Olaug Carstensenin valmennus 6.-7.5.2017 Pinsiössä ja Teivossa
Blogi on ollut tämän vuoden puolella aika hiljainen, mutta toiminta kulisseissa käy yhtä vilkkaana kuin aina ennenkin! Omanlaisensa laiskuus ja kiireet ovat edesauttaneet kirjoitusinnon hiipumisessa. Silti kuitenkin pyrimme kirjoittamaan vähintäänkin kilpailu- ja valmennusraportteja ihan jo siksi, että ne jäävät muistioksi jonnekin myös itselle.
Lauantaina Roosalla oli työvuoro, joten muu tiimi ja Oona suuntasivat aamusella Pinsiöön Pirttisillan tilalle. Tämän kertainen valmentaja oli saapunut Norjasta. Olaug Carstensen on norjalainen huippuvalmentaja ja -ratsastaja, ja hänen miehensä Ole toimii hänen päägroominaan. Norjassa heillä on oma 19 hevosen talli ja oma valmennustiimi.
Valmennus alkoi luennolla, jossa aiheena oli hevosen valmentaminen. Luennolla käsiteltiin eri tasoilla kilpailevien hevosten valmennusohjemia ja treenejä eri valmennuskausina. Leiri kantoi nimeä "My way", jolla Olaug halusi korostaa, että puhutut asiat pohjautuvat siihen miten heillä on tapana toimia. Oli tärkeää, ettei ratukko osallistunut tällä kertaa yksin vaan yhdessä päägroominsa kanssa. Olaug painotti, että huollon merkitys on 1/3 kilpailusuorituksesta. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun huoltajat osallistuivat valmennukseen, joka sisälsi heille suunnattua informaatiota ja tehtäviä.
Ruokatauon jälkeen aloitimme hevostarkastuksilla. Jokainen juoksutti hevosensa ja sai Olaugilta ja Olelta kullanarvoisia vinkkejä miten parantaa juoksuttamista. Sillä, miten hevosta juoksuttaa on suuri merkitys siihen, miltä se näyttää. Vinkkien jälkeen juoksuttamista kokeiltiin tietenkin uudelleen ja kyllä jokaisen kohdalla eron huomasi selvästi. Hevosen liikkeitä saatiin paremmin esiin pienillä jutuilla kuten esimerkiksi sillä, missä kohtaa hevosta juoksuttaja itse juoksee tai miten pitelee narusta kiinni.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Uutta oli, että myös huoltajat laitettiin juoksuttamaan hevoset. Olaug kertoi, ettei juoksuta ikinä itse hevosiaan vaan Ole tekee sen, koska hän haluaa itse nähdä miltä hevonen näyttää. Tämän olen itsekin kisoissa pannut merkille, ettei juoksuttaja suinkaan aina ole ratsastaja. Ja ollaanhan me Roosan kanssa syystä tai toisesta juoksuttaneetkin ristiin, mutta kyllä pääsääntöisesti meillä se on ratsastaja joka juoksee.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Tarkastusten jälkeen osa laittoi hevoset kouluratsastusta varten valmiiksi. Heidän siirtyessää kentälle ratsastustunnille, muu porukka kokoontui Olen rankentamalle huoltoalueelle. Ensin kävimme läpi, miten "pre-groominarea"lla toimitaan eli alueella ennen eläinlääkärintarkastusta. Siinä hevoselta riisutaan tarvittavat varusteet ja tarvittaessa sitä viilennetään kastelemalla. Me emme ole koskaan oikeen helteellä kisanneetkaan pikää matkaa ja hevonen on aina palautunut nopeasti, joten kastelu tässä kohtaa olikin meille hieman vierasta. Pistimmekin korvan taakse muutamia ajatuksia, kuten sen miten ja kuinka paljon hevosta voi kastelemalla viilentää. Joskus varmasti nämä ovat tarpeen, sillä ei kai ikuisesti voi olla koleaa tai melkein koleaa kun startataan yli 50 km kisassa!
Seuraavaksi siirryimme huoltoalueelle, jonka Ole oli rakentanut pellonreunaan. Siellä hän näytti miten heillä huoltoalue rakennetaan ja miten siinä toimitaan. Hänellä oli myös mukana kaikki kisoissakin käytettävät välineet ja tarvikkeet ja saimme tutustua niihin. Suurta hilpeyttä herätti ns. ruusuvesi, jota ihan oikeasti käytetään raikastustarkoituksessa!
