Keskiviikko 14.9. - torstai 15.9.
Alpon kilpailukauden loppuhuipennusta oli suunniteltu jo pitkään. Etukäteen oltiin katsottu muiden tiimien kuvia kilpailukeskuksesta ja luettu raportteja kilpailumatkojen kulusta. Viimeistelytreenit, kengitys, pakkaaminen ja henkinen valmistautuminen oltiin saatu tehtyä keskiviikko (14.9.) iltapäivään mennessä, jolloin matka sai alkaa. Lastasimme Alpon trailerin kyytiin, sanottiin heipat kotivahdeiks jääneille Hillalle ja Inarille, ja sitten suunnattiinkin kohti ensimmäistä etappia, Urjalaa. Urjalassa Alpo sai hengähtää lähemmäs parisen tuntia, jonka jälkeen lastattiin hevoset rekkaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Helsingin satamaa.
 |
| Koko karavaani aamulla Liettuan rajalla |
Lautta Helsingistä Tallinnaan lähti klo 22.30. Laivassa mentiin porukalla syömään ja haettiin evästä tulevaa ajomatkaa varten. Tallinnasta määränpäähämme Liettuan Kurtuvenaihin olisi vielä usemman tunnin ajomatka, joten matkanteko meni luonnollisesti yötöiksi. Kokeneemmat matkakumppanimme olivat tietoisesti valinneet, että ajaisimme Liettuaan yötävasten, sillä silloin liikenne on paljon rauhallisempaa ja näin ollen hevostenkin on mukavampi matkustaa.
Hieman puoli yhden jälkeen lautta oli Tallinnan satamassa, josta lähdimme koko karavaanikulkue peräkanaa huristelemaan kohti Kurtuvenaita. Kaikissa autoissa oli radiopuhelimet, joiden välityksellä pystyimme raportoimaan tulevista pysähdyksistä tai muuten vain viihdyttämään toinen toistemme ajomatkaa. Liikenne oli yöllä hyvin rauhallista ja saimme ajella lähes keskenämme. Vasta kun erehdyimme reitistä ja ajoimme aamuhämärissä Riikan keskustan halki, saimme jo hieman esimakua täkäläisestä tiekulttuurista. Teillä vallitsivat lähes viidakon lait - isommalla tuntui olevan isomman oikeudet ja pienemmän menopelin tuli väistää, oli tilanne sitten mikä tahansa. Pysähdyttiin matkan aikana yhteensä ainakin neljä kertaa. Juotettiin hevosia, pidettiin vessa- ja ruokataukoja, sekä haettiin Liettuan rajalta hevosautolle ja toiselle suuremmalle menopelille tiemaksulätkät. Kun aamu alkoi jossain Liettuan puolella jo sarastaa, pystyi jo hieman katsomaan maisemiakin. Tässä vaiheessa tien molemmin puolin näkyi paljon peltoja ja erilaisia karjatiloja. Asia, joka kiinnitti huomiomme oli se että lähes jokaisella karjatilalla lehmät eivät suinkaan olleet sähkölangan ympäröimällä laitumella, kuten Suomessa, vaan jokainen oli laitettu kettingillä kaulapannastaan kiinni liekaan. Paikallinen tapa oli myös pitää hevosia tarhojen sijaan liekanarussa, mikä kyllä pisti vähän ihmetyttämään. Ihmetystä herätti myös muun muassa yksinäisessä ylhäisyydessaan lampaiden keskellä koikkelehtiva strutsi!
 |
| Alpo on saapunut! Kuva: Mika Kannonlahti |
Perillä tallin pihassa olimme tortaiaamulla noin puolikymmenen aikaan. Otettiin hevoset rekasta ja kävelytettiin niitä hetken, jonka jälkeen kukin pääsi omaan pikku tarhaansa jaloittelemaan. Tämän jälkeen käytiin tsekkaamassa oma majoitus, joka sijaitsi aivan tallin läheisyydessä olevan maneesin yläkerrassa. Kyseiset tilat oli varattu meille suomalaisille ja suurinosa olikin sieltä majoituksensa ottanut. Tämän jälkeen lähdettiin Kirsin tiimin kanssa syömään ihan kävelymatkan päässä olevaan pieneen bubiin. Ruoka oli hyvää, kuten seurakin ja aika kului nopsaan.
