Oona treenaa yksin! *jes!!*

*) Oonan oma kommentti

Oonalle mieluinen treeni oli luvassa viime lauantaina, kun kisan jälkeistä palauttelulomaa pitävä Alpo jäi kerrankin kotiin, eikä ollut puuskuttamassa arvon Rimadonnan perään. Palvelukin pelasi, ja tallityttö oli jo mitei satuloinut treeniratsunkin ratsastajalle valmiiksi. Kaikki oli valmiina, ei muuta kuin ratsaille! Toki pääsi sisko toista leikillään ojentamaankin, kun toinen oli hanskojen, kypärän ja auronkolasien hakemisen lomassa unohtanut ottaa shapsit esiin! 

Alkuhölkkäilyä keväisessä säässä

Sää oli yllättävän tuulinen, mutta sekös ei Oonaa tällä kertaa haitannut yhtään! Oona meinaan tiesi heti, mistä oli kysymys kun punainen huoltoauto lähti mukaan lenkille: Nyt tehdään töitä ja katsellaan niitä mörköjä sitten joskus paremmalla ajalla Roosan kanssa ihan kahdestaan...

Korvat tötteröllä Rinsessa paineli kohti kameraa. Ja ilme sen kuin kirkastui, kun alkulenkin jälkeen päästiin radalle. Rata oli jo ihan kesäkunnossa, niin kuin oikeastaan kaikki tiet täälläpäin muutamaa metsäpätkää lukuunottamatta. 

Ja vihdoin oli vuorossa se treeni, jota Oona oli kaivannut! Nimittäin Oonan laukkatreeni! Se pitää toteuttaa aina yksi koska muuten Alpo sekoaa ja muuttuu kenguruksi Oonan vauhti laukassa on ihan omaa luokkaansa Alpon tasavauhtisiin laukkatreeneihin verrattuna. Oonan laukkatreeni toteutettiin siten, että muuten ravattiin, mutta suoralla sai laukata. Lisäksi mentiin yhtä monta kierrosta kumpaankin suuntaan, jotta molempia laukkoja tuli määrällisesti yhtä paljon. 

Oona ei meinannut uskoa korviaan, kun Roosa antoi luvan laukata suoralla!

Oonan laukka pysyi yllättävän rauhallisena ja tasavauhtisena, joten treeni muistutti enemmän sitä mitä pitikin laukkavetojen sijaan. Hyvä niin, sillä tykinsuusta tykittävä treenimuoto ei ole lähellä sydäntäni. 

Lisäksi Oona oli koko lenkin ajan oikein kuvauksellinen ja ehkä hienoimmat laukkakuvat tammasta tuli ikuistettua muistikortille. Sykkeitä emme tällä kertaa saaneet mitattua koska emme jaksaneet kuunnella stetoskoopilla sykemittarien molemmat kellot olivat patterinvaihdossa. Toki ilmoitus noutovalmiudesta oli jo tullut aikaa sitten, muttei kukaan ollut muistanut niitä vielä hakea. 

Yhteiskuvan ottaminen oli hieman hankalaa, koska Siru ei paljon paikallaan pysynyt.

Kuten kuvasta näkyy, myös Siru oli mukana. Koirassa oli virtaa kuin pienessä kylässä ja tarkkana sai olla, ettei se painellut suoralla laukkaavan Oonan perään... Ei sillä, varmaan olisi muutaman kierroksen kiertäminen hevosenperässä tehnyt koiralle terää. Itseasiassa loppuverryttelyjen aikaan huomasin Sirun kadonneen ja siellä se meni parin sadan metrin päässä kuuliaisesti rataa pitkin Roosan ja Oonan perässä. Koira ihan hämmästyi kun pitikin tulla takaisin. 

Myöhemmin samana päivänä myös Napilla oli aktiivista toimintaa. Kentän sulettua innostuimme ohjasajamaan ponia, joka toimii tässä kyllä todella kivasti. Jotenkin vaan tämä harrastusmuoto aina jää, ja muistuu mieleen kentän sulaessa "hei, siellähän voisi nyt ohjasajaa". Ihan kuin se ei sitten enää myöhemmin kesällä / keväällä onnistuisi...

