Halloween is here...

...be aware of the lonely driver...

Energiaa auringosta - ja hevosista!

Mahtoiko olla syksyn viimeinen hieno päivä lauantaina? Ainakin tänään on tullut vettä, tuullut ja ilma selvästi vuodenaikaan nähden oikeamman tuntuinen. Hevoset ovat pikkuhiljaa totutelleet tarhaelämään (ja uuteen mökkiin eli katokseen) ja pääsivät tällä viikolla enää parina päivänä laitumen puolelle. Jos sateet nyt saapuivat, ei sinne ole enää asiaa. Varsinkin Alpolla on tapana vedellä peltorallia ja mutapellolla se voi olla turhan riskaapelia...

Nappi on ollut viime viikot kengättä, koska nappasin kilisevät kengät ponin alta jonkin aika sitten pois. Sen verran tiet ovat kuitenkin jo kosteudesta pehmenneet, että ihan kivan ajolenkin saattoi tehdä! Nappi kun arkoo herkästi hiekkatiellä piniäkin murusia, mutta taisi kavio olla nyt sen verran pitkä ja tie pehmeä ettei tuntunut missään. Paljasjalkainen poni kiisi innoissaan!

Lysti loppuu lyhyeen, sillä huomenna poni saa taas kengät alleen. Sen verran Napin elämässä on aktiviteettia, ettei kestä kovin pitkään ilman kenkiä. Eikä kavionpohjiaan arastelevalla ponia ole kiva liikutella. 

Napin tuli lenkillä kunnon hiki pintaan ja poni piti oikein kaulapalaa myöden kääriä loimeen. Sen verran petollisia ovat syysauringot, ettei mitään turhia vilustumisen riskiä viitsi ottaa. Napin jälkeen oli Oona peltojumpan vuoro. Ensin ratsaille hyppäsi Roosa ja minä hääräilin kameran kanssa. 

Oona oli upea!! Heti alusta saakka rehellistä työtä, ei kaahailuja vaan sievää ja sulavaa liikehdintää. Ei jalkojen solmuun menemistä tai kompurointia vaan sulavaa ja siroa menoa. Pellon päässä oli lämmintä ja mukavaa, Oona pörisi tyytyväisenä. Oikein näki, miten hevosen oli hyvä olla, eikä ratsastajallakaan pöllömmät fiilikset tainneet olla. 

Oonalla on ominainen talvikarvankasvatustapa. Sille pukkaa jo elokuun alulla pidempää karvaa ja moni siihen vuoden aikaan ihmetteleekin, että onpas tällä pitkä turkki. Nyt kun kelit ovat kohdillaan ja Napilla ja Alpolla talvikarva jos kasvussa, näyttää Oona taas oikein mukavalta. Mikään pitkä karvahan tälle ei talveksi kasva, mutta ilmeisesti ensimmäisen pimeän elokuun yön aikana Oona päättää ottaa pitkätkalsarit esiin. 

Ratsastaja vaihtui! Oli minun vuoroni kiivetä taas hevosen selkään! Kaivoin jo ratsastushousut esille, mutten kuitenkaan niitä laittanut. Kai sitä jotenkin ajatteli, ettei saa intoilla liikaa tai homma lössähtää käsiin. Ilokseni sain todeta, että ratsastaminen tuntui taas paljon paremmalta, ja ensi kerralla laitan ne ratsastushousutkin. Voi helpottaa hommaa vielä kun saa pitoa takamukseen ja vaikka sapsit jalkaan. 

Taustalla Oonan oma koti

Kuvista huomaa selvästi, missä mennään. Oikean ja vasemman jalan asennot ovat erilaiset ja oikea jalka on omilla teillään. Ilmeisesti nilkan jäykkyys vaikuttaa myös siihen, että istunta on lievästi sanottuna etukenossa (vai halajaako ratsastaja jo kovempia vauhteja?!). Mutta tällä kertaa tuli kokeiltua jo harjoitusravia ja se tuntui nilkkaystävällisemmältä kuin kevennys. 

Itseasiassa, aika hyvältä se tuntui!!

Ratsastuksen jälkeen Nappi oli jonossa tarhan portilla. "Ottakaa nyt hyvänen aika jo tämä kaulakappale pois!" Ja poishan se otettiin. Pääsivät hevoset vielä viimeisen kerran päiväksi aurinkoon laitumen puolelle. 

Mitä muuta meille kuuluu? Laitilan kisojen jälkeen Alpo jäi ansaitulle lomalle. Herra on "lepäillyt" (eli harrastanut oma-aloitteista peltorallittelua) nyt kuukauden verran ja vielä on lomaa toinen samanmoinen pätkä jäljellä. Joulukuussa olisi Alpon kanssa tarkoitus aloitella uutta treenikautta. 

Oona on harrastanut jumppailua ja kevyttä maastoilua. Vähän suunnittelimme sen kanssa matkakisoja, mutta päätimme kuitenkin päättää kisakauden tiimin osalta laitilaan. Vetoauto on vähän reistaillut, joten jatketaan taas ensi kaudella! 

Oona ja Roosa pellolla 11.10.

Oonankin loma häämöttää edessä, mutta koska aina tarvitaan yksi terapiaratsu, saa neiti lomailla kun Alpo palaa taas rutiineihin. 

Loppuun vielä lomakuvaterveiset Alpolta!

Omaa hauskaa pellolla

- Hilla

Kuka olisi uskonut...

...että nilkkamurtumasta on kuluttava 127 vuorokautta, kipsinpoistosta 12 viikkoa ja kaksi päivää ennen kuin voi sanoa ratsastaneensa. 

Ensimmäinen "oikea" ratsastus eilen lauantaina 11.10. 

Viimeisen 12 viikon aikana on poljettu 27,5 tuntia kuntopyörällä, käyty 12 kertaa fysioterapeutin kidutettavana, potkittu 17 kertaa kuntosalin juoksumattoa (vrt. potkukelkka, ei ilkivalta) ja tehty lukemattomia toistoja nilkan voimaa ja liikerataa kehittävissa harjoituksissa. 

Ensimmäiset raviaskelet

Ja kaiken tämän jälkeen kaksi noin 15 minuutin mittaista ratsastushetkeä on ollut mahdollista!! 

Huh! Ottipa koville!

Jopa ravia kokeiltiin, vaikkakin jalan voimattomuuden ja jäykkyyden niissä selvimmin havaitsikin. Pohje ei jaksa vielä olla paikallaan hevosen kyljessä, ja ravissa oikea jalka totteli käskyjä yhtä hyvin kuin puujalka. Jos ratsastajalla vinoutta on aiemminkin ollut vasemmalle, niin nyt sitä sitten vasta olikin.

Vara-tallikoira paikalla tämän päivän harjoituksessa

Oona oli luotto terapiaratsu, koska oli ollut jo Roosan kanssa hommissa hyvän tovin ennen omaa vuoroani. Eli ei me omin avuin vielä hikeen asti päästy! Roosan ja Oonan harjoituksista lisää myöhemmin. 

Tällä pääsee pitkälle, vaikkei kilometreillä vielä juhlitakaan. Mutta ainakin se tuttu ja kaivattu henkireikä on nyt saatu osaksi kuntoutusohjelmaa. Uskaltaisikohan sitä jo hihkaista olevansa voitoin puolella?!

- Hilla