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Ryhmät vaihtoivat osia ja siirryin satuloimaan Oonaa. Sen jälkeen lähdimme kentälle kävelemään. Oona oli kiireinen ja kävelikin niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Ärsyttävää. Luvassa ei välttämättä olisi sitä kaikkein kuuliaisinta Oonaa... Aloitimme ravaamalla hevosia löysin ohjin, jotta ne lämpenisivät kunnolla. Oonaa ei tarvinnut käskeä vaan siellä se viiletti ympäri kenttää ilman mitään kontrollia. Lupaavaa eikö? Olaug oli kuitenkin tyytyväinen ja naurekeli, miten Oona rakastaa ravaamista. Totta.
Alkuverryttelyn jälkeen siirryimme hallitumpaan työskentelyyn. Teimme paljon voltteja, jonka jälkeen hevoset oli tarkoitus ratsastaa kevyeeseen peränantoon. Oona ei malttanut alkuun rentoutua ollenkaan, mutta ihan kivoja pätkiä se silti väläytteli välillä. Kenttätyöskentelyssä ohjelmassa oli myös pohkeenväistöä ja avotaivutusta, ravissa tietenkin. Oona on näissä käynnissä ihan mestari, mutta ravissa jalat menevät solmuun. Yllättäen tänään väistöt onnistuivat kohtuullisesti myös ravissa ja Olaug kehui, miten nöyrästi Oona yritti kaikkensa vaikkei tehtävä ravisukuiselle ollut ollenkaan helppo. Ei siis ihan metsään mennyt Rinsessan jumppaliikkeet.
Oona rentoutui oikeastaan vasta lopun eteen-alasharjoituksessa. Se olikin tehtävistä ehkä eniten tuttua ja työstettyä. Mukava oli lopetella, kun hevonen rentoutui kunnolla.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Tämän jälkeen kokoonnuimme kaikkien ratsukoiden voimin ja suuntasimme vielä päivän päättävään maastoharjoitukseen. Olaug selitti aina ensin, mitä missäkin kohtaa harjoittelimme. Ensin lähdimme verryttelemään. Olaug painotti, miten tärkeää on tehdä kaikkea aina tasapuolisesti. Siksi lähdimme ravaamaan kevyttä ravia ja kevennystä piti vaihtaa aina 10 askelen välein. Aluksi piti mielessään oiken laskea, mutta pian jo yllätin itseni keskustelemasta edellä menevän kanssa kevennyksen edelleen rytmikkäästi vaihdellessa. Tämä oli Olaugin mielestä äärettömän tärkeää, koska vain näin voi maastossa saada hevosen lämpenemään varmasti tasapuolisesti.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Seuraavaksi oli laukkalämmittelyn vuoro. Laukkaa piti vaihdella ja laukata yhtä paljon kumpaakin laukkaa. Yllätyksekseni Oona laukkasi jonossa muiden perässä ihan pyynnöstä kumpaakin laukkaa! Ohhoh! Matkan varrella oli huoltoharjoituksia, jossa harjoiteltiin kastelua ja juottoa Olen ohjeilla. On tärkeää, että ratsastaja antaa jo kaukaa huollolle merkin, ottaako hän kastelua vai ei. Samalla selvisi myös, mistä oikeasti voi tarkistaa tarvitseeko hevonen viilennystä. Jos kaula tuntuu kuumemmalta kuin oma käsi, on syytä viilentää. Yksinkertainen niksi, joka ei ole kyllä koskaan tullut mieleen! Aikaisemmin on kasteleminen arvioitu hevosen fiiliksen mukaan. Uusi niksi korvan taakse, varmasti aikaisempaa toimivampi.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Matka jatkui ja seuraavaksi olikin melkoisen vauhdikasta toimintaa luvassa. Ratsastimme kymmenen ratsukon letkassa ja harjoittelimme ohittamista. Aina joukon viimeinen kajautti ilmiolle kansainväliseen tyyliin "I want to pass" ja karautti ravissa etenevän jonon ohi laukalla ensimmäiseksi. Voi luoja!! Hevoset kävivät kuumina!! Olin Oonan kanssa jonon hännillä ja näin miten kukin hevonen loikki ja kiemurteli ensimmäisen ratsukon ohittaessa. Odotin hieman kauhulla omaa vuoroani, mutta kuuliainen Oona ohitti jonon alkujärkytyksen jälkeen ihan mukavasti. Muutaman ohituksen jälkeen hevoset alkoivat rauhoittua ja ohitukset sujuivat paremmin. Kullanarvoinen harjoitus, jota ei olekaan tehty ikinä ennen! Harjoittelu tuotti tulosta heti ja viimeiset ohitukset sujuivat ongelmitta. Wau!
