimatta isoa siskoaan hitaampi. Helmi on muutenkin rauhallisempi ja maltillisempi kuin Siiri. Helmi pitääkin enemmän akropaattisista tempuista turvallisella aidatulla alueella, jota myös kouluratsastukseksi kutsutaan. Helmi kunnostautuikin tänä kesänä kouluradoilla ollen suomenhevosten aluemestaruuksissa kolmas!

Tässä havaittavissa suokkisiskosten persoonallisuuserot!

Tallissa kummankin syke heti alle 64, joten tästä meidän "mielikuvitus-matkaratsastus-ihanneaikaluokasta" tuli kummallekin hyväksytty tulos!

Näin tehdään kaviohaude

Kaviopaise syntyy, kun hevonen astuu johonkin terävään, joka vaurioittaa kaviota. Tähän vauriokohtaan alka pikkuhiljaa kerääntyä  mätää, jolloin kavioon syntyy kipeä paise. Tällöin hevonen saattaa ontua jopa käynnissä eikä halua varata painoa ollenkaan kipeälle jalalle. Ensiapuna hevoselta voi ottaa kengän pois ja tehdä kavioon betadinehauteen. Kengittäjä avaa paiseen, jolloin märkä pääsee valumaan pois ja kipu helpottuu. Tämän jälkeen betadinehoitoa jatketaan muutama päivä, jotta paise varmasti kokonaan tyhjenee eikä uutta infektiota pääse syntymään. 

Otimme tänään kuvasarjan betadinehauteen työvaiheista ja päätimme jakaa ne täällä. Jos niistä vaikka olisi jollekin joskus apua vastaavassa tilanteessa. 

Avattu paise Oonan kaviossa. Olihan sillä kokoa, joten ei ihme, että oli niin kipeä. Oona sai annoksen kipulääkettä paiseen avauksen jälkeen ja tänään jo käveli paljon paremmin!

Tallijakkara sai toimia instrumenttipöytänä. Tarvittavat tavarat valmiina käden ulottuvilla, jottei kaviota tarvitse laskea maahan kesken hauteen tekemisen. 

Ensin valmistellaan. Pullossa on melko laimeaksi laimennettua Betadineliuosta (pullolliseen vettä "pruittaus" Betadinea). Tällä kastellaan etukäteen pumpulilevy märäksi. 

Betadinea suoraan paisekoloon. 

Koloon täytetään taitoksella tai pumpulilla, joka kastellaan Betadinella. 

Kolo täytetty tiiviisti hauteella. 

Päälle pumpulilevy, jonka tehtävä on pitää kavio kosteana ja samalla toimia iskunvaimentimena. 

Päälle vielä lisää laimennettua liuosta. 

Päälle paksuhko muovipussi. 

Ja vielä lisää liuosta, jotta on varmasti tarpeeksi kostea. 

Haude teipataan kiinni kestävällä teipillä. Laitoimme pohjaan paksumpaa teippiä, jottei kävellessä haude kuluisi puhki ja lika pääsisi hauteen sisään. 

Ja tadaa! Haude on valmis! Pääasia on, että lika ei pääse sisään. 

Ostimme Oonalle Back on Trackin selänlämmittimen, joka on osoittautunut kullan arvoiseksi! Oona ainakin tuntuu siitä pitävän ja jalan kipeytymisen johdosta jumiin mennyt selkäkin alkaa jo olla varsin vetreä. 

Oonalla oli tänään vähän omaa hauskaa tarhassa...Hänhän on nyt sairaslomalla ja hyvin kipeä, kuten näkyy! 

Mutta mitä tekevät matkaratsastajat, joiden kisareissu peruuntuu?!

Täyttävät kotitien kuoppia soralla

Pinovat puita ja nyppivät nauloja työmaalla

Ja käyvät shoppailemassa säästyneillä kisarahoilla jotakin tarpeetonta tarpeellista . 

Yhdessä

Hieman piristystä ja positiivista mieltä! Siskosten yhteistyössä toteuttama video. Roosa vastasi luonnollisesti kuvaamisesta ja editoinnista, teksti on Hillan käsialaa. 

Roosan pyynnöstä, vääntäkää alareunan mutterista laatu hd:lle ennen katomista!

- Hilla & Roosa

Voihan kaviopaise!!