 |
| Syömään menossa Kuva: Mika Kannonlahti |
Syömisen jälkeen päätettiin Kirsin kanssa käydä vielä pienellä ratsastuslenkillä Alpon ja Wiirun kanssa. Ilma oli mitä kaunein ja tarkeni ratsastaa ihan t-paidassa. Wiiru ja Alpo vaikuttivat hyvävointisilta ja tehtiinkin sellainen tunnin kevyt lenkki, joka sisälsi paljon käyntiä ja pienet pätkät ravia ja laukkaa.
 |
| Kuva: Kirsi Oittinen |
Ratsastuksen jälkeen lähdettiin käymään kaupassa, jonka jälkeen päätettiin vielä lähteä Kirsin tiimin kanssa katselemaan huoltopaikkoja. Tiedossa oli ollut, että huollolle tulisi paljon ajamista, sillä ratsastusreitit kulkivat Kurtuvenain kansallispuiston reiteillä, joissa autoilla ajaminen oli kiellettyä. Silti kyllä hämmästyttiin, että sitä ajamista tulisi oikeasti olemaan paljon ja huollolla tulisi olemaan kiire, mikäli haluaisi kaikille huoltopaikoille ajoissa ehtiä! Kello läheni jo kahdeksaa ja ilta alkoi viilenemään, joten päätettiin Kirsin ja äidin kanssa lähteä ottamaan hevosia sisälle. Muut jäivät vielä etsiskelemään loppuja huoltopaikkoja. Hetken päästä meille tulikin tallilla olevilta suomalaisilta viestiä, että talli menisi jo kahdeksalta kiinni! Ei oltu tätä edes tultu ajatelleeksi ja kiireellä ajettiin tallille, otettiin hevoset sisälle, ruokittiin ja toivotettiin hyvät yöt. Ensi kerralla tarvitsee kyllä olla tarkempi.
Iltaruokinnan jälkeen loputkin tiimistä saapui huoltoreiteiltä ja lähdettiinkin siitä sitten vielä porukalla läheiselle ostarille syömään. Syömisen jälkeen kiiruhdettiin suihkun kautta nukkumaan.
Perjantai 16.9.
Perjantaina kammettiin siinä seitsemän maissa ylös. Äiti oli aikaisemmin käynyt jo ruokkimassa Alpon ja raportoi karsinassa olleen vastassa rauhallinen ja hyvävointinen hevonen. Hieman ennen kahdeksaa suuntasin itsekin talliin valmistautumaan klo 9.00 olevaan suomalaisten yhteisratsastukseen. Yhdeksältä tallipiha täyttyikin suomalaisista ratsukoista, sekä huoltotiimeistä. Alkuun otettiin hieman yhteiskuvia edustusvaatteisiin sonnustautuneesta suomiporukasta ja vähän ennen kymmentä suunnattiin lyhyelle yhteislenkille.
 |
| Suomalaisratsukot |
Ratsastuksen jälkeen noin klo 11 pidettiin ratsastajien palaveri, huollolla olikin ollut jo omansa meidän yhteislenkin aikana. Palaverin jälkeen minä, Kirsi ja äiti lähdettiin taas läheiseen pubiin syömään, jonne myös hetken päästä isä, sekä Kirsin huoltotiimi saapuivat. Syömisen jälkeen olikin aika kiiruhtaa tallille, sillä oli hevosten nesteytysten vuoro. Seuraavaksi tehtävälistalla oli hoitaa ilmoittautuminen kanslian auettua ja sen jälkeen alettiinkin valmistautumaan alkutarkastuksia varten.
