Matkaratsastuskilpailut 28.1.2017,Vesilahti
taso 2.2, 56 km ihanneaikaratsastus, nopeus 10-16 km/h
Järjestäjä: SuMaRa
Aamu alkoi vähän ankeissa merkeissä, sillä ennen herätykellon soittoa heräsin siihen, että ulkona satoi. Jo edellisenä päivänä oli ilmiselvää, että jos kilpailureitit olisivat sijainneet meidän tallin lähettyvillä, olisi kilpailut ilman muuta peruuntuneet. Talvipohjat olivat jo tipotiessään ja tilalla liukkautta ja jäätä, kunnon kaljamo siis!
Viideltä kuitenkin ylös ja hevosille evästä. Kisapaikalta ei ollut kuulunut mitään, joten edelleen epäillen uskoimme, että siellä hyvät luvatut talvikelit odottelisivat meitä. Kuuden aikaan tiimi oli lähtökunnossa, hevonen koppiin ja menoksi!
Ajomatka sujui pimeissä tunnelmissa suolaveden lentäessä. Vasta aivan kisakeskuksen läheisyydessä maisema muuttui yllättävän talviseksi ja hämmästykseksemme saimme todeta, että luvatut talviolosuhteethan siellä vallitsivat! Saavuimme kisakeskukseen hyvissä ajoin. Alpo ulos ja talutukseen.
 |
| Aamuaskareet kisapaikalla |
Sillä välin kun isä ja Roosa pystyttivät huoltoaluetta ja taluttivat Alpoa, minä, Inari ja äiti suunnattiin ilmoittautumaan ja vauvansyöttö ja -hoito puuhiin. Kisakansliassa oli lämmintä ja siellä sujui vaipanvaihdot mukavasti. Koska kansliassa tapahtui koko ajan, oli Inarin kuitenkin vaikea keskittyä syömiseen...
Kävimme nopeasti reittiä läpi ja totesimme, että samaa lenkkiä kierrettäisiin, kuin viime vuonnakin. Silloinhan Roosa ja Alpo hankkivat viimeisen noviisikvaalinsa kiertämällä tutun 28 km lenkin kolmesti. Tällä kertaa kaksi lenkkiä riittäisi. Sovittiin huolloista keltaisen tiimin eli Kirsin ja Mikan kanssa.
Seuraavana olikin vuorossa alkutarkastus. Olimme sopineet, että hoitaisin itse alkutarkastuksen ja Roosa tauko- ja maalitarkastukset siltä varalta, että jalan kanssa tulisi ongelmia ja Inari kaipaisi äitiään. Minä ja isä suuntasimme tarkastukseen ja samaan aikaan kansallinen 84 km luokka spurttasi matkaan. Alpo pyörähti napakasti narussa mun ympäri ja oli ihan varma, että "Nyt sä Hilla sit mokasit koko homman kun myöhästyttiin startista".
 |
| "No tytöt, mitä te nyt vielä jahkaatte!" |
Alkutarkissa Alpo oli energisen oloinen. Muutama ylimääräinen askellus siinä tuli tehtyä vaan syke 38 ja A:ta kaikki muuta paitsi suoliäänistä B. Eläinlääkäri totesi Alpon olevan nyt hieman jännittynyt ja sen laskevan suoliääniä, joten syytä huoleen ei olisi.
Pikkuhiljaa aloimme laitella hevosta kuntoon. Inarin syöttö ja ratsaille! Ehdittiin kaikessa rauhassa verrytellä ennen starttia, ja klo 10 starttasimme matkaan! Äiti ja Inari jäivät kisakeskukseen, sillä Inari nukahti vaunuihin hetkeä ennen lähtöä. Isä ja Roosa siis reitille huoltamaan! Laskeskeltiin, että Roosan edellisestä huoltokeikasta olikin jo aikaa 2,5 vuotta!
 |
| Matkaan! |
Etenimme Kirsin ja Pepin johdolla tasaista vauhtia. Alpo lähti mukavan rauhallisesti, vaikka energiaa tuntuikin olevan. Muutamaan pidätteeseen vastasi pikku pukilla, mutta muita kommelluksia ei koko matkan aikana nähty. Ensimmäinen huolto oli 10 km kohdalla. Tässä
kohtaa koko oikeaa alaraajaa kärvisti ärsyttävä hermosärky pakarasta
varpaanpäihin. Kipu ei kuitenkaan ollut mikään lamaannuttava, joten
matka jatkui. Alpo nyrpisti nenäänsä ämpärille.
