Leikkiä ja huolenpitoa

Monta hauskaa juttua jäisi taltioimatta ilman älypuhelimia! Ja onneksi kelit ovat lämmenneet siinä määrin, että kosketusnäyttö toimii jälleen kun sormet eivät ole umpi jäässä.

Vihdoin meille selvisi sekin, miksi sormikkaissa on sellainen muovinen klipsu? En ole ikinä ymmärtänyt sille muuta järkevää tarkoitusta, paitsi sen, ettei kaupassa parit mene sekaisin. Nyt löytyi tällekin käyttötarkoitus kun Alpo innostui leikkimään käsineellä!

Nappi kävi tässä taannoin hikilenkillä ja sen jälkeenhän meillä tarjoillaan taikajuomaa! Nappi osallistui juoman sekoittamiseen ja tunki tietysti päänsä ämpäriin kun kaadoin sinne melassisiirappia… Pitihän sitä toki maistaa, ettei vain ole pilaantunutta sillä seurauksella, että ponin turpa oli siirapista tahmea. Onneksi Alpo lupasi ystävällisesti auttaa. Paras pätkä jäi taltioimatta, koska kun Alpo huomasi että tapahtumaa ikuistetaan videolle, piti pusuttelu vaihtaa tietysti nokkimiseen…

Miten tänään syötäisiin?

Silloin harvoin, kun olisi sitä ylimääräistä joutoaikaa, voisi tehdä monenlaista. Allekirjoittaneellakin olisi ollut toki muita mahdollisuuksia, mutta siitä huolimatta eräänä iltana mieleen tuli suorittaa tieteellistä tutkimusta kaviokkaiden keskuudessa. Edellisen tutkimusraportin muistanetkin?

Tällä kertaa tarkastelun kohteeksi joutuivat heinänsyöntitavat. Meillä hevoset syövät tallissa heinät heinäverkoista. Ahmateilla (ruunapojat) on tiheäsilmäiset verkot kun taas Oonalla normimitoilla oleva verkko.

Tapaus 1: Alpo

Alpollahan on tunnetusti pitkä ja venyvä ylähuuli. Sen avulla ruokakippokin on aina nuoltu puhtaaksi viimeistä murua myöden! Pikkusilmäverkon kanssa venyvä ylähuuli on oiva apuväline. Alpo ikään kuin imaisee heinät verkosta kärsällään ja uskokaa tai älkää, verkossa ei ole yhtään ylimääräistä reikää! Alpolla on myös hauska tapa pyörittää verkkoa kuin hattaraa ikään! Ja taattua laatua, tällä taktiikalla heinäpussi tyhjenee siististi ja näppärästi viimeistä kortta myöden!

Tapaus 2: Oona

Oona ei halua sairastua minkäänlaisiin ikäviin vatsanpuruihin, jotka voisivat johtua hotkimisesta tai ylensyönnistä.  Siksi ruokaa ei pidä ahmia suuhun liikaa, vaan mieluummin nautiskellaan muutama korsi kerrallaan erityisen hyvin pureskellen. Kun ei pidä kiirettä, ehtii ateriastaan nauttia kaksin verroin kauemmin! Lisäksi nautinnolliseen ateriaan kuuluu toki hyvä juoma / kastike, johon dippailla heinänkorsia. Ja sanomattakin selvä, mutta jo vuosia vanhat verkot ovat edelleen täysin ehjät!

Tapaus 3: Nappi

Napilla, kuten varmasti monilla muillakin poneilla, on äärettömän hyvät hampaat! Niillä taittuu poikki vähän rapsakampikin heinän korsi, leipäpala tai vaikkapa heinäverkon naru! Napin verkoissa on nimittäin ylimääräisiä reikiä… Napin tapaan heinät nyhdetään verkosta hieman rajummalla otteella tyyliin tuli mitä tuli. Tietysti mitään pahanmakuisia kokkareita ei syödä vaan ne sylkäistään hampaiden lomasta miehekkäästi lattialle. 

Urheilijapersoonat

Meidän kaviokkaistamme löytyy helposti kolme erilaista urheilijapersoonaa. Joten pitemmittä puheitta, saanko esitellä heidät?

