Mitä tapahtuu aina maanantaisin klo 12?!

Pidemmittä puheitta vastaus selvinnee videolta...

Jumppaa ja vesijuoksua

Torstaina rajut tuulet riepottelivat koko maata. Toisaalta tuttavat lähettelivät kuvia lumisista pihamaista, mutta meillä onneksi täällä "etelässä" aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Niin ja se tuuli...

Hevosetkin menivät ulos vasta puolen päivän aikaan, jotta ehtivät syödäkin jotain. Ulkona tuuli vei heinät postilaatikoista alta aikayksikön. Meidän porukasta yksi inhoaa huonoja sääolosuhteita selvästi enemmän kuin muut. Helppo arvata, että se on arvon Rinsessa Rimppakinttu! 

Oona ei tykkää tuulesta, tuiskusta eikä sateesta, vaan tyven, kirkas ja aurinkoinen sää on rinsessalle mieluisempi. Ainoastaa pahimpaan paarma-aikaan tuulet ovat enemmän kuin suotavia. Oona sai ylleen loimen, mutta tuuli meni inhottavasti "hameen helman alle" eikä sekään ollut hyvä. Siispä pojat saivat kyytiä. Heinän syönnin kanssa oli jatkuvasti vaikeuksia, kun leukoja hieman raotti jauhaakseen heinänkorsia, niin jo tuuli vei osan suupalasta mennessään! Voiko joku rehellisesti sanoa nauttineensa vallinneesta sääolosuhteesta?? kysyy Oona. Köhöm... Tuota noin, minusta ilma oli mukavan raikas, vastaa Nappi. Todettakoon, että talvikarvan vaihto-operaatio on ponilla vielä hieman vaiheessa. Ehkä voisi arviolta heittää, että poni on juuri suostunut luopumaan pitkistä aluskalsareistaan... 

Tuuli sai hiekan pöllyämään

Voisi kuvitella, että Aavikonruhtinas olisi Oonan kanssa samoilla linjoilla. Mutta ei. Ilmeisesti ääriolosuhteisiin luotu hevonen kestää maltillisesti sääilmiön jos toisenkin. Alpo seisoo pää pystyssä tuulta haistellen. Mitä tulee siihen heinänsyöntiin, siinä pojat komppaavat Oonaa hyvin tarmokkaasti!

Hop hop hop hop

Tuulen luvattiin tyyntyvän iltaa kohden. Emme kuitenkaan halunneet jättää ratsastusta iltahämärään, joten rohkeasti toteutimme suunnitelmamme. Tuuli ei Alpoa haitannut, ainoat sätkyt johtuivat ojan pohjalla hääräilevästä isästämme... Jonkin sortin raivaus ja puhdistus projekti taisi olla meneillään. 

Toppaliivi ei muuten ollut pahitteeksi!

Alpo pääsi työskentelmään tällä kertaa puomitehtävien parissa! Ensin Hillan kanssa lämmiteltiin ihan tavallisilla ravipuomeilla ja sitten Roosan kanssa mentiin korotettuja puomeja sekä laukkapuomeja. 

Tuuli alkaa vähitellen tyyntyä

Alpo pitää puomiharjoituksista ja varmaan esteistäkin. Emme ole vielä kauheasti hypelleet eikä ehkä ole tarkoituksenmukaistakaan. Joitain pieniä jumppasarjoja varmaan kevään aikana harjoitellaan, muttei todennäköisesti sen suurempia. 

Taitava poika keppijumpassa!

Puomeja tulee vain mentyä liian harvoin. Syy lienee se, että kun on ratsastamassa ihan yksin, niin laiskuus puomien raahaamiselle on aika herkässä. Nyt sovimmekin niin, että toinen toi ja toinen vei. Ja tässä kohtaa (kuten vaikkapa imuroimisenkin kohdalla) voi taas todeta, että ei se nyt mikään ylitsepääsemätön työ edes ollut. Muistaisi vaan taas seuraavalla kerralla...