Silloin kun odotukset ovat korkealla, valmistautumiseen ja suunnitteluun on käytetty aikaa ja vaivaa, takaisku tuntuu lähes sietämättömältä. Tyhjentävältä, loputtomalta, lohduttomalta. 

Tiistaiaamu ei alkanut lupaavasti, sillä aamulla varhain puhelimeni soi. Tallilta soitettiin ja heti sydän muljahti, sillä ei aamu seitsemän aikaan kukaan soita kertoakseen ilouutisia... 

Oona ontui. Oikeassa takajalassa oli jotain vialla. Hevonen leputti jalkaansa, eikä halunnut varata sille ollenkaan painoa. 

Päivän mittaan jalkaa tutkittiin. Ei turvotusta, kuumotusta, ei kolhuja eikä ruhjeita. Ei mitään ulkoisesti havaittavaa. Mutta Oona oli selvästi kipeä ja osoitti sen hyvin selvästi olemalla haluton liikkumaan. Normaalisti Oona ei ole perässävedettävää mallia (toisin kuin eräs nimeltä mainitsematon valkoinen). 

Jalat vielä taivutettiin, tosin vasenta takajalkaa ei saatu tavutettua, koska oikealle Oona ei halunnut varata painoa ollenkaan. Kaviopulssi oli kohonnut oikeasta takajalasta, samoin kavio alkoi tuntua lämpimältä illemmalla. Pihdeillä kokeiltaessa lievää aristusta kavion pohjassa. Voisiko siis olla kaviopaise kyseessä?

Kenkä otettiin pois ja kavioon laitettiin Betadinehaude. Oona alkoi kävellä jo paremmin, kun kavion pohjan alla oli iso, pehmeä pumpulitukko. Jännityksellä odottelimme torstaita, sillä kaikki toivoimme kovasti syyn olevan paise kaviossa. Varoiksi olin varannut jo klinikka-ajan perjantaiaamuun, mutta mikäli sinne olisi lähdettävä, olisi kyse jostakin vakavammasta. 

Kun vihdoin torstai-ilta koitti ja luottokengittäjämme saapui, jännitys tallissa oli aistittavissa. Alkuun kavionpohjaa siivottaessa ei näkynyt mitään selkeitä merkkejä. Pihdeillä koetettaessa kuitenkin selvä vastus saatiin, sillä Oona reagoi puristeluun todella voimakkaasti. Sitten alkoi kavionpohjan vuolu ja sieltähän se löytyi! Nimittäin kaviopaise. 

Huokaisimme helpotuksesta. Paise on toki ikävä vaiva, mutta hoidettavissa paljon helpommin kuin esimerkiksi mielessä käynyt kavioluun murtuma tai muu vastaava. Mustaa möhnää valui ulos kaviosta. Paise paljastui kuitenkin sen verran isoksi, että melkoinen kolo kavioon jouduttiin kaivamaan. Kenkää ei tähän jalkaan vielä voitu laittaa, vaan nyt jatketaan Betadinella hautomista, jotta paise varmasti tyhjenee kunnolla eikä sinne pääse uutta likaa aiheuttamaan uutta tulehdusta. 

Betadinehaude Oonan kaviossa

Oonan olo varmasti helpottui. Toki jalka oli vielä kaivelun jälkeen arka, mutta vasemman takajalan sai kengittää rauhassa hevosen protestoimatta painonsiirtoa oikealle. 

Näin ollen SM 2013 jää meiltä kisaamatta. Alkuviikon harmitus ja pettymys ovat vaihtuneet syyn selviämisen myötä jo iloksi ja positiiviseksi mieleksi. Nyt parannellaan ja sitten vietellään alkutalvi rennosti ja aletaan suunnitella tulevaa. 

Tietysti harmittaa, ettei päästy kisaamaan. Tätä oltiin niin odotettu ja huolella valmistauduttu. Mutta vastoinkäymisiä osuu jokaisen kohdalle silloin tällöin ja nyt oli meidän vuoromme jäädä kotiin. Lannistua ei saa, sillä eihän Oonaa pelkästää tätä kilpailua varten ole treenattu! Hevonen paranee pian entiselleen. 

Onnea kaikille SM kilpailuun osallistuville sekä muille, jotka kilpailevat 19.10. Vesilahden maisemissa. Ehkä pistäydymme teitä muita kannustamassa?!