Fitnes Queen Rimppa Kinttu

Tämä kiinteän lihaksikas neitokainen muistuttaa lähinnä putouksesta tuttua Kissi Vähähiilaria. Oonan tumman, kiiltävän karvapeitteen alla komeilevat hyvin treenatut lihakset, jotka näyttävät hyviltä minkä tahansa varustuksen kanssa. Poseeraaminen kameralle onnistuu, treenissä pitää vetää hikinauha pinkeenä hieman kovemmin ja tehokkaammin kuin muut. 

"Hei kattokaas kaikki kun mää reenaan!"

Olemuksen kruunaavat varsinaiset rimppakintut sulosääret, joilla käveleminen parrasvaloissa ei kuitenkaan aina ole helppoa. Ilman täydellistä keskittymistä saattaa seurauksena olla nolo kompurointi ja kinttujen solmuun meneminen. Korkokengän koko tällä daamilla alkaisi ilman muuta nelosella. Ruokavalion suhteen ollaan hyvin tarkkoja, eikä mitä tahansa pullamössöä tälle friikille daamille kannata mennä tarjoamaan. Fitnes-Rimppa pitää huolen myös muiden ruokavaliosta, pitämällä heidät visusti loitolla omista eväistään ja kerjäämällä tarjoamalla iltaporkkanakierroksen kaikille.

Joskus kuitenkin hermo pettää, ja Fitnes kaunotar on silloin tuimaakin tuimempi. Turhamaisuus saa ajoittain yliotteen ja silloin mennään periaatteella jos minua ei huvita, niin ei sitten ketään muutakaan. Silloin on ruunapoikien syytä jättää leikit sikseen, tai saattavat saada aikaan melkoisen pyörteen.

Personal Trainer Allu Alberto

Tämä herrasmies omaa nykyisin varsin timmin vartalon. Aiemmin keskivartalolihavuudesta kärsinyt nuorimies on innostunut säntillisestä rytmiliikunnasta ja treenaamisesta, ruokavaliota unohtamatta! Personal traineriilla on tietysti ikiomia vakioasiakkaita (Nappi, Roosa), joiden kunnosta pidetään hyvää huolta. Päivä alkaa usein pienellä painilla, jotta lihakset saadaan lämpenemään sopivasti. Ohjelmassa ovat myös säännölliset BodyBump tunnit, joihin osaa ottavat usein tallin naispuoleiset henkilöt. Jottei homma kävisi liian yksitoikkoiseksi, reenari-Allu saattaa muokata tuntiohjelmaa aina tilanteen mukaan. Nimittäin toisinaan vauhdikkailla hypyillä varustettu BodyStep tuo mukavaa lisäenergiaa muuten tylsään tuntikaavaan.

Nimikirjoitus pukuhuoneen seinässä

Vai voitko tämän suomennoksen jälkeen muuta väittää?

Alberto painottaa ohjelmassaan kahta asiaa: liiku tehokkaasti mutta hyvä ravitsemus ennen kaikkea! Mitään ei siis kannata lähteä tekemään tyhjin vatsoin ja palauttamista edistävät heti harjoituksen jälkeen nautitut välipalat (kuivattu leipä, porkkanat, taikajuoma) ja runsaat ateriat (älkää nuukailko niissä heinämäärissä!). Jos mieli on maassa, ja olet kahden vaiheilla lähteäkö salille vai jäädä kotiin syömään, valitse ilman muuta se jälkimmäinen (jos vain suinkin on mahdollista).

"Kattokaas tarkkaan pojat, niin setä näyttää..."

Salsatunti Napin kanssa, olé!

Manager Of The Team

Joukon vanhimpana ja viisaampana toimii tietysti maskotti manageri Nappi, joka on jo ehtinyt jättää kaiken kattavan urheilu-uran taakseen. Jokseenkin monissa karkeloissa mukana olleena muistiin on jäänyt niin eri raviratojen kiertosuunnat, esteratojen koristukset ja johteet sekä matkaratsastuskisakeskuksen toiminta. 

Nappi ja Roosa maailmanmestaruuskilpailuissa, kuva Napin albumi...

Nykyisin lajeista mieluisin on penkkiurheilu, jossa tärkeintä on kunnon katselueväät. Suosiossa ovat myös lajit, joissa fyysisen aktiivisuuden määrä on minimaalisin. Pääasia on, ettei tule hiki! Monenmoisissa kilpailuissa mukana olleena Penkkipena tiedostaa urheilun haasteet ja mahdollisuudet ja osaakin siten suunnitella parhaat neuvot tiimin niitä tarvitseville jäsenille. Ajoittain myös psykologin roolia toimittava Napsukka tarjoaa tukevaa olkapäätä sitä tarvitsevalle. Nenäliinojakin löytyy. 