Loppuverryttelyä

Tänään sen sijaan tuuli oli eilistä huomattavasti maltillisempi. Alpon treenit jatkuivatkin kiipeilyn merkeissä. Samalla Hilla reenasi kävelyä ja Siru mielilajiaan (heti uinnin jälkeen) vesijuoksua. 

Alpo keitaalla

Mutikko alkaa olla jo kuivumaan päin

Alpo sai jatkaa bodaamista kiipeilyn merkeissä. Alpon kanssa kiipeillessä sielu lepää kun herra niin maltilla kulkee mäessä. Toista se on Oonan kanssa, joka vetää sata lasissa mäen päälle muutamalla loikalla. 

Hipsis hopsis hiippaillen

Lehmä-Alpo

Tässä kohtaa Siru joutui tyytymään hyvin tylsään rooliin: sivusta suraajaksi. Höh. Olisi ollut paljon hauskempaa juosta edes takas Alpon edestä ja takaa ja ympäri mäessä kuin kököttää koivunrunkoon sidottuna. 

Hei, joko mää pääsen?

Sirun iloksi kaikki päättyy aikanaan, ja vihdoin oli Alpon mäkiurakka loppusuoralla. 

Ja vihdoin oli kauan odotetun vesijuoksun aika! Rutakko kuivuu hyvää vauhtia eikä siinä enää uimasyvyistä ollut. Muttei se menoa haitannut!

Tattada-daaa!

Kaikki vesipedonhaltijat tietävät, että Siru ei pysähtynyt sekunniksikaan!

Alpo ei ole vesipeto sieltä innokkaimmasta päästä... Veteen menee reippasti marssien mutta siinä sitten vaan nökötellään paikallaan. 

Alpo ihmettelee Sirun hullutuksia

Heii... Älä ruiski!

No osaan minäkin!

Vesijuoksut jatkuivat ja jatkuivat...

Onnellinen vesipeto. Hyvää koiranpäivää Siru!

Kotimatkalla aurinko lämmitteli mukavasti ja Sirukin kuivui sopivasti ennen sisälle menoa. 

Alpo jumppaa

Kentällä tapahtui: nimittäin Hilla sattui olemaan sopivasti komennustuulella ja niinpä Roosa ja Alpo saivat kyytiä! Mukavaa vaihteluahan se on kun toinen välillä käskyttää. Helposti tulee kangistuttua kaavoihin, kun yksiksensä ratsastelee. 

Ja kuten kaikissa suuremmissa piireissä, avustaja satuloi ja lämmitteli hevosen...

Sen jälkeen vaihdettiin ratsastajaa, ja jumppatuokio sai alkaa. Teemana oli tälläerää siirtymiset ja peruuttamiset, sillä niihin oli talven aikana päässyt tulemaan pieniä tahmeuksia. Alpohan mielellään luistaa hommista ja muutamalla pikkutehtävällä saatiin poni taas kuulolle. 

Lakkaa kentän hiekkakin pölyämästä, kun poni alkaa marssia tarmokkaammin!

Alpo olikin sitten oikein hieno poika! Käynti - ravi siirtymiset, Alpon omilla laukkahypyillä maustettuna, saatiin hetkessä kuntoon, ja sen jälkeen homma jatkui vauhtileikittelyllä. 

Hieno poika!

Tämänkertainen jumppaohjelma sisälti temmonvaihteluja ravissa sekä ravi - laukka siirtymisiä. Jälkimmäisistä Alpo oli oikein mielissään, sillä laukka on aina kivaa! Peruuttamista harjoiteltiin myös, ja saatiin siinäkin jo oiken hyvin pätkiä. Tämä perustaito vaan tuppaa usein unohtumaan, kun liian harvoin tulee peruuteltua. Pitänee lisätä se nyt ohjelmistoon!

Hohhoijaa - tuumaa Alpo

Laukka on aina hauskaa!