Pienet pohkeenväistöt

Napille piti tietysti laittaa jalkohin pienet pintelit ihan vain siksi, että ne ovat niin söpöt! Siis pintelit. Toki poni myös. Jos jotain tämä poni osaa, niin väistöt. Ei tarvitse ohjastajan paljon pyytää, kun toinen kulkee ristiaskelia hyvässä linjassa vaikka koko kentän halki. Ja kumpaan suuntaan tahansa. Tämä joskus yhdessä Roosan kanssa Napille opetettiin Roosan vielä Napilla vuosia sitten ratsastaessa, ja temppu taisi jo silloin olla mieluinen, koska niin mielellään joko ratsastajan tai ohjastajan kanssa askeliaan venyttelee. 

"Kattokaas tätä! Minä olen notkea!"

 ... ja samaan tahtiin vielä ohjastajan kanssa

Siinä sitten pohdittiin, että jos nyt ohjasajoa innostuisi jatkamaan pitkin kevättä / kesää, niin voisihan sitä koittaa seuraavana vaikka väistättää ravissa?! Vai onko se jo liian haastavaa Napin aivosoluille ;)

Ohjastaja pysyy hyvin perässä reippaasti kävellen, vaikka toinen ravaakin. Pienen ohjastettavan etuja!

Siru oli tietysti vahdissa. Tässä kohtaa kyllä hihnassa, koska Nappi vaatii Sirun mielestä aina pamentamista...

Loppuun vielä pieni väistönäytös. Nappi on paras!!

- Hilla

Kauden avaus Vesilahdella!

Matkaratsastuskilpailut 12.3.2016, Vesilahti

  taso 3, 84km nopeusluokka, miniminopeus 10 km/h

Järjestäjä: SuMaRa

Herätyskello soitti hieman neljän jälkeen ja niin oli aika kammeta ylös sängystä. Edessä olisi tärkeä ja jännittävä päivä - suuntana Vesilahti, Alpon ja minun ensimmäinen startti 3-tasolla ja tähtäimessä viimeisen FEI-kvaalin metsästys.

Matkaan lähdimme kotipihasta noin puoli kuudelta ja perillä määränpäässä olimme hieman seitsemän jälkeen. Purettiin Alpo ulos kopista ja herra sai ihmetellä vielä hieman autiota kisakeskusta. Aika rauhallisella mielellä tuntui herra muutenkin olevan matkassa, mitä nyt kopissa oli vähän hionnut, kuten tavallista. Kävelyttelin Alpoa pitkin avaraa huoltoaluetta samalla, kun muu tiimi pystytti meille omaa huoltopaikkaa. Hetken päästä kävin ilmoittautumassa ja samalla kuunneltiin reittiselostus. Reittimme tuntui aika yksinkertaiselta - yksi 28 km lenkki joka kierrettäisiin kolme kertaa. Osuuksien välissä olisi 40 ja 30 minuutin taot.

Reittiselostuksen jälkeen käytettiin Alpo eläinlääkärin tarkastuksessa, jossa syke 36 ja kaikki muutenkin ok. Tämän jälkeen lähdettiin laittamaan Alpoa kuntoon ja hetken päästä saikin jo kavuta herran selkään ja lähteä lämmittelemään. Nyt Alpo tuntui tiedostavan jo, että kohta mennään ja vaikuttikin aika innokkaalta. Onneksi oltiin hyvissä ajoin lämmittelemässä, niin herra ehti vähän jo rauhottua ennen starttia.

