Valmentautumassa pitkästä aikaa!

18.3.2017

Siitä on kaksi vuotta, kun viimeksi olen ollut ratsain Ninan valmennuksessa. Tai ylipäänsä missään valmennuksessa. Aamu alkoikin innostuneissa fiiliksissä. Sillä välin kun muu tiimi pakkaili autoa ja Alpoa, minä suoritin toisaalla omia ja Inarin aamuvalmisteluja. Hyppäsimmekin puolimatkasta kyytiin ja koko tiimin voimin saavuimme Tampereelle Teivon raviradalle. 

Sää oli upea! Ihan keväinen auringonpaiste höystettynä lähes olemattomalla tuulenvireellä. Rata oli täysin sula ja siellä olisi hyvin voinut treenata jo kesäkengässä. Roosa varusti Alpon ja minä Alpon velipojan Hapsun. Oli jännä päästä testaamaan, miten paljon ruunapojat muistuttavat toinen toisiaan. Ulkoiselta olemukseltaa ja käytökseltäähän nämä kaksi ovat varsinaisia velikultia...

Elisa ja Safee, Roosa ja Alpo

Kun hevoset oli satuloitu, juoksutimme ne Ninan valvovan silmän alla. Sen jälkeen suuntasimme radalle kävelemään. Valmennukseen oli ilmoittautunut mukava määrä ratsukoita viikon takaisista Jämsänkosken kisoista huolimatta. Oli hauskaa, että mukana oli lämminverisiä, joista kolme kisaa tällä hetkellä kansallisella tasolla! Lämminveristen ystävänä on hienoa nähdä, miten raviuransa jälkeen tämän rodun edustajat pystyvät vielä uurtamaan uraa matkaratsastuksessa! Meidän oma lv-vahvistuksemme oli tällä kertaa kotona, sillä Liedon kisan jälkeen Oona on vasta palailemassa treeniin. Ja koska tiimimme starttasi aamulla kahdesta eri osoitteesta, päätimme lähteä matkaan vain yhden oman hevosen voimin. 

Hilla ja Hapsu

Ratsukot oli porrastetusti jaettu ryhmiin. Meidän ryhmässämme oli neljä ratsukkoa ja aloitimmekin radalla yhtäaikaa verryttelyn. Kaikki neljä arabia kävivät enemmän tai vähemmän kuumina... Onneksi Hapsu oli tässä suhteessa pikkuveljeään huomattavasti fiksumpi, eikä järjestänyt mitään kommelluksia. Vaikka kyllähän se meidän Alpokin ihan mallikkaasti oli, vähän pinkeänä vain.

 

Jos molemmilla olisi liilat suitset, ei äkkiä erottaisi poikia toisistaan!

Pitkien alkukäyntien jälkeen aloitimme ravailut. Ennen laukkatreeniä on tärkeää lämmitellä hevoset kunnolla. Voi hitsi miten kivaa!

Laukkaosuus oli tällä kertaa Alpon ja Roosan osalta 15 + 15 minuuttia, minulla ja Hapsulla kumpikin osuus kierroksen verran lyhyempi. Hapsu oli aika samanlainen ratsastaa mitä Alpo. Liikkeissä huomasin pientä eroavaisuuksia, mutta silti hevonen tuntui ihan "omalta". Siinä mennessämme naureskelimme porukassa, miten isosisko menee isoveljellä ja pikkusisko pikkuveljellä. Menomme oli herättänyt suurta hilpeyttä seuraavan ryhmän ratsastajissa. Vasta useamman kierroksen jälkeen he olivat hoksanneet, että eihän nyt meidän molempien alla voinut Alpo olla! Siinä vaan olivat katselleet että Hilla ja Alpo, Roosa ja Alpo...! Jopa Ninan, äidin ja isän oli ollut vaikea kauempaa erottaa että kumpi ratsukko on kumpi!

Nooh, ehkä Alpolla on yhä enemmän vatsaa...

 

Laukkaosuuden jälkeen oli loppuverryttelyjen aika. Molemmat velikullat hiemat pörhistelivät vielä tässäkin kohtaa, jos vaan jotain jännittävää sattui osumaan näköpiiriin. Me Roosan kanssa emme nähneet mitään mainitsemisen arvoista vaan ihan kuoppaa, lätäkköä, sulavaa lumikinosta ja kakkakasoja...

Alpolla oli myös testissä meidän tuleva uusi satulavahvistus Free 'n' Easyn satula. Kyseessä on samanlainen satula, joka Roosalla oli käytössään sekä viime syksyn Liettuan 2*120 km luokassa että Liedon SM kilpailuissa painorajonen takia. Meidän oma Podium on hyvin kevyt ja vaatisi minimipainollisiin luokkiin painohuovan. Tällä satulalla painoa tulee yhteensä vaaditut 70 kg ja risat ilman lisäpainoja. Lisäksi satula käy sekä Oonalle että Alpolle ja jääkin nyt Oonalle käyttösatulaksi ja Alpolle tarpeen vaatiessa lisäpainoa tuomaan. Satula muistuttaa ehkä hieman koulusatulaa istuma-asennoltaan, mutta on ihan loistava matkasatula ja käy myös kentällä työskentelyyn! Podiumhan ei ihan ihanteellinen ole kenttätyöskentelyyn, maastoiluun sensijaan ihan ykkönen!

Aivan ihana Hapsu!

Treenin jälkeen oli vielä tarkastusten aika. Virtaa riitti ja juosta sai hevosten rinnalla ihan kunnolla. Ainakin oma jalka tuntui hyvin vetreältä, vaikka edellisestä laukkatreenistä oli aikaa! Huolsimme hevoset ja pakkasimme ne kuljetuskoppeihin. Pikku-Inari oli jälleen kiltti tyttö ja nukkui koko treenin ajan vaunuissa. 

Siinä kotiin ajellessa Roosa teki hauskan havainnon. Kun istuimme takapenkillä vierekkäin ja vertasimme jalkojamme, oli minun reiteni vain 2/3 Roosan reidestä! Saman voi havaita kuvista, miten imettävä äiti on kuihtunut kokoon! Kyllä siinä naurua riitti, ja seuraavana päivänä saimme nauraa lisää kun "ahtauduin" ratsastushousuihini (sujahtivat tosta vaan vaikka oli pitkät kalsarit jalassa) ja persustakin roikkui. Varsinainen pruhjuhousu! Nooh, onneksi tilanne korjaantuu melko pian ja äkkiä menetetty lihasmassa kasvatetaan takaisin.

- Hilla