Mikä hevostani vaivaa?

Kevään kuluessa alitajunnassa aavistelin, ettei Oonalla kaikki ollut kohdallaan. Hevosessa ei ulkoisesti ollut mitään havaittavissa, eikä se varsinaisesti ollut epäpuhdas joskaan ei täysin normaalin oloinenkaan. Niinpä Oonan viimeisin kilpailu päättyi keskeytykseen, sillä en saanut pois mielestäni sitä, että siinä olisi nyt jotakin vikaa. 

Maajoukkuevalmennuksessa saimme vinkkejä hevosen jumppaamiseen, sillä Oonalla oli havaittavissa vinoutta ja kenttätyöskentelyssä kankeutta. Tehokkaalla ja säännöllisellä jumppaamisella uskottiin olevan apua ongelmaamme, ja uudella innolla suhtauduimmekin taas kenttätyöskentelyyn, joka Oonan kohdalla oli jäänyt hieman taka-alalle. Eläinlääkärintarkastuksessa hevosesta ei löytynyt mitään manittavaa. 

Ohjeen mukaisesti kuitenkin saimme Oonalle nivelvaivojen hoitoon tarkoitettua Cartrophenia, sillä matkahevosten yleisin vaiva lienee juurikin nivelrikko- ja kulumavaivat. Palasimme jälleen ruokinnassa magnesiumin ja MSM:n pariin, ja hevonen jäi lomalle. 

Kuukauden loman jälkeen Oona palaili kevyisiin töihin. Hevonen tuntui lääkityksen jälkeen paremmalta, mutta kuitenkaan en saanut mielenrauhaa asian suhteen. Tarkkailin hysteerisenä hevosen jalkoja ja olin havaitsevinani turvotuksia siellä missä niitä ei pitäisi olla. Niinpä varasimme Oonalla klinikka-ajan jänteiden tutkimista varten.

Klinikalla eläinlääkäri jo pelkällä vilkaisulla sanoi, ettei usko tämän hevosen jänteissä olevan mitään vikaa ja näin ollen ehdotti perusteellista ontumatutkimusta. Siinä sitten hevosta juoksutelttiin moneen eri otteeseen, suoralla ja ympyrällä, eläinlääkärin katsellessa tarkkaavaisena ja mietteliäänä. 

Eläinlääkäri totesi Oonan hyvin mielenkiintoiseksi tapaukseksi, sillä ontuma ei ollut mitenkään yksiselitteinen. Selvää syytä ei tuntunut löytyvän, joskaan ei täysin selvää ontumaakaan. Niinpä nivelpuudutuksin jatkettiin tutkimuksia, sen suurempia tuloksia saavuttamatta. 

Vasta röntgenkuvissa selvisi syy. Kyse ei ollut nivelrikosta tai kulumista, vaan nivelten asennoista. Syy vinouteenkin ilmeisesti löytyi, sillä oikean puolen jalat ovat eri paria vasemman puolen jalkojen kanssa. Vaiva, jonka havaitsi vain kuvissa, eikä normaalikäytössä olevalla harrastehevosella olisi tuskin ikinä koitunut vaivaksi asti. 

Kuten eläinlääkärikin totesi, matkaratsastus on lajina haastava, etenkin kun matkat pitenevät ja vauhdit kasvavat. Se vaatii ratsukolta paljon, sekä fyysisesti että henkisesti. Rakenteelliset viat ja heikkoudet, jotka eivät arkikäytössä näy, nousevat esiin matkojen pidentyessä. Välttämättä ne eivät edes näy selkeästi vaan vaativat pitkän linjan selvittelyä ennen kuin päästään ongelman ytimeen. 

Oonan vaiva on täysin hoidettavissa. Oona sai sairaskengityksen, jonka avulla jalkojen asentoa muutetaan optimaallisemmaksi röntgenkuvien perusteella. Kävimme myös jälkikontrollissa, jossa eläinlääkäri iloksemme totesi Oonan liikkuvan jo täysin puhtaasti. Mielenrauhani vuoksi myös jänteet ultrattiin, eikä niissä ollut mitään poikkeavaa. Hän ei myöskään poissulkenut SM-kisahaaveita, mutta ne jäävät jälleen kerran osaltamme väliin. Emme ole voineet noudattaa normaalia treeniohjelmaa, enkä halua nyt lähteä niin vaativaan kisaan hetipian, kun treenilupa on saatu. 

