Stressaako uudenvuodenaatto ja raketit?

Näin uudenvuodenaaton ja erityisesti paukkeiden täytteisen illan lähestyessä eläintenomistajat usein keskustelevat eläinten stressistä ja stressaavista tekijöistä. Monelle ylimääräistä sydämentykyttelyä aiheuttavat varmasti ilotulitteet. Siksi onkin hyvä osata lukea omaa eläintään, oli se sitten hevonen, kissa, koira taikka marsu, ja selvittää, mitkä tekijät aiheuttavat lemmikille ylimääräistä jännitettä ja onko sitä mahdollista minimoida. 

Meidan lauman suurimman stressaajan titteliä kantaa ilman muuta Oona. Kuuluuko sitten siihen kuuluisaan "perus tamma" ominaisuuteen, johon usein viitataan kun tuskastelemme tämän hevosen sielunelämän kanssa. Oli asia niin tai näin, koska kyseessä on ensimmäinen tammaeläimemme, ei henkilökohtaista vertailupohjaa ole kuin ruunapoikiin. Ja niihin verraten asia mitä ilmeisemmin olisi näin. 

Oonaa stressaavat välillä hyvinkin pienet asiat. Stressin saa aikaiseksi jo ihan siitä, jos aamulla ulos mennäänkin väärässä järjestyksessä. Jos Oona ei pääse ensimmäisenä ulos, alkaa karsinassa pyöriminen ja hörhöttäminen. Kun taas asiat tehdään orjallisten rutiinien oikeiden oppien mukaisesti, on arvon Rinsessa enemmän kuin tyytyväinen. Tyypillinen reaktio on myös syömättä jättäminen, erityisesti väkirehujen. Heinä maistuu, mutta roposia jää kupin pohjalle. Mikäli on kyse jostain hyvin suuresta stressaavasta asiasta, jäävät myös heinä ja juominen väliin. Esimerkiksi kuljetuksen aikana Oona ei juurikaan syö tai juo mitään. Kun on äärimmäisen suuresta stressitekijästä kyse, alkaa Oona myös tutista. 

Seuraavaksi herkkänahkaisin lienee oma aavikkorottamme Alpo, joka ilmaisee stressaantumistaan arabialaisille hyvin tyypilliseen tapaan: sähläämällä. Alpo kiemurtelee käytävällä, jos hoitotilanteeseen liittyy jotakin uutta ja outoa tai kuopii kaviollaan käytävän lattiaa. Taluttaessa pyörii taluttajan ympärillä tai selkäännoustessa steppailee omia aikojaan. Mitä tulee karsinakäyttäytymiseen, niin jos vain on tarjolla mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa, on kaikki muu yhdetekevää (ainakin niin kauan kuin syötävää riittää).

Pari päivää meille tulon jälkeen Alpo veteli sikeitä keskellä peltoa

Kolmannella pallilla istuu sitten rohkea ja joskus vähemmänrohkea vahtikoiramme Siru. Sirun suuri stressinaihe on se, ettei vain Pörrö-kissa syö hänen ruokaansa. Vaikka näin ei ole ikinä milloinkaan käynyt, aiheuttaa yhteisruokinta-ajat sen rakkaan kammottavan Karvatollon kanssa ylimääräistä liikehdintää Siru-koirassa. Kieltämättä tätä on tullut joskus hyväksikäytettyä, jos ruoka ei meinaa koiralle maittaa. Silloin taikasanat "Pörrö syömään muuten" tai pelkkä "kis-kis-kis" saavat valtavan ahmintareaktion aikaan, oli Pörrö sitten ihan vieressä tai 100 kilometrin päässä... Toisinaan oudot tilanteet saavat Sirun niskakarvat nousemaan pystyyn, kurkusta kuulumaan hiljaista murinaa ja sitä seuraavan "hillityn perääntymisen takavasemmalle". 

Perus Sirua

Nappia stressaa maailmassa vain yksi, ainut asia: yksin jääminen. Kun Alpo ja Oona poistuvat kotoa, poni usein päivystää päivän portilla ja ramppaakin! Hirnahtelee ohikulkijoille ja potee yksinäisyyttä. Kun sitten kaksikko palaa takaisin, on Nappi jälleen huoleton oma itsensä, vaikka jälleennäkeminen ei useinkaan ole kovin lämminhenkinen...

