Hyvästi Oona!

Oona

8.2.2002 - 28.7.2017

 "Ja vaik sut on luotu kantamaan 

Nousemaan aina uudestaan 

Oon pahoillani en osannut lohduttaa 

Mut lupaan vielä se helpottaa" 
(Ote Ellinooran kappaleesta Elefantin paino, joka soi päässäni koko tapahtumien ajan)

Mitä tapahtui meidän Oonalle??

Sitä emme koskaan saa tietää ja se jää meitä ikuisesti vaivaamaan. Vain yksi asia on varmaa. Oona ei koskaan palaa takaisin. 

Oireet huomattiin torstaina iltatallin yhteydessä. Oonan silmät vuotivat, ja niissä pörräsi kärpäsiä niin kuin aina kärpässäällä. Olimme jo hakemassa kärpäshuppua, kun huomasimme, että Oona kättäytyi kummallisesti. Sen alahuuli hieman roikkui ja se mälväsi suutaan koko ajan. Välillä se söi ruohoa halukkaasti, mutta aina kun oli paikoillaan, suu kävi ja huuli roikkui. 

Mitään näkyvää ei havaittu, ja soitimme eläinlääkärille. Epäili ampiaisen pistäneen huuleen ja lupasi tulla myöhemmin illalla katsomaan, jos oire ei kyypakkauksella helpottaisi.

Oona söi koko ajan hyvin ja halukkaasti, mutta huulen kanssa juominen on työläämpää. Myöhään illalla eläinlääkäri saapui, koska kyypakkauksen antamisen jälkeen vaiha ei ollut helpottunut ja Oona mälväsi suutaan koko ajan. Tarkastuksessa hän totesi limakalvojen olevan hivenen keltaiset ja oireiden viittaavan myrkytykseen. Sovittiin, että koitamme aamulla päästä klinikalle jatkotutkimuksiin. Oona oli muuten oma itsensä, syke oli matala, ei lämpöä vain huuli roikkui hassusti ja suu kävi. 

Hevoset viettivät yön tallissa. Oona oli yön aikana syönyt hyvin ja hieman maistellut vettä. Oona ei enää mälvännyt suullaan mutta oli muuten ylirauhallisen oloinen. Kinikalle saimme lähteä heti päivystystapauksena. 

Klinikalle päästyä Oona laiettiin pakkopilttuuseen tutkittavaksi. Tässä kohtaa sydäntä alkoi kylmätä. Vaikka Oona on aina ollut järkevä, ei se välittänyt nyt hiukkaakaan minne se vietiin tai mitä sille tehtiin. Oli kuin olisi ollut rauhoitettu. Jos keltaisuutta oli ollut eilen havaittavissa niin nyt sitä ei tavallinen tumpelokaan voinut enää olla huomaamatta. Kaikki oli keltaista. Jos hevosen olisi klipattu, se olisi ollut varmasti kauttaaltaan kirkkaan keltainen. Ei hyvältä näyttänyt. 

Verikoetuloksia odotellessa hevonen tutkittiin. Suussa ei näkynyt mitään, eikä huulistakaan löytynyt pistojälkiä. Vuotavat silmät tutkittiin, eikä niissäkään näkynyt haavaumia. Vahvan myrkytysepäilyn johdosta Oona laitettiin tippaan, vaikka hevonen ei muuten ollut kuivan oloinen. Rakkokin oli tutkimuksissa täynnä.  

 

Verikokeiden tulosket olivat lohduttomat mm. Oonan bilirubiini oli yli 400, hematokriitti pahasti koholla ja laktaattikin 4! Näillä arvoilla Oonalle todettiin erittäin vakava myrkytystila, jossa hemolyysi elimistössä vahvasti käynnissä. Näin ollen Oonalla oli todennäköisesti jo aivoverenvuotoja ja neurologisia oireita, joista alahuulen roikkuminen, ylirauhallisuus ja  suun mälvääminenkin kertoivat. Koska munuaisarvo oli normaali, ei käärme ollut vaihtoehtona myrkytystilalle.

Tein päätöksen jo heti mielessäni, kun eläinlääkäri alkoi käydä läpi vaihtoehtoja. Pari päivää olisi mahdollista yrittää mennä erittäin massiivisilla nestehoidoilla ja katsoa, mihin suuntaan arvot kehittyisivät. Se, minkälaiseksi hevonen kuntoutuisi JOS kuntoutuisi, olisi arvoitus. En halunnut edes miettiä asiaa, sillä koko tiimi oli sitä mieltä, ettei rakkaan hevosen anneta kärsiä enempää. 

Toivoimme lopetuksen tapahtuvan klinikalla ja mahdollisimman pian. Hyvästelimme Oonan ja pian jo kuljimme laumassa lopetuspaikalle. Paarmat kävivät raukean hevosen kimppuun ja koitimme huiskia niitä muualle, sillä tiesimme kaikki, miten Oona inhosi paarmoja. Pirulliset verenimijät eivät voineet sitä hetkeä odottaa, että saisivat kohta tehdä raadolle mitäs haluaisivat.

Kiitimme Oonaa kaikesta, jonka jälkeen annoimme eläinlääkärin hoitaa osuutensa. 

Lopetus oli helppo ja siisti. Siihen Oona kellahti rauhallisesti kyljelleen ja hönkäisi viimeisen kerran. Oonan ruumis peiteltiin pressulla. Äiti keräsi kukkia ruumiin päälle, jonka jälkeen lähdimme kotiin. 

Olo oli lohduton. Eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että kotona Alpo ja Nappi hirnuivat kilpaa ja etsivät Oonaa. Varmuudeksi pojistakin katsottiin verikokeet, ja ne olivat täysin normaalit. 

Se, mikä Oonan tappoi jää ikuisesti arvoitukseksi. Jokin laitumella kasvava kasvi? Vai voiko alsikeapila olla näin hengenvaarallinen hevoselle? Jos sinun tai tuntemallesi hevoselle on sattunut vastaavaa, olisi kiva kuulla siitä. Minuun voi ottaa yhteyttä blogin kommenttikentän lisäksi Facebookissa Hilla Salopää tai sähköpostilla hilla.salopaa@gmail.com. 

Kiitos Oona kaikesta! Oonan ansioista meistä tuli tiimi, joka todella innostui matkaratsastuksesta. Oonan ansiosta meillä on oma talli ja toinen kisaratsu Alpo. Oonan ansiosta rohkaistuimme pidemmille matkoille ja myös Roosa lähti lajiin mukaan.

Oona oli hevonen, jonka kanssa saattoi tehdä mitä vain missä vain. Kaipaamme sinua kovasti emmekä unohda sinua koskaan!

- Hilla