Aurinkoinen aamupäivä

Sää oli yllättäen pakastunut yön aikana ja eilen aamulla pakkanen kilisteli siinä kympin hujakoilla. Kun päivä alkoi valjeta, lähdimme pienelle lenkille: minä fillarilla ja Roosa Alpolla. Ehdimme miltei lenkin puoleen väliin, ennen kuin aurinko nousi horisontin ylle. Aamuaurinko houkutti kokeilemaan kuvauskalustoa, ja ihan mukavia kuvia muistikortille taltioitui Aavikon Ruhtinaasta. 

Roosa ja Alpo aamuauringossa

Nyt poseeraaminen saa riittää ja matka jatkukoon. 

Tulipa samalla todettua, että pyöräillessä on paljon kylmempi kuin ratsastaessa (vaikka äkkiseltään voisi käyntipainoitteisen lenkin pohjalta kuvitella toisin!). Muutama kuva tuli vielä loppulenkistä napattua, ja samalla jälleen kerran todettua, että hansikkaat kädessä ei voi kuvata. Harmi, sillä näpit jäätyvät yllättävän äkkiä!

Kotimatkalla vaihdoimme osia ja kiipesin ensi kertaa murtuman jälkeen Alpon kyytiin! Edellisestä kerrasta on yli 7 kk!! Samalla naureskelimme, että istuin myös Podiumissa Alpon selässä ensimmäistä kertaa. Edellinen koereissu kun tyssäsi melko lyhyeen... 

Lullu oli oikein kiltti poika

Kaipa sitä voisi vähitellen alkaa ratsastelemaan myös tällä kengurulla, ainakin loppulenkistä. Alpon kanssa ratsastelu on jäänyt osaltani minimiin Alpon pitkän loman takia, ja jostain syystä en ollut vapaaehtoisten joukossa lomaltapaluun ensiratsastuksissa... Vaikka täytyy sanoa, että Alpo on ollut viime aikoina oikein mallikkaasti vaikka pientä virrankertymistä onkin havaittavissa. 

Alpo  pääsi tarhaan keskeneräisille aamuheinilleen ja Oona pääsi satuloitavaksi. Oonan kanssa suunnattiin pellolle, jossa neidillä oli kuitenkin hiukan liikaa vauhtia. Tilannetta ei varmastikaan helpota tuo jalan kankeudesta johtuva ratsastajan etukeno, joka sai neidin uskomaan, että nyt mennään!! Kerran päästinkin neidin laukkaan, mutta oma tasapaino on jalasta ja tauosta johtuen sen verran vielä hakusessa, että kun laukkaohjelmaan kuului sivuloikkia, päätimme pitäytyä käynnissä ja ravissa. 

Pinkeä Oona

Lopuksi Roosa kiipesi Oonan selkään hieman vaatimaan oikeitakin asioita. Lopulta neiti malttoi ihan kivasti rauhoittua. On tässä vielä pitkä tie edessä ennen kuin pääsee entiseen ratsastajanmoodiinsa! Yrittänyttä ei laiteta, ja sitkeästi tässä ainakin yritetään!

Lisäpontta Oonaan toi Siru-koira, joka olisi kovasti halunnut haastaa tammaa mukaan leikkeihinsä...

Myös Siru oli menossa mukana, omalla tavallaan. Pukin tuoma uusi liivi istuu kuin nakutettu energisen koiran ylle, eikä "pieni" koira pääse hukkumaan horisonttiin. 

Koiralla riitti touhua...

- Hilla

Hyvää Joulua!

Valoa pimeyteen

Tänään on vuoden lyhin ja samalla myös pimein päivä (tosin täällä meilläpäin päivällä saatiin nauttia ihan kunnon auringonpaisteesta!). Se tietää kuitenkin sitä, että kesä on astetta lähempänä ja päivät alkavat pikkuhiljaa pidentyä. Tämän päivän kunniaksi käännetään katseet vielä kerran viimekesään kesäkiireiden myötä julkaisematta jääneiden kuvien muodossa!

Lupiinit kukkivat kauniisti tienvarsilla 21.kesäkuuta 

 25. kesäkuuta Nappi eksyi koiranputkien keskelle

"Ei täällä oo ketään, mee pois!" 