"Meidän maskottien työ on ajoittain hyvinkin vaativaa!"

Keväinen treeni

Aurinko nousi jo aamulla pilvettömältä taivaalta, mutta pakkasta oli sen verran, että tiet olivat jäässä. Päätimme siirtää treenin myöhemmäksi päivään, jotta tiet sulaisivat. Yleensä olemme aamuvirkkuina treenanneet jo siihen mennessä kun monet vasta harkitsevat tekevänsä tänään jotain. 

Hevoset saivat siis paistatella päivää tarhassa puolille päivin, ennen kuin lähdimme liikkeelle. Roosa kapusi Alpon selkään ja minä dropattuna Oonan kyytiin, koska sen kanssa pääsee yleensä hieman vähemmällä. Alpolla kun saattaa olla toisinaan kengurubensaa...

Kuljimme ensin alkuun käyntia ja hieman hölkkäillen metsään. Siellä kävimme kiipeilemässä hieman mäkiä, jonka jälkeen siirryimme radalle laukkailemaan. Aloitimme ensin ravaamalla muutaman kilometrin, ja sitten aloitimme treenin. 

Taustalla treeniä seuraamassa aputreenarina toimunut Mummumme!

Alpo laukkasi edellä ja Oona ravasi perässä, vaihti pysyi yllättävän tasaisena 18-20 km/h, koska Alpo johti joukkoja. Yleensä Oonalla on kaasu herkässä ja jarru hukassa, mutta eteneminen näinpäin tuntuikin vallan mainiolta. Eikä Alpolla ollut yhtään kengurubensaa, kun sai mennä edellä. Etenimme auringon paisteessa 20 minuuttia, jonka jälkeen palauttelimme hevosia. 

Vaihdoimme kirtosuuntaa radalla ja jatkoimme Oonan johdolla seuraavat parikymmentä minuuttia. Vauhti pysyikin hienosti tasaisena, kun oltiin jo toinen puoli treenistä tahisteltu menemään. Alpolla oli sykemittari matkassa ja sykkeet pysyivät koko ajan maltillisesti 120-130 lukemissa. 

Treenin jälkeen ravailimme ja huolsimme hepat. Juoma maistui hikisen aurinkotreenin jälkeen ja sitten jatkoimme jäähdytellen kotiinpäin. Hevoset pääsivät pihassa vielä pesulle, sillä melkoinen rapakerros oli vatsanalusiin ja jalkoihin tarttunut. Sen jälkeen päiväheinät maistuivat tallissa, jonka ovesta paistava aurinko lämmitti kuivattelijoita. 

Huoltotauko ennen kotiin lähtöä.

Oonan sykkeen mittausta

Maajoukkuevalmennuksessa

Olimme matkaratsastuksen maajoukkuevalmennuksessa Pirkkalassa viime viikonloppuna eli 28.2.-1.3. Valmentajana toimi saksalainen matkaratsastaja Belinda Hitzler. Lauantaina valmentauduimme ratsukkoina ja sunnuntaina meillä oli luento. 

Aamu alkoi hevostarkastuksilla. Jokainen juoksutti hevosensa, ja sitten Belindan neuvoi, miten jokainen voisi parantaa juoksuttamistaan. Yllättävän paljon on kiinni siitä, miten hevosen esittää. Eikä pelkästään matkakisoissa vaan yleisestikin esim. näytteilyissä. Juoksuttamisella on paljon merkitystä siihen, miltä hevosen liikkeet näyttävät. Ja aina tuntuu jokaisella olevan jotakin paranneltavaa. 

Allura-Pallura, ei enää Pullura!