Kyllä sen omastaan huomaa, jos kaikki ei ole kohdillaan. Siksi onkin tärkeää viettää aikaa hevostensa kanssa, jotta ne pienetkin asiat huomataan ajoissa. 

Myös Oonan lihaksisto on tarkastettu hyvän hierojamme Jaana Vuolan toimesta ja todettu normaaliksi. Mitään estettä ei pitäisi olla, vaan normaaliin treeniin saa vähitellen taas palata. Oonan valmennussuunnitelmaan tulee jatkossa kuulumaan paljon enemmän kouluratsastusta mitä aiemmin ja juurikin tästä jumppaamisesta lähdetään nyt liikkeelle, toivottavasti kohti uutta nousua ja onnistuneita suorituksia. 

Lopuksi haluan vielä kiittää Hevoslääkärikeskus Hippomedin eläinlääkäriä Johanna Penttistä ajastaan ja panostuksestaan Oonan vaivojen diagnosoimisessa!

- Hilla

Helteisiä ratsastuksia

Helle hellii nyt Suomea oikein urakalla. Ei sillä, voittaa tämä ne juhannuksen joulukelit, mutta minulle ainakin hieman vähempikin riittäisi. Toisinaan yöt ovat olleet ihanan viileitä (tai ainakin tuntuneet siltä, vaikka mittari ei paljon alle 17 asteen laskekaaan). Hevoset ovat kuitenkin pärjänneet hyvin, juomasaaveja on saanut täyttää ahkeraan ja iloksi on huomattu paarmojen jo hieman vähentyneen! Kaipa tässä on jo lähiseudun paarmat sen verran hyvin ruokittu, että ovat lähteneet muihin puuhiin vatsat pullollaan. 

Ardaksen kanssa on alkanut yhteinen sävel löytyä myös sileätyöskentelyssä. Alkuunhan meille oli lieviä erimielisyyksiä siitä, riittikö kentäällä pyörähtämisessä vain kierros vai haluttiinko niitä useampia. Onneksi itseppäisillä-poneilla-ratsastuksen-melkein-ammattilaisella (Roosalla) oli ässä jos toinen hihassaan ja yhteistyö on alkanut sujua jo miltei mutkattomasti. Yhdessä naurettiin, miten paljon ensimmäisillä ratsastuskerroilla aitojen sisäpuolella Ardas muistuttikaan Nappia! Erityisesti sen asian suhteen, että portille piti aluksi keinolla millä hyvänsä koittaa pysähtyä. 

Alkuun työskentelimme lyhyissä pätkissä, sillä Ardas väsyi melko nopeasti. Nyt on kunto jo huomattavasti kasvanut, ja työskentelyaikoja ja vaatimuksia on voitu hiljan nostaa. Ratsastus on muuttunut päivä päivältä miellyttävämmäksi ja tuon ratsun selässä malttaa istua vaikka hellesäässä. 

Toki vieläkin saadaan pieniä pukkeja ja hännänpyöräytyksia mielenosoitukseksi siitä, kun jotakin pyytää hieman enemmän. Taannoin mm. pohkeenväistö ravissa oli Ardakselle muka ennenkuulumatonta, kunnes pienen keskustelun jälkeen herra taituroi loistavasti molempiin suuntiin. Eihän siinä voi kuin nauraa toisen puhinoille, kun tietää sen pian asettuvan ja näyttävän taitojaan. Ardas muistuttaa luonteeltaan selvästi enemmän ponia, vaikka hevonen onkin sekä koonsa että rotunsa puolesta. 

Onnistuneista tehtävistä on helppo iloita

Hieman ovat omatkin taidot joutuneet koetukselle. Ardas on äärettömän tarkka avuista, eikä se tee mitään, jos avut ovat sinnepäin. Maastossa toki laukka nousee miltei millä konstilla tahansa, mutta kentällä hevonen pitää oikeasti saada kuulolle. Hyvä niin, sillä Oonahan toimii juurikin niillä sinnepäinavuilla. Ehkäpä tässä saamme myös uusia työkaluja Oonan eteenpäin viemiseksi. Muun muassa perisyntimme, löysät ohjat, on ehkä jo hitusen korjaantunut, sillä Ardas vaatii oikeanlaisen ohjastuntuman. Ehkäpä nyt Oonan kanssakin päästään taas eteenpäin kun on huomattu, mikä ero on pyykkinarulla ja oikealla ohjasotteella. 