Kotiinpaluu...

Se, joka ei tunnu stressaavan mistään, on kissamme Pörrö. Katti ottaa nokoset juuri siinä, missä silloin sattuu olemaan kun väsyttää, tapahtui ympärillä sitten mitä tahansa. Tämän karvapallon unia ei voi häiritä kuin Sirun märkä kuono tai kissan pois paikaltaan nostava kaksijalkainen. 

Pörrö nukkuu sujuvasti missä vain, milloin vain. Vaikkapa vastapestyllä pöytäliinalla!!

Entäs sitten uudenvuodenraketit tai jokin muu pauke? Ei mitään. Meillä saa sirkelöidä, vasaroida, tapella, moukaroida, hitsata, puida ja kaivaa mielin määrin. Toki kaikki edellä mainitut toimenpiteet aiheuttavat reaktion nimeltä "Mitä sinä teet siellä?" Se tarkoittaa sitä, että koko porukka päivystää aidalla ja valvoo kun meidän isä rakentaa! Tietysti silloin, kun uusi rakennelma otetaan ensi kertaa käyttöön, pitää tietenkin puhista ja pöristä asiaankuuluvalla tavalla. Mutta sehän on vain asiamukaista arviointia ja kritiikkiä aikaan saannoksia kohtaan!

Uuden vuoden raketeista meillä ei onneksi stressaannu kukaan. Tai Alpostahan nyt ei vielä voi mennä takuuseen, mutta merkit viittaisivat siihen suuntaan, että kun yöheinäpussien jako ajoitetaan rakettienampumishetkeen niin ei ole mitään hätää. Oona on usein katsellut raketteja ikkunasta, mutustellen tyytyväisenä heiniään samalla. Nappikin katselisi, jos ylettyisi... Ulkona sen sijaan illan ensimmäisten rakettien aikaan Nappi usein on se, joka villitsee kaikki muut ja sitten mennään tovi ympäriinsä. Siru on syytä pitää iltapissanaikaan hihnassa, sillä koira yrittää "pyydystää" raketteja hyppimällä ilmaan yrittäen ottaa taivaalle leviävistä väriläikistä koppia. Ja Pörrö... No se nukkuu milloin missäkin! 

Tästä huolimatta toivomme, että ihmiset noudattaisivat annettuja aikarajoja ja ampuisivat raketit turvallisesti niiden puitteissa, muistaen sen, että on olemassa eläimiä, joille uudenvuodenaatto ei ole läheskään näin helppo. 

Miten teidän lemmikkinne suhtauvat rakettien paukkeeseen?

Verryttelyä ja rekiajoa

Hevoset palautuivat yönaikana laukkatreenistä hyvin. Juoksutukset suoraan aamulla karsinasta energiset ja liikkeet puhtaat. Ei minkäänlaisia kankeuksia havaittavissa. Hyvä niin, olihan treeni tarkoituksella ollut helpohko näin alkuun. 

Ensin jalotteluvuoroon pääsivät Alpo ja Oona. Oona sai kärryt peräänsä pitkästä aikaa ja suuntasimme pellolle. Alpoa vähän tallissa jännitti seistä kärryjen perässä käytävällä, mutta ulkona ei ruunapoika ollut enää millänsäkään. Verryttelimme pellolla käynnissä ja ravissa, ja saipa Alpo otta pienen laukkapätkänkin. Kumpikin kulki ihanan vetreästi ja rennosti. 

Oona on siitä jännä, että ravitreeniaikoijen stressailuista huolimatta ajaminen on se, millä tämän hevosen saa rentoutumaan. Oona pyöristeli kaulaansa ja pärski tyytyväisenä. Hevosen ihan näkee rentoutuvan edessään ja malttavan ravailla hissukseen. Kaikenlainen turha kohkaaminen jää aina kärrytellessä pois. Suunittelimmekin samalla, että joskus voisi laukkatreenin toteuttaa siten, että Oona ravailisi kärryillä reippaampaa ravia ja Alpo laukkaisi perässä. Olisi helppo GPS-kellolla kuskin säätää Oonan ravi oikeaan vauhtiin ja sitten vaan edettäisiin oikea matka. 