Luokka starttasi tasan kello 9.00 kuuden ratsukon voimin. Kaikki hevoset tuntuivat olevan intoa täynnä ja matkaan lähdettiin reippaasti. Alpokin tuntui taas hieman kuumenevan ja olisi mielellään painanut muiden perään, mutta onneksi edellämme kulkeva Alpon "isoveli" Hapsu näytti "pikkuveljelle" mallia esittäen, kuinka ne ensimmäiset kilometrit tulee oikeasti kulkea. Jättäydyttiin siinä sitten velipoikien kanssa vähän porukasta ja taivallettiin yhdessä tasaiseen tahtiin mittarin näyttäessä 15-16 km/h. Ensimmäinen huolto pidettiin 10 km kohdalla. Meistä kumpikaan ei juomaa huolinut, joten matka sai jatkua yhdessä velipojan kanssa. Velipoikien askeleet sopivat hyvin yksiin ja välillä saattoi huomata herrojen ravaavan jopa melkein samaan tahtiin! Noin 20 km kohdalla pidettiin toinen huolto, jossa Alpo lähinnä vain dippaili nenäänsä vesiämpäriin. Saatiin myös muu porukka tässä vaiheessa kiinni ja matkaa jatkettiin taas koko porukalla.

Velipojjaat

Taolle saavuttiin hölkällä keskinopeuden näyttäessä 15 km/h pintaan. Hevoselta varusteet pois ja sykekahva kylkeen. Alpon syke oli tässä kohtaa 62 tietämillä ja varmisteltiin vielä hetki ennen kuin ilmoittauduttiin tarkastukseen. Tarkastuksessa Alpon syke 56 ja jatkolupa saatiin. Sitten suunnattiin taolle, jossa evästä sekä hevoselle että ratsastajalle.

Toiselle lenkille lähdettiin Alpon kanssa 40 minuutin taon jälkeen ensimmäisenä. Lähdettiin rauhakseltaan hölkällä matkaan ja hetken päästä tulivat muutkin matkakaverit, ja matka jatkui  taas yhdessä. Ensimmäinen huolto pidettiin taas tutussa 10 km kohdassa. Alpo hörppäsi vähän juomaa ja sitten jatkettiin taas matkaa. Seuraava 10 km kuljettiin reippaasti niin ravaten kuin laukatenkin. Alpo tuntui hyvältä ja laukkasi mielellään molempia laukkoja - tämän suhteen Alpo onkin ottanut ison harppauksen eteenpäin, kun vielä vuosi sitten vasen laukka oli oikeaa paljon vahvempi. Seuraava huolto oli jälleen 20 km kohdalla ja nyt Alpo joikin kunnon kulauksia taikajuomaansa. Osuuden viimeinen 8 km ratsastettiin melko samaan tahtiin, kuitenkin hieman himmaillen taukolinjaa lähestyessä.

Taolle saavuttiin hölkällä oman mittarini näyttäessä keskinopeudeksi 13,5 km/h pintaan. Alpolle sykekahva kylkeen joka näytti jälleen hieman 60 päälle. Pieni odottelu ja sitten ilmottautumaan tarkkiin. Tarkastuksessa oli himean jonoa, kun lyhyemmät luokat olivat tulleet maaliin hieman ennen meitä ja hetki siinä saatiin odotella vuoroamme. Tuomari kävi kuitenkin tässä välissä ottamassa sykkeen, joka näytti 56. Myös eläinlääkärintarkastuksessa kaikki ok ja jatkolupa saatiin. Tässä kohtaa minulta tuntui itseltäni bensa loppuvan kesken ja vietinkin lähes koko lopputauon autossa itseäni tankaten. Olen kisapäivien aikana aika huono syömään (jännitän) ja tänään taisi syömättömyys hieman kostautua. Tässä on vielä parantamisen varaa, mutta eiköhän se tästä taas, kunhan saa kisarutiinia alle! Hilla ja muu tiimi lupasivat hoitaa Alpon tankkauksen ja kuntoon laiton ja ison maailman tyyliin sainkin tauon lopuksi itse vain kavuta valmiin hevosen kyytiin - kätevää! Tauon aikana sain tankattua energiavarostoja taas melko hyvin ja matkanteko tuntui taas mukavalta.