Hevoshieroja Jaana Vuola vieraili luonamme, ja ammattilaisen ottein kävi läpi momemmat isot hevosemme. Jotain pieniä jumeja oli kummallakin, mutta kaikki vaikutti olevan kunnossa ja hevosten lihaksisto normaaleilta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kun tietää lihaksiston asiat olevan kohdillaan. 

- Hilla

Kesäyö

Istuin hämärässä

Alkoi hetki joka tuntui

Kuin ei se Loppuisi milloinkaan

Hetkeksi hiljaisuus saapui

Luokseni kuin olento ja huusi:

"Älä pelkää maailmaa"

Istuimme hetken yhdessä ja avaruus katsoi meitä

Ja ulkona kesäyö

Satoi kasvoille kyyneleitä

Ja ulkona kesäyö

Satoi kasvoille kyyneleitä

Paljain varpain

Kesä on ihanaa aikaa! Ulos voi lähteä ilman takkia ja ratsastaa voi t-paitasillaan. Sukkia ei tarvita eikä aina kenkiäkään, vaan maan muotoja voi tunnustella kulkemalla paljain varpain. 

Näin tekee nyt myös Nappi, joka mitä ilmeisimmin halusi kesäksi eroon kengistään hukkaamalla kaksi laitumelle ja lohkaisemalla kaviotaan siinä määrin, että kengättä olo on nyt enemmän kuin paikallaan. 

Alkuverryttelyä pellolla

Napin kaviot on juuri vuoltu ja varsin kepein askelin poni näyttää laitumella kuljeskelevan. Ardaksen ja Napin leikkeihin on tullut lisää vauhtia ja mietimmekin, miltä poni mahtaa tuntua aisojen välissä. 

Siitä päätettiin ottaa selvää ja niipä valjastimme Napin ja satuloimme Ardaksen. Tallissa Ardas oli äärettömän epäluuloisen näköinen, kun kärryt kulkivat hänen ohitseen. Eikai vaan moisia maitorattaita hänen arvokkaaseen peräpäähänsä kytkettäisi?! Ole huoleti, Ardas! Ei toki! Napin rattaathan ne vaan olivat. Niinpä suuntasimme kaksikon nokat kohti laidunmaita. 

Kuski se vaan myhäilee aavistellen että kohta mennään!

Jo heti alusta alkaen huomasimme Napin reipastuneen entisestään. Poni on kesän aikana muutenkin ollut pirtsakampi ja vauhdikkaampi, ilmeisesti poikienleikit Ardaksen kanssa ovat kohottaneet tämän superponimme kuntoa. 

Siirryimme raviin ja mitä kyytiä poni painelikaan! Aivan Ardaksen kannoille, jotta sai jo ohjistakin vähän toppuutella. Onhan Oonalla toki paljon etenevämpi raviaskel, joten Ardaksen perässä kulkeminen taisi olla Napille mieleen tämän eron huomattuaan. 

Nappi saavuttaa Ardasta

Menimme hölkkää useamman kierroksen ja annoimme hevosten hetken puhaltaa. Sen jälkeen jatkoimme laukassa ja siinä vasta nauru raikasi. Nappi paineli kuin Valkoinen Salama ikään, ja kaviot rummuttivat maata varsin ripeään ja tarmokkaaseen tahtiin. Taisi ruunaveljillä olla pientä kisaa mielessä, tai ainakin Nappi tuntui olevan sitä mieltä. 

Elegantisti ja sievästi

Ja sitten tämä toinen rämäpää alias Valkoine Samala!

Siinä sitten ajatus lähti lentoon, ja mietimme, että kuinkakohan olisi Nappi raviaikoina kengättä pistellytkään? Jäikö nyt suuren suuret kyvyt näkemättä, kun ei koskaan kengättä koitettu kilpaa päästellä? Huvittuneina tilanteesta, annoimme Napin painella hyvän tovin Ardaksen peesissä ennen kuin hidastimme. 