Mutta pitihän kaikesta rentoudesta huolimatta aiheuttaa pieniä lisälyöntejä laittamalla Alpo takaisin tarhaan ja Oonalle reki perään! Hienosti kulki vaikka edellisestä ajokerrasta oli muutama vuosi. Ensi kerralla voikin huoletta ajella pidempää pätkään ilman apukäsiä :) Tuli tässä pohdittua myös, että Oona alkaa olla jo samanlainen luottoheppa mitä Vanttu oli aikanaan. 

Kaiken tohinan keskellä muistimme yks kaks että Alpollahan oli tässä hiljan syntymäpäivä! Nöyrimmät anteeksipyyntömme herra herkkusuulle, joka sai toki herkut näin jälkikäteen. Eipä sillä, hienot 9 vuotta tulivat mittariin. Tosin kun on näin loppuvuodesta syntynyt hevonen, pitää se ottaa huomioon, sillä vuoden vaihtuessa hevosen katsotaan olevan 10 -vuotias. Niinhän se kaikilla kisamaailmassa vaihtuu 1.1. vuodella eteenpäin. 

Päivän päätteeksi piristimme itseämme vielä Napin rekikyydillä. Jäätyneistä varpaista ja sormista viis, Nappi kun on rekeä vetäessään aivan hellyyttävän suloinen! Aisakello kilisi ja pörröinen poni porhalsi pisin hankia. Innostuipa muutama muukin ponipojan rekikyytiin meidän lisäksemme. 

Tämän ja seuraavan kuvan ihmeellisen ruskea värimaailma ei ole omaa käsialaani, vaan blogger muutti jostain ihme syystä kuvien värejä aika radikaalisti ruskeaan taittaviksi, eikä auttanut vaikka koitin ladata kuvia uudestaan monta kertaa... >:( Onko muilla ollut vastaavia ongelmia?

Alpo ja ravimaailman ihmeet

Lomakausi hevosilla on päättynyt ja kevyttä treeniä on takana muutama viikko. Toki lepokauden aikana ei olla kokonaan jouten oltu, vaan on tehty jumppaa kentällä sekä kävelylenkkejä maastossa. Nyt kuitenkin oli vuorossa ensimmäinen laukkatreeni ja niinpä pakkasimme iltapäivän jo hämärtyessä kaksikkomme koppiin ja suuntasimme raviradalle. 

Ajankohdan valinta osui nappiin sillä varikolla vastaan tuli se viimeinenkin hiittari, joten rata oli täysin tyhjä. Hyvä niin, sillä Alpolle vierailu raviradalla oli ihka ensimmäinen ja ajateltiin, että on turvallisempaa lukea mainokset ihan kahden kesken ilman sen suurempia ravikarkeloita. 

Oona oli oikein tyytyväisen oloinen katoksilla. Alpo sen sijaan hieman ihmetteli laakeaa varikkoaluetta, jossa ei kuitenkaan tarkastakaan katselusta huolimatta ollut merkkiäkään elämästä. Kapusimme ratsujemme selkään ja lähdimme kävelemään kohti ravirataa. Oona olisi halunnut mennä ensin metsälenkille, mutta päätimme jättää siihen tutustumisen toiseen kertaa. Oli jo pimeää vaikkei kello ollut paljon. Silti lumi ja lähiseudun katu- ja pihavalot valaisivat niin että näkyvyys ilman lamppuja oli treenaamiselle otollinen. 

Kävelimme alkuun parin kilometrin verran. Alpo toki joutui välillä  hieman ravailemaan Oonaa kiinni, kun neidillä oli tapansa mukaan hirmuinen kiire radalla. Mainosten lukeminen sujui aavikkorotalta hyvin ja ilman sen suurempia lukuvaikeuksia niiden ohi tepasteltiin kierros kierroksen perään. Seuraavaksi ravailimme runsaan kolmen kilometrin verran ja Alpo oli oikein kelpo matkahevonen raviradalla. Oona sen sijaan muistutti enemmän ravihevosta kuin matkaratstua kaikkine peitseineen ym. sivuloikkineen. Mutta tulinen arabimme eteni radanpinnalla leijaillen ilman ensimmäistäkään sivuloikkaa! Hienoa!

