Joulukalenteri 2013

Tänäkin vuonna toteutamme blogissamme joulukalenterin. Viime vuonna kaivelimme arkistoista näytille vanhoja kuvia sekä videon pätkiä. Tällä kertaa päätimme toteuttaa joulukalenterin hieman toisenlaisella tavalla, nimittäin matkaratsastusaiheisena teemakalenterina.

Julkaisemme blogissamme näin ollen 24 -jutun sarjan matkaratsastuksesta, kilpailemisesta ja sen aloittamisesta sekä yleisistä käytönnöistä. Haluamme lisätä tietoisuutta lajista, sekä madaltaa kynnystä lähteä kokeilemaan matkaratsastusta.

Wannabe - matkaratsun maastolenkki

Pitkästä aikaa Bertan kuulumisia! Ja nekin tosin pari päivää myöhässä...

Sunnuntaina päätin lähteä Bertan kanssa lyhyelle maastolenkille lähimaastoihin. Tarhassa minua odotti lähinnä karvaista mammuttia muistuttava poni, joka yhdessä jääkarhu - ystävänsä kanssa oli päivänokosilla tarhan aurinkoisimmassa kulmassa. Pakkasta mittarissa näytti olevan asteen verran ja sen kunniaksi molemmat ponit olivatkin pörhistäneet karvansa pakkasasentoon.

Tallissa varustin pörröisen wannabe - matkaratsuni Oonan liiloihin suitsiin, sekä tietysti liilaan satulahuopaan. Viritin ponille myös sykemittarin paikoilleen, jotta voisin lenkin aikana tarkkailla viimeaikoina enemmän ja vähemmän lomailleen ponin sykkeitä. Voitte varmaan kuvitella, ettei sykemittarin toimintaan saaminen ole kovinkaan helppoa mammutinkarvaisella ponilla! Ultraäänigeeliä sai kyllä pistää aikalailla, ennen kuin viimein sain sykkeet tallissa näkymään. Tallissa ponin syke näytti olevan 27 tietämillä, eipä poni näyttänyt siis ainakaan turhia stressailevan.

Kun viimein poni oli varustettu, lähdimme matkaan. Poni tuntui pihisevän energiaa, eikä olisi millään malttanut seistä sen aikaa, että sain satulavyön kiristettyä selästä.  Alkuun jouduimme kävelemään noin puolentoista kilometrin verran asfalttitien reunaa, jossa tuli näin otettua hyvät alkukäynnit. Käynnissä Bertan sykkeet olivat 65-72 tietämillä. 

Tätä kuvaa katsoessa ei kyllä voi ihan tarkkaan sanoa, onko kyseessä poni vai mammutti?

Päästyämme hiekkateille, matka jatkui reippaassa hölkässä. Hölkässä sykemittari näytti 115-120 lukemia. Otimme matkan aikana myös muutaman laukkapätkän, joissa ponin sykkeet näyttivät olevan siinä 140-150 tietämillä, ei siis mikään ihan rapakuntoinen ponimus!

Matkan aikana sääolosuhteet ehtivät vaihdella useaan kertaan - välillä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja jo hetken päästä isot lumihahtuvat leijailivat taivaalta alas tullen mukavasti suoraan ratsastajan naamaan! 

Berta oli koko ajan reipas ja virtaa ponissa tuntui ainakin olevan! Matkan aikana myös huomasin, ettei nuo matkissuitset taida olla Bertalle ihan ykkösvarustevalinta, sillä välillä tuntui ponilta olevan jarrut kadoksissa! Matkaratsastussuitsissa kun ei ole oikein kunnollista turparemmiä, mikä taas on suutaan helposti aukovalle Bertalle aika ehdoton, jos haluaa jarrujen tarvittaessa löytyvän! Vaikka Berta innoissaan olikin, oli poni kuitenkin sen verran fiksu ettei viitsinyt lähteä sen suuremmin sikailemaan, vaikka saikin olla vähän "vapaammin", kun turpista ei ollut. 

Takaisin tallille päästyämme loimitin ponin ja sitten Berta pääsikin tarhaan Napin kanssa päiväheinille.

Loppuun vielä muutama videopätkä, jotka nappasin lenkin varrelta.

- Roosa

Siru-koira ja kauhea katastrofi

On yö ja tuuli vinkuu nurkissa. Ulkona käy kova myrsy, eikä Siru-koira saa unta. Alati ympäri taloa ja pihamaata kantautuvat kolinat ja rapinat pitävät paimenkoiran valppaana. Siru kiertää talossa ja katselee miettivästi ulos ikkunoista ihmetellen ulkona jylläävää luonnonvoimaa.

Äkkiä kuuluu kova rysähdys ja kolahdus. Sirun kaikki aistit virittäytyvät äärimmilleen ja koira kuuntelee hetken ympäristöstä kantautuvia ääni. 