Persvillasi ovat vaarassa, Ardas! Valkoinen Salama lähestyy!

Nappi saikin sitten huilia Ardaksen leikkiessä kouluponia. Muutamat jumppaliikkeet molempiin suuntiin ja lopuksi yhteiset loppuverryttelyt. Pitihän sitä toki vielä Hovikuvaajammekin kyyditä Napin rattailla ja kyllä tuntui vauhti myös isästä lisääntyneen. 

Nappi evästelee aina kun se on mahdollista

Nappi voittaisi takuulla lusmuilun MM-kilpailut, sillä tämä poni ottaa heti tilanteen haltuunsa

Toisen ahertaessa...

... toinen tekee sitä, missä on paras eli on jouten!

Eipä kärsinyt Ardaksen työmoraali, vaikka Nappi saikin evästellä ympyrän keskellä. 

Kuvaaja kyydissä

Lenkin jälkeen hevoset pääsivät suihkuun ja sen jälkeen olikin jälleen oiva tilaisuus kieriä hiekalla. Tuntuu olevan paras ötökkäsuoja tuo kasteleminen + piehtaroiminen, sillä menee muutama tunti ennen kuin hiekka kuivuu ja rapisee, ja vasta sen jälkeen paarmat hyökkäävät uudelleen. Kaikki kolme suorastaan nauttivat suihkutuksesta, vaikka kaivosta ihan uppopumpulla vettä päälle lasketaan. Viilentää mukavasti näillä helteillä ja piehtaroinnin parhaat puolet on tässä laumassa jo keksitty. 

Luottohepaksi 8 viikossa!

Ruunapojat

Ardas kuntoilee

Huomiset kisasuunnitelmat eivät nyt toteudukaan, koska ratsastaja-Roosa joutui töihin. Itse olen lupautunut toimihenkilöksi kisoihin, joten Ardaksen kisadebyytti meidän tiimissä siirtyy seuraaviin kilpailuihin. Tästä emme kuitenkaan sen enempää masentuneet, vaan suunnittelimme heti Ardakselle muuta puuhaa. Niinpä tänään toteutettiin helteinen treeni kaikenlaisia uusiakin juttuja kokeillen. 

Kesä on kaunista aikaa

Lähdimme alkuun käymäjalkaa tallin pihasta ensimmäisen kilometrin. Ardas tuntui vähän vetelältä, ja sykekin alkukäyntien aikaan 55-60 tietämillä. Paarmat pörräsivät ja kärpäset tunkivat jopa omiin sieraimiin, joka tuntui äärettömän ärsyttävältä. Kun pääsimme pois alun metsätaipaleelta, kesäinen tuulenvire helli meitä puhaltamalla suurimmat itikat muille maille. Jatkoimme Ardaksen kanssa hölkällä, ja ruuna tuntui vähitellen heräävän hellehorroksestaan, sillä vauhtia alkoi vähitellen tulla lisää. Ravissa sykkeet 80-90, nopeus hölkässä noin 10 km/h. 

Jatkoimme ravilla ja nopeus alkoi vähitellen nousta noin 12 km/h. Kun lähestyttiin ensimmäistä mahdollista laukkapätkää, oli askel jo sangen kepeä ja lennokas. Maltillisesti kuitenkin malttoi Ardas lähteä laukkaan, ja hienosti saattoi äiti pyöräillä hevosen rinnalla. Laukkavauhti noin 17-18 km/h. Ardaksella on kyllä maailman ihanin laukka! Sitä voisi jatkaa ikuisuuteen!

Laukkapätkälle pituutta tuli noin 1 km, jonka jälkeen Ardas sai hetken kävellä. Sykkeet laukassa 112-130, ja käynnissä laskivat nopeasti. Nyt kuitenkin havaittavissa oli käyntivauhdin nopeutuminen, ja käyntisykkeetkin sen mukaisesti hieman nousivat. 

Jatkoimme toisella runsaan puolen kilometrin laukkapätkällä vastaavin sykkein ja nopeuksin. Sen jälkeen Ardas saikin pidemmät välikäynnit. 