"Voit nyt jättää mut tänne, moikka!" 

 1. heinäkuuta mutusteltiin laidunruohoa ja saatiin hepulikohtauksia

" Mitä sä haluut? Jos tulit hakee lenkille, ni en tuu. Jos taas tulit tuomaan herkkui ni saatan tulla."

"Mulla on nyt jotenkin outo olo. Auttaiskohan, jos mä vähän..."

"JIHUUU!!"

5. heinäkuuta, Oona löysi tiensä lempipaikalleen, läheiselle metsälammelle

"Tän mä osaan paremmin kun kukaan muu"

"Kato Roosa millasii aaltoi tulee! Kuin siistii!"

"...ja näin tehään pyörre!"

"Onneks ei otettu poikii mukaan! Tää on paljon hauskempaa näin  ku ne ei oo kitisemässä, että ruiskin liikaa!"

Talviunilta heräilyä

Vai voiko tätä edes talveksi kutsua...

Koulu ja työt ovat pitäneet meidät molemmat siskokset kiireisinä ja, kun aikaa kirjoittamiselle sitten olisi ollut, eipä ole uusia kuvia tekstin kaveriksi. Näissä keleissä ei paljon ole kuvattavaa, pimeä tulee aikaisin ja lähes joka päivä sataa vettä kuin ämpäristä kaatamalla. Me olemme sen verran onnellisessa asemassa, että hevosten tarha/kenttä, sekä tallipiha ovat säilyneet suhteellisen kuivina muutamaa vesilammikkoa lukuunottamatta. Voin vain kuvitella sitä mutatuskaa, mitä osa on joutunut kärsimään nyt pitkin "talvea". Sympatiani sinne!  Nyt kuluva viikko ollaan saatu nauttia onneksi jo huomattavasti kuivemmista keleistä, mutta lunta silti kaivattaisiin tuomaan valoa pimeneviin iltoihin. 

Mitä meille sitten oikeen kuuluu? Alpo vietti Laitilan kisojen jälkeen hieman ansaittua lomaa, mutta nyt ollaan jo pikkuhiljaa palattu jälleen treenin pariin. Virtaa tuntuu herralla piisaavan, mutta yllättävän asiallisella linjalla ollaan kuintenkin pysytty. Oonan kanssa ollaan maastoiltu kotioloissa, sekä työskennelty kentällä. Neiti onkin ottanut kenttätyöskentelyn osalta ison harppauksen eteenpäin, ehkä joku päivä materiaalia neidin jumppatuokiosta eksyy jopa tänne. Entäpä sitten Nappi? Nappi on näyttänyt söpöltä, käynyt kärrylenkeillä sekä yksin, että Alpon kaverina, ja opettanut muutamaa pikkuihmistä ratsastuksen saloihin.

Vaikka kameralla ei ole pahemmin kuvia tullut räpsittyä, puhelimesta niitä löytyy senkin edestä...

Uudet lenkkikaverukset, Nappi ja Viko :)

Katoskin on jo ihan ok paikka.

 Tallinkoiran elämä on aika rentoo hommaa ;)

Viime myräkässä mänty oli kaatunut laitumen aitalankojen päälle. Ei hätää, Metsurikoira Siru hoitaa tämän!

Kyllä se aurinko joskus on paistanut!

Alpo sovittaa uutta loimea, Siru makutuomarina. 

Hillankin nilkka alkaa olla jo siinä kunnossa, että  maastoon uskaltaa lähteä käyntilenkeille. Kentällä Hilla onkin Oonalla ratsastellut jo useampaan otteeseen. 

Alkusyksystä tuli jonkun verran taas ajettua Oonallakin. Kunhan kelit tästä viilenevät ja pelto kuivuu, jatketaan tätä hommaa taas ehdottomasti!

Voihan sitä vesijumppaa harrastaa vielä joulukuussakin... 

Alpo ja Alpon uusi harrastus. Kekseliäs hevonen keksii kaikenlaista ajanvietettä tylsälle käyntilenkille ;)

- Roosa