Hyvässä juoksutuksessa: 

- juoksuttaja juoksee hevosen vierellä, ei edessä (antaa laiskan/väsyneen vaikutelman) eikä takana (hevonen menee vinoon, koska juoksuttaja jää ja naru kiristyy)

- juoksuttaja juoksee samaan tahtiin hevosen kanssa, eli omat jalat käyvät samaan tahtiin hevosen etujalkojen kanssa. Näyttää hyvältä ja helpottaa rytmin pitämistä, jolloin liike näyttää paljon tasapainoisemmalta

- juoksutukseen lähdetään kun hevonen on suora. Vastaavasti takaisinpäin käännyttäessä odotetaan, että hevonen on kokonaan suoristunut kääntymisen jälkeen ja vasta sitten lähdetään juoksemaan

- hevoselle on hyvä opettaa jokin merkintapainen, jotta se tietää, milloin lähdetään juoksemaan. Ei niin että joudut raahaamaan sitä perässäsi tai niin että se loikkaa vauhdilla eteesi. Esim. Oonalla toimii pari marssivaa kävelyaskelta ja sen jälkeen lähdetään yhdessä raviin. Maiskauttamalla lähdetään kuin tykinsuusta, mikä ei näytä hyvältä eikä juoksutus silloin onnistu. 

- hevosella voi olla kuolaimet tai se voi olla ilman niitä. Alpo tarvitsee kuolaimet, Oona taas keskittyy niillä leikkimiseen eikä se näytä hyvältä vaan jännitys suun höpläämisestä siirtyy koko kehoon. 

- juoksuttaja pitelee narua/ohjia molemmin käsin

Vinkkien jälkeen aikalailla mukava juoksutus!

Tarkastusten jälkeen satuloimme hevoset. Meillä oli varattuna päiväkarsinat, joten laitoimme Oonan ja Alpon tallissa kuntoon. Karsinat eivät olleet vierekkäin, josta Alpo vähän hermostui. Se huuteli Oonalle koko ajan kimeästi hirnuen, mutta mitäpä Oona tähän? Oli hiljaa, nautiskeli karsinan antimista (joku oli jättänyt namusia kupin pohjalle), tutustui vieruskavereihin ja oli hiiren hiljaa. Alpon sydän oli murtua, kun ei vastausta kuulunut. Lisäksi Alpolla ei ollut näköyhteyttä Oonaan ja sekin harmitti. Kun lähdettiin ulos, murheet unohtuivat kun Oona löytyi. 

Alkuverryttelyt, Alpolla omat kuviot

Lähdimme koko konkkaronkka alkuverryttelyksi maastoon. Kuljimme toista tuntia kävellen ja ravaillen. Belinda halusi lämmitellä hevoset kunnolla, ja ratsastikin meidän mukanamme. Hän sanoi, että hevoset olisi saatava myös rauhoittumaan. Tämä oli enemmän kuin paikallaan, sillä yksi jos toinen kävi kuumana. Alpokin tepasteli millon mitenkinpäin tiellä. Tuntuivat myös esittelevän Ricon kanssa taitoja toinen toisilleen. Parhaiden pukkien tittelin nappasin onneksi Rico, eikä Alpo saanut onneksi vaikutteita ;) Meillä olikin oikein viihdyttävää joukon hännillä Oonan kanssa kun katselimme, miten ruunat koettelivat ratsastajiaan. Kumpikaan ratsastaja ei pahemmin kommervenkeistä välittänyt, sillä juttu ei katkennut pukeista huolimatta missään vaiheessa. 

Alkuverryttelyn jälkeen jatkoimme radalle, jossa jakaannuimme kahteen ryhmään. Olimme Kirsin ja Ricon kanssa ensimmäisessä ryhmässä ja saimme Belindalta heti alkuun ohjeistusta. Valmennuksen tarkoituksena oli keskittyä istuntaamme, hakea hyvä tasapaino ja rento, tasainen vauhti hevoselle. Kaikkien järkytykseksi Belinda lyhensi jalustimiamme reippaasti. Ratsastimme kuulemma ihan liian pitkillä jalustimilla! Oli pieni shokki, kun jalustimet lyhenivät muutamilla rei'illä. 

Vikalistalla mm. liian pitkät jalustimet, varpaat enemmän menosuuntaan...

Lähdimme kiertämään rataa ravissa. Tarkoitus oli hakea rento ravivauhti, jossa meno tuntui hevoselle helpolta. Belindalta saimme hyviä ohjeita. Oonan rennoin ravi näytti GPSn mukaan olevan sen 15-16 km/h, mutta 17-18 km/h ravi tuntui yltälailla hevoselle helpolta. 