 |
| Suomalaiset paikanpäällä |
Alkutarkastukset alkoivat klo 17:00. Päästiin Alpon kanssa aika alkupäässä tarkastukseen, josta meille heltisi lähtölupa A:n paperein sykkeen ollessa 36! Iloisina saatiin siis poistua tarkastusalueelta ja jäädä jännittämään, miten muiden suomalaisten käy. Ja hyvinhän siinä kävi - kaikki suomalaiset, sekä yksi venäläisratsastajan käytössä ollut suomalaishevonen saivat lähtöluvan, huippua! Tarkastusalueelta poistui iloinen joukko suomalaisia tekemään loppuillan valmisteluita.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Seuraavaksi olikin vuorossa ratsastajien punnitus. Meidän luokassa painorajana oli tällä kertaa 70 kg, joka tarkoittaa siis sitä, että ratsastajan varusteineen (- suitset) tulee painaa vähintään tuon 70 kg. Ikäni puolesta olisin vielä tämän vuoden saanut osallistua junnujenkin luokkaan, jossa painorajaa ei siis ole, mutta koin mukavammaksi lähteä yrittämään uutta pidempää matkaa tutussa seurassa. Ratsastaja punnitaan aina ennen ja jälkeen kisan, mutta myös välipunnituksia saatetaan tehdä, jos paino kiikkuu juuri ja juuri siinä rajoilla. Meidän oma Podium on todella kevyt ja sen kanssa oma painoni jäi noin viisi kiloa vajaaksi. Käytössäni minulla oli valmentajaltani lainattu ja Alpolle sopivaksi todettu painavampi lainasatula, sekä oma Podium, johon isä oli kehitellyt omat lisäpainot sukeltajille tarkoitetuista lisäpainoista. Punnitutin itseni molemmilla satuloilla ja molempien satuloiden kanssa vaadittu painovaatimus täyttyi.
 |
| Lähtölupa saatu! |
Punnituksen jälkeen käytiin vielä ruokkimassa hevoset ja toivottamassa nille hyvät yöt, jonka jälkeen suunnattiin reittiselostukseen. Reittiselostuksessa ei mitään kauhean ihmeellistä ollut. Ratsastettavana meidän luokassa olisi neljä lenkkiä: 40km + 31km + 28km+ 21km. Reittimerkit vaikuttivat kovin pieniltä, joten tarkkana saisi olla. Vitsailtiinkin siinä Kirsin kanssa, että tällä kertaa pidetään katse koko ajan niissä merkeissä, ettei käy kuten
Virossa viime keväänä. 120km:n matkalla kun tuo eksyminen tuntuu pikkaisen enemmän kuin lyhyemmillä matkoilla :D
Reittiselostuksen jälkeen suunnattiin Kirsin porukoiden kanssa syömään läheiselle ostarille. Siinä ruokaa odotellessa tehtiin hieman huoltosuunnitelmaa, sillä nyt meillä oli käytössä kolme huoltoautoa, joka oli kyllä ihan luksusta näillä reiteillä! Yhdellä autolla ei millään olisi pärjännyt! Luotiin hyvä sotasuunnitelma, jonka jälkeen keskityttiin syömiseen ja höpöttämiseen. Syömisen jälkeen oli aika kurvata taas suihkun kautta nukkumaan. Herätys olisi aikainen, sillä aamulla luokkamme starttaisi klo 7:00.
Lauantai 17.9.
Aamulla herätys oli aikainen ja jo kuudelta olimme lähtöalueella toivottamassa CEI3* luokassa startanneelle suomalaisratsukolle hyvää matkaa. Tästä suunta olikin kohti tallia, jossa alettiin laittaa Alpoa kuntoon ensimmäistä 40 km osuutta varten. Alpo vaikutti rauhalliselta ja ruoka ja juoma olivat maittaneet yön aikana, sekä nyt aamulla hyvin. Noin puoli seitsemän aikoihin olinkin jo hevosen selässä ja suuntasimme lähtölinjan tuntumaan verryttelemään.
1. lenkki
Luokkamme starttasi aamuhämärässä tasan kello 7:00 viiden ratsukon voimin. Kuljettiin ensimmäinen 10 km yhdessä porukassa melko rauhallisessa hölkässä, mikä sopi meidän suunnitelmaan täydellisesti. Ensimmäinen huolto pidettiin 10 km kohdalla ja suureksi yllätyksekseni Alpo jopa joi jo muutaman kulauksen! Kun Alpo oli tarpeekseen juonut, jatkettiin matkaa. Nyt porukka alkoi jo vähän hajaantua ja vauhti kiihtyä. Muutama kilometri roikuttiin Kirsin kanssa muiden perässä, mutta hetken päästä päätettiin himmata ja jatkaa matkaa suunnitelmien mukaan yhdessä hitaammassa temmossa.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Seuraava huolto pidettiin noin 20 km kohdalla, jossa kasteltiin ja juotettiin hevoset, sekä otettiin ratsastusloimet pois, sillä päivä alkoi jo valjeta ja samoin ilma lämmetä. Jatkettiin matkaa. Hevoset tuntuivat hyviltä ja niiden askellus sopi hyvin yhteen. Oli hauska katsoa jälkikäteen kuvista, kuinka ruunapojat ihan oikeasti olivat sovittaneet askeleensa niin, että kulkivat välillä ihan samaan tahtiin! Edettiiin reippaassa hölkässä ja välillä otettiin laukkapätkiä vähän pohjien mukaan. Pohjat reitillä olivat vaihtelevia, mutta pääosin todella hyviä. Reitin varrelta löytyi niin asfaltti- ja tavallisia hiekkateitä, kuin myös peltoteitä ja rantahiekan päällystämiä hyväpohjaisia metsäteitä. Huollettiin matkan varrella vielä kertaalleen, jonka jälkeen taukolinja olikin enää alle 10km päässä.