Sykkeen mittaus

Taolta lähdettiin jälleen ensimmäisenä rauhakseltaan hölkällä. Alpolla tuntui virtaa riittävän vielä viimeisellekin etapille ja polleana ravasikin yksikseen ensimmäiset 2 km 15-16 km/h pintaan. Vasta, kun muu porukka oli kuuloetäisyydellä alkoi Alpo himmailemaan ja odottelemaan kilpakumppaneita. Hetken päästä oltiinkin koko porukka taas koossa. Viimeinen lenkki toimittiin aika samalla kaavalla - huollot pidettiin n. 10 ja 20 km kohdalla. Molemmissa huolloissa Alpo malttoi juoda todella hyvin, varmaan parhaiten ikinä tahanastisista kisoista! Viimeisen huollon jälkeen viimeisellä 8 km:llä porukka alkoi pikkuhiljaa jakantuua ja ilmassa oli selkeää kilpailun tuntua. Kun muut ottivat ritolat ja lähtivät kisaamaan luokan voittajan tittelistä, katsoimme minä ja Elina parhaaksi jättäytyä maalilaukkakisasta pois ja jatkaa maaliin hieman rauhallisemmin hyväksyttyä tulosta hakien. Maalisuoralla olikin ollut ihan kunnon laukkakisa, mutta maalilinjan ensimmäisenä selkeällä kaulalla ylitti Alpon velipoika Hapsu! Noin 3 minuuttia Hapsun ja muiden jälkeen minä ja Elina saavuimme Alpon ja Henkan kanssa (Hillan sanojen mukaan "käsijarru pohjassa" ;D ) maaliin. Vielä maalisuoralla Alpolla tuntui virtaa piisaavan ja ihan reippaassa ravissa maalilinja ylitettiinkin. Olisihan sen maalilaukankin voinut ihan huvin vuoksi ottaa, mutta tapojeni mukaisesti haluan aina ottaa varman päälle.

Tauolta lähdössä

Voittajana maaliin! - Taistelu 2. sijasta!

Maalisuoralla!

Maalilinjan ylityksen jälkeen suuntasimme kohti huoltoaluetta, jossa tiimi olikin jo vastassa. Varusteet pois, takkia niskaan ja sykekahva kylkeen. Syke tässä kohtaa hieman päälle 70, joten vielä odoteltiin hetki. Rauhakseltaan mitattiin sykettä, joka pomppi edelleen hieman 64 yläpuolella. Hetken päästä Alpo kuitenkin sonti ison läjän ja tämän jälkeen syke lähti laskuun. Hetki vielä varmisteltiin ja sitten suunnattiin eläinlääkärin eteen. Jännittyneenä siinä odoteltiin, kun eläinlääkäri mittasi sykettä. Toki oltiin siinä sykkeen kanssa hyvin varmisteltu, ettei yli pitäisi mennä, mutta on se silti aina vähän jännä paikka. Lopulta sykkeeksi ilmoitettiin 48. Lopuksi vielä muut tarkastettavat osa-alueet ja viimeisenä liikkeet. Alpo lähti hieman laiskasti liikkeelle, mutta takaisin päin juoksi reippaammin. Liikkeistä A ja sitten voitiinkin jo iloita - hyväksytty tulos ja sitä kautta tarvittava kvaali saavutettu! Hieno Alpo! Myös muut ratsukot läpäisivät tarkastuksen, joten monessa leirissä saatiin tänään iloita onnistuneista suorituksista!

Alpo: " Tää alkaa Roosa kuule olee jo vähän noloo..."