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Jälleen harjoiteltiin huoltoa välillä ja sen jälkeen oli uuden ohitustehtävän aika. Seuraavaksi viimeinen lähti taas tuttuun tapaan ohi, mutta jatkoi laukalla niin kauan, että katosi näkyvistä ja jäi sitten kävelemään. Seuraava ratsukko toimi samalla tavalla, ja otti edellisen kiinni. Näin jono siirtyi pikku hiljaa toisaalle ja hevosten oli opittava erkanemaan muista ja että joku voi irroittautua "laumasta". Tämä sujuikin jo mukavammin. Viimeisen huoltoharjoituksen jälkeen suuntasimme takaisin tallille. Hevoset juoksutettiin vielä ja sen jälkeen ensimmäinen päivä oli pulkassa. Pakkasimme Oonan koppiin ja lähdimme kotiin. Muut lähtivät majoittamaan hevosia Teivon vierastalliin.
Sunnuntaina Roosa ja Alpokin ottivat osaa leiriin ja suuntasimme aamulla porukalla Teivoon Tampereelle. Oona jäi vuorostaan kotiin ja minun oli tarkoitus ratsastaa lainahevosella, koska leirillä majoittuvista hevosista yksi oli ilman ratsastajaa tälle päivälle. Aamun ohjelmassa oli laukkatreeni ja ensin saimme Olaugilta toimintaohjeita. Siirryimme satuloimaan hevosia ja pääsinkin pian tutustumaan lainaratsuuni Nappii. Osuva nimi ja vielä osuvampi luonne. Pääsisinpä testaamaan arabi-Nappia hih-hih.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Kapusimme ratsaille ja sain pieniä vinkkejä hevoseen liittyen. Onhan Nappi toki kisoista tuttu ja sikäli olen nähnyt Napin metkuja lähietäisyydeltä. Hiukan kuitenkin vieraalla hevosella ratsastaminen aina jännittää, joten perhosia lenteli tietysti vatsassa. Lähdimme kaikki yhtäaikaa radalle lämmittelemään.
 |
Uskokaa tai älkää, mutta Alpon edellä uusi sukulaispoika! Oli samaa näköä ja luonnetta. Liettuasta näitä saa *reps*
Kuva: Mika Kannonlahti |
Olaug halusi, että teemme hyvän lämmittely. Samanlaisen, kuin hän aina tekee ennen starttia. Ensin siis kävelimme 10 minuuttia, 5 minuuttia kumpaankin suuntaan. Koska ravirata on iso, saimme puhelimella ohjeita kun määräaika oli kulunut. Sen jälkeen ravasimme 10 minuttia suuntaa vaihdellen. Kevennys piti muistaa vaihtaa 10 askelen välein. Tämän jälkeen laukkasimme 5 minuuttia eli 2,5 minuuttia per suunta. Hevoset olivat onneksi mukavan rauhallisia eilisen päivän jälkeen, eikä Nappikaan onneksi päättänyt esitellä parhaita puoliaan. Lopuksi vielä käyntiä 5 minuuttia.
Sen jälkeen oli aika aloittaa laukkaaminen. Tarkoitus oli hakea jokaiselle hevoselle se vauhti, jolloin laukka on kaikkein rennointa ja energiaasäästävintä, eli taloudellisinta matkaratsastuskilpailua ajatellen. Lähdimme laukkaamaan ja aika pian porukka alkoi hajaantua. Toisten vauhti oli kovempaa kuin toisten. Yllättävän hyvin hevoset maltoivat jäädä laukkaamaan omaa vauhtiaan ja myöhemminkin, kun syntyi ohituksia, niin eiliset opit olivat selvästi hevosten muistissa. Hienoa!