Siru paikallistaa äänen ja säntää alakertaan. Jännittyneenä talon vahti kulkee huoneesta toiseen, kunnes havaitsee, ettei takkahuoneessa ole kaikki ennallaan. Huutokaupasta vastikään ostettu iso jalkalamppu on kaatunut, muttei onneksi särkynyt. Siru tietää, ettei lampun kaataminen ollut myrskyn aikaansaannoksia ja suuntaakin ilmassa tuoreena haistamansa jäljen perään. 

Syyllinen löytyy kunniapaikalta olohuoneen sohvalta. Pörrö-kissahan se siinä sukii sekaisin mennyttä turkkiaan. Siru arvelee Pörrön kokeilleen onneansa lampun suhteen ja koittaneensa hypätä varjostimen päälle. 

Aamun koittaessa Siru on valppaana. Heti tilaisuuden tullen koira livahtaa ulos vain yksi ajatus mielessään: missä on verkkopallo? 

Siru etsii ja etsii, hakee ja hakee, mutta verkkopalloa ei vain näy. Siru katsoo pensaat ja pusikot, ojat ja heinikot, talon nurkat, kolot, rakoset, mutta verkkopalloa ei näy missään. 

Emäntä tulee avuksi. Palloa etsitään ja etsitään, tuloksetta. Liekö Eino-myrsky temmannut sen mukaansa ja kuljettanut maailman ääriin, pohtii murheen murtama Siru-koira. 

Seuraavat päivät Sirun-koiran ajatuksen karkaavat vähän väliä siniseen verkkopalloon. Mitä kaikkea sen kanssa olikaan voinut tehdä? Sitä saattoi jahdata ja pureskella. Mukavaa oli myös kun joku heitti sitä Sirun noutaessa aina uudestaan ja uudestaan. Myös vetoleikkejä oli kiva kisata ja mitellä voimiaan ihmisten kanssa. 

Siru huokaisee taas kerran haikeille muistoilleen ja rientää emäntäänsä vastaan kotiovelle. Emäntä kysyy, haluaako Siru-koira lähteä mukaan postipakettia hakemaan ja haluaahan Siru! Pian koira istuu jo auton takaluukussa matkalla postiin. 

Emäntä noutaa paketin ja laittaa sen takapenkille. Siru yltää juuri ja juuri haistamaan sitä penkin rakosesta. Siru tunnistaa tutun hajun. Voisiko siellä paketissa olla... 

Kotona Siru saa luvan aukaista paketin. Pahvilaatikko on kuitenkin tiukasti teipattu, mutta onneksi emäntä auttaa ja aukoo teipit. Mitähän paketista löytyi? Katso alla oleva video niin saat tietää!

Ja Siru-koira on taas ikionnellinen! Loppu hyvin kaikki hyvin.

Hikoilua auringonpaisteessa

Ihanaa! Täysin pilvetön, sininen taivas ja aurinko! Voiko mahtavampaa olla näin marraskuussa ja vielä vapaapäivänä? Sehän tarkoitti ilman muuta sitä, että oli lähdettävä lenkille ja heti!

Haimme Napin ja Oonan talliin. Nappi pääsi oviaukkoon valjastettavaksi ja poni nuokkui tyytyväisenä suorassa auringonpaisteesta. Oona hieman häsläili omiaan käytävällä, neitihän on ollut viimeaikoina melko energinen. 

Lähdimme yhdessä matkaan. Nappi sai heti alkuunsa kipittää reippaasti pikku jaloillaa Oonan marssiessa päättäväisen oloisesti eteenpäin. Oona vilkuili taakseen kuitenkin varmistuakseen, ettei Nappi häviäisi omille teilleen. 

Alkukäyntien aikana Oonalla riitti ihmeteltävää: oli mörkäjä, oli aaveita ja kaiken maailman meille näkymättömiä asioita. Napin läsnäolo kuitenkin jonkin verran tuntui rauhoittavan, sillä Oona tyytyi vain pörisemään. Yksinään olisi todennäköisemmin myyräillyt pelottavien kohtien ohi vähän vauhdikkaammin. 

Alkumatkan jälkeen lähdimme Oonan kanssa omille teillemme. Teimme vähän pidemmän lenkin ja tapasimme Napin jälleen kotimatkalla. Oona oli vauhdikas ja painoi ohjalle epätavallisen paljon. Laukata olisi pitänyt ja ihan koko ajan, ainakin Oonan mielestä. Pääseehän se jo yllättävän hidasta laukkaa! Kotiinpäin kun yritti laukkailla, istuin vaan alas ja otin kiinni. Laukka vaan jatkui ja jatkui vaikka vauhti hidastui ja hidastui. Kunnes oli pakko siirtyä käyntiin. Hassu Oona!