- Hilla

Viikko SM-kilpailuun

Matkaratsastuskauden huipentumaan, matkaratsastuksen Suomen mesteruuskilpailuihin, on aikaa enää viikko! Viikon päästä tähän aikaan kisat ovat jo takanapäin ja palkinnot jaettuna. Kilpailusta tulee jännittävä, sillä peräti 8 ratsukkoa on lähdössä mukaan! Mukana on kokeneita, kovia nimiä sekä uusia tulokkaita. 

Matkaratsastuskilpailut ja SM 2013 Vesilahdella 19.10.2013 

Luokka 1 - Suomen Mestaruus 2013 (100km)
Sonja Halme (LMR) - Anna ox
Nea Mickelsson (SuMaRa) - Azartas ox
Olli Tahkokallio (SuMaRa) - Alea ox
Hilla Salopää (SISU) - Go Get'm Girl
Tanja Lampinen (Rierat) - El Pedro tai Kuvaharjun Andorra ox
Anne Perälä (Rierat) - Millionfield's Roadrunner
Tara Repo (SuMaRa) - Zodina
Mari Marjatsalo (SuMaRa) - Handosem S

Muiden luokkien lähtölistat nähtävillä tapahtuman Facebook -sivulta. Sivun katseleminen ei edellytä Facebook -kirjautumista. 

Oona on palautunut hyvin Laitilan kilpailusta ja mahdollisuuksien mukaan nautiskellut päivisin vielä laitumen antimista.

Kisamatka alkaa SM-kilpauluun osallistuvien kohdalla jo perjantaina 18.10. sillä hevosten alkutarkastukset tehdään perjantai-iltana klo 19 alkaen. Sen jälkeen on vielä reittiselostus, sillä luokka starttaa lauantaina aamulla jo klo 6.00. 

Matkaan lähdetään siis pussipimeässä, sillä aurinko nousee 19.10. klo 8.17. Joten hieman säätilasta riippuen hämäränhyssyä riittää ensimmäiset 1-2 tuntia. Täysikuuhan osuu perjantaille, joten sää saattaa olla aamulla viileää. Toisaalta, olisiko hienompaa kuin startata täysikuun loisteessa tähtitaivaan alla?!

Kilpailu ratsastetaan neljässä osassa, joiden pituudet ovat 35 km, 28 km, 20 km ja 18 km, eli yhteensä 101 km. Kilpailu alkaa aamulla Hevostaitokeskus Hovilta, jossa hevoset myös majoittuvat. Tauot pidetään Onkemäen koululla, joka toimii myös kilpailukeskuksena muiden luokkien osalta. Kilpailu päättyy viimeisen osuuden jälkeen Hoville, jossa järjestetään SM-kilpailun palkintojenjako. 

Ennen lauantain kilpailua Oonan kanssa tehdään lyhyt viimeistelylenkki, jotta suurimmat höyryt ja paineet saadaan purettua. Kengitys on ajoitettu loppuviikolle. Lisäksi pakkaaminen pitää suorittaa ajatuksella, sillä ensi kertaa kilpailumatka on useamman päivän mittainen. Siksi pakkauslista sekä päiväkohtainen toimintasuunnitelma on kirjattu ensiviikkoa silmällä pitäen yhdessä paperille.

Pimeässä ratsastamisen ei pitäisi tuottaa meille ongelmia, olemmehan kotonakin monesti maastoilleet pimeydessä. Hyvät heijastimet ovat silloin tarpeen, ja ne onkin jo valmiiksi katsottuina. Kaulaansa Oona saa y-mallisen rintaheijastimen. 

Rintaremmiheijastin.

Jalkoihin Oonalle laitetaan saman sävyiset jalkaheijastimet. 

Hööksin valikoimasta

Lisäksi Oonalla on kaksi ratsastusloimea, joissa kummassakin on heijastimet. Liilaan loimeen ompelin itse hiljattain heijastimet, koska siinä ei niitä valmiina ollut. Liilaa heijastin nauhaa en luonnollisestikaan löytänyt, mutta vaaleanpunainen saa kelvata.

Ruskea ratsastusloimi keltaisella heijastimella

Liila ratsastusloimi, johon ommeltu vaaleanpunaista heijastinnauhaa

Lisäksi otsalamppu voisi olla kova sana. Ja luonnollisesti heijastinliivi ratsastajalle, mikäli se näkyy kilpailunumeron alta. Ellei sitten ole heijastinliivinumeroita, kuten SISU-kisoissa (ks. ylempi loimikuva)!

- Hilla