Palkintojenjako pidettiin hetken päästä. Voittajaksi julistettiin Alpon velipoika Hapsu, onnea koko tiimille! Alpon kanssa keskinopeutemme oli loppupeleissä 14,4 km/h ja sijoitus 5/6. Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja Alpo näytti taas olevansa oikean lajin parissa! Palautuminen oli nopeaa, matkanteko mieluista ja ruoka ja juoma maittoivat hyvin läpi koko kisan (toisin kuin ratsastajalle hehheh... ;) ).Nyt on sitten FEI-kvaalit (ja bonuksena SM-kvaali) kasassa ja katseet voi suunnata kohti huhtikuun loppua, jolloin toivottavasti päästäisiin starttaamaan ensimmäinen kv- startti Virossa!

-Roosa

Minkälainen on hyvä matkaratsastusistunta?

Silloin tällöin on hyvä istua alas ja pohtia omia kehityskohteitaan. Valmennusta suunnitellessa helposti omat heikkoudet unohtuvat ja niihin tulee panostettua kunnolla vain silloin, kun on jonkun toisen valvovan silmän alla. Vaikka omalla tahdonvoimallakin toisinaan painii, sitä antaa paljon helpommin itselleen myönnytyksiä ja asia, joka tuntuu vaikeimmalta, jää usein vähän vähemmälle harjoittelulle, mitä se todellisuudessa vaatisi. 

Jokaisessa ratsastuslajissa ratsastajan istunnalla on suuri merkitys hevosen suoritukselle. Hyvällä istunnalla ratsastaja helpottaa hevosen suoritumista, kun hevosta häiritsee mahdollisimman vähän. Matkaratsastusistunnalla haetaan juurikin tätä. Kun matkat ovat pitkiä, on äärimmäisen tärkeää, että hevonen rasittuu tasapuolisesti. Keventämällä helposti toinen puoli saa enemmän huomioita kuin toinen, sillä monella hevosella ratsastajan on helpompi keventää toiselle puolelle. Istunta ei ole helppo, vaatii ratsastajalta harjoittelua, hyvää lihaskuntoa ja kehonhallintaa. Kuvia katsellessa huomaa hyvin, missä on kehitytty ja missä pitää vielä vähäsen petrata. 

23.3.2013

Oman istuntani heikot kohdat ovat alusta alkaen olleet etukeno ja vinous. Tässä kolme vuotta sitten otetussa kuvassa matkaratsastusistunnasta ei oikeastaan voida edes puhua, vaan ennemminkin perinteisemmästä kevyestä istunnasta. Hauskaa näkyy olevan, ja kasvojen punoitusasteesta jo tiedän, että tässä kohtaa on vaan menty tyytyväisesti omalla mukavuusalueella. 

15.3.2015

Kahden vuoden harjoittelun tulos on tuottanut toivottuja muutoksia: istunta on pystympi, oma vinous tiedostettu ja siihen yritetty puuttua. Pidemmän päälle tämä tyyli on varmasti pidemmällä matkalla kummallekin miellyttävämpi, ja uskokaa tai älkää, oma selkä rasittuu pystymmässä istunnassa paljon vähemmän! Kun omat treenit joskus tulevaisuudessa pääsevät taas käyntiin, on nilkan liikerajoitusten tuomaa etukenoa vastaan vaan taisteltava määrätietoisesti. 

31.1.2015

Roosan istunta on aina ollut omaani parempi: suorempi ja pystympi. Vinouksia ei juurikaan ole. Ehkä ponien kanssa kentällä piipertely on tehnyt tehtävänsä. Näistä kuvista näkee hyvin sen, miten ratsukko on kehittynyt hienosti yhdessä. Tyyli on ollut ensimmäisissä kunnon laukkatreeneissä molemmilla vielä hakusessa, mutta yhteinen sävel on nyt löytynyt. 

28.2.2016

Harmonia on löytynyt. Kuvasta ihan näkee, miten nämä kaksi vaan sopivat yhteen. Meno on helppon ja mukavan näköistä. Varmasti myös satulalla on osuutta asiaan: onhan esimerkiksi koulusatulallakin mukavampi tehdä kuvioita kentällä kuin estesatulalla. Täytyy sanoa, että se vähä, mitä itse olen tätä satulaa ehtinyt kokeilla, on se luotu tukemaan matkaratsastajan istuntaa. 