Nappi ihmettelee, kuka sieltä mahtaakaan tulla..

Sehän oli Oona!

Nappi löytyi jonkin matkan päästä ja matka jatkui yhdessä kotiinpäin. Napille tuli kova hiki, sillä aurinko porotti ja lämmittä varmasti ilman liki 10 asteeseen! Valkoinen talvikarva kun alkaa olla tähän vuoden aikaan ennemminkin arktisiin olosuhteisiin suunniteltu. Napille maistuikin ämpärillinen taikajuomaa tallilla, sekä tietysti kunnon piehtarointi tarhassa loimineen päivineen. 

Maailman paras isä

Millainen on maailman paras isä?

Maailman paras isä on isä, joka osaa korjata aivan kaiken rikkoutuneen. Jos barbin pää jostain syystä irtosi tai leluhevosen jalka katkesi, pystyi aina luottamaan siihen, että näiden vaivojen hoitamiseen erikoistunut tohtori löytyi samasta talosta. Myös autojen ja polkupyörien korjaaminen käy tältä samaiselta tohtorilta käden käänteessä. 

Isä ja Vanttu raviradalla

Maailman paras isä on isä, joka osaa rakentaa maailman hienoimmat tallit leluhevosille. Tallit eivät olleet mitään yksinkertaisia pilttuita, vaan vähintään neljälle leluhevoselle mitoitettuja rakennuksia, jotka oli maalattu kauniin punaisiksi, ja joiden karsinanovissa oli jopa pienet hakaset, jotka oli väännetty itse rautalangasta. 

Maailman paras isä on isä, joka osaa ottaa mitä hienoimpia hevoskuvia ja, joka on opettanut tyttärilleenkin, miten yhtähienoja kuvia otetaan.

Maailman paras isä on isä, joka osaa kunnostaa kiesit ja reen. Maailman paras isä on myös se, joka on ensimmäisenä testaamassa itse kunnostamiaan kulkupelejä!

Maailman paras isä on isä, joka lupautuu kuskaamaan tyttäriään ja heidän hevosiaan erilaisiin hevoskilpailuihin. Maailman paras isä on myös aivan loistava kisahoitaja!

Maailman paras isä on isä, joka on aidosti kiinnostunut tyttäriensä hevosharrastuksesta ja, joka osallistuu hevosten hoitoon auttamalla esimerkikisi hevoslauman sisälle tai ulos viemisessä. Karsinoiden siivoukseen maailman paras isä ei kuitenkaan ole omien sanojensa mukaan sortunut, vaikka on hänet kyllä talikon varressakin joskus nähty!

Oona ja isä vuonna 2009

Maailman paras isä on isä, joka osaa tarvittaessa lyödä pudonneen kengän takaisin hevoselle!

Maailman paras isä on isä, joka rakentaa tallia tyttärilleen, joiden ei koskaan pitänyt saada omaa hevosta ja hevosille, joita meille ei ollut määrä tulla.

Isä koeajamassa Oonaa, joka jo 3. hevonen perheessämme. Ja meillehän ei sitä ensimmäistäkään ollut määrä koskaan tulla...

Meillä on maailman paras isä. Isä, joka aidosti välittää jokaisesta neljästä lapsestaan ja on valmis tekemään heidän eteensä kaiken minkä vain osaa ja mihin pystyy. Isä, olet meille tärkeä, tiesithän sen? Hyvää isänpäivää maailman parhaalle isälle ♥

Kilpailukausi 2013

Näin alkuun todettakoon, että Oona voi paremmin kuin hyvin. Kaviopaise on historiaa ja hevonen on pirteä oma itsensä. Tai oikeastaan vähän enemmänkin kuin pirteä, sillä Oona on virtaa täynnä! Tähtäimessähän oli kuitenkin 100 km kilpailu, jonka peruuntumisen myötä Oonalle jäi virtaa käyttämättä ainakin sen 100 km edestä. Aina niin leppoisa Oona muistuttaa tuulisena syysaamuna kaikkea muuta kuin tasaista lämminveristä, pikemminkin narun päässä tuntuu olevan ruutitynnyri, dynamiittipötkö tai vähintäänkin pinkeä pingispallo! 

Terhakka Oona tallin käytävällä

Tosin sateisena aamuna narussa kulkee varsinainen Rinsessa, sillä rimadonnathan eivät voi sietää sadetta! Viime päivinä Oonaa ei juuri tarhassa ole näkynyt, vaan neiti seisoskelee uskollisesti katoksessa odotellen jälleen sisälle pääsemistä. 

Kännykkälaatua. Sadesäällä kun ei tule kameraa mukana kannettua.