Kun alkuverryttelyt tuli tehtyä annoimme hevosten hetken kävellä. Sitten siirryimme laukkaosioon. Radan pinta oli mitä mainioin. Luminen pinta oli rouhittu juuri sopivaksi, jotta se ei ollut upottava vaan antoi hyvän pidon ja jouston. Kavionkopsetta tuskin kuului kun etenimme kahden ratsukon voimin rataa ympäri. 

Laukkasimme 4 km verran. Ensin Alpo sai johtaa joukkoa, mutta koska Oona räpelsi Alpon perässä kaikkea muuta kuin sitä mitä piti, vaihdoimme järjestystä. Yllättävän hyvin Oona malttoi laukata ja vauhti säilyi maltillisena siinä 20-21 km/h! Sen jälkeen kävelimme hieman. Sykemittari ei ollut mukana, sillä pimeässä ei siitä olisi saanut kuitenkaan mitään selvää. GPS-tietojakin tarkisteltiin vasta kotoa koneelta. 

Jatkoimme vielä toisen 4 km laukkapätkän, joka sujui yhtä kevyen oloisesti kuin ensimmäinenkin pätkä. Oona laukkasi edellä ja Ardas liiteli perässä varsin helposti. Vauhti pysyi mukavasti samoissa lukemissa, kun eihän Oonalla ollut kiirettä kun kerran oli "voitolla". Treenin ollessa loppusuoralla radalle ilmestyi kaksi hiittaria. Alpo hieman höristeli korviaan niiden perään, mutta jatkoimme omaa treeniämme ja etenimme suurin piirtein samaa vauhtia, joten välimatka pysyi samana. 

Kun siirryimme loppuverryttelyyn, käänsivät hiittihevoset kilpailusuuntaan ja päästivät reippaammin meitä vastaan. Alpo ei ollut ohikiitävistä kilpureista moksiskaan. Ei edes häntä noussut pystyyn! Tosin syynä saattoi olla jo tehty treenikin, mutta hyvin saatoimme hölkötellä omiamme. 

Laukalla!

Ravihevosetkin siirtyivät loppuverryttelyn pariin ja saimme heistä seuraa. Tuttujahan nuo, ja siinä sitten vaihdettiin joulunjälkeisiä kuulumisia. Hieno treenisää nyt kun lunta saatiin maahan! Ei haitannut pimeys ollenkaan. Loppukäyntien jälkeen suuntasimme katoksille takaisin. Treeni lukuina 15.67 km (puuttui alku käyntiä noin 1 km) keskinopeudella 12,7 km/h. 

Heitimme satulat autoon ja veimme hevoset pesupaikalle. Suihkutimme hikiset hevoset. Oonalle pesupaikalla käyminen on tuttua puuhaa ja Oona tuntui jopa nauttivat lämpimästä suihkusta. Alpoa taas uusi tilanne jänitti, mutta siitä huolimatta hevonen oli se joka kastui ;) Loimet ja kuljetussuojat puimme pesupaikalla ja sitten kyytiin ja kotiin. 

Tallilla pieni vinkulelumme alias Nappi otti meidät vastaan veikeästi hirnahdellen. Protestiksi yksin olosta vohki kyllä omenan joulukoristeista talliin tullessaan... No se kuje hälle suotakoon! 

- Hilla

Jouluajelulla!

Niin siinä sitten lopulta kävi, että tännekin saatiin valkoinen joulu ja näin pääsimme myös jouluaattona rekiajelulle! Reen eteen valjastettiin tietenkin kukas muukaan kuin meidän oma tonttuponimme Nappi! Viime kerrasta, kun tämä tonttuponi oli päässyt reen eteen olikin jo aikaa, sillä viime talvena emme tainneet päästä kertaakaan rekiajelulle. Samaisen tonttuponin reen kyytiin olin viimeksi kavunnut vuonna 2012!

Tonttuponi viipotti niin lujaa, että lakkikin tipahti!