Olin pitkään arponut, ratsastaisinko toppahousuissa vai trikoissa. Päädyin topparatsareihin, vaan hikihän siinä tuli. Kympin kohdalla kylvin hiessä vaan ei auttanut kuin vähän raottaa takkia ja jatkaa matkaa. Viima kävi kuitenkin sen verran, että lohdutin itseäni lihasten pysyvän ainakin lämpiminä ja vammajalan välttyvän kylmän kangistumalta.
 |
| Kuva (c) Mika Kannonlahti |
Seuraava huolto oli noin 20 km kohdalla ja hiki jo suorastaan valui pitkin selkää. Hermosärky jalassa oli kadonnut ja vain varpaat tuntuivat puutuneilta. Sekös ei tahtia haitannut vaan matka jatkui tasaisella nopeudella tauolle. Ensimmäisen lenkin menimme aika tarkkaan 16 km/h. Tauolle saavuimme taluttaen ja totesin puutuneisuuden kaikkoavan saman tien tultuani alas ratsailta. Alpo käveli lunkisti tauolle, syke oli samantien valmis, ja isä ja Roosa menivät viemään sen tarkastukseen. Hyvä näin, koska minua hieman arvellutti juoksukykyni tässä kohtaa. Tarkastuksessa syke 44 ja kaikki A:ta. Inari nukkui yhä sikeästi vaunuissa, joten huolsin itseni ja Roosa Alpon.
 |
| Omin jaloin tauolle! |
 |
| Pikku-Nykerö nokosilla. Tottakai makuupussikin on liila! |
Tauko 30 min kului nopeasti ja pian jo kapusin uudestaan ratsaille. Lähdin vajaa minuutin ennen Kirsiä ja Peppiä. Alpo lähti reippaasti ravissa korvat tötteröllä. Olin varautunut kyttäysepisodiin, vaan ainoastaan keskellä tietä ollut kakkakasa aiheutti ylimääräisen sivuliikkeen. Jatkoimme tasaista ravia eteenpäin ja pian jo Kirsi ja Peppi saivat meidät kiinni. Jatkoimme makaa mukavasti rupatellen yhdessä.
 |
| Matkaan! Kuva (c) Mika Kannonlahti |
Huollot olivat samoissa kohdissa kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Ekalla huollolla aloin huomata itsessäni hikoulusta johtuvaa nestevajausta ja koitin hörppiä vähä reilummin juomaa. En siis tauolla kuitenkaan vähentänyt vaatteita (tuli kylmä) ja sain sitä nyt hieman katua. Yksi pusero vähemmän olisi voinut tehdä poikaa tässä kohtaa. Alpo kulki tyytyväisenä eteenpäin ja Pepin tasaisen ravin tahdissa pääasiassa laukkailimme lumisella metsätiellä. Siinä mennessä ajattelin, että on meillä kyllä ihan superihana hevonen!
Viimeisellä huollolla alkoi sitten itsellä olla hieman vaikeuksia. Oikea jalka alkoi pohkeesta krampata ja jalkaterä puutua. Koska mitään vaaraa siitä, ettenkö pysyisi kyydissä ei ollu, matka jatkui. Alpo tuntui tässä kohtaa vähän piristyvän ikään kuin tsempaten minua, että kohta oltaisiin maalissa. Viimeiset 6 km oli aika tuskallista. Pohje oli ajoittain kivi kova, mutta onneksi puutuneisuus teki sen mukavasti tunnottomaksi. Nilkan takaosassa tuntui vihlontaa. Liikkeessä oli huomattavasti helpompi olla, mutta muutama lopun alamäen kävely teki tuskaa. Ilma Kirsiä ja Peppiä olisin voinut jopa luovuttaa tässä kohtaa, vaan Alpon tasaisesti siinä peesaillessa päätin, että tämä katsotaan nyt loppuun.