Pääosin Oona on nyt lomaillut, noin kerran viikkoon on käyty lyhyt noin 8 km maastolenkki. Tarkoituksena olisi mennä hevosta rasittamatta lähinnä vain lihaksistoa ja niveliä vetristäen, sillä tuo tarhassa liikkuminen on lähinnä luokkaa "aamulla portilta katokseen - illalla katoksesta portille". Oona tosin on hieman toista mieltä lenkin rauhallisuudesta ja tarjoaakin laukkaa vähän joka käänteessä.  

Kauden 2013 tavoittena meillä oli saada suoritus 70-80 km luokista. Kilpailukausi starttasi Aurajärvellä 16.2. 46,5 km luokassa tuoden meille yllätysvoiton voiton. Kausi jatkui Roosan ja Oonan debytoidessa Jokioisilla 9.3. 32 km luokassa. Samalla minun ja Roosan roolit vauhtuivat ja saimme aivan uudenlaista perspektiiviä huoltohommiin, kun kumpikin pääsi seuraamaan kilpailun kulkua toisen näkökulmasta. Päätimme myös, että Roosa ja Oona voisivat kvaalautua kesällä aluemestaruuksiin. 

Vauhdikasta menoa Jokioisilla 9.3. Vasemmalta Elisa Käkönen ja Nadir ox, Tara Repo ja Zodina sekä Roosa ja Oona

Myllymaan 11.5. 65,4 km kilpailu tuntui Oonalle helpolta. Yksi kauden tavoitteista tuli saavutettua, sillä nyt meillä oli hyväksytty tulos kaikista aluetason luokista. Nälkä kasvaa syödessä, joten treenejä kovennettiin ja tähtäimeen laitettiin kansalliset kilpailut. 

1. sija Myllymaasta 65 km luokassa

Punkalaitumella 10.8. sitten seikkailimme 81 km kilpailun hyväksytysti ja näin ollen Oonasta tuli kansallisen tason matkaratsu. Yksi unelma näin ollen saavutettu, sillä lämpösenruuppanallamme olisi nyt ihka oikea titteli! Saimme luvan startata SM-kilpailussa ja niihin valmistauduttiinkin huolella. Aluemestaruudet jäivät väliin, sillä kilpailujen peruuttamisesta johtuen Roosa ja Oona eivät saaneet vaadittua kvaalia suoritettua.

Sm-vaalijahdissa Punkalaitumella 10.8.

Roosa ja Oona viimeistelivät SM-kuntoa Laitilassa 6.10. napaten sekä kvaalin että voiton 56 km luokasta. Kilpailukausi päättyi osaltamme kuitenkin tähän, sillä kaikki ei aina mene niin kuin etukäteen on suunnitellut. 

Kilpailut 2013

Aika	Paikka	Taso ja matka	Tulos
5.10.2013	Laitila	alue(2,3) 56 km	sij. 1/4, 41,2 pistettä, 14,1 km/h + ell ihannepotilas
10.8.2013	Punkalaidun	kansallinen (1,1) 81 km	sij. 4/4, 13,53km/h. kuitenkin SM-lupa!
11.5.2013	Sastalama, Myllymaa	alue (2.4) 65,4 km	sij. 1/3, 44,78 pistettä, 14,89 km/h
9.3.2013	Jokioinen	alue (2.2) 32 km	14,9 km/h
16.2.2013	Sastamala, Aurajärvi	alue (2.3) 46,5 km	sij. 1/9, 41 pistettä, 13,5 km/h

Oonan kilpailu-ura kattaa nyt kaiken kaikkiaan yhteensä 10 matkaratsastusstarttia: 

- kaikista on saatu hyväksytty suoritus

- vuonna 2012 kilpailuja oli 5 ja 2013 kilpailuja näin ollen myöskin 5

- 3 starttia tasolta 2.2

- 5 starttia tasolta 2.3

- 1 starttia tasolta 2.4

- 1 starttia tasolta 1.1 

- neljässä kilpailussa sijoitus ratkaistu pisteytyksellä ja Oonalla näistä 4 voittoa

Kilpailukausi 2013 täytti kaikki odotukset ja enemmänkin. Alkuvuoden aluetason kilpailuista siirryttiin kansallisiin luokkiin ja aina SM-kilpailuiden lähtölistoille asti. Kauden aikana opimme paljon lisää treenaamisesta ja kilpailemisesta, sekä kehityimme niin ratsukkona kuin tiiminäkin merkittävästi. Samalla treenaaminen ja kilpaileminen nousivat aivan uudelle tasolle, ja kaikkien motivaatio ja innostus tätä lajia kohtaan kasvoivat entisestään. 

Team Pumpulienkeli.com

Nyt lepäillään ja suunnitellaan tulevan kauden treenejä, tavoitteita ja kilpailuja. 

- Hilla