Tauolle saavuttiin hölkällä keskinopeuden ollessa noin 14,5 km/h tietämillä. Huolto oli vastaanottamassa ja tästä jatkettiin tutulla peruskaavalla - varusteet pois, loimi päälle ja sykekahvaa kylkeen. Syke oli heti 64 tietämillä, mutta tapojeni mukaan varmistelin vielä että sain vitosella alkavan lukeman ruutuun ennen kuin uskalsin ilmoittautua tarkkiin. Sykekahva myös piippaili jälleen oudosti, enkä tiennyt toimiko se kunnolla, joten varmistelin senkin takia. Tarkastuksessa syke 60, kapillaareista 1.5, liike ja muut kohdat A! Lähtölupa seuraavalle osuudelle saatiin, joten hymyssä suin saatiin lähteä huoltoalueelle valmistautumaan seuraavalle osuudelle.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
2. lenkki
30 minuutin tauko kului jälleen nopeasti ja hetken päästä sainkin jo kavuta uudestaan ratsaille. Alpolle juoma ja ruoka olivat maittaneet tauolla hyvin, joten sen puolesta saatiin lähteä hyvillä mielin seuraavalle osuudelle, joka oli pituudeltaan 31km. Lähdettiin yhtä aikaa Kirsin ja Wiirun kanssa, sillä lähtöajoissa meillä oli vain muutama sekunti eroa. Matkanteko tuntui helpolta ja Alpo hyvältä. Alpo kulki kärjessä mielellään ja mukisematta. Välillä tietenkin piti jotain kytätä, mutta pääosin herra eteni hyvin. Vaihdeltiin aina välillä vetohevosia ja välillä kuljettiin pienemmillä teillä vierekkäinkin. Molemmat hevoset taittoivat kilometrejä samanlainen kestohymy naamallaan koko ajan, vaikuttivat siis melko tyytyväisiltä. Huollettiin reitin varrella muistaakseni viitisen kertaa. Alpo joi lenkin aikana jälleen hyvin, mikä oli kyllä iloinen yllätys. Kilometrit kuluivat nopeasti siinä Kirsin kanssa jutellessa ja kohta oltiinkin taas tulossa tauolle.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Taukolinjalla huolto oli jälleen vastassa. Olimme ratsastaneet edellisen lenkin hieman alle 14km/h, joten vauhdinjako oli ollut ihan sopivaa. Taukolinjan jälkeen taas varusteita pois ja sykekahva kylkeen. Ensimmäinen piippailevan sykekahvan antama lukema oli 48 ja seuraava hieman päälle 50, joten tarkastukseen ilmoittauduttiin aika nopeasti. Tarkastuksessa syke 56 kuivuminen 1, liike A, kuten kaikki loputkin kohdat. Lähtölupa saatiin ja poistuttiin tarkastusalueelta tyytyväisenä tankkaamaan sekä hevosta että ratsastajaa seuraavaa looppia varten.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
3. lenkki
Tällä kertaa tauko oli 40 minuuttia, mutta se kului silti yhtä nopeasti kuin edellinenkin. Tauolla oltiin Alpon kanssa kummatkin tankattu ahkerasti ja hyvävointisina lähdettiin seuraavalle osuudelle, joka oli 28 km. Nyt oli hieman alkanut tuulla, joten laitettiin Alpolle vielä ratsastusloimi päälle. Meillä oli jälleen Kirsin ja Wiirun kanssa lähtöajoissa eroa vain muutamia sekunteja, mutta lähtöluvan saatuani lähdin rauhallisessa pikkuhölkässä liikkeelle. Lähtölinjan jälkeen reitti kulki kilpailupaikkana toimivan Kutuvenain "monitoimikeskuksen" pihan läpi. Kansallispuiston ympäröivässä monitoimikeskuksessa on siis leirintäalueen ja ratsastuskoulun lisäksi mahdollista järjestää juhlia ja muita tapahtumia. Paikan koko tarkoitus ei kuitenkaan itselleni ihan