Oona on aina ollut tunnetusti rohkea hevonen, joka menee mistä vain. Oona ei juuri koskaan ole ottanut pakkiaskelta, vaikka jännä paikka olisikin tullut eteen. Päin vastoin, jos pelottaa, mennään reippaammin ohi. Ardas sitävastoin on samanlainen kuin Nappi: jos pelottaa, pakki päälle. Niinpä pohdimme, että siltaharjoituksia olisi hyvä tehdä Ardaksen kanssa. Sopiva puusilta (tai oikeastaan siltoja) löytyikin sitten useampia ihan lenkkiemme varsilta! Ne vaan eivät heti muistuneet mieliimme, sillä Oonan kanssa siltojen ylityksiä ei ole tarvinnut erikseen harjoitella. 

Joten pieni poikkeama reitistä ja suunnaksi pienen joen ylittävä puusilta! Hivenen jännittyineinä lähestyimme siltaa. Ardas marssi tyytyväisenä eteenpäin. Valmistauduin äkkipysähdykseen ja peruutukseen, mutta mitä vielä! Ardas marssi sillan yli kuin hiekkatietä ikään! Mielessään taisi tuumata, että tietäisittepä vaan minkälaisia siltoja sitä on tullut nähtyä! Takaisinpäin ylitimme sillan ravilla. 

Matka jatkui kolmannella runsaan puolen kilometrin laukkapätkällä. Nyt alkoi Ardas jo kuumua, ja hieman sai jo vauhtiakin säädellä. Iloisesti ja uskomattoman kevyesti Ardas leijaili tien pinnalla. Tuntui, että hevonen tuskin kosketti maata. 

Seuraavaksi ohjelmassa oli kiipeilyä. Hiekkamontun seinämään kiipesimme useamman kerran. Ardas jaksoi hienosti, ja vasta viimeisellä kerralla saatiin vähän sykettäkin kohoamaan. 

Siirryimme toiseen rinteeseen, jossa on nousua hieman enemmän ja rinteellä pituuttakin jonkin verran. Sen kiipeilimme kahteen kertaa, jonka jälkeen jatkoimme läpi tutun kahluulammen, jossa virkistäydyimme pikaisesti. Jälleen reipas ruuna marssi omatoimisesti veteen. 

Lopuksi kiersimme vielä radan, ja luonnollisesti laukkasimme vielä suoranpätkän. Ardas puhkui menohaluja suoran päässä, mutta malttoi kuitenkin pysytellä ratsastajan vauhtisuosituksissa. 

Vauhdikas poistuminen keitaalta

Kuuman päivän johdosta mukanamme oli myös kastelupullo, ja tässä kohtaa Ardas saikin vettä niskaansa. Kastelu sujui hyvin, kunhan vettä ei roiskunut naamalle. 

Jatkoimme kotiinpäin kevyesti hölkkäillen ja kävellen viimeiset pari kilometriä. Päivän treeni lukuina 14,5 km keskinopeudella 7,7 km/h, maksimisnopeus 24 km/h, eli jokin pieni lipsahdus on käynyt vauhdinsäädön puolella. Ardaksen syke tallissa oli 46 ja juoksutuksen jälkeen 50, joten ihan sopivasti hevonen rasittui tällä kelillä. 

Oona ei pidä siitä, että hänet jätetään kotiin...

Lenkin jälkeen oli vuorossa yksi maailman ihmeistä, nimittäin uppopumppu ja jalkojen kylmäys! Ardas ei oikein pitänyt vesiletkusta, mutta jalkoja sopi toki kylmätä. Lopulta uskaltauduimme laittamaan ruunalle etujalkoihin kylmäysletkut, ja kun ihmettelyt oli ihmetelty, saimme laittaa kierteet kaikkiin jalkoihin. Sopivasti saapui vielä evästäkin paikalle, joten mikäpäs siinä jalkoja kylmätessä. Lopuksi Ardas sai vielä suihkun, onka jälkeen ansaitusti kentän hietikolle piehtaroimaan. 

Päivä sai yllättävän päätöksen, kun äiti päätti nousta ratsaille! Niinpä Oona satuloitiin ja kevyt kolmen kilometrin käyntilenkki taittui mukavasti äiti ratsailla. 

- Hilla