Lyhyemmillä jalustimilla oli kyllä puolensa. Tasapainossa oli helpompi pysyä ja horjahteluja ja korjauksia tuli vähemmän. Ehkä siis jonkinlainen kompromissi näistä jalustinpituuksissa jatkossa voisi olla hyvä. Harjoittelimme sekä seisomista (matkaratsastusistunta) että keventämistä. Tärkeää oli muistaa tasapuolisuus: kevennä yhtä paljon kummallekin jalalle. Eli vaihdoimme noin 1 km välein kevennyksen. Samoin pitäisi toimia myös laukassa: laukkaa yhtä paljon kumpaakin laukkaa. 

Arabiruunat siirtyivät laukkaan, me jatkoimme Oonan kanssa ravissa. Molempiin suuntiin mentiin yhtä monta laukkakierrosta. Jotta hevonen voisi olla tasapainoinen, pitäisi maastotreeneissä muistaa juurikin kevennyksen ja laukkojen vaihtamiset. Myös kilpailuissa näillä voi olla äärettömän suuri merkitys hevosen liikkeiden epäpuhtauksiin, sillä jos on koko ajan keventänyt vain toiselle jalalle, tai mennyt vain toista laukkaa, voi hylkäys tulla viimeisillä tarkastuksilla tai maalissa ihan siitä syystä. Matkaratsastuksessahan tuomio lame ei tarkoita sitä, että hevonen ontuisi jalkapuolena ja loppuun ajettuna. Vaan ihan jo siitä, jos se on väsynyt, juoksee haluttomasti, lihaksisto on kangistumassa (nestehukka, elektrolyyttivaje), kompastunut tai ratsastettu epätasapainossa (kevytravi, laukka) voivat olla syitä hylkäykseen. Ja oikeanlaisella ratsastuksella estettävissä. 

Lisäksi Belinda painotti, miten tärkeää on edetä kilpailuissa tasaista vauhtia. Kaikenlaiset kiihdyttelyt eivät ole missään tapauksessa hyväksi. Jos ajatellaan maratoonaria, juoksevathan hekin matkan pitkälti hyvin tasaista vauhtia. Vauhti ei saa olla pumppaavaa, koska se on hevosta kuluttavaa. Pitäisi muistaa se, että kova vauhti ja vauhdin vaihtelut (kiihdytykset ja hidastukset) kuluttaa enemmän energiaa kuin tasainen vauhti. Myös mäkisessä maastossa pitää muistaa ottaa ylämäet rauhassa, sillä silloin energiaa säästyy. 

Ilmeestä päätellen Alpolla oli kivaa!

Ratsastimme loppuverryttelyt itsenäisesti. Hoidimme hevoset tallissa ja odottelimme toisen ryhmän valmistumista. Sen jälkeen juoksutimme hevoset vielä. Kummassakaan ei ollut huomautettavaa, vaan liike oli puhdas yli puolen tunnin karsinaseisoskelun jälkeen. Yhteensä kilometrejä kertyi noin 30 päivän treenissä. 

Lastasimme hevoset ja suuntasimme kotiin. Kumpikin meni mennen tullen hyvin koppiin ja matkustivat mukavasti. 

Kaikille mukanaolleille oli evästä ;)

Sunnuntaina kokoonnuimme Tampereella luennon merkeissä. Kävimme läpi edellisen päivän treenit ja katsoimme kuvia ja videoita, joista Belinda vielä kommentoi vielä ratsastustamme. 

Belinda painotti vielä myös ns. vakionopeuden löytämisen tärkeyttä. Jokaisen pitäisi katsoa, mikä on se vauhti, jossa hevonen on rennoin ja jossa syketaso pysyy vakiona ja alhaisena, sillä juurikin sitä nopeutta hevosen on helpoin edetä vaikka kuinka pitkälle. Kuuma hevonen pitäisi saada aina rauhoittumaan ennen suoritusta (harjoitus, kilpailu) jottei energiaa kulu sähläämiseen. Lisäksi mäkisessä maastossa ylämäet pitäisi mennä hiljaa, jotta energiaa säästyy. Vastaavasti kotona mäkitreenissä selkälihaksia voi kehittää tekemällä mäkitreeniä hitaassa vauhdissa. 

Istunnan tärkeyttä ei voi korostaa koskaan liikaa. Istunnan pitää olla tasapainoinen, jottei ratsastaja häiritse hevosta. Jalustimet eivät saa olla liian pitkät, koska silloin jousto polvista ja lantiosta katoaa. Lisäksi ylävartalon (vatsa + selkä) tulee olla vahva, jotta jaksaa pitkänkin matkan kantaa itsensä hevosen selässä. 

- Hilla