selvinnyt, mutta upeat puitteet kilpailulla kuitenkin oli! Joka tapauksessa siinä välissä kun olimme olleet edellisellä lenkillä, oli paikan pihamaalle ilmestyneet jonkin sortin maalaismarkkinat ja sekös Alpoa ihmetytti! Herra jäi hämmästyneenä toljottamaan telttoja, ilmapalloja ja esiintymislavalla tanssahtelevia ihmisiä ja suostui liikahtamaan eteenpäin vasta, kun yksi CEI1*80 km:ssä kilpaillut rohkeampi virolaisratsukko pyyhälsi ohitsemme. Matka jatkui ja hetken päästä tulivat myös Kirsi ja Wiiru ja matka sai jälleen jatkua yhdessä.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Ensimmäinen 10- 15 km sujui kepeästi eivätkä takana olleet kilometrit tuntuneet painavan vielä omissa eikä hevosten jaloissa. Vasta, kun GPS-kello näytti meidän ylittäneen 80 km omat jalat alkoivat muistuttaa itsestään ja jo taitetuista kilometreistä. Hevosissa matka ei tuntunut vielä painavan, mutta usein oma alkava väsymys tuppaa tarttumaan hevoseen ja se vähän mietitytti. Hetken päästä saavutettiin kuitenkin yksi junioreiden 120km luokassa kilpaillut virolaisratsukko. Tästä niin hevoset kuin me ratsastajatkin saimme hieman lisäpuhtia ja loppulenkki kuljettiinkin kolmen ratsukon porukassa. Huollettiin lenkin aikana kolmisen kertaa ja Alpo joi jälleen hyvin.
 |
| Tehokasta huoltamista! Kuva: Mika Kannonlahti |
Tauolle saavuttiin keskinopeuden ollessa 13,5 km/h tietämillä. Saavuttiin tauolle tuttuun tapaan hölkällä ja himmattiin käyntiin vasta ihan taukolinjan tuntumassa, jossa hyppäsin pois selästä ja talutin Alpon taukolinjan yli. Alpo palautui nopeasti ja reilun minuutin jälkeen ilmottauduttiin tarkkiin. Eläinlääkärin edessä syke 60, kapillaarit 2, ihon kimmoisuus 1.5, liike A, kuten loputkin kohdat. Jatkolupa saatiin tässä kohtaa, mutta ennen viimeiselle osuudelle lähtöä oli tiedossa vielä kaikille ratsukoille pakollinen recheck 15 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa. Suunnattiin huoltoalueelle valmistautumaan recheckiä ja seuraavaa osuutta varten.
Tauko oli tällä kertaa 50 minuuttia pitkä. Alpo sai ensin syödä taukomössönsä, juoda ja mupeltaa hetken heinää, jonka jälkeen isä lähti taluttelemaan Alpoa ympäri huoltoaluetta. Toki muillakin tauoilla oltiin Alpoa kävelytetty aina välillä, mutta nyt huomattavasti enemmän. Alpo sai nappailla vihreää kävelyn ohessa ja muutenkin ruokaa ja juomaa tarjottiin aina, kun hevonen ohitti huoltopaikkamme. 10 minuuttia ennen rechekkiin menoa, tartuin itse Alpon ohjaksiin ja taluttelin ja juoksuttelin Alpoa muutamaan otteeseen. Hetken päästä mentiinkin sitten jo rechekkiin, jonne tällä kertaa piti mennä ilman satulaa. Rechekissä vastassa oli iloinen vanhempi mieseläinlääkäri, joka huvittuneena katsoi liilaan kaulafleeceen sonnustautunutta Alpoa. "He's a baby!" tokaisi eläinlääkäri huvittuneena. Ei tainnut muilla paikallaolijoilla olla vaaleanliiloja kaulaloimia :D Tarkastuksessa syke 48, kuivuminen 1, liike ja muut edelleen A. Koko tarkastuksen ajan eläinlääkäri jutteli Alpolle mukavia ja lähtöluvan Alpo sai viimeiselle loopille vielä jopa pusun kera! Tästä huvittuneena suunnattiin varustamaan Alpoa kohti viimeistä 21 km lenkkiä.