Jouluiloa talliin!

Muutama viikko takaperin tallin ovea pääsi koristamaan joulukranssi, jonka siskokset väkersivät yhdessä - Hilla hoiti itse kranssin kokoamisen, Roosa puolestaan huolehti sen koristelusta. Koristeiksi kranssiin pääsivät niin Napin vanhat hokkikengät, kuin myös pari vanhoja kuolaimia, jotka löytyivät parisen vuotta takaperin isämme kotitilan vanhasta suulista. 

Myös tallin sisätilat pääsivät tänään käsittelyyn. Tallia koristamaan pääsivät niin kuusenoksat, ruisleivät, omenat sekä perinteiset joulunauhat, jotka aiheuttivat ainakin isompien kaksijalkaisten keskuudessa ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Alpo lopulta uskaltautui nauhoja haistelemaankin, mutta Oona järkyttyi nauhoista niin, että keskeytti jopa syömisen! Nappi taas ei tapansa mukaan ollut nauhoista moksiskaan. "On noita ennenkin tullut nähtyä", taisi poni tuumata.

"Ihan kiva, mutta miksi laitoit koristeet oven väärälle puolelle?" 

Toivuttuaan suurimmasta järkytyksestään, tuli Oonakin ihmettelemään, mitä oveen olikaan ilmestynyt.

" Ai miksen saa repiä noita tänne puolelle karsinaa...?" 

Jouluriimut valmiina aamua varten :)

Tallikoirakokelaista Oikeiksi Tallikoiriksi?

Siruhan on tunnetusti jo kokenut konkari erilaisissa tallitöissä, sillä koira on koko pienen ikänsä pyörinyt tallissa Hillan mukana. Siru onkin taitava tallikoira ja tietääkin kaksijalkaisia enemmän muun muassa hevosenkakan koostumuksesta, sekä siitä kenen karsinasta löytyy ne mehukkaimmat munkit ;) 

Tallikoirakokelaat Urho ja Viko

Veljemme koirat Viko ja Urho eivät ole "serkkunsa" tapaan ihan yhtä kokeneita tallikoiria, mutta ollessaan nyt meillä muutaman päivän hoidossa pääsivät nämä koirakaverukset tutustumaan, millaista se tallikoiran elämä oikein onkaan. Mitä sitten hyvän tallikoirakokelaan tulee hallita valmistuakseen Oikeaksi Tallikoiraksi? 

Oikean tallikoiran tulee huolehtia, että tallikäytävä on siisti. Kaikki tilsakokkareista hevosenkakkapalloihin on hävitettävä pikimiten!

Myös hevosten kakka-analyysi on hyvä tehdä aika-ajoin. Parhaiten tämän teet maistamalla, miltä hevosentuotos maistuu ;)

Tallikoiran on myös tarkistettava veden laatu. Mitään kuravettä ei hevosille juoteta!

Hyvän tallikoiran tulee myös valvoa hevosten ruokien kokkausta ja varmistettava, että kaikki saavat varmasti oikean määrän jokaisesta purnukasta!

Tallikoirakoulutus on hyvin teoriapainotteista, joten pieni välipaini näyttäisi olevan paikallaan!

...kuten myös pienet nokoset!

Kun nokoset on tullut otettua, on aika palata takaisin töihin. Tallikoiran tulee aina valvoa, että hevosten hoito sujuu asiaankuuluvalla tavalla.

Tallikoiran on hyvä myös varmistua, että hevosilla käytetyt varusteet ovat hevosille sopivia. Tässä Viko testaa Oonan satulahuovan pehmeyttä. 

Hyvän tallikoiran tulee myös valvoa yleistä järjestystä tallissa. Kaikkien on pysyttävä heille määrätyllä paikallaan!

Onnittelut Urho ja Viko, olette nyt valmistuneet Oikeiksi Tallikoiriksi! 

Tunnustuksena tämän arvostetun koulutuksen suorittamisesta, vastavalmistuneet saavat maistaa ensikerran jokaisen Oikean Tallikoiran suurinta herkkua - kuivattua leipää!!

" Saa ottaa! "

*rouskisrouskis*