 |
| Kuva (c) Mika Kannonlahti |
Maaliviivan lähestyessä Peppi ja Kirsi hidastivat käyntiin. Alpo kyttäsi lopussa olevia kaapelikeloja ja jatkoi ravissa maaliin saakka. Tunne oli, että jos nyt pysähdytään niin minä jämähdän siihen! Hetken mietin, kantaako jalka kun tulen täältä alas, vaan jälleen puutuminen kaikkosi muutamassa kävelyaskelessa. Alpo oli jälleen heti valmis lopputarkastukseen, ja isä ja Roosa lähtivät sinne. Nyt en olisi kyllä kyennyt juoksemaan metriäkään. Hymyilin silti reippaasti kaikille vaikka oikeasti en oikein tiennyt mitenpäin olsii pitänyt olla.
 |
| Maalissa! Me teimme sen! |
Alpo lopputarkissa syke 56 ja kaikki A:ta. Siinä samassa huomasin jalan vertyneen ja vaivojen helpottaneen! Kävipäs se helposti! Kävely sujui hyvin ja tuntokin oli palautunut. Inari oli herännyt ja kaipaili äitiään. Muu tiimi säntäsi huoltamaan Alpoa ja me lähdimme Inarin kanssa syömään. Kiltti tyttö oli herännyt vain 20 minuuttia ennen maaliintuloa.
 |
| Papan silmäterä hetkeä ennen maaliintuloa. |
 |
| Papan toinen silmäterä maaliintulon jälkeen. |
Kun jokaisen tiimin jäsenen olo oli tehty mukavaksi, odottelimme palkintojen jakoa. Pientä särkyä lukuunottamatta jalka tuntui hyvältä ja epäusko koko matkan läpiratsastamisesta vaihtui hämmentyneeseen ilontunteeseen! Pystyin ratsastamaan 56 km kisan läpi reippaalla keskinopeudella, vaikka omat ratsastustreenit olivatkin aika vähäisiä. Loppuvuodestahan hevoset olivat lomalla, joten vasta vuodenvaihteessa käyntilenkit olivat vaihtuneet hölkkäilyyn.
 |
| Kuva (c) Mika Kannonlahti |
Palkintojen jaossa nappasimme ensimmäisen sijan keskinopeudella 15,4 km/h! Alpo seisoi ylpeänä rusetti tuulessa hulmuten, sillä olihan homma tällä kertaa oikeastaan herran ansiota. Alpo sekä Kirsi ja Peppi olivat yhdessä pitäneet huolen siitä, että minut saatettiin maaliin saakka. Tuntui siltä, kuin urheilusuorituksen jälkeen kuuluukin tuntua. Iloiselta ja väsyneeltä. Pitkin
kisaa paikalla olleet tutut tsemppasivat, ja maalissa tuntuikin hieman
hämmentyneeltä, miten moni oli suorituksestani onnellinen. Tämä oli selvä käännekohta ja tästä uudella innolla eteenpäin. Kunnolla ratsastaminen on mahdollista ja vaikka kaikki kvaalini ovatkin tauon aikana päässeet vanhentumaan, niin nyt uudella innolla noviisikvaaleja hankkimaan. Tästä napsahti se ensimmäinen! Ja jälkipyykkinä: jos olisin ratsastanut lopun vaikeat kilometrit yksin, olisinko todella luovuttanut ja soittanut huollolle, että tulkaa hakemaan pois? Tuskin. Siinä kohdassa olisi varmasti kävelty hetki ja todettu jalan vertyvän ja kipitetty nenät pystyssä maaliin!
 |
| Tiimikuva |
Palkintojenjaon jälkeen Alpo kapusi trailerin kyytiin ja lähdimme kotiinpäin. Kotona Alpo sai ansaitsemansa huolenpidon ja pääsi vielä illaksi ulos tarhailemaan. Autossa istumisen jälkeen nilkkaa hieman särki, mutta kun Alpon hoito ja tallihommat oli tehty, lakkasi särkykin. Sen jälkeen nilkassa ei sitten olekaan ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Tänään kilpailusta on kaksi vuorokautta ja pelkästään tervettä lihaskipua on havaittavissa ympäri kehoa. Ehkä oikea pohje on aavistuksen arempi, vaan siihenkin on ylihuomiselle jo fysioterapeutin aika sovittuna. Uskon, että 56 km jalustimilla kököttäminen taas availi nilkan kireitä lihaksia ja jänteitä. Joten, ei muuta kuin kohti uusia koitoksia!
 |
| Alpo ja heppatytöt |
- Hilla