Laukkasimme aina 15 minuuttia, jonka jälkeen merkistä vaihdoimme nopeasti suunnan ja jatkoimme heti laukkaamista. Laukkaosuus kesti 60 minuuttia! Eikä se tuntunut missään! Allani olevan Napin kaviot takoivat vielä kiivaasti maata ja loikkivat aina saman lampunvarjon yli vielä viimeisilläkin kierroksilla. Osa hevosista lopetti aikaisemmin oman tasonsa mukaisesti.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Kun oli meidän vuoro lopettaa, piti hypätä heti alas selästä ja ottaa satula pois. Sen jäleen piti katsoa, montako minuuttia kesti että hevosen syke laski alle 64. Nappi oli aikalailla heti valmis. Samoin Alpo. Kaikki hevoset palautuivat nopeasti, joten ratsastajat olivat osanneet arvioidan hevosilleen sopivat laukka-ajat.
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
 |
| Kuva: Mika Kannonlahti |
Tämän jälkeen oli loppuverryttelyn aika, joka tehtiin Olaugin tapaan taluttaen. Eli 30 minuuttia reipasta kävelyä. Tämä tuntuikin hyvältä tavalta, sillä omaa koipea alkaa aina ärsyttävästi kolottamaan loppukäynneissä ja nyt sitä ongelmaa ei tullut. Tyhmää jälleen tajuta, että miksi en tätä itse keksinyt aikaisemmin... Olen vain heilutellut jalkaa ilman jalustinta. Kaavohinsa kangistunut, ei voi muuta sanoa.
Lopuksi hevoset tarkastettiin. Napilla ja Alpolla oli kaikki ok ja siirryimmekin pesemään hevosia. Rita otti Napin huomaansa ja minä ja Roosa lähdimme aiheuttamaan Alpolle sydänkohtausta viemällä sen raviradan pesupaikalle. Kiltisti ruunapoika seisoi paikallaan vaikka tutisikin koko ajan vaikka lämmin vesi höyrysi ympärillä. Pestyä tuli kunnolla ja sen jälkeen Alpo sai kylmäsuojat jalkoihinsa.
Lounastauon jälkeen kävimme vaihtamassa Alpolle kuivan loimen ja nappaamassa kylmäsuojat pois. Sen jälkeen ohjelmassa oli teoriaa, jossa käsiteltiin kilpailun kulkua, eli mitä huomioida ennen kisaa, kisan ja osuuksien aikana ja kilpailun jälkeen. Käsittelimme myös paraskuntoisin -kilpailua, sillä se on kv-kisoissa nopeuskilpailuissa yleensä mukana.
Päivä päättyi tiimikohtaisiin keskusteluihin. Pääsimme onneksi kiilaamaan vähän jonon ohi, sillä Inari alkoi väsyä. Saimme Roosan kanssa palautetta ratsastuksistamme Olaugilta ja Olelta sekä isä vielä vinkkiä huoltohommiin. Oli mukava päästä vielä kysymään mielessä olevia asioita, ja ennen kaikkea tuntui hienolta saada palautetta omista ratsastustaidoistaan. Itsekseen kun häärii, helposti jää huomaamatta asioita. Kullanarvoisia vinkkejä mutta myös kiitosta saatiin. Aina on ja pitääkin olla kehitettävää, mutta on kiva kuulla, että jotain tehdään oikeinkin. Oma vinouteni alkaa olla tiessään, mutta etukenoa on vielä hieman. Jatkossa pitääkin keskittyä alaselän lihaksiin, jotta saan itseni vielä oikaistua toiseenkin suuntaan.
Ehdimme lähteä kotiin juuri sopivasti ennen kuin Inarin tuli uni. Paljon saimme irti tästä leiristä, ja on hienoa, että pääsimme osallistumaan tähän. Erityisen hienoa oli se, että myös huollolle oli oma osuutensa. Nyt katseet kohti Viron kisoja, jotka ratsastetaan viime vuoden tapaan Kõrvemaassa 19.-21.5.2017!
P.S. Alpo ja Roosa osallituivat 7.-9.4. hevoskouluttaja Amru Alabidin valmennusleirille. Tästä voit lukea juttua kesäkuun Hippoksesta! Lehden ilmestymisen jälkeen raportti julkaistaan myös täällä blogin puolella.
- Hilla