Loppuverryttelyt

Oona kiipeilee

Sateita on tullut viikon aikana kaikissa olomuodoissa, mutta onneksi ei sen suurempia kinoksia saatu, sillä hepat laitettiin maanantaina kesäkenkään. Aurinkoisen aamun valjetessa suuntasimme yhteislenkille metsään. Mukaan lähtivät Oona ratsastajineen ja kaksi kävelijää Siru-koiran kanssa. Koira oli innoissaan, kun pitkästä aikaa pääsi hevoslenkille mukaan. Yhteislenkille tarvitaan avustajaa, koska eihän koiran sovi maantiellä juoksennella miten sattuu. 

Siru valppaana: Nyt mennään!!

Emäntä, koiransa ja hevonen

Meillä hevoset suhtautuvat Siru-koiraan kukin omalla tavallaan. Oona on koiran suhteen kaikkein luotettavin ja Sirun voi huoletta ottaa lenkille tai pellolle mukaan. Oonaa ei ympärillä juoksenteleva koira pahemmin haittaa. Kumpainenkin on luonteeltaan hyvin samankaltainen: on kilpailuviettiä ja voitontahtoa, ripeät askeleet ja toimintaa, kuumutaan kun lähestytään kivoja paikkoja ja lenkin jälkeen odotetaan korvat pystyssä ja silmät killillä ruisleipää. 

Alpo ja Nappi taas ovat salakavalia suhteessa Siru-koiraan. Kumpikin voi korvat pystyssä kulkea nätisti koiran lähellä, mutta äkkiarvaamatta Alpo saattaa pukata koiraa päin ja Nappi napata hampaillaan. Yhteislenkillä vaaditaankin ratsastajalta hyvää tilannetajua, jottei mitään ylimääräistä pääse kehkeytymään. Mitä tulee Siruun, Nappia pitää tietysti aina välillä vähäsen haukkua. Varsinkin silloin kun se laukkaa, koska se on niin... Pieni, paksu ja koiramainen!

Koirat eivät voi vastustaa sulia vesipaikkoja...

Siru-koira käväisi jo nakkaamassa talviturkkinsa jorpakkoon. Suuri lätäkkö löytyi varjopaikasta ollen vielä mukavasti jään peittämänä. Siru innostui lumentapaisesta niin, että säntäsi päätä pahkaa jäälle luistelemaan. Ja PLUMPSIS! Ihan vahingossa se jää petti ja Siru joutui vedenvaraan. Onneksi kyseessä ei ollut tämän suurempi vesistö, tai olisimme joutuneet pelastuspuuhiin...

Hups! Ihan vahingossa jää petti niin että Siru "joutui" uimaan...

Oona pääsi mielipuuhaansa eli kiipeilemään. Ja saipa Rinsessakin kastaa koipensa lätäkössä! Se, jos mikä, oli Oonalle mieluista!

Hihiiiii!!

Minäkin haluan leikkiä vesileikkejä kun kerran Sirukin sai!

Tässä kohtaa täytyy todeta, ettei se nyt ihan noin runsasvetinen paikka ollut ;)

Olihan meillä hauskaa!

Piilotuspuuhissa

Matkan varrelle mahtui vielä monenmoisia tärkeitä asioita. Siru piilotteli keppejä sammalikkoon minkä kerkesi. Yhdessä kohtaa oli meinaan juuri sopivan kokoisia puunpalasia, eikä niitä kertakaikkiaan voinut jättää siihen näkösälle! Siru piilottelee kaikenlaisia tärkeitä asioita, eli yleensä keppejä. Usein olenkin pohtinut, mikä järki moisessa on? Sillä vielä koskaan en ole koirani nähnyt yhtään kätköpaikkaansa noutavan? Muistanneeko edes niitä enää? Kerran teimme Sirulle jäynän ja kävimme hakemassa vastapiilotetun kepin kaivannosta. Siinä koira hölmistyneenä toljotti vieressä kuin kysyen miten ihmeessä maansisästä voi tulla keppi?!

Rinteellä

Tiimilenkillä

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - kevät on täällä!

- Hilla