4. lenkki
Neljännelle osuudelle lähteminen ei käynytkään ihan niin helposti. Alpo kyttäsi jälleen lähtölinjan jälkeen ollutta markkina-aluetta ja löi jarrut pohjaan. Hetken päästä perässä tullut Wiiru otti Alposta mallia ja teki saman homman. Katsoin parhaaksi tulla selästä alas ja taluttaa hetken matkaa, jonka jälkeen kiipesin takaisin selkään ja matka sai pienen säätämisen jälkeen jatkua. Alpo tuntui edelleen varsin virkeältä ja porhalsi edellä reipasta vauhtia. Hetken päästä meidät saavutti myös sama virolaisratsukko, jonka kanssa olimme kulkeneet yhtämatkaa edellisen lenkin viimeiset kilometrit, ja matka sai jälleen jatkua kolmen kimpassa.
Edellisen tauon rechek-juoksutukset ja tankkaus olivat tehneet tehtävänsä eivätkä omat jalat enää tuntuneetkaan yhtä väsyneiltä, kun edelliselle tauolle tultaessa. Alpo tuntui myös jaksavan edelleen hyvin ja kulki mielellään edellä menevän virolaisratsukon peesissä. Kuljettiin yhtämatkaa varmaan noin 10 km ajan, jonka jälkeen meillä oli huolto. Meidän jäädessä huoltamaan hevosia virolaisratsukko jatkoi matkaansa ja katosi näköpiiristä.
Huollosta jatkettiin Kirsin kanssa matkaa kahdestaan. Vauhti ehkä hieman hidastui, mutta ihan hyvää vauhtia edettiin kuitenkin. Huollettiin koko lenkin aikana yhteensä kolmesti ja Alpo joi jälleen hyvin. Maali lähestyi kilometri kilometriltä ja jännitys alkoi tiivistyä. Alpo tuntui edelleen hyvältä, mutta vauhti oli hieman hidastunut, liekö pieni kyllästyminen tullut, mutta hienosti hevonen silti jaksoi edetä! Loppuhuipennukseksi ratsastettiin Kirsin kanssa vielä yhdestä risteyksestä ohi ja mentiin noin 1km verran harhaan. Huomattiin vaan, että maisemat näyttävät hieman oudoilta ja käännyttiin sitten aika nopeasti takaisin. Huvittavinta tässähän oli se, että jokaisella lenkillä viimeiset kilometrit kulkivat samaista reittiä pitkin, joten tästä oltiin menty jo muutamaan otteeseen - luulisi, että olisi myös reittikin tullut jo tässä ajassa tutuksi! Onneksi suht nopeasti löydettiin oikealle reitille ja matka sai jatkua.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
 |
| Iloinen huolto ratsukoita maalissa odottamassa Kuva: Mika Kannonlahti |
 |
| Maalissa! Kuva: Kai Torp |
Maaliin saavuttiin hölkäten peräkanaa. Huolto oli vastassa ja samantien alettiin kiskomaan satulaa pois ja pukemaan loimea päälle. Isä otti Alpon haltuunsa, jonka jälkeen minä suuntasin satulan kera vielä pakolliseen loppupunnitukseen, joka tuli suorittaa samantien. Paino oli edelleen vähimmäisrajan yläpuolella, joten voitiin siirtyä huoletta valmistautumaan lopputarkastukseen. Alpon syke oli ensimmäisellä mittauksella hieman päälle 64, mutta lähti laskuun. Kasteltiin ja kävelytettiin vähän. Syke pamppaili välillä sallituissa lukemissa, mutta kävelytyksen jälkeen oli aina hieman yläkanttiin. Odoteltiin ja varmisteltiin. Palauteltiin yhteensä seitsemän minuuttia, jonka jälkeen uskaltauduin ilmoittautumaan lopputarkastukseen.
 |
| Kuva: Kai Torp |
 |
| Kuva: Kai Torp |
Lopputarkissa syke 60, joten sen suhteen oltiin jo selvillä vesillä. Kuivumisesta tuli B. Sitten vielä liike, jota arvioimaan tulivat perinteiseen tapaan kaikki eläinlääkärit. Alpo lähti laiskasti liikkeelle, mutta ravin nostettuaan ravasi ihan hyvin, mutta kankeammin kuin aikaisemmin. Odoteltiin tuomiota eläinlääkärin vielä tarkastaessa Alpoa. Hetken päästä meille tultiin ilmoittamaan, että olimme päässeet läpi tarkastuksesta - mahtavaa, hienoakin hienompi Alpo!! Liikkeistä tuli B, mutta se on ymmärrettävää tuollaisen matkan jälkeen ja jälkikäteen ajateltuna sorruimme ehkä liikaa kastelemaan ja seisottamaan Alpoa kävelemisen sijaan ennen tarkastukseen menoa. Joka tapauksessa tarkastuksesta saatiin poistua hymyssä suin - oltiin juuri läpäisty 120 km matka! Ajatus tuntui niin uskomattomalta ja hienolta! Myös Kirsi ja Wiiru läpäisivät tarkastuksen kirkkaasti ja luokan voittajaksihan oli jo aikaisemmin julistettu ensimmäisenä maalilinjan ylittänyt suomalaisratsukko Tanja ja Antsa - tämä luokka meni kyllä suomalaisten osalta paremmin kuin hyvin!
 |
| Kuva: Kai Torp |
 |
| Kuva: Kai Torp |
 |
Tarkastuksen jälkeen oli aika lähettää kotiin iloisia kuvaterveisiä - tulos tuli keskinopeudella 13.55 km/h ja kaupan päälle kolmas sija! Kuva: Mika Kannonlahti
|
 |
| Kiitos Nina valmennuksesta ja tuesta - ilman sinua ei oltaisi tässä! Kuva: Mika Kannonlahti |
Tarkastuksen jälkeen Alpo sai kylmät jalkoihinsa, loimea päälle ja evästä eteen. Alettiin pikkuhiljaa purkamaan leiriä ja siirtymään kohti tallia. Sillä välin, kun äiti siivosi Alpon karsinaa ja isä järjesteli tavaroita autoon, kävelyttelin Alpoa ympäri kisakeskusta. Alpo sai välillä nappailla ruohoa ja minä puolestani selostin puhelimessa Hillalle tarkasti koko kisapäivän kulun. Kun Alpon karsina oli valmis, laitettiin vielä kylmäsavet Alpolle jalkoihin, jonka jälkeen herra pääsikin jo karsinaansa syömään ja lepäilemään. Itse lähdettiin vielä siistiytymään iltajuhlaa varten, jonne jo suurinosa suomalaisista olikin mennyt. Iltajuhlassa oli hyvää ruokaa ja mukava tunnelma. Aika pian syömisen jälkeen lähdettiin kuitenkin vielä sanomaan Alpolle hyvätyöt ja sen jälkeen kiiruhdettiinkin jo nukkumaan.
Sunnuntai 18.9.
Sunnuntaina herätys oli jälleen aikaisin, sillä yhdeksältä alkoivat luokkien paraskuntoisimman valinnat, jonne myös Alpo oli saanut kutsun. Aamulla edessä oli siis hevosen puunaamista ja supsuttamista. Alpo vaikutti hyvävointiselta ja suht vetreältä. Vähän jaloissa oli nestettä, mutta ei mitään normaalista kilpailupäivän jälkeisestä aamusta poikkeavaa ollut havaittavissa.
 |
| Alpo paraskuntoisimman valinnassa |
Yhdeksältä alkoivat paraskuntoisimman valinnat, jotka eläinlääkärit suorittivat jokaisesta luokasta. Luokat arvosteltiin yksi kerrallaan - ensin aloittivat junioreiden 1*80km luokka, ja viimeisenä oli meidän luokkamme. Paraskuntoisimman valintaan ei ole kutsusta huolimatta pakko tuoda hevosta, eikä meidänkään luokasta kaikki hevoset olleet paikalla. Eläinlääkäreiden edessä hevosesta arvioidaan samat asiat kuin muissakin tarkastuksissa, vain liike tuli esittää pertinteisen edes-takas juoksemisen lisäksi myös kahdeksikolla. Alpo suoriutui tarkastuksesta oikein hyvin, mutta tällä kertaa paraskuntoisimman titteli meni ansaitusti luokkavoittajalle eli Tanjan Antsalle - onnittelut koko tiimille!
Alpon vuoron jälkeen suunnattiinkin samantien takaisin tallille, jonka pihassa jo Alpon kyyti odottelikin. Alpo tuli jälleen hienosti kertaheitolla rekkaan ja jäi sinne tyytyväisenä kavereiden viereen. Siitä sitten aika pian lähdettiinkin ajelemaan kohti Tallinnaa. Palkintojenjakoa ei ehditty jäädä odottelemaan, sillä ajomatka oli pitkä ja lauttamme lähtisi Tallinnasta jo 19.30. Muut paikalle jääneet suomalaiset olivat kuitenkin onneksi luvanneet ottaa meidän jo lähteneiden suomalaisten palkinnot talteen!
Paluumatka Kurtuvenaista Tallinnaan tuntui kuluvan puolet nopeammin kuin menomatka - olihan näin päivänvalossa ajellessa toki enemmän katseltavaakin. Lisäjännitystä matkaan toivat toki jo menomatkalla hyvin tutuksi tulleet rekkojen ja muiden paikallisten ohitukset. Enpä tiennytkään, että isoa talopakettia perässään vetävä rekka voi ohitella muita kuin kuusi kertaa pienempi henkilöauto ikään - aika hurjaa katsottavaa...
 |
| Kotimatkalla |
Tallinnasta lautta Helsinkiin lähti 19.30. Perillä Helsingissä olimme siis 21.30 ja lähdimme siitä sitten ajelemaan kohti Urjalaa. Urjalassa Alpo sai hetken jaloitella, jonka jälkeen lastattiin herra vielä oman kopin perään ja lähdettiin ajelemaan kotiin. Alpo käveli koppiin jälleen hienosti ja matkusti kotimatkan hyvin. Kotona oltiin puoli kolmen aikoihin. Kävelytin Alpoa hetken pihalla, jonka jälkeen herra sai liittyä Oonan ja Napin seuraan talliin omaan karsinaansa. Oona tervehti Alpoa iloisesti höristen, mutta Alpolla oli kiire syömään ja juomaan. Jätettiin tyytyväisen oloinen porukka talliin ja paineltiin itse nukkumaan. Hilla kävi päästämässä hevoset jo kuudelta ulos ja Alpo vaikutti edelleen hyvävointiselta - ruoka ja juoma oli maittanut karsinassa vietettyjen tuntien aikana hyvin ja niin näytti maittavan vielä aamullakin. Nyt kuivien syyskelien johdosta hevoset ovatkin saaneet viettää päivät vielä laitumella, sillä siellä kuitenkin liikkuvat enemmän kuin hiekkatarhassa kököttäen. Toki laidunruoho on tällä hetkellä köyhää ja olematonta, joten heinää ovat saaneet sinne vielä lisäksi.
Kaiken kaikkiaan koko Liettuan reissu sujui hyvin, ei pelkästään meidän osaltamme vaan kotiintuomisina oli mitä hienompia suomalaissuorituksia - kaksi luokkavoittoa, kaksi kolmossijaa ja yksi nelossija! Erityisen hienoa reissussa oli jälleen se yhdessä tekemisen meininki - kaikki auttoivat ja tsemppasivat toinen toisiaan. Erityiskiitos Kirsille ja Kirsin huoltajille Elinalle, Lauralle ja Mikalle - oli hienoa tehdä yhteistyötä kanssanne. Pelkästään jo Alpon ja Wiirun hienot tulokset kertovat siitä, miten hienosti huollot pelasivat ja ratsastettava matka tuntui puolet lyhyemmältä, kun sen ratsasti hyvässä seurassa!
Haluan myös näin bloginkin puolella kiittää mun Liettuan reissun huoltoani eli äitiä ja isää. Kiitos siitä, että teitte tästä reissusta edes ylipäätään mahdollisen ja kiitos loistavasta huollosta - todistitte, että huolto voi olla loistava, vaikka sen jäsenet ei välttämättä tiedäkkään, miten päin esimerkiksi niiden kuolaimien kuuluikaan olla... ;) ♥
- Roosa