28.2.2016

Lopuksi pitänee nyt sitten kadehtia vielä yhtä istuntaa, ja todettava, että aputreenarillamme näyttäisi olevan mitä mainioimmat lähtökohdat matkaratsastusistunnan harjoitteluun. Punaisia poskia on siis tiedossa, Nea! ;)

- Hilla

Pallopeliä

Jolly Ballin tarina...

Kun Nappi ja Oona kaksi vuotta sitten muuttivat omaan talliin, totesi isä, että mitäänhän ei nyt hevosilta puutu kun kaikki niiden roippeet omaan varustehuoneeseen sovitimme. Kuitenkin Puuilosta oli Herra Saiturin matkaan tarttunut hevosten leikkipallo, Jolly Ball. Tärkeänä isä-pappa sen hevosille kotiin toi, mutta pallo ei juuri huomiota osakseen saanut. 

Eräänä päivänä taloon saapui komea aavikonruhtinas ja isän hankkima pallo kaivettiin esiin varutehuoneen uumenistä. Näpsäkkä arabiruuna tuntui olevan lajitovereitaan aktiivisempi kaveri ja ajattelimme, että pallosta voisi olla tälle virkkuruunalle iloa. Toisin kävi. Alpo tuijotteli tarhasta mieluummin laitumelle haaveillen kesästä kuin tutkiskeli palloa. 

Pallo unohtui, mutta muistuttu olemassaolostaan aina silloin kun kentällä ratsastettiin. Oli se sitten missäpäin tarhaa tahansa, niin aina se oli tiellä. Niinpä pallo vietiin taas talliin. 

Näppärä Siru-koira puuhasteli kerran tallissa. Ihmiset puuhastelivat karsinoiden siivoamisen parissa ja kielsivät Sirua syömästä hevosen kakkaa sen minkä kerkesivät. Sirppupa päätti sitten puuhastella omiaan ja tutkiskella tallin muita antimia. Ja ha-haaa minkä löydön koira teki! Ja pallo sai kyytiä ensi kertaa tässä pihassa. 

Siru rakastui palloon ikihyviksi. Sen kannisteki sitä kahvasta ympäriinsä kuin Muumimamman käsilaukkua ikää ja  paini sen kanssa. Haikein mielin pallosta iltaisin luovuttiin ja innokkaasti taas aamuisin talliin suunnattiin sen luo! Siihen ei kyllästytty koskaan!

Kerran Sirulta oli kuitenkin pallo jäänyt takatarhaan, josta Urho-poika sen löysi. Urhon mielestä pallo muistutti vähintäänkin jättiläismeloonia ja pitihän sitä tietysti maistaa. Urho repi kumipäälysteiseen melooniin palloon suuren suuren reiän vain todetakseen, että tämä "melooni" oli ontto sisältä... Ennen kuin Urho ehti kasvattaa palloon muodostunutta kraateria yhtään suuremmaksi, ennätettiin se pelastaa jättiläiskoiran hampaista. Ikävä kyllä palloa ei oltu tehty malamuutinkestäväksi.

Vanha Jolly Ball ei ollut yhtä sitkeää tekoa, kuin Urhon paras kaveri Viko, joka ei anna malamuuttien turhaan hyppiä silmille! ;) 

Kuitenkin viime viikolla tämä Urho Desing -pallo oli jälleen löytänyt tiensä hevosaitaukseen. Ja mitä tapahtuikaan?! Alpo innostui leikkimään pallolla! Kukaan mistään kahvoista halua kiinni pitää vaan kunnon reiästä pallon kyljessä! Pallo onkin sittemmin ollut Alpolle varsin mieluinen peliväline, ja sekös Sirua harmittaa. Kun Alpolta silmä välttää, on Siru valppaana nappaamaan pallon itselleen ja "pelastamaan" sen Alpon kynsistä. Tiedä sitten kumman käsittelyssä pallonraasu